Miesten vuoro -dokumentin tekijä­t paljastavat, onko kaksilahkeisilla oikeita ystäviä.

Kuva Panu Pälviä

Ei jumalauta! Et tuu noin lähelle!
– Höh. Mä olisin ihan mukana tässä, mutta tuo on tuommonen...

Kuvaaja yrittää saada Joonas Berghälliä ja Mika Hotakaista
poseeraamaan vastakkain niin, että otsat koskettavat. Ei onnistu, Joonaksen pokka ei pidä.

Vaikka elokuvamiehiä ei saakaan koskettelemaan toisiaan,  ehkä parhaat ystävykset saa puhumaan ystävyydestä. Mitä se tarkoittaa, kun miehet ovat keskenään ystäviä? Sitä, että taputellaan olalle, puhutaan niitä näitä ja saatetaan vahingossa elää vuosi ilman, että kumpikaan muistaa soittaa?

– Ystävä on ihminen, jolle voi puhua, mitä tuntee. Purkaa vaikka parisuhdekriisiä. Kaveri on sellanen, jonka kanssa käydään oluella. Ne ovat kaksi eri asiaa, Joonas miettii.

Mika on samoilla linjoilla:

– Minulla on paljon kavereita mutta vain hyppysellinen ystäviä. Sellaisia, jotka tunnen niin hyvin, ettei heidän kanssaan tarvitse käydä elämän mittaista pohjustusta, jotta pääsisi kipeämpiin juttuihin.

Ystävät ja yhtiökumppanit

Joonaksen mielestä kaksikon ystävyyden hienoin hetki sijoittuu
sekin leffan leikkauspöydälle:

– Editoimme Mikan kanssa Valtio vapauden vei -dokkaria vuonna 2004. Kun materiaali oli katsottu läpi, molemmat halusivat leikata täsmälleen samasta kohdasta samat minuutit. Se oli hienoa – ei tarvinnut enää puhua.

Ystävyysaihe näkyy myös miesten töissä. Yhdessä tehdyssä dokumentissa Miesten vuoro (2010) suomalainen mies avautuu, tilittää, jorisee, suorastaan puheripuloi isoista aiheista ystäviensä kanssa.

Mika ja Joonas ovat luvanneet nyt edustaa suomalaisia miehiä, istua vierekkäin viininpunaisissa tuoleissa ja kommentoida naisten ennakkoluuloja.

Miesten on vaikea puhua asioista. He haluavat vain tehdä yhdessä juttuja. Miesten välinen ystävyys on oikeasti kaverisosiaalisuutta, joka keskittyy jonkin ajanvietteen ympärille.

Joonas: Minua on aina kannustettu puhumaan ja näyttämään tunteeni. Olen pelkästään äitini kasvattama poika. Tarvitsen vain puhumiselle oikean hetken, ja se on joskus huono juttu, varsinkin parisuhteessa. En saa puhuttua silloin, kun pitäisi, vaan jään odottamaan hyvää hetkeä. Sitä ei välttämättä tule, ja kun asia jää sanomatta ajallaan, se tulee lopulta liian lujaa ulos ja käy huonosti. Mikan kanssa ei ole sellaisia ongelmia. Hän tajuaa, että pitää vain odottaa, niin kyllä puhetta sitten alkaa tulla.

Mika: Minä kiertelen ja kaartelen. Naiset ovat niin paljon nopeampia pääsemään asiaan. En välttämättä ehdi prosessoida vastausta, kun sieltä tulee herranjestas jo uusi kysymys. Se ongelma tässä tietysti on, että jos minua ei keskeytä, monologi voi kestää koko illan.

Mutta miehiä ei koskaan näy kahviloissa puhumassa ystäviensä kanssa.

Joonas: Kahvilassa! Ei sellaisessa paikassa tietenkään voi puhua. Olen kyllä huomannut, että naiset saattavat istua kahvilla ja puhua selvästi henkilökohtaisia asioita. Se olisi miehelle mahdotonta. Paikan ja tilanteen pitää olla otollisempi. Mökki, sauna, laiturinnokka. Miesten vuoron ideakin syntyi yleisessä saunassa, kun huomasin, että siellä oli hirveä meteli. Korviin koski, kun miehet puhuivat henkilökohtaisia. Naisten puolelta ei kuulunut mitään.

