Sinkku kysyy ja vuosia seurustellut vastaa. Pitkässä parisuhteessa elävä Oona ei ole koskaan käynyt treffeillä. Ja Alina sen sijaan on – paljonkin

Millaista on elää pitkässä parisuhteessa, kun ei ole koskaan seurustellut kenenkään toisen kanssa tai käynyt oikeilla treffeillä? 

Lue, mitä kysymyksiä teinistä asti seurustellut haluaa tietää treffailijalta.

Saman ihmisen kanssa 15-vuotiaasta asti seurustellut Oona vastaa Alinan kysymyksiin pitkästä parisuhteesta. Millaista on olla saman ihmisen kanssa vuosia, ja mitä ongelmia pitkässä parisuhteessa mahdollisesti on?

A: Miten suhde on muuttunut alkuajoista? Kaipaatko niitä aikoja?

O: Totta kai suhde on muuttunut, monestakin syystä. Tapasin kumppanini 15-vuotiaana, ja lähes kuuden vuoden aikana olemme käyneet läpi monta elämänmuutosta, kuten ylioppilaskirjoituksien stressin, armeija-ajat sekä etäsuhteessä elämisen, kun muutin toiseen kaupunkiin opiskelujen takia. Tietenkin muutumme vuosien varrella muutenkin: Kiinnostuksen kohteet muuttuvat, mielipiteet kehittyvät, olemme viisastuneet ja niin edelleen. En kaipaa alkuaikoja ollenkaan, vaan suhde on muuttunut eri elämäntilanteissa niin kuin on ollut tarve. Suhde toimii parhaiten eri tavoilla eri tilanteissa, ja se kehittyy aina vain paremmaksi, kun opimme enemmän toisistamme.

A: Tuleeko pitkässä suhteessa ihastumisen tunteita muita kohtaan? Jos tulee, tuleeko niistä morkkis?

O: Ihastumisen ja toisesta ihmisestä pitämisen rajoja on usein aika vaikea määritellä, mutta on tietenkin selvää, että jotkut ihmiset viehättävät ulkonäöltään ja luonteeltaan enemmän kuin toiset. Vakituisessa suhteessa on kuitenkin niin rakastunut toiseen, että vaikka joskus mielessä kävisikin, että onpas mielenkiintoinen tai hyvännäköinen uusi tyyppi, muistaa aina, että on täysin tyytyväinen omaan suhteeseensa. En koe morkkista asiasta, koska kaikki ajattelevat joskus, että onpas siinä mukava ja hauska tyyppi – ei se tarkoita, että haluaisi vaarantaa oman, toimivan suhteen. Olen kyllä myös täysin avoimesti kertonut syvästä ihastuksestani näyttelijä Jason Momoaa kohtaan.

A: Tuleeko seksistä tylsää? Kuinka paljon seksiä harrastetaan pitkässä parisuhteessa?

O: Varmasti monissa pitkissä suhteissa tulee tylsää. Sen takia vaaditaankin vähän vaivaa, ettei kyllästyminen yllätä. Sehän on parasta, että tuntee toisen mieltymykset hyvin ja luottaa toiseen niin paljon, että uskaltaa kertoa omista toiveista ja asioista, joita haluisi kokeilla. Seksin ei tarvitse olla tylsää, eikä se olekaan, jos ei jämähdä rutiineihin. Määrä riippuu todella paljon ihan viikosta, eikä siitä pidä ottaa paineita. Yhteinen rytmi vaihtelee myös elämäntilanteen mukaan. Välillä saattaa innostua olemaan toisen kimpussa koko ajan, välillä puuhaillaan kerran tai pari kertaa viikossa, ja molemmat tavat toimivat. 

A: Tuleeko pitkässä parisuhteessa ikinä sellainen olo, että haluaisi viettää sinkkuelämää?

O: Ei ainakaan itselläni, ja ajatus kuulostaa kammottavalta. En todellakaan tietäisi, mitä tehdä. Myös yksinäisyyden tunnetta olisi vaikea sietää. Toki asiaa joskus miettii, että millaista se olisi, mutta aina olen päätynyt siihen ajatukseen, että luojan kiitos ei tarvitse olla sinkku. Joillekinhan sinkkuus tarkoittaa vapautta tehdä juuri sitä mitä haluaa, mikä on mahtava juttu. Toimiva parisuhde ei kuitenkaan rajoita toisen elämää. Siitä kertonee jo se, kun opiskelujen perässä muutin toiseen kaupunkiin, niin kaikki sujui hyvin.

A: Milloin on hyvä hetki muuttaa yhteen tai jopa kihlautua?

O: Se on hirveän yksilöllistä, ja ärsyttää vastata, että silloin kun tuntuu sopivalta, mutta se vain pitää paikkansa. Meille tuntui sopivalta mennä kihloihin viiden vuoden seurustelun jälkeen. Olimme käyneet läpi niin monia elämänmuutoksia, että tiedämme selviytyvämme jatkossakin kaikesta. Lupaus olla aina yhdessä tuntui täysin luontevalta. Joillekin yhteen muuttaminen ja kihlautuminen ovat ajankohtaisia jo vuoden tai muutaman vuoden seurustelun jälkeen. Monet asiat, kuten elämäntilanne yleensä, työt, opiskelut ja vastaavat vaikuttavat näihin asioihin todella paljon.

A: Ovatko appivanhemmat oikeasti niin kamalia kuin stereotypiat antavat ymmärtää?

O: Eivät tietenkään ole! Eivät appivanhemmat automaattisesti ole pelottavia, vaan se, synkkaako keskenään, riippuu ihan vain siitä kohtaavatko kemiat. Toki tutustumisen alkuvaiheissa jännittää, että onko tarpeeksi fiksun ja kivan oloinen. Ja myöhemminkin pohtii, että pitävätkö appivanhemmat minusta. Seurustelua tietenkin helpottaa, jos kumppanin vanhempienkin kanssa tulee toimeen. Mutta toisaalta sitä seurustelee kumppaninsa, eikä appivanhempien kanssa.

A: Tuleeko kumppania kohtaan joskus kyllästymisen tunnetta?

O: Kyllä, ihan normaalisti niissä tilanteissa, kun joku tapa tai yksittäinen tilanne ärsyttää. Voi vaikka kyllästyttää, että pitää huomauttaa usein samasta asiasta, mutta se ei tarkoita, että kumppani itsessään kyllästyttäisi. Muutumme tavalla tai toisella jatkuvasti, mikä on hyvä asia. Monen vuoden jälkeenkin voi keksiä uusia harrastuksia ja asioita, joita haluaa kokeilla yhdessä. Koko ajan myös oppii aina vain paremmin tunnistamaan toisen luonteenpiirteitä ja sitä, miten erilaisiin tilanteisiin, kuten esimerkiksi toisen stressiin, kannattaa reagoida. On huippua, kuinka kumppani tietää joka kerta paremmin, mitä kannattaa tehdä tai sanoa, kun on esimerkiksi surullinen. Se oppiminen kestää varmasti loppuelämän.

A: Voisitko kuvitella olevasi loppuelämän ihmisen kanssa, jonka olet tavannut alaikäisenä?

O: Ehdottomasti. Moni ehkä ajattelee, että tyydyn tottumukseen ja melko toimivaan suhteeseen enkä tiedä paremmasta, mutta itse en koe asiaa näin. Vuosien varrella on kehittynyt syvä luottamussuhde ja kaikki parisuhteessa toimii vaikeuksineen ja hyvine puolineen, joten miksi emme olisi yhdessä? En voisi kuvitellakaan koskaan vaarantavani parisuhteeni, jotta voisin vain selvittää, missaanko jotain. En varmasti missaa.

A: Millä tavoin annatte suhteellenne aikaa?

Lähdemme aina merkkipäivinä ulos esimerkiksi leffaan ja syömään, sellaisille tavallisille treffeille. Yritämme myös arkena aina silloin tällöin tehdä jotain kivaa, kuten käydä seinäkiipeilemässä. Muutenkin urheilemme yhdessä aina kun pystymme. Loppujen lopuksi olemme kuitenkin aikamoisia sohvaperunoita ja vietämme paljon aikaa Netflixin ääressä, ja se sopii meille hyvin. Annamme suhteelle aikaa myös tekemällä erillämme omia juttujamme. Kun ei tarvitse potea morkkista ulos lähtemistä ja kun toinen ei tekstaa koko ajan, kun on muualla vaan antaa olla rauhassa, ehtii tulla ikäväkin ja on mukava taas viettää yhdessä aikaa.

A: Tuleeko siitä huono omatunto, jos itseä ei haluta ja kumppani haluaa?

Kun on sovittu, ettei tarvitse potea siitä huonoa omatuntoa, niin silloin ei podeta. Vaikeistakin asioista on vain helpointa sopia jotain. Tällaisia tilanteita nyt tulee väistämättä vastaan, eikä siitä kannata tehdä mitään isoa numeroa. Totta kai jos sitä tapahtuu jatkuvasti, kyse alkaa olla ongelmasta joka kumpuaa ehkä jostain muusta kumppaneiden välisestä riidasta, mikä pitää selvittää. Kun painetta siitä, että toinen loukkaantuu, ei ole, niin tuollaiset tilanteet myös vähenevät. Yhdessäolo on rentoa, kun tietää, että toinen kyllä ymmärtää, vaikka ei jonain iltana olisi parhaimmalla tuulella. Silloin itsekin tekee toiselle samoin.

Vierailija

”Tuleeko seksistä tylsää?” Sarjatreffaaja kysyy vuosia seurustelleelta 10 intiimiä kysymystä

Pitkä parisuhde, ekspertillä ikää rapiat parikymmentä ja suhdetta reilut viisi. Takana mullistavia elämänkokemuksia kuten ylioppilaskirjoitukset, armeija ja opiskelu... Mutta tyttö kyllä vaikutti fiksulta. Väittäisin silti, että melko pientä on elämänkokemus. Hyvää jatkoa molemmille. Elämää kyllä kantaa ja opettaa.
Lue kommentti

On trendikästä hankkiutua eroon energiasyöpöistä ihmisistä – mutta keitä ne sellaiset oikein ovat?

Näin vuoden alussa sitä on liikkeellä: energiasyöpöistä ihmisistä eroon hankkiutumista. Heitä luvataan karistaa uudenvuodenlupauksissa, heitä kehotetaan välttelemään oman hyvinvoinnin nimissä – mutta tärkeä kysymys odottaa vastaustaan. Mikä hitsin energiasyöppö? Joku henkilö, joka uuvuttaa, selvästikin. Mistä tiedän, olenko se minä?

Psykologi Taru Helenius toteaa, että kyseessä olisi melkein gallupin paikka: eri ihmisten mielestä eri tyypit ovat kuluttavia.

– Mikä kellekin sopii! Minä saatan kokea kovin puheliaat ihmiset energiasyöppöinä, sinusta he ovat virkistäviä. Äänekkäät, huomiohakuiset ihmiset ovat monien mielestä kuluttavia. Samoin sellaiset, jotka valittavat paljon omista ongelmistaan kuuntelematta toista. Entäs arvaamattomasti käyttäytyvät tyypit – välillä ystävälliset, välillä piittaamattomat? Hekin voivat imeä energiaa.

”Mikä kellekin sopii!”

Energiasyöppö ei siis ole aivan pomminvarma diagnoosi. Joskus kysymys voi olla persoonallisuushäiriöstä tai poikkeuksellisen pahasta itsekeskeisyydestä, mutta ei aina. Saatan hyvinkin olla jonkun ihmisen uudenvuodenlupauslistalla kohdassa ”hankkiudu eroon”, vaikka olen mielestäni erittäin hyvä tyyppi enkä tietääkseni edes narsisti. On ilmeisesti vain tarkkailtava, vastataanko viesteihini enää.

