Ehkä vannoit, ettet toista vanhempiesi onnettoman liiton kaavaa, mutta toistit kuitenkin. Mitään muuta ei voinut odottaakaan.

Millainen sinun vanhempiesi parisuhde oli? Millaisen mallin heiltä sait?

Niinpä. Jos kasvoit kodissa, jossa vanhemmat näyttivät rakkautensa elein ja sanoin, voit onnitella itseäsi. Kuulut vähemmistöön. Valtaosa suurista ikäluokista ja heidän jälkeläisistään ei juuri nähnyt vanhempiensa hellittelevän tai halailevan toisiaan.

Parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow haastatteli uuteen Vanhempieni kaltainen -kirjaansa satunnaisotannalla 50 ihmistä, joista vain viiden vanhemmilla oli ollut sellainen parisuhde, jonka he olisivat halunneet itselleen.

– Melkein kaikki olivat sitä mieltä, että heidän vanhempiensa suhde oli tavalla tai toisella järkyttävä. Kammottavaa, että kaikkein yleisin vastaus kysymykseen ”miten rakkaus näkyi vanhempiesi suhteessa?” oli, ettei mitenkään.

”Älä vaadi itseäsi osaamaan sellaista, mitä et ole koskaan nähnyt.”

Mistä olisit oppinut toisen arvostamista, avoimuutta ja läheisyyttä? Onko siis ihme, jos olet kompuroinut omissa suhteissasi? Vaikka ehkä vannoit, ettei sinusta koskaan tule äitisi tai isäsi kaltaista. Vaikka päätit oppia vanhempiesi virheistä, olet todennäköisesti toistanut tuttuja kaavoja.

– Eihän enempää voi odottaakaan! Armoa itselle! Meillä ei yksinkertaisesti ole ollut toisin toimimisen mallia. Parisuhteen riita- ja kriisitilanteissa reagoimme usein sen mukaan, mitä lapsuudenkodissamme näimme.

– Älä vaadi itseäsi osaamaan sellaista, mitä et ole koskaan nähnyt. Mutta opettele.

Isoäidin varjo

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, kuinka isoäitisi avioliitto vaikuttaa omaan parisuhteeseesi? Tai sota?

Sodan nähneet vaikenivat, koska kauheudet olivat liikaa puhuttaviksi. Hiljaisissa kodeissaan he kasvattivat lapsia, jotka oppivat, että ikäviä asioita ei vain käsitellä. Eivätkä nämä lapset oppineet puhumaan tunteista omilleenkaan. ”Miltä sinusta tuntuu, sano rohkeasti vain?” Se on mahdoton lause perheessä, jossa osataan puhua lähinnä tv-ohjelmista.

Monet ovat saaneet mallin parisuhteesta lähinnä pakollisena riippana, joka on kestettävä.

Kuvaavaa on, että parisuhde on sananakin vasta 1990-luvun tuote. Stolbowin mukaan monet ovat saaneet edellisiltä sukupolvilta mallin parisuhteesta lähinnä pakollisena riippana, joka on kestettävä.

– Olemme kasvaneet tässä ilmapiirissä, ja nyt parisuhteen pitäisi yhtäkkiä olla ilotulitusta. Eipä ihme, että ihmiset ovat vähän pihalla.

– Tosi lyhyessä ajassa on menty ääripäästä toiseen. Nyt toitotetaan kaikkialta, että ole avoin suhteessasi. Koko ajan pitäisi olla toimiva parisuhde. Sen vaatimus on mennyt niin överiksi, että paineet ovat valtavat.

Stolbowin mukaan sodan aikana kotirintamalla syntyi paitsi poissaoleva mies myös pärjäävä nainen, joka väsymykseen asti yrittää hoitaa kaiken ilman apua. ”Miehet nyt ovat sellaisia, ei niiltä kannata muuta odottaakaan”, kuului äitien oppi tyttärilleen. Saman opin Stolbow sai itsekin.

– Pärjäävä nainen istuu meissä tiukassa ja kampittaa todella paljon parisuhteitamme. Kaikesta täytyy selvitä, vaikka palaisi loppuun. Ja sitten ollaan kiukkuisia kotona.

Harvalle opetettiin kotona rakkaustaitoja ja parisuhteen vaalimista kallisarvoisena lahjana. Sen sijaan meitä on luterilaisesti kannustettu ahkeraan työntekoon. Poikaystävien pelättiin sotkevan opiskelukuviot ja jopa pilaavan tulevaisuuden.

– Meitä on palkittu pärjäämisestä, annettu kiitosta kuin namia tottelevalle koiralle. Tätä kaikkea sodan perintöä terapiasukupolvi yrittää nyt ratkoa psykologien ja parisuhdegurujen avulla, vaikka nopeahko vilkaisu omaan menneisyyteen selittäisi monta asiaa.

Voit kyllä muuttua

Stolbowin mukaan omille vanhemmilleen voi kerran suuttua: ”Voi paska, minkä teitte!” Sitten on otettava itse vastuu onnellisuudestaan. Yhtä lausetta parisuhdekouluttaja inhoaa erityisesti: ”Mä nyt vaan oon tämmönen.”

”Totta kai ihminen pystyy muuttumaan. Joka päivä.”

– Henkistä laiskuutta! Totta kai ihminen pystyy muuttumaan. Joka päivä. Voimme oppia, mitä juttuja parisuhteessa kannattaisi välttää ja mitä lisätä, jotta siitä saisi potkua ja energiaa arkeen.

– Pitää vain sanoa ääneen, mitä haluaa, jotta tietää, mitä tavoittelee. Ei se heti onnistu, mutta pitää tietää, mitä kohti haluaa mennä.

Hyvä suhde on Stolbowin mukaan selkeä ja kirkas. Eikä siinä saisi olla yhtään pelkoa – ei sanomisen, pilkan, raivon tai menettämisen pelkoa.

– Sellaisia asioita ei saisi olla, joista ei pystytä keskustelemaan ilman raivareita tai sulkeutumista. Parisuhteessa ei voi olla tällaisia puheenaiheita – ja silti niitä hyvin usein on. Menettämisen pelossa alamme pistää kamaa maton alle, ja siitä ne ongelmat kasvavat ajan myötä mielettömiksi.

Älä esitä ensitreffeillä

Hyvää suhdetta kannattaa alkaa rakentaa jo ensitapaamisella.

Stolbow muistuttaa, että hyvässä suhteessa molemmilla on oikeus olla heikko. Hän kertoo esimerkin naisesta, joka tunnusti, ettei koskaan saanut olla ex-miehensä edessä herkkä.

– Hän tajusi itse kaupanneensa miehelle menestyvän naisen, jolloin mies ei voinut ymmärtää, mikä tuo itkua tuhertava, palasiksi mennyt ja syliin kaipaava nainen nyt oikein on. On tyypillistä, että suhde lähtee ihan väärin jo alussa. Jo silloin pitäisi kertoa itsestään kaikki puolet, jotta rinnalle valikoituu ihminen, joka ei tavoittele vain sitä menestyjää.

Usein tietenkin haluamme antaa kaunistellun kuvan tehdäksemme vaikutuksen. Toinen yleinen virhe on haluta enemmän suhdetta kuin sen toista, todellista osapuolta. Stolbowin mukaan kumppania etsivän kannattaa olla rehellinen itselleen ja listata, mitä toiselta toivoo ja mitä ei ehdottomasti siedä.

– Ole vilpitön: rakastatko ihmistä sellaisena kuin hän on vai mielikuvaasi hänestä tai parisuhteen ideaa? Jos et pysty hyväksymään hänen kaikkia piirteitään, älä edes aloita suhdetta.

”Välillä on seksitöntä ja harmaata, eikä se ole merkki mistään ongelmasta.”

Muutostoivelistan kanssa suhteeseen ei pidä mennä. Se on raakaa ja syö suhdetta. Stolbow kehottaa myös pohtimaan, kenen unelmia parisuhteessa toteutetaan. Halusitteko molemmat talopaketin, farmariauton, kaksi lasta ja terrierin?

– Näen hirveän paljon sitä, että ihmiset ovat suostuneet perhemalliin, joka ei ole heidän sisimpänsä kaipuun kohde. Moni on jälkikäteen tunnustanut, että vielä alttarilla olisi halunnut perua koko homman.

Huh huh, kuulostaapa parisuhde vaikealta ja työläältä. Hyvän suhteen eteen kannattaa nähdä vaivaa, mutta armeliaisuutta itseä ja toista kohtaan ei pidä unohtaa.

– Parisuhteeseen kuuluvat myös tosi tylsät ja rasittavat vaiheet. Välillä on seksitöntä ja harmaata, eikä se ole merkki mistään ongelmasta. Välillä pitäisi myös olla vähän laiska: nyt emme hoida tätä suhdetta yhtään, olemme vain vailla paineita. 

Älypuhelinten tuoma etäisyys on tehnyt ystävien näkemisen perumisesta ja myöhästelystä vähän liian helppoa.

”Tuun ihan pian, tulin hetki sitten kotiin ja vaihdoin vaatteet, niin lähden ihan just!”

”Metrossa!”

”Nähdäänkö ravintolan edessä vai sisällä?”

”Mä myöhästyn kans jonkin verran.”

”Soitellaan, kun jompikumpi on perillä.”

Edelliset ovat otteita WhatsApp-keskusteluista ystävieni kanssa. Tällaista on ystävien tapaamisten sopiminen ja niihin saapuminen 2010-luvulla: kohtaamisten ajankohtaa ”katellaan” ja ”sovitaan lähempänä” päivätolkulla, ja juuri ennen sovittua tapaamisaikaa alkavat sinkoilla viestit, joissa raportoidaan myöhästymisistä. 

Silmänsä peittänyttä apinaa esittävä emoji ja hätäinen sori-sana saavat hoitaa pahoittelun virkaa, kun kumpikaan ei oikeasti ole kovin pahoillaan siitä, että lähti taas kerran kotoa myöhässä. Viestillä on helppo sinkauttaa tilannetiedotus viivästymisestä, ja kahvilan edessä päivystävä ystävä voi käyttää odotteluajan selaamalla luuriaan – ellei itsekin ole myöhässä. 

Nykyteknologian ansiosta treffipaikalla ei tarvitse haahuilla turhaan, jos ystävälle on sattunut ylitsepääsemätön este. Toisaalta, aika harvoin myöhästely tai tapaamisen peruminen johtuu jostakin aivan yllättävästä ja ylitsepääsemättömästä. Viestittelyn helppous, sosiaalisessa mediassa kevyesti sinkoilevat kutsut ja kiireisyyden ihannointi vain ovat tehneet myöhästelystä ja viime hetken peruutuksista houkuttelevan helppoa.

Kuten toimittaja Elizabeth Kiefer kirjoittaa Glamourissa, tapakulttuuri on muuttunut siihen suuntaan, että kaverien näkemisen voi skipata introverttikortin heilautuksella, eivätkä viime hetken peruutukset ole niin vakava juttu. Perumiskuume leviää ja uhkaa ystävyyksiä, Kiefer maalailee. 

Nykyään voi säilyttää kasvonsa ja jäädä sohvalle makaamaan parilla anteeksipyytävällä emojilla. 

WhatsApp-myöhästelyn ja -perumisen lisäksi hermoja kiristävät Facebook-kutsut. Facebookissa juhlakutsut on helppo naputella koko kaveriporukalle – mutta kutsu on myös helppo jättää roikkumaan Ehkä-tilaan tai unohtaa vastaaminen kokonaan.

Älypuhelinsovellusten tuoma etäisyys on tehnyt kieltäytymisestä  ja kutsujen huomiotta jättämisestä vähän liian helppoa. Lankapuhelimitse esitettyyn kutsuun olisi ollut törppöä vastata, että katsellaan miltä loppuviikosta näyttää, ja jättää sitten tulematta. Nykyään voi säilyttää kasvonsa ja jäädä sohvalle makaamaan parilla anteeksipyytävällä emojilla. 

Siispä teen muistilistan itselleni ja vähän muillekin:

  1. Jos et pääse tai et halua tulla, kieltäydy heti kohteliaasti.
  2. Suhtaudu Facebook-kutsuihin vakavasti, jos kyse on ystävälle tärkeästä tapahtumasta. 
  3. Lähde ajoissa kotoa. Oikeasti. 
  4. Lakkaa lähettelemästä tilanneraportteja tyyliin: Bussissa! Kohta siellä! Pyöräkellarissa! Katso sen sijaan kohta kolme uudestaan. 

Keräsimme naisten arviot siitä, millainen tyyppi ei pääse jatkoon deittisovelluksessa – ei ole helppoa kellään.

Kuka väitti, että tinderöinti on helppo tapa tutustua uusiin ihmisiin? Näistä syistä nainen sivuuttaa Tinder-ehdokkaan:

  1. Profiilikuva on ryhmäkuva. Harva nainen vaivautuu aukaisemaan profiilin tarkistaakseen, kuka kuvan tyypeistä mies oikein on.
  2. Kuva on otettu likaisen peilin kautta. Ei jatkoon.
  3. Paidaton kuva. Pullistelu ei ole kuumaa, vaikka moni salimarkku saattaisi luulla niin.
  4. Liika poseeraaminen, duckface tai muu yliyrittäminen kuvissa eivät toimi miehellä eikä naisella. Aitous katoaa, kun profiili muistuttaa malliportfoliota.
  5. Rasittavan aktiiviset kuvat. Ensimmäisessä kuvassa surffilauta kainalossa, toisessa hyppää laskuvarjohyppyä ja kolmannessa valloittaa vuorta. Onko sellainen tavallinen kuolevainen ollenkaan? 
  6. Negatiivinen ensivaikutelma. Tyyppi tuomitsee naiset jo biossa sutkautuksellaan ”Swaippaa suosiolla vasemmalle, jos olet feministi, heko heko”. Onnea rakkauden etsintään, hei!
  7. Biossa ainoa kuvaus on pituus. Sekö todella on tärkein tai kiinnostavin seikka?
  8. Suttuinen ja rakeinen profiilikuva luo helposti kriippailevat vibat.
  9. Murjottava profiilikuva, tuo miesten kansantauti. Antaa luotaantyöntävän kuvan.
  10. Alaviistosta otettu selfie korostaa leukaa eikä näytä varsin imartelevalta.
  11. Kaksi edellistä niin, että samanlaisia kuvia on viisi kappaletta peräkkäin.
  12. Superliken käyttäminen tarkoittaa yksinkertaisesti liian innokasta.
  13. Imelät Live, laugh, love -voimalauseet tai Marilyn Monroen siteeraaminen. Vähänpä tiesit, jos luulit, että vain naiset sortuvat niihin. 
  14. Jos miehen täytyy profiilissaan kertoa olevansa huumorintajuinen, hän ei luultavasti ole sitä. Oikeasti huumorintajuinen kirjoittaa profiiliinsa jotain nokkelaa.
  15. Sydäntä lähellä "ruoka, matkustus ja urheilu.” Todella omaperäistä, pitäisikö tässä kiinnostua.
  16. Vain yksi kuva. Ainoastaan uhka, ei mahdollisuus.
  17. Liian vanha kuva. Tähän kategoriaan kuuluvat armeija- ja ylppärikuvat. Ihan hellyttäviä, mutta todennäköisesti antavat väärän vaikutelman.
  18. Profiilissa ei ole mitään tietoja Herra Salaperäisestä. On vaikea aloittaa keskustelua, jos ei voi tarttua mihinkään faktaan.
  19. Söpösteleviä yhteiskuvia naisten kanssa. Herättää kysymyksen, seurusteleeko hän, esittääkö vaikeasti tavoiteltavaa vai yrittääkö tehdä naiset mustasukkaiseksi.
  20. Biossa käytetään sana hipsutus. Ei jatkoon.

Jos onnistut läpäisemään tämän vaativan seulan, olet aikamoinen deittiguru!