Mika: Sopiva paikka olisi vaikka mökki. Tai miksei koti. Tuijotettaisiin leffoja, juotaisiin kaljaa, puhuttaisiin.
Joonas: Sen olen huomannut, että porukassa miehet puhuvat vain hömpänpömppää. Kahdestaan puhutaan henkilökohtaisia, mutta heti kun tilanteessa on joku kolmas, mukaan tulee titteleitä ja esittämistä. Miehet hakeutuvatkin porukasta mielellään kahden kesken johonkin, vaikka saunasta laiturille, jotta pääsevät juttelemaan oikeasti.

Miehet eivät pysty sellaiseen kiinnostavaan kommunikaatioon, jossa analysoidaan kavereiden tekemisiä, elämäntilanteita ja mielialoja.

Mika: Kyllä me analysoidaan ihan loputtomasti. Kaikkea, loputtomasti. Miksi se teki sillä tavalla? Oletko huomannu, että se on ollut viime aikoina vähän vaisu?

Joonas: Onkohan sillä jotain ongelmia? Pitäisiköhän siltä kysyä?

Miehet eivät tunne toisiaan kovin hyvin, vaikka olisivat ystäviä. He eivät tiedä toisistaan olennaisia asioita kuten äidin nimeä...

Joonas: Ptfyf! Todellakin tietävät. Ainakin me tiedämme. Miesten vuoroa tehdessä läheisyys meni ehkä jo vähän yli. Reissasimme pitkin Suomea, hotellihuoneessa sänkyjen välissä oli puoli metriä, auton istuimet olivat 30 sentin päässä toisistaan. Puolen vuoden aikana olimme kauimpana toisistamme silloin, kun toinen odotti autossa ja toinen oli käymässä ABC:n vessassa.

Mika: Siihen aikaan olikin tärkeää, että pystyin puhumaan Joonakselle kaikesta. Silloin oli parisuhdeongelmia, joita oli tarve purkaa.

... tai horoskooppimerkkiä?

Joonas: No ei kyllä helvetissä. Mutta tiedän, mikä on Mikan lempiolut. Se juo aina Sandelssia.

Mika: Joonaksella on sellaisia jänniä Grafenmeisterscheistereita. Hän tykkää vehnäoluista.

Miesten välistä ystävyyttä kalvaa aina pelko siitä, että muut pitävät homoina.
Joonas: Eiköhän me olla se raja ylitetty jo kauan sitten.

Mika: Otetaanko kuvaa varten sellanen oikein kaverihali?

Joonas: Ei.

Psykoterapeutti Heli Vaaranen kertoo, että myös mustasukkaisuuden tunteita kannattaa kuunnella.

Parisuhde ei koskaan ala ns. puhtaalta pöydältä, sillä sen osapuolilla on aina aiempia kokemuksia ihmissuhteista.

Aiemmat ikävät kokemukset voivat tuntua painolastilta, joka estää heittäytymästä uuteen suhteeseen täysillä tai herättää mustasukkaisuuden tunteet.

Miten uuteen kumppaniin oikein voisi oppia luottamaan, jos on aiemmin tullut petetyksi, jätetyksi tai hylätyksi? 

Väestöliiton parisuhdetiimin esimies, psykoterapeutti ja parisuhdetutkija Heli Vaaranen sanoo, ettei eksän tekoja saa kaataa nykyisen kumppanin niskaan.  

– On tärkeää käsittää, ettei pettäjän sukupuolelle voi antaa elinkautista tuomiota. Täytyy antaa uusi mahdollisuus.

Aiempien suhteiden tapahtumista kannattaa silti keskustella uuden kumppanin kanssa. Myös siitä kannattaa puhua, mitä luottamus ja uskollisuus kellekin merkitsevät.

Erityistason seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen on neuvonut Me Naisten jutussa, että luottamusta voi rakentaa tarkastelemalla parisuhdesopimusta.

– Epäluottamus on sitä, että tuntuu, ettei toinen pidä yhteistä sopimusta. Silloin täytyy puhua siitä, mikä se sopimus on ja tarvitseeko sitä päivittää tai tarkentaa, Tanskanen on sanonut.

Itsehoitoa mustasukkaisuuteen

Mustasukkaisuuden ja hylätyksi tulemisen tunteet kumpuavat usein heikosta itsetunnosta. Heli Vaaranen muistuttaa, että itsetuntoa ei pidä rakentaa kenenkään toisen varaan. 

– Yleensä syvälle epävarmuuden tunteelle on jokin syy, ja sitä tulee tarkastella. Asiaa ei kannata hävetä tai lakaista maton alle, vaan sitä tulee tutkia. 

Ensi vuonna mustasukkaisuuteen voi saada apua myös netistä. Väestöliitto julkaisee ensi vuoden puolella verkossa mustasukkaisuuden omahoito-ohjelman, joka sisältää mustasukkaisuuden syiden pohtimista ja erilaisia harjoituksia. 

– Ensimmäinen askel parempaan itsetuntoon on se, että tuntee itsensä, Vaaranen sanoo.

Tunteet kuulolla

Joskus voi olla vaikea erottaa, onko mustasukkaisuudessa kyse omista petetyksi tulemisen kokemuksista vai siitä, että kumppanilla ei oikeasti ole vain puhtaita jauhoja pussissaan. 

”Ihmissuhteet ovat tunnesuhteita, ei niitä voi järjellä ratkaista.”

Vaaranen neuvoo kuuntelemaan omia tunteita ja antamaan niille painoarvoa.

– Jos on ahdistunut olo, kaikki ei ole kunnossa, Vaaranen sanoo.

– Pariterapiassa huomaa, että ihmiset yrittävät järjellä ratkaista ihmissuhdepulmia. Ihmissuhteet ovat tunnesuhteita, ei niitä voi järjellä ratkaista.

Ahdistuksen tunteet eivät tietenkään ole suora merkki puolison uskottomuudesta, mutta ne kertovat siitä, että ainakin luottamuksen kanssa on ongelmia.

Toistatko kaavaa?

Jotkut meistä hakeutuvat Heli Vaarasen mukaan toistuvasti suhteisiin, joissa on draamaa ja vaaran tuntua. Jos on lähtenyt alun perinkin epäluotettavan oloisen kumppanin matkaan, uusien luottamuskuprujen ei pitäisi tulla yllätyksenä.

– Myös ihmissuhteissa saa sitä, mitä tilaa, Vaaranen toteaa. 

Toistuviin luottamusongelmiin voi johtaa muukin kaava kuin se, jossa haetaan suhteisiin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Jotkut löytävät itsensä uudelleen ja uudelleen parisuhteista, joissa asioista keskusteleminen on vaikeaa.

– Jos itse välttelee vaikeita asioita, saattaa vaistomaisesti valita kumppaneita, jotka eivät myöskään jaa asioita.

Luottamuspulassa voi siis olla kyse kumppanin valinnasta. Vaaranen toteaa, että virheet kuuluvat elämään, mutta niistä on tarkoitus oppia. 

– Ihmisen pitäisi aina tarkkailla, että mikä on se kaava, jota toistan. Kun sen huomaa, antaa itselleen mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä. 

vähättelyä

Miten oppia luottamaan, jos on aiemmissa suhteissa tullut petetyksi? Asiantuntija vastaa

Vaaranen on niin kaukana todellisuudesta, ettei sen juttuja jaksa edes lukea. Miksi aina puhutaan pettämisestä tai jättämisestä, miten selvitä väkivaltaisen suhteen jälkeen? Ja Vaarasen "sitä saa mitä tilaa", on todella pas**a. Psykoterapeutiina luulisi tietävän ettei väkivalta näy aina päällepäin tai suhteiden alussa.
Lue kommentti

Vali, vali. Ja vielä kerran vali.

Aina on joku huonosti! Jokainen tuntee – tai tietää – ihmisen, jolla on tapana valittaa lähes aina. Elämäntapavalittajat on ihan oma lajinsa, mutta on niitä muunkinlaisia valittajia. Psychology Todayn mukaan mukaan valittajat voidaan jakaa kolmeen eri tyyppiin. Tunnistatko itsesi tai jonkun läheisesi?

 

1. Krooninen valittaja

Krooninen valittaja on sama kuin elämäntapavalittaja. Hän näkee asioissa ensisijaisesti aina jotain kielteistä – jotain mistä valittaa. Krooninen valittaja ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi sitä, että ajatukset muokkaavat aivoja niin, että mitä enemmän jotakin asiaa pohtii, sen vahvemmaksi kyseiseen asiaan liittyvät sidokset aivoissa muodostuvat. Niinpä valittaminen muokkaa aivoja siihen suuntaan, että kielteisiä ajatuksia syntyy entistä helpommin. Mutta tämähän pätee myös toisin päin. Mitä enemmän ruokkii aivojaan myönteisillä asioilla, sitä enemmän syntyy hyviä ja kivoja ajatuksia.

2. Puhisija

Turhautuminen, viha, pettymys ja niin edelleen. Puhisija valittaa päästämällä tunteensa ulos. Se tekee ihmiselle toki jossakin määrin hyvää, mutta puhisijan ongalmana on se, että hän keskittyy liikaa vain omiin tunteisiinsa – ja nimenomaan niihin kielteisiin tunteisiin. Raskasta puhisijan käyttäymisessä on se, että hän tarvitsee aina jonkun kuuntelijan, uskotun, jonka päälle vyöryttää tunneryöpyt. Puhisija janoaa yleensä huomiota ja sympatiaa, mutta ratkaisut eivät häntä yleensä kiinnosta. Hän vain velloo tunnemylläköissään.

3. Intrumentaalinen valittaja

Oletko valittanut siitä, miten kumppanisi luottokorttilasku on taas liian suuri? Jos kyllä, tämä on esimerkki intrumentaalisesta valittamisesta. Siinä valittamiseen on yleensä jokin hyvin konkreettinen syy. Mutta aikaisemmista valittajatyyppeistä se eroaa niin, että tarkoitus on ratkaista ongelma.

Miten sitten päästä valittajasta mahdollisimman nopeasti eroon, jos tilanteeseen joutuu yllättäen? Kerroimme jo aikaisemmin keinoista, joita voi yrittää. Tässä ne tulevat kertauksena:

1. KUUNTELE, NYÖKKÄILE, MYÖTÄILE

Vain tukemalla hänen tuntemuksiaan hiljennät valittajan. Näin se valitettavasti menee. Hyviä apukommentteja: niinpä, todellakin, kamalaa, just niin. Valitus kestää enintään minuutteja. Ehkä viisi. Tai kymmenen. Pure hammasta ja kestä! Valittajat haluavat tulla kuulluiksi. Anna heille se ilo.

2. SYMPPAA

Unohdetaan kuule kaikki sarkasmi, silmien pyörittely ja tuskastunut huokailu. Anna valittajalle aitoa sympatiaa.

3. HARHAUTA

Vaihda keskustelun aihetta, mutta viekkaasti. Käytä harhautuksen syöttinä jotain mehukasta. Mikä hänen lempielokuvansa olikaan? Oliko hänen suosikkiyhtyeensä tulossa Suomeen? Entäs pikkujoulut – eikö niistä löytyisi jotain kevyttä ja kivaa puitavaa? Kauhean vaikeaa, mutta kokeilemisen arvoista.

4. MUISTA: ÄLÄ KEKSI RATKAISUJA

Teet virheen, jos rupeat tarjoamaan valittajalle sellaisia. Valituksesta ja ratkaisuista syntyy vain loputon kierre. Miksi juuri sinun ratkaisusi ei kelpaa? No kuules! Koska... ja koska... ja koska...

Jos satut olemaan itse valittaja ja luit jutun, muista tämä:

– Vaikka stressi tarttuu, se ei tarkoita, että pitää jäädä olosuhteiden uhriksi. Stressi on tunnetila, valittaminen sen sijaan toimintaa. Toisin sanoen voit itse päättää, että lopetat valittamisen, työelämän tutkija Anu Järvensivu kannustaa aikaisemmin Me Naisille antamassaan haastattelussa

Ja jos nyt pikkasen nipisti sydämestä, ei ihme. Valittaminen nimittäin ihan oikeasti pilaa elämän – sekä oman että muiden. Lue lisää:

Lähteenä myös: Lifehacker

Vierailija

Tunnistatko itsesi? Valittajia on kolmea eri tyyppiä

Tunteeko Inka Simola moniakin ihmisiä, jotka ovat pelkkiä valittajia? Olen kuullut ihmisten valittavan ja purkavan tuntojaan ynnä muuta, mutta heidän leimaamisensa ainoastaan valittajiksi ei olisi pelkästään epäoikeudenmukaista ja virheellistä, vaan myös väärin. Ihmisten näkeminen puhtaasti "valittajina" kertoo aika paljon enemmän näkijästä itsestään - kyseessä on todennäköisesti itsekeskeinen ja välinpitämätön yksilö, joka kuvittelee varmaan olevansa jotenkin muita parempi. Mikä onnistuu...
Lue kommentti
Vierailija

Tunnistatko itsesi? Valittajia on kolmea eri tyyppiä

Vierailija kirjoitti: Tunteeko Inka Simola moniakin ihmisiä, jotka ovat pelkkiä valittajia? Olen kuullut ihmisten valittavan ja purkavan tuntojaan ynnä muuta, mutta heidän leimaamisensa ainoastaan valittajiksi ei olisi pelkästään epäoikeudenmukaista ja virheellistä, vaan myös väärin. Ihmisten näkeminen puhtaasti "valittajina" kertoo aika paljon enemmän näkijästä itsestään - kyseessä on todennäköisesti itsekeskeinen ja välinpitämätön yksilö, joka kuvittelee varmaan olevansa jotenkin muita...
Lue kommentti