Kuvat
Shutterstock, Oihonna Vilhun kotialbumi
Kun kumppani tekee jotain, mikä tuntuu mukavalta, siitä on tärkeää myös kertoa hänelle.
Kun kumppani tekee jotain, mikä tuntuu mukavalta, siitä on tärkeää myös kertoa hänelle.

Kun panostat korona-aikana parisuhteeseen, arki voi sujua mukavammin neljän seinän sisällä ja elämänlaatu voi parantua pysyvästi.

Koronaviruksen aiheuttama poikkeustila voi rasittaa parisuhdetta. Pitäisi suoriutua etätöistä, olla lasten kouluavustaja ja pyörittää tavallista arkea ruoka- ja pyykkihuoltoineen. Mediassa on annettu monenlaisia neuvoja, miten kuormittavassa tilanteessa parhaiten jaksaisi.

Psyko- ja seksuaaliterapeutti Oihonna Vilhu on kuitenkin sitä mieltä, että juuri nyt olisi erinomainen aika panna parisuhde kuntoon. Kun ihmiset on joka tapauksessa pakotettu tekemään suuria muutoksia elämäänsä, voisi ikään kuin samaan syssyyn tehdä tarvittavia muutoksia myös parisuhteeseen.

– Kaikkien on ollut pakko pysähtyä ja miettiä elämää uudestaan. Sen sijaan, että voivoteltaisiin, että kaikki on huonosti ja väsyttää olla samojen ihmisten kanssa, tilanteen voi ottaa mahdollisuutena katsoa maailmaa eri tavoin. Samassa muutosten rytäkässä voi tehdä myös jotain mielekästä, mikä kohottaa elämänlaatua pysyvästi ja ehkä jopa muuttaa elämänarvoja, Vilhu sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Ajatus voi tuntua yllättävältä tilanteessa, jossa moni kokee olevansa jo valmiiksi jaksamisensa äärirajoilla. Vilhun mielestä kyse on kuitenkin asenteesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Negatiivisuudessa vellominen johtaa negatiivisuuden kehään, josta on vaikea päästä pois. Kun asiat määrittelee uudelleen, kehästä pystyy pääsemään pois, hän selittää.

Vilhun mukaan muutosten tekeminen parisuhteeseen ei ole hankalaa korona-aikana. Asioita pitäisi vain alkaa katsoa eri vinkkelistä.

– Silloin pitää hyväksyä, että nyt on erilaista, ja antaa suuren elämän olla siinä muutoksessa, johon on pakotettu. Sen sijaan energian voi keskittää vaikka parisuhteeseen.

Oihonna Vilhu on toiminut terapeuttina kuusi vuotta.
Oihonna Vilhu on toiminut terapeuttina kuusi vuotta.

Vilhu sanoo, että suhteeseen satsaaminen on korona-aikana erityisen tärkeää, koska kun se voi paremmin, on kotonakin mukavampi olla. Sen myötä muukin elämä voi alkaa tuntua helpommalta, tai ainakin vähemmän raskaalta. Ihan helposti ajattelu ei muutu, vaan asennemuutos vaatii harjoittelua.

Senkin Vilhu myöntää, ettei liian suuriin muutoksiin kannata pyrkiä kerralla, vaan edetä mieluummin pieni askel kerrallaan. Silloin muutosten tekeminen on helpompaa, ja niistä tulee pysyviä.

– Ihmiset yrittävät usein muuttaa kaikki parisuhteen sotkut kerralla, ja kaatavat kaikki asiat ja tuntemukset kerralla kumppaniraukan päälle. Sitä on kenenkään vaikea kestää. On tärkeää ottaa hyvin pieniä askeleita kerrallaan. Niistä tulee pikkuhiljaa loikka.


Jos hermoja rassaa, on aika muutokselle

Moni on huomannut, että kumppani on poikkeustilanteessa alkanut ärsyttää ihan eri tavalla kuin ennen. Vilhu sanoo, että juuri ärsyyntyminen, huonotuulisuus ja kyllästymisen tunne ovat itse asiassa merkkejä siitä, että on oikea aika ryhtyä huoltamaan parisuhdetta.

– Ne ovat yleensä merkkejä siitä, että on valmis muutokseen.

Vilhulla on kotoilijoille myös käytännön ohjeet siihen, miten suhdetta voi lähteä työstämään. Hän käyttää kuvailemaansa menetelmää myös pariterapiassa, mutta sitä voi soveltaa myös omin päin. 

Näin Vilhu neuvoo työstämään parisuhdetta:

  1. Pysähtykää.
  2. Kysy kumppaniltasi, mitä hän toivoo. Millaista on hänen unelmaelämänsä vaikkapa vuoden päästä?
  3. Kuuntele ja kuule, mitä kumppanisi kertoo.
  4. Tehkää sama toisinpäin: Kerro rehellisesti, mitä toivot parisuhteelta ja itseltäsi parisuhteessa.
  5. Kirjatkaa ylös esimerkiksi yksi konkreettinen toive molemmilta. Jos toiveena on esimerkiksi saada kumppanilta enemmän tukea, sanoittakaa myös, mitä se tarkoittaa käytännössä. Voiko se olla vaikkapa sitä, että kumppani osallistuu ruoanlaittoon?
  6. Harjoitelkaa esimerkiksi viikon ajan kerrallaan niin, että kumpikin pyrkii toteuttamaan kumppanin toivetta. Aikaväli voi olla muukin sen mukaan, mikä teistä tuntuu sopivalta.
  7. Anna kumppanillesi palautetta. Kehu, kun tämä on tehnyt jotain, mikä tuntuu sinusta hyvältä. Ota tunnetaso mukaan käyttämällä niin kutsuttua minäpuhetta, esimerkiksi tähän tapaan: ”Minusta tuntuu tosi turvalliselta, kun autat minua.”
  8. Kiitä itseäsi onnistumisesta.

Sovitun ajan kuluttua voi alkaa harjoitella uusien toiveiden kanssa.

Vilhu neuvoo pitämään harjoituksessa mukana armollisuuden. Jos tehtävä on sovittuna aikana päässyt unohtumaan, jatkakaa harjoitusta. Älkää asettako tavoitteita liian korkealle tai ottako paineita, jos ne eivät heti toteudu.

– Harjoitus johtaa pikkuhiljaa, noin viikossa, hyvän kierteeseen. Kun toiveet ovat yksinkertaisia ja pieniä, niissä voi onnistua ja pääsee kokemaan iloa siitä. Onnistumisen ilo saa tekemään toivottuja asioita uudestaan. Hyvin sujunut harjoitus saa jälleen aikaan hyvän tunteen ja voi huomata, että toisellekin tulee hyvä fiilis. Sen myötä on taipuvainen tekemään samaa uudelleen ja niin edelleen, Vilhu sanoo.

Harjoitus sopii kuulemma varsinkin pareille, joiden suhteessa ei ole suuria kipukohtia tai traumoja. Jos suhteeseen on jo päässyt kasautumaan runsaasti ongelmia ja tilanne on kärjistynyt, kannattaa hakeutua ammattilaisen pakeille, kun se on mahdollista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla