Jarin syöpä löytyi viime talvena. Hänen hoitonsa lopetettiin hiljattain. ”Meillä on yhteinen elämänasenne: murehtiminen ei auta”, Tiina sanoo. Kuva: Milka Alanen
Jarin syöpä löytyi viime talvena. Hänen hoitonsa lopetettiin hiljattain. ”Meillä on yhteinen elämänasenne: murehtiminen ei auta”, Tiina sanoo. Kuva: Milka Alanen

Jari ja Tiina Majuri saivat tietää Jarin haimasyövästä viime talvena. Samana iltana he sopivat hääpäivänsä. – Koen olevani elämässäni huipulla ja huipulta on hyvä lähteä, Jari sanoo.

Sataman terminaalissa tunnelma on kevyt, kuten pienen loman kynnyksellä usein on.

Laiva Tukholmaan on lähdössä pian. Matkustajien joukossa toisiaan pitävät kädestä Jari ja Tiina Majuri.

Heille matka voi olla viimeinen yhteinen. Jari, 46, sairastaa parantumatonta haimasyöpää. Hänen hoitonsa todettiin tehottomaksi ja lopetettiin kaksi viikkoa sitten.

– Matka on pakoa kaikesta, arjesta, syövästä, kuolemasta, Tiina, 39, kertoo.

Kaikki etenikin nopeasti

Yhteinen intohimo, matkustaminen, näkyy pieninä yksityiskohtina Jarin ja Tiinan kotona Toijalassa.

Eteisen seinällä on joukko hymyileviä kuvia pariskunnasta. Olohuoneessa Manhattanin siluetti muistuttaa yhteisestä matkahaaveesta New Yorkiin. Ulko-oven vieressä nököttää usein kaksi valmiiksi pakattua matkalaukkua.

Täällä Jari ja Tiina ovat asuneet yhdessä vuoden verran. He kihlautuivat toissa itsenäisyyspäivänä hiukan yli vuoden seurustelun jälkeen. He olivat tutustuneet yhteisen tuttavan kautta ja huomanneet pian sopivansa täydellisesti toisilleen.

– Me olemme kovin samanlaisia Jarin kanssa. Joillakin toimii se, että vastakohdat täydentävät toisiaan, mutta ei meillä, Tiina hymyilee.

– Meistä kumpikin asettaa toisen aina etusijalle, Jari lisää.

Kihlautumisen aikaan pariskunta oli korviaan myöten rakastunut ja ajatus häistä oli mielessä vahvana. Rakkauden huumasta huolimatta he halusivat edetä rauhallisesti.

Naimisiinmenoa suunniteltiin kesälle 2015. Jari asui vielä omassa kodissaan Ylöjärvellä ja Tiina omillaan Toijalassa. Yhteinen koti perustettaisiin Tampereelle sitten joskus, kun kumpikin saisi asuntonsa myytyä.

Rauhallinen eteneminen loppui kuitenkin nopeasti.

Kihlajaisten aikaan Jari alkoi kärsiä kovista vatsakivuista. Työterveyslääkäri epäili happovaivoja ja määräsi närästyslääkettä.

Mutta kipu ei hellittänyt. Tutkimuksissa selvisi, että Jari kärsi sappirakon laajentumasta. Tässä vaiheessa asiantuntija veikkasi sappikiviä.

Tampereen yliopistollisen sairaalan magneettikuvauksessa huomattiin, että vatsassa on kasvain.

Koko tammikuun Jari sairasti, eikä mikään tuntunut auttavan. Vieressä Tiina katsoi rakkaansa kärsimystä.

– Jari oli ihan autettavassa tilassa, joten pyysin häntä muuttamaan luokseni tänne Toijalaan, Tiina kertoo.

Kuun lopulla Jarin vatsa leikattiin. Häneltä poistettiin puolet vatsalaukusta ja haimasta sekä pohjukaissuoli ja imusolmukkeita. Täyttä varmuutta taudin vakavuudesta lääkärit eivät vielä pystyneet kertomaan.

Leikkauksen jälkeen Jarin olo alkoi kohentua. Kun helmikuu koitti, Jari suunnitteli jo töihinpaluuta.

Toive kuitenkin kariutui. Helmikuun puolivälissä Jari sai virallisen syöpädiagnoosin. Keskimääräinen eliniänodote olisi puoli vuotta.

Rakkaudesta ja kuolemasta

Jarille syöpädiagnoosi ei ollut sokki. Hän oli osannut odottaa huonoja uutisia ja oli helpottunut, että kivuille oli löytynyt selitys.

Huonot uutiset hän soitti Tiinalle töihin.

– Olin siihen asti elänyt kieltäymyksessä enkä halunnut uskoa, että se voisi olla syöpä, Tiina kertoo.

– Itkin pari tuntia työpaikan vessassa ennen kuin lähdin kotiin. Olin epätoivoinen ja peloissani.

Tiinan päässä pyöri lukemattomia ajatuksia, joista jokainen tuntui liittyvän kuolemaan. Kuinka paljon yhteistä aikaa olisi vielä edessä? Miten hoidon kanssa edettäisiin? Mitä sitten, kun toista ei enää olisi?

– Oma isäni on kuollut syöpään, joten päässäni oli sairaudesta todella kamala kuva, hän sanoo.

Vielä saman päivän iltana suuren huolen ja pelon rinnalle tuli valtava onnellisuuden tunne. Jari ja Tiina sopivat tärkeän asian. He päättivät mennä naimisiin.

– Ajattelimme, että on mentävä naimisiin ennen kuin on liian myöhäistä. Menimme maistraatin nettisivuille ja päätimme hääpäivän.

Kuukauden kuluttua pari avioitui salaa kaikilta läheisiltään. Jo aiemmin varattu Tallinnan-reissu muuttui häämatkaksi. Heistä naimisiinmeno auttoi käsittelemään sairauden tuomaa huolta ja antoi jotain muutakin ajateltavaa.

– Ne ajat olivat ristiriitaisia, Tiina kertoo.

– Samaan aikaan oli päällä hirveä huoli ja pelko sairaudesta, mutta samalla olimme onnellisia naimisiinmenosta. Olimme odotuksesta iloisia ja myös toiveikkaita. Puhuimme koko ajan vuorotellen kuolemasta ja rakkaudesta.

Arkipäiväiset haaveet

Koska Jari on sairastanut suuren osan pariskunnan yhdessäoloajasta, syöpä on muuttunut osaksi arkea. Yhteistä elämää ilman sitä on vaikea kuvitella.

Elämä on ollut silti mahdollisimman tavallista. Tiina työskentelee ilmastointialan yrityksessä vientisihteerinä ja harrastaa ehtiessään järjestötoimintaa sekä liikuntaa. Jari on keskittynyt omaan ampumaharrastukseensa. He viettävät illanistujaisia ystäviensä kanssa ja tapaavat Jarin aikuistuneita lapsia aina, kun pystyvät. Kumpikin pitää Jarin Mikkelissä sijaitseva lapsuudenkotia tärkeänä paikkana. Siellä, maaseudun rauhassa, kaksikko viettää aikaa mahdollisimman paljon.

– Meidän haaveemme ovat aika arkipäiväisiä. Haluamme pyörittää arkea niin kauan kuin mahdollista ja tehdä siinä sivussa pieniä, kivoja asioita, Tiina sanoo.

Sairaudesta he ovat kertoneet avoimesti sekä kasvokkain että Facebookissa.

– On todella helpottavaa, kun asiaa ei tarvitse salailla. Syöpä uppoaa luontevasti moneen keskusteluun, koska se on ollut niin vahvasti vaikuttamassa kaikkeen, mitä elämässämme on tapahtunut. Se löytyy aina taustalta ja tulee esiin puolivahingossakin.