Saako heitä karistaa elämästään?

On myös niin, että vaikea elämäntilanne saattaa tehdä kenestä tahansa tarvitsevan energiasyöpön, ainakin väliaikaisesti. Sellaista energiasyöppöparkaa ei ole reilua hylätä antamatta ensin palautetta. Yllättävän moni pystyy muuttamaan käytöstään.

Taru Heleniuksen mielestä voisi silti olla ihan fiksukin idea tehdä välillä inventaariota omasta elinpiiristään: siinä olisi hyvä olla mahdollisimman hapekkaita ja tasapainoisia ihmissuhteita.

–  Radikaaleja välirikkoja en kannata, mutta pehmeitä pesäeroja kyllä! Ystävyydessä on kyse saamisesta ja antamisesta. Aikaa on muutenkin niin vähän, että turhaa sitä on tuhlata ihmisiin, joiden seurasta jää paha mieli. 
 

Vierailija

Energiasyöppö on parjattu ihmistyyppi – mistä tietää, onko itsekin sellainen?

Erkki kirjoitti: Perinteisesti karistetaan seurasta köyhtyneet, sairastuneet ja menetyksiä kokeneet. He kun eivät jaksa kauheasti iloita ja haluaisivat vielä puhuakin asioistaan. Eivätkä ole hapekkaita ja tasapainoisia. Jokainen ihminen on joskus energiasyöppö. Kannattaisi karsia ne pinnalliset hörhöt, jotka punnitsevat vain omaa etuaan ja jaksamistaan. Media-alalla on energiasyöppöjä vaikka kuinka paljon. Välttäkää näiden seuraa niin paljon kuin mahdollista.Siellä on paljon mielisairaita,...
Lue kommentti
Väsynyt

Energiasyöppö on parjattu ihmistyyppi – mistä tietää, onko itsekin sellainen?

Joo, jokainen on varmasti joskus energiasyöppö, ja syitä on monia. On sydämetöntä hylätä elämässään kovia aikoja elävä, esimerkiksi vakavasti sairas tai masentunut ihminen. Mutta sitten tuleekin mutta: entä jos joku ystävistä on aina pahassa jamassa? Jos pitää aina, siis oikeasti vuodesta toiseen, jaksaa kuunnella ja olla tukena, milloin mistäkin syystä? Ensin on nuoruusiässä vaikeaa ja ahdistavaa, sitten kumppanit pettävät ja jättävät, tulee keskenmenoja, irtisanomisia, sairauksia. Koko elämä...
Lue kommentti

Yksi sai tietää puolison pettämisestä, toinen löysi itselleen uuden rakkaan. Naiset kertovat, mistä saivat voimaa erota huonosta suhteesta.

Vaikka tietäisi, että parisuhde on tuhoon tuomittu, ei eroaminen ole välttämättä helppoa. Huonoissa, jopa väkivaltaisissa, suhteissa pysytellään muun muassa pelon, taloudellisen epävarmuuden ja lasten takia – ja siksikin, että toivotaan tilanteen vielä kääntyvän hyväksi.

Eronneet ovat kertoneet Me Naisissa suhteen päättyneen johonkin yksittäiseen viimeiseen niittiin, kuten salatupakoimisen paljastumiseen, yhtäkkiseen reissuilmoitukseen – tai kuraisiin saappaisiin

Aina eron taustalla ei ole mitään yksittäistä hetkeä, joka olisi johtanut välittömään lähtöön. Osa eronneista on kertonut sinnitelleensä pitkään tuhoon tuomitussa suhteessa odottaessaan esimerkiksi tarvittavien rahavarastojen karttumista, asunnon löytymistä tai lasten kasvua. 

Kun kysyimme, mistä eronneet ovat saaneet voimaa lähteä vahingollisesta suhteesta, saimme hyvin vaihtelevia vastauksia. Muutama toistuva teema kuitenkin on: monelle eropäätökseen herättävä hetki on jokin puolison väkivallanteko, mutta eron lopullinen toteuttaminen on vaatinut ystävien tai muiden läheisten apua. 

”Viimeisellä pahoinpitelykerralla ymmärsin, että tulen lopulta pääsemään hengestäni, mikäli suhteeseen vielä jään. Tällä kertaa mies myös potki koiraani, ja se vain oli liikaa”, nelikymppinen nainen kirjoittaa kyselyvastauksessaan.

Hän kertoo saaneensa voimaa erota työtoveriltaan, jolle lopulta uskoutui.

Moni muukin vastaaja korostaa vastauksissaan, että läheisiltä ja jopa kaukaisemmiltakin tuttavilta on mahdollista saada apua lähtemiseen ja eron jälkeisen elämän aloittamiseen, jos vain uskaltaa kertoa tilanteestaan. 

Tällaisista asioista Me Naisten kyselyyn vastanneet suomalaisnaiset saivat voimaa lähteä huonosta suhteesta:

Halusin paremman elämän 

”Olen alkoholistin lapsi ja ajattelin, että koko elämäni ei voi mennä alkoholistin kanssa. Ensin isä, sitten puoliso.”

”Viimeinen lyönti oli lopullinen niitti. Ymmmärsin ettei hän pysty muuttumaan. Tärkeimpänä syynä silloiseen päätökseen pidän kuitenkin sitä, että ansaitsen parempaa. Parempi olla yksin. Onneksi löysin lopulta ihanan aviomiehen.”

”Olin jo pitkään tajunnut, ettei suhde ole terve eikä tule toimimaan, koska mies ei koskaan nähnyt itsessään mitään vikaa. Kysyin itseltäni, pystynkö olemaan loppuelämäni tai viiden vuoden päästä vielä hänen kanssaan ja haluanko tällaisen elämän, jossa minulla ei mitään arvoa. Vastaus oli aina ei. Tiesin, että eron jälkeen oloni ei voisi olla ainakaan huonompi. Päivääkään en ole katunut.”


Terapia herätti

”Kävin itse terapiassa. Siellä jossain vaiheessa ymmärsin, ettei rakastamaansa ihmistä saa kohdella noin ja että vuosien työ itseni kanssa oli romahtamassa nopeasti hänen kohtelunsa takia. Tapahtui myös väkivaltatapaus, jossa tajusin, että haluan elää ja olla olemassa. Suhde jatkui vielä sen jälkeen, mutta se herätti jotain minussa.”

”Sain uuden rakkauden myötä rohkeuden tehdä päätöksen.”

”Terapeuttini avulla ymmärsin, kuinka olen toiminut koko aikuisikäni puolisoani palvellen ja kadottaen itseni kokonaan. Terapeutin kysymys: ”Mikä tekee sinut onnelliseksi?” ja se, etten osannut vastata siihen, oli niin silmiä avaava, että eroprosessi lähti käyntiin.”

Puoliso jäi kiinni

”Vuosien jahkaaminen sai viimeisen niitin, kun ystäväni parikymppinen tytär ilmoitti minulle, että hän joutui hätistelemään miestäni kimpustaan työmatkani aikana. Tyttö näytti myös mieheni hänelle lähettämät rasvaiset tekstiviestit. Olen ikuisesti kiitollinen tytölle siitä, että hän kertoi asiasta minulle, jotta sain vihdoin voimaa erota.”

”Mies jäi kiinni pettämisestä, kun toinen tai oikeastaan kolmas nainen lähetti minulle viestin. Jotenkin tajusin, etten vain voi elää niin. Pettäminen, ja tapa jolla se tehtiin, oli myös niin iso loukkaus, että ymmärsin, että miehellä on isoja ongelmia ehkä myös itsensä kanssa. Muutama ystäväni tuki minua prosessissa tosi paljon.”

Rakastuin toiseen

”Olin jo vuosia haaveillut erosta, mutta päätöksen tein, kun tapasin uuden miehen. Uusi rakkaus tuli yllättäen ja kolahti kovaa, en ollut tiennyt, millaista rakkaus kahden ihmisen välillä voi olla. En elänyt päivääkään missään salasuhteessa, vaan ilmoitin heti silloiselle miehelleni, että tämä oli nyt tässä. Sain uuden rakkauden myötä rohkeuden tehdä päätöksen. Uusi rakkaus on nyt kestänyt melkein 10 vuotta, ja päivääkään en ole katunut.”

”Asioista ei voinut keskustella, ja viimeinen niitti oli käsiksi käyminen, jota en anna ikinä anteeksi. Tein eroa mielessäni useamman vuoden ja tapasin ihmisen, jonka kanssa pystyin keskustelemaan kaikesta. Tämä ihminen on tällä hetkellä elämäni sielunkumppani.”

”Ilman tätä ihanaa työkaveriani olisin tässä suhteessa varmaan edelleenkin, jos edes olisin hengissä.”

”Sain voimaa kolmannesta osapuolesta sekä ajatuksesta, että minä ja poikani olemme ansainneet onnellisen elämän ja että karmea suhde on lapseni lapsuutta. Uusi ihastus auttoi. Minulla ei olisi ikinä ollut voimaa lähteä suhteesta ilman, että sain toisesta voimaa  ja jotenkin myös itsekunnioitukseni takaisin.”

Sain ulkopuolisen näkökulman

”Salasin pitkään kaikilta sen, mitä neljän seinän sisällä tapahtuu. Jossain kohtaa aloin puhua asioista työkaverilleni, joka auttoi minua ymmärtämään, että kaikki vika ei ollut minussa ja etten ollutkaan niin paska, että minua oli vain pakko aina hakata. Ilman tätä ihanaa työkaveriani olisin tässä suhteessa varmaan edelleenkin, jos edes olisin hengissä. Kiitos hänelle siitä.”

”Pidin yhden kerran pääni ja lähdin siskojeni ja äitini avustamana siskoni tupareihin kotipaikkakunnalle. Sinä iltana tajusin, miten paha minun oli olla siinä suhteessa, ja miten suhde oli tuhonnut oman persoonani ja luonteeni. Vielä yksi keskustelu miehen exän kanssa, ja seuraavana päivänä pakkasin kamani ja muutin pois.”

”Eräs ilta miespuolisen ystävän seurassa antoi minulle voiman, jota tarvitsin. Sitä iltaa ennen suhde oli oikeastaan jo kuollut, mutta kulissia pidettiin yllä. Kun ymmärrys siitä iski tajuntaan, että en ollut vuoteen nauranut niin vapautuneesti ja tuntenut oloani niin rennoksi, sain vihdoin voimaa sanoa viimeisen kerran, että tämä oli tässä.”

Terveyteni petti

”Terveyteni oli jo kuukausia ollut todella huono. Ruoka ei pysynyt sisällä eikä lopulta edes maistunut. Laihduin yli kymmenen kiloa kuukaudessa. Tultuani sairaalasta kotiin makasin sohvalla huilaamassa, kun mies tuli sisälle ja sanoi jotain todella ikävää. Se oli se viimeinen niitti, silloin päätin tämän avioliiton olevan nyt tässä. Ja se päätös oli aivan kristallinkirkas.”

”Olin lopulta niin loppu henkisesti, että seuraava askel olisi ollut oma totaalinen romahdukseni. Vain itse tiedän, kuinka viimeisillä voimillani päätin pelastaa itseni ja lapseni.”

”Olin vain henkisesti niin loppu, että fyysinen terveyskin alkoi reistailla. Tuli muun muassa rytmihäiriöitä, joille ei löytynyt syytä.”