Aski tupakkaa päivässä. Salaa naimisiin maistraatissa. Laiskottelua kotona ja opiskelupaikassa. Vanhempien ei tarvitse tietää kaikkea.

"Olen normaalisti kova kiroilemaan, mutta vanhempieni seurassa en ole ikinä kiroillut. Kertaakaan. Välillä joudun tosissani pinnistelemään, etten lipsauttaisi mitään rumalta kuulostavaa. Äitini pitää kiroilemista niin kamalana asiana, etten yksinkertaisesti halua tuottaa pettymystä. Lapsena meiltä oli pannassa jopa ’voi vitsi’. Se kuulemma muistutti liikaa sitä toista v-alkuista ilmaisua." Sini, 25

"En puhu äidilleni paljoakaan siitä, mitä teemme puolisoni vanhempien kanssa. Äidillä ei ole maailman paras itsetunto, ja hän alkaisi saman tien vertailla meidän perhettämme appivanhempiini: kuinka nämä ovat sivistyneempiä ja varakkaampia ja maailmaa nähneempiä. En jaksa kuunnella sitä ’ai, niillä on sellainen kesämökki’, ’ai, te olitte oikein oopperassa’ -jahkailua." Sofia, 30

"En paljasta äidilleni ostamieni vaatteiden hintoja, paitsi jos olen saanut jotakin todella kallista todella hyvällä alennuksella. En myöskään aina kehtaa myöntää vaatteen olevan uusi. Silloin huijaan: 'On tämä mulla ollut, et vaan muista nähneesi.' Onneksi äiti ei voi muistaa kaikkea, mitä omistan. Hän paheksuisi hirveästi, jos tietäisi, kuinka paljon rahaa vaatteisiin uppoaa." Sanna, 22

"Yritän välittää äidille kuvaa, että olen reippaampi kuin olenkaan. Muka syön terveellisesti, säilön syksyn satoa, käytän ekologisesti kaikki tähteet jääkaapista ja pidän keittiön kunnossa. Ja että 'on vähän huono omatunto, kun en ole vieläkään pessyt ikkunoita'. Oikeasti ei ole morkkis enkä ajatellut pestä niitä tällä vuosikymmenellä. Äiti järkyttyisi, jos tietäisi, että pesen lattiankin ehkä kerran vuodessa. Lapsuudenkodissani homma tehtiin kerran viikossa." Hanna, 35

"En ole kertonut isälleni, että tuleva kämppikseni on homoseksuaali. Isä on aika vanhanaikainen ja hivenen homofobinen, mikä on surullista. Hän kuvittelee minun muuttavan kaverimiehen kanssa saman katon alle. Seurustelevaksi pariksi hän ei sentään ole meitä epäillyt." Sanni, 23

"En ole kertonut vanhemmilleni eronneeni kirkosta. Uskovaisia he eivät ole, mutta kylläkin tapauskovaisia, joille esimerkiksi suuret kirkkohäät olisivat tärkeä asia. Itse en pystyisi vannomaan rakkauttani 'Jumalan kasvojen edessä', koska olen ateisti. Joulukirkko menee juuri ja juuri hampaita kiristellen, koska haluan säilyttää joulutunnelman." Anni, 33

"Vanhempani edustavat sitä ikäluokkaa, jonka mielestä tatuointeja on vain merimiehillä ja linnakundeilla. Itse pidän tatuoinneista, ja minulla on muutamia pieniä kuvia ympäri kehoa. Vierailuista lapsuudenkodissa on tullut haastavia, kun tatskoja pitää yrittää piilotella. Varsinkin helteisen kesän aikana homma oli haastava. Saunastakin pitää luikkia vikkelään pukeutumaan, etteivät kuvani vain vilahda. Tulee teini-ikä mieleen: silloin joutui peittelemään poikien tekemiä fritsuja." Halla, 31

"Äitini ei tiedä, että mieheni on alkoholisti. En viitsi rasittaa vanhaa sydäntä sillä tiedolla. Sitä paitsi olen salannut asiaa jo parinkymmenen vuoden ajan, joten asian paljastaminen alkaa olla mahdotonta." Hannele, 53

"En ikimaailmassa uskaltaisi paljastaa vanhemmilleni, että harrastan säännöllistä seksiä kaksikymmentä vuotta vanhemman perheellisen miehen kanssa. Minulla on siis panokaveri mutta ei todellakaan mitään vakavaa romanssia. Vanhoilliset vanhempani saisivat tiedosta sellaisen slaagin, etteivät toipuisi siitä koskaan." Minna, 24

"Kuulun siihen suureen joukkoon, joka ei kerro vanhemmilleen polttavansa tupakkaa. Tuskin kukaan äiti ilahtuisi, jos saisi tietää, että tytär vetää askin sätkää päivässä. Joskus enemmänkin. Vanhemmilla vieraillessani olen aina innokas tekemään kauppareissut ja muut sellaiset, jotta pääsen vetämään parit sauhut. Tosin peittelyoperaatiot ovat aikamoisia, sillä äitini haistaa röökin kilometrin päähän." Tiina, 42

"En uskalla paljastaa äidilleni, että haaveilen suunnattomasti poikaystäväni kosinnasta, häistä ja lapsista. Jostain syystä äitini jauhaa jatkuvasti, että häiden pitäisi olla vaatimattomat ja lapsia kannattaa tehdä niin myöhään kuin mahdollista. Uskon, että syynä tähän on hänen oma epäonnistunut avioliittonsa." Siiri, 24

"En kertonut äidilleni, että nyt jo entinen avomieheni oli biseksuaali. Äidin mukaan kun biseksuaaleja ei ole oikeasti olemassa, vaan nämä ovat homoseksuaaleja, jotka eivät uskalla asiaa myöntää." Maarit, 30

"En ole sanonut, että olen naimisissa. Kävin mieheni kanssa pikaisesti maistraatissa. Olemme olleet jo 15 vuotta yhdessä ja muutimme avoliiton avioliitoksi vain juridisista syistä. En ole asiasta maininnut, koska en halunnut hössötystä. Enkä aio kertoakaan, koska sitten alkaisi 'miksi ette ole kertoneet' -valitus." Leena, 49

"Vanhempani eivät tiedä, että opiskeluni ovat jumittaneet parin vuoden ajan. He suurin piirtein suunnittelevat jo valmistujaisjuhlia, mutta minä keskityn baareissa kuljeskeluun ja kavereiden kanssa hengailuun. Tuskinpa edes valmistun nykyisestä opiskelupaikastani. En vain ole keksinyt mitään parempaakaan." Laura, 29

Elämäni surkeimmat treffit, Iida Åfeldt ajattelee ja hörppii kahvia. Mies on kutsunut Åfeldtin kaljalle, vaikkei Iida edes pidä oluesta. Kun laskun aika tulee, mies toteaa jämptisti, että hänen kahdeksan euron kaljansa ja Åfeldtin euron kahvi maksetaan erikseen...

Uhriutumista kotitöistä, kisaa ja kiistaa vapaa-ajan käytöstä... Kilpailuasetelma muodostuu parisuhteeseen helposti. 

Huomasiko hän, että raadoin jälleen keittiössä? Kuka saikaan viime viikolla vaihtaa kotityöt kavereiden kanssa rillutteluun? Menevätkö nallekarkit tasan? 

Parisuhteeeseen syntyy helposti kilpailuasetelma. Tietoista tai tiedostamatonta kisaa käydään vapaa-ajasta, kotitöistä, rahasta ja siitä, kuka on oikeassa milloin mistäkin pikkuasiasta lähteneessä väittelyssä.

Väestöliiton parisuhdetutkija ja psykoterapeutti Heli Vaaranen arvioi, että kilpailuasetelma johtuu usein arvostuksen puutteesta parisuhteessa.

– Olemme Suomessa huonoja jakamaan arvostusta omalle puolisolle. Ihmettelen aina, että keneltä se olisi pois.

”Mieheni ajattelee, että voittaja on se, jolla on isompi palkka, eli hän.”

Kehun, kiitoksen ja arvostuksen puute nousi esiin myös Me Naisten kysyessä naisilta siitä, millaiset asiat ja teot loukkaavat parisuhteessa eniten. Näin kolmekymppiset naiset kuvailivat Me Naisten jutussa arvostuksen puutetta:

”Minua loukkaa, kun puolisoni ei arvosta tekemisiäni. Hän ei kehu minua koskaan eikä ymmärrä vitsailujani.” 

”Eniten satuttaa kumppanin tapa antaa ymmärtää, että minun työni tai harrastukseni ovat aina toisella sijalla. Ensimmäisenä tulevat hän ja hänen uransa.”

Kumpikin voi huonosti

Parisuhteessa kisaaminen voi myös olla riitelemisen synonyymi. Kilpailua tulee samoista aiheista kuin riitaa, eli rahasta, kotitöistä ja vapaa-ajasta. Esimerkiksi tällaisista aiheista suomalaisnaiset kertovat ottavansa matsia parisuhteissa:

”Meillä on klassinen kilpailuasetelma uhriutumisesta, aiheena mikäpä muukaan kuin kotityöt. Kumman marttyyrinviitta heilahtaa uljaimmin?”

”Mieheni ajattelee, että voittaja on se, jolla on isompi palkka, eli hän. Sen mukaan päätetään, missä asutaan ja miten koko elämä menee. En ole tähän suostunut, ja niinpä asumme eri maissa.”

”Ajankäytöstä on tullut riitaa sen jälkeen, kun suhteeseen tuli lapsia.”

”Kilpailemme siitä, kumpi on käyttänyt enemmän aikaa elämästään lasten hoitamiseen. Tai vaippojen vaihtamiseen.”

”Kun ostin sijoitusasunnon, mieheni halusi ostaa oman.”

”Aina Trivial Pursuitia pelatessa alamme kilvoitella kohti voittoa: kumpi tässä onkaan fiksumpi? Tyhmää, tiedän!”

”Ajankäytöstä on tullut riitaa sen jälkeen, kun suhteeseen tuli lapsia. Lasketaan niitä iltoja, joita toinen saa olla ulkona, kun toinen jumittaa kotona lasten kanssa.”

Eroon kisaamisesta

Lautapeliä pelatessa tai lenkkipolulla huhkiessa heräävä kilpailuvietti ei yleensä aiheuta mökötystä kummempaa parisuhdekriisiä. Jatkuva ja joka asiaan ulottuva kisaaminen sen sijaan tekee elämästä vaikeaa. 

– Silloin kumpikaan ei voi hyvin, ei edes se, joka siellä tunkiolla kukkoilee, Heli Vaaranen sanoo. 

Ensimmäinen askel kilpailuasetelman keskeyttämisessä on ongelman huomaaminen. 

– Toinen askel on juttelu kumppanin kanssa ja sen ymmärtäminen, että kilpaileminen ei voi jatkua loputtomasti, Vaaranen toteaa.

Peliä ei ole menetetty, vaikka kumppani ei heti muuttaisi käytöstään vähemmän kilpahenkiseen suuntaan. Yksipuolinenkin päätös siitä, ettei enää ryhdy kilpailemaan oman rakkaan kanssa, voi Vaarasen mukaan auttaa.