Jos haluat olla hyvää seuraa, ole läsnä, älä somessa.

Olet juuri pääsemässä kertomasi tarinan huipennukseen, kun huomaat, että kas, keskustelutoverisi tuijottaa keskittyneenä puhelimensa näyttöä. Vaikka hän väittäisi kuuntelevansa, se ei näytä siltä. Eikä ole kivaa joutua kyselemään, että kuuntelethan varmasti.

Tällaiset tilanteet raivostuttavat niin töissä, ystävien seurassa, parisuhteessa kuin perheenkin kesken. Kännykkä imee huomion eri tavalla kuin sormusten pyörittely ja muut sijaistoiminnot, jolla paikallaan istumisen sietämätöntä tuskaa voi lievittää. Sukkapuikkojen kilistely keskustelun lomassa on söpöä, kännykän räplääminen ei.

Aihetta sivuttiin myös viime viikon Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa. Ronin kanssa avioituneen Tanjan puhelin alkoi soida heti, kun pari pääsi hotellille. Tanja uppoutui hetkeksi puhelimeensa, mutta sanoi, että lähettää valmiiksi puhelimeensa tallentamansa viestin häntä tavoitelleelle.

Psykoterapeutti Maaret Kallio kommentoi ohjelmassa, että älypuhelimen ja sosiaalisen median käyttäminen puhuttaa parisuhteissa.

– Tärkeintä ei oikeastaan ole se, kuinka paljon toinen siellä sosiaalisessa mediassa on, vaan enemmänkin se, kuinka tavoitettavissa hän on, hän sanoo jaksossa.

Hänen mukaansa toiselle kannattaa kertoa, kauanko puhelintaan aikoo räplätä.

– Jos pystyy vaikka sanomaan, että minulla on tämä työjuttu tai Facebook, jossa nyt käyn ja olen kohta sinun kanssasi. Siinä tulee jo ihan erilainen raja, kuin että jatkuvasti katoaa sinne (someen), eikä ole sen toisen ihmisen kanssa tavoitettavissa ollenkaan.

Keräsimme naisten tarinoita siitä, milloin toisen ihmisen kännykän käyttö ärsytti.

Tilannetajuttomuus raivostuttaa

"Minua ei ärsytä niinkään itse räplääminen, viihdynhän itsekin itseäni somessa ja netissä. Ärsyttävää on tilannetajuttomuus, sillä aikuisen ihmisen pitäisi kyetä lukemaan tilannetta ja tekemään sen perusteella oikea päätelmä siitä, onko kännykkää soveliasta käyttää vai ei. Käytännössähän tämä ei tietenkään toimi, sillä nykyään monen mielestä on ihan ok uppoutua sosiaaliseen mediaan tilanteessa kuin tilanteessa. Ihmisen aivot eivät kuitenkaan kykene tekemään kovin monta asiaa samanaikaisesti, ja Facebookin lukeminen vie väkisinkin huomiota livekeskustelulta. Se on epäkohteliasta, enkä voi sietää törppöjä.

Jokaisella pitäisi olla sen verran selkärankaa, että somesta pystyy irtautumaan yhteisen hetken ajaksi. Jos nyt ei olla romanttisella illallisella, vaan vaikka arkisesti kahvilla, mielestäni on ok vilkaista, keneltä viesti tuli. Jos siihen ryhtyy vastaamaan, on kohteliasta sanoa, että tähän pitää vastata ja jatketaan ihan kohta siitä, mihin jäätiin. Spesiaaleina hetkinä kännykkä olisi syytä laittaa äänettömälle ja haudata laukun tai taskun pohjalle."

Supersomettajasta tuli ex-poikaystävä

"Yksi ex-poikakaverini oli some-koukussa. Asuimme eri kämpissä ja näimme vain kerran, pari viikossa. Hänellä oli siis enemmän kuin riittävästi aikaa tavata omia ystäviään. Siitä huolimatta aina kun näimme, tyyppi roikkui puolet ajasta jossain WhatsAppissa tai Facessa, kun kaikkiin kavereiden diipadaapa-viesteihin piti tietty vastata heti! Koetin sanoa asiasta nätisti ja vähemmän nätisti – kertoa, kuinka ulkopuolinen olo oli, kun toinen oli kyllä siinä vieressä muttei läsnä. Ei mennyt viesti perille. Seurustelen mieluummin ihmisten kanssa, jotka kunnioittavat toisen ihmisen heille antamaa aikaa ja läsnäoloa."

Laatuaikaa perheen kanssa

"Kun menemme perheen kesken ravintolaan, mieheni kaivaa kännykän esiin viimeistään ruokaa odottaessaan ja laittaa luurin pois vasta, kun huomautan asiasta. Minusta se on epäkohteliasta ja todella huono esimerkki lapsille. Ravintolassa syömisen pitäisi olla yhteistä seurustelua. Ihan sama, katsooko uutisia tai selaako Facebookia. Ei kuulu ruokapöytään."

Parempaa seuraa somessa

"Kesken keskustelun kännykkää räpläävät ihmiset saavat minut paitsi ärsyyntymään myös turhautumaan. Vaikka räplääjät väittävätkin kuuntelevansa keskustelua, he eivät oikeasti elä siinä mukana. Sen sijaan keskustelun toinen osapuoli saa seurata kännykälle luotuja hymyjä ja otsankurtistuksia ja pohtia, synnyttikö reaktion keskustelu vai kännykkä.

Puhelimen räplääminen luo myös tunteen siitä, että jokin muu asia, oli se sitten peli, some tai joltain tullut viesti, on toiselle tärkeämpää ja kiinnostavampaa kuin meidän keskustelumme."

Hei, kommentoidaan statuksia yhdessä!

"Yksi ystäväni, jota näen usein, keskustelee nykyään kanssani pelkästään kännykkäruudun kautta. Kun tyyppi tulee kylään, hän avaa välittömästi Facen ja juttelee mun kanssani niin, että kommentoi kavereiden statuksia lukemalla heidän kuulumisiaan. Välillä ihan viihdyttävää, mutta useimmiten sairaan ärsyttävää."

Aikuinen, ole läsnä

"Ihan hulluna ottaa päähän, jos lapsi yrittää kertoa jotakin asiaa, ja aikuisen katse on lapsen sijasta puhelimessa. Yritän itse muistaa välttää tätä."

Rakkaus johti addiktioon

"Ystäväni rakastui ja oli uuteen mieheensä, siinä vaiheessa vielä 'heilaan', yhteydessä lähinnä Facebookin chatissa. Meille kavereille tämä tarkoitti sitä, että tyyppi kyllä tuli yhteisiin tapaamisiin, illanviettoihin ja kissanristiäisiin, mutta istui hiljaa nurkassa, kikatteli puhelimelleen ja hymisi välillä 'joo, niinpä'. Jos hän puhui jotain, liittyi se tähän mieheen. Ihastumisvaihe ja uuden miehen lumo kestivät niin pitkään, että osa kavereista alkoi kaikota hänen ympäriltään. Kun koko elämä ei ollutkaan enää pelkkää vaaleanpunaista hattaraa, tyypin piti tehdä oikeasti töitä saadakseen vanhat kaverinsa takaisin. Osaa hän ei ole saanut vieläkään. Selän takana asiasta puhuttiin ihan avoimesti. Usealla porukastamme oli mennyt hermot käytökseen."

Edes esittäisit kiinnostunutta

"Yhdellä tutullani on todella ärsyttävä tapa alkaa somettaa kesken keskustelun. Kyllä tulee itselle tyhmä olo, että noinko vähän juttuni häntä kiinnostaa. Eikä hän todellakaan vaivaudu edes esittämään kiinnostunutta – hän ei selkeästi enää kuuntele juttuani, vaan keskittyy täysin Facebookiinsa, ynähtelee vain poissaolevasti. Nykyäänhän tämä on vissiin ihan yleistä toimintaa, mutta moukkamaista silti."

Teininä moni asia on vähän vaikeaa – ja varsinkin noloa!

Ei ole helppoa olla teini-ikäinen. Juuri tuossa iässä kulmat kurtistuvat ja silmät muljahtelevat keskimääräistä herkemmin. Ja hyvin usein näiden eleiden kohteina ovat omat vanhemmat, joita hävetään.

Silmien pyörittely omille vanhemmille ei ole kuitenkaan merkki epäkypsyydestä. Psykologi Lisa Damour on kertonut The New York Timesissa, että kyseessä on normaali kehitysvaihe, jolla pyritään ilmaisemaan itsenäisyyttä. Myös psykologi Heli Heiskanen on todennut Ylellä saman.

– Teinin on tarkoituskin itsenäistyä ja erottautua vanhemmista, ja se korostaa vanhempien kritisointia. Kun halutaan olla kavereiden silmissä mahdollisimman cooleja ja hyväksyttyjä, niin kaikki poikkeava on hävettävää, Heiskanen on kertonut sivustolle.

”Supernoloa, kun äitini kyseli kaverini kuullen, ovatko minulta tamponit loppu.”

Pyysimme kaksi-, kolme- ja nelikymppisiä muistelemaan, mikä heitä hävetti teini-ikäisinä. Näin he kertoivat:

1. Nolot jutut

”Äidilläni on mutkaton asenne erilaisiin ruumiintoimintoihin. Teininä oli supernoloa, kun hän kyseli iloisesti kaverini kuullen, ovatko minulta tamponit loppu. Hän oli juuri lähdössä kauppaan ja teki ostoslistaa.” Suski, 36

”Kaikkein nolointa oli, kun olimme koko perhe ensimmäistä kertaa Lontoossa lomalla. Olin itse tuolloin 13-vuotias. Kiersimme kaupunkia turistibussilla. Piccadilly Circuksen kohdalla isä kysyi oppaalta isoon ääneen, miten tuonne sirkukseen voi ostaa lippuja.” Jonna, 41

”Isä pärähti aina paikalle kertomaan todella luokattomia – ja pahimmillaan pikkutuhmia vitsejään.”

”Kokoonnuimme teineinä tyttöporukalla usein meille kotiin, minun huoneeseeni, Manhattan-sipsikulhon ympärille. Aina jossain kohtaa isäni pärähti huoneeseen kutsumatta ja alkoi kertoa luokattomia – ja pahimmillaan pikkutuhmia – vitsejään. Ystävieni mielestä isä juttuineen oli tosi hauska. Itse muistan ajatelleeni, miten hullu ja nolo hän on. Muistelemme tyttöjen kanssa näitä kertoja edelleen. Isäni kertoo yhä vitsejään. Nykyään joku jutuista saattaa jopa naurattaa.” Reetta, 37

2. Halaaminen

”Isäni halusi aina halata joka aamu koulun pihalla. Ja siis vielä lukioiässä. Oli jotenkin kauhean noloa teinin mielestä. Nyt jälkikäteen se on aika suloista.” Johanna, 42

”Isä halusi tehdä poikakavereille selväksi, miten hänen tyttäriään kohdellaan.”

3. Puhuttelut

”Isäni piti puhutteluja poikakavereille keittiön pöydän ääressä. Halusi tehdä selväksi, miten hänen tyttäriään kohdellaan. Itse istuin omassa huoneessa korvat punaisina ja halusin kadota maan päältä.” Jaana, 42

4. Samassa paikassa näyttäytyminen

”Jossain vaiheessa teini-ikää häpesin erityisesti mutsia niin paljon, etten voinut mennä hänen kanssaan samaa matkaa bussilla kaupungille, jos joku tuttu olisi vaikka nähnyt. Vanhempien läsnäolo erinäisissä tilanteissa sai aina pelkäämään, että nyt ne kaikki uudet tuttavuudet tajuaa, että olen ihan lapsi ja kiusallinen tyyppi. Jotain huijarisyndroomaan liittyvää siinä todennäköisesti oli.” Emilia, 25

”Tuli olo, että olen kuin joku lemmikki, jota esitellään.”

”Vaikka vanhemmissani ei aina ollut mitään sinänsä noloa, heidän kanssaan näyttäytyminen esimerkiksi kaupassa tai ravintolassa nolotti. Nolous siis ikään kuin aktivoitui ja muuttui tarttuvaksi julkisilla paikoilla. Minulla on nuoret vanhemmat, jotka yleensä osasivat käyttäytyä. Isovanhemmilla, jotka hekin tosin ovat suhteellisen nuoret, sen sijaan oli välillä vaikeuksia. Pahinta oli, kun menimme ekaa kertaa isovanhempien kanssa Mäkkäriin ja he vaativat henkilökunnalta aterimia. Koulun coolit tyypit olivat tietysti paikalla, mikä oli aivan hirveää. Viivi, 26

”Äidilläni oli tapana jäädä suustaan kiinni kaupungilla joka toisen vastaantulijan kanssa. Eniten niissä tilanteissa hävetti se, että äiti aina esitteli minut kaikille tuttavuuksilleen 'meidän nuorimmaisena'. Tuli sellainen olo, että olen joku lemmikki, jota esitellään ihmisille, ja he sitten katsovat siinä, että miten olen kasvanut ja miten söpö olen. Niin noloa! Nykyään on maailman ihaninta, kun äiti esittelee minua tutuilleen – ymmärrän, että hän on minusta kertoessaan yleensä ennen kaikkea kauhean ylpeä.” Helmi, 25

”Joskus opettaisäni nukahti koetta valvoessaan.”

5. Ikä

”Hävetti, kun vanhempani olivat niin vanhoja, luokkakaverin mummo oli nuorempi kuin äitini. Lisäksi hävetti, kun isäni ei jättänyt minua autolla säällisen välimatkan päähän, vaan kurvasi koulun pihaan. Toki minulla oli erityisen paljon hävettävää siksi, koska vanhempani kyläkoulun opettajina kaikkine omituisuuksineen olivat päivästä toiseen kavereiden tarkkailtavina. Joskus isä nukahti koetta valvoessaan.” Ärrä, 41

”Kaikista nolointa oli, kun isä hankki nahkarotsin.”

6. Olemus / vaatteet ja alastomuus

”Minua hävetti se, että vanhempani eivät olleet yhtään ”cooleja”. He ovat ihan sellaisia tavallisia tyyppejä, työssäkäyviä ihmisiä, joiden juuret ovat maaseudulla. Tykkäävät hiihtää, käydä mökillä ja katsoa lauantai-iltana telkkaria. Itse olisin halunnut olla tietenkin äärimmäisen cool kaupunkilainen. Olisin halunnut matkustella, mutta me menimme aina mökille. Kerran kävimme Kanarialla – sekin tuntui nololta ja kliseiseltä, vaikka matka olikin ihan todella hauska.” Linda, 24

”Isäni patsasteli kotona alasti suihkun jälkeen, vaikka olisi ollut kavereita.”

”Isäni patsasteli kotona alasti suihkun jälkeen, vaikka olisi ollut kavereita kylässä. Kyllä hävetti.” Ärrä, 41

”Vanhempani pukeutuivat nolosti. Olisin kovasti halunnut, että he olisivat tyylikkäitä ja trendikkäitä, mutta sellaisia tavallisia pulliaisia he vain aina olivat. Kaikista nolointa oli, kun isä hankki nahkarotsin. Se oli meganolo.” Elina, 25

7. Oudot tavat

”Isäni on fanaattinen penkkiurheilija, jolle mieluisia lajeja ovat erityisesti hiihto ja mäkihyppy. Teininä en voinut kutsua kavereita kylään olympialaisten tai muiden urheilukisojen aikaan, koska isä kannusti suomalaisia niin kovaan ääneen, että talo tärisi. Supernoloa. Vieläkin välttelen vanhempieni kotia suurten urheilujuhlien aikaan.” Mari, 40

”Mielestäni oli noloa, että junalla työmatkaa tekevä äitini käveli töistä lähtiessään aseman laiturilla mahdollisimman pitkälle, jotta pystyi hyppäämään junan ekaan vaunuun välttääkseen siten kävelyä määränpäässä. Nykyään teen itse samoin.” Viivi, 26

 

Kysely

Häpesitkö sinä vanhempiasi teininä?

Nykyteknologian ansiosta yhteydenpito kaukana asuvan rakkaan kanssa on helppoa. Aina se ei ole hyvä asia. 

Olen ollut etäsuhteessa kerrallaan vain alle vuoden, enkä enempää olisi jaksanutkaan. Ikävä raastoi, mutta ehkä vielä enemmän raastoivat puhelinsoitot. Luuriin tarttuessani toivoin suhdetta vahvistavaa lepertelyä ja henkevää keskustelua, mutta aika usein sain parin sanan vastauksia, molemminpuolista turhautumista ja lopulta riidan. 

Ystäväni elää pitkässä suhteessa, johon on aikojen saatossa mahtunut monta monituista etäpätkää. Nykyinen etäelo jatkuu todennäköisesti useita vuosia, mutta kumpikaan suhteen osapuoli ei vaikuta turhautuneelta tilanteeseen. Niinpä kysyin hiljattain, mikä toimivan etäsuhteen salaisuus oikein on. 

– Me ei oikeastaan soitella, ystävä sanoi. 

Pariskunta pitää silti usein yhteyttä viestein ja tapaa, kun se on mahdollista. Soitot vain ovat karsiutuneet vuosien varrella pois pahaa mieltä aiheuttavina. 

Keskittymiskyky ei riitä

Whatsapp-viestien luulisi välittävän sanatonta viestintää vielä huonommin kuin puhelujen, mutta jostakin syystä juuri puhelut näyttävät nostavan turhautumislukemat helpoiten taivaisiin.

Ehkä syy on katteettomissa odotuksissa, joita itsekin vaalin etäsuhdeaikanani. Henkevä puhelinkeskustelu tekee tutkitusti etäsuhteessa elävistä läheisempiä kuin arkensa jakavista, mutta toisaalta kunnollinen juttelu vaatii keskittymistä, joka on älypuhelinaikana vähissä – erityisesti, jos takana on pitkä työpäivä tai puhelu sattuu tilanteeseen, jossa olisi muutakin tekemistä. 

”Puhelu tulee usein huonolla hetkellä.”

Vastarakastunut ehkä antautuu mielellään tuntien puheluihin päivittäin muista kiireistään välittämättä, mutta vuosikymmenen yhteiselon jälkeen viestit tuntuvat helpommalta ja huomaavaisemmalta kommunikaatiovälineeltä. Varsinkin, jos rakastavaiset asuvat eri aikavyöhykkeillä tai tekevät eri tavalla rytmitettyä työpäivää, puhelu tulee usein huonolla hetkellä.

Skypeä vai nykyajan kirjeitä?

Osa etäsuhteessa elävistä pareista on ratkaissut keskeyttämis- ja keskittymisongelmat puhumalla puhelunsa Skypessä niin, että yhteys on auki mutta mitään erityistä ei välttämättä tehdä tai sanota. Näin voidaan simuloida yhdessä asumista, johon kuuluu samassa tilassa oleskelu ilman kummempaa yhteistä tekemistä.

Osa taas keskittyy viestittelyyn. Kuten rakkauskirjeen ennen vanhaan, myös viestin voi kirjoittaa silloin, kun sattuu olemaan puuhaan sopivassa mielentilassa. Kirjeisiin verrattuna viesteissä on se hyvä – tai no, tilanteesta riippuen myös huono – puoli, että ne saapuvat perille välittömästi. Jotta viestittely säilyy mukavana yhteydenpidon muotona, täytyy parin löytää yhteinen linja siihen, kuinka nopeasti ja millä tavoin viesteihin reagoidaan. 

Vuosia etäsuhteessa ollut yhdysvaltalainen psykologi Roni Beth Tower kehottaa etäsuhteessa olevia sopimaan säännöistä, mutta myös välttämään puheluihin ja viesteihin perustuvaa sekoilua. Vaikka yhteisiä vuosia olisi takana paljonkin, muuhun kuin kasvokkaiseen viestintään liittyy iso väärinymmärrysten riski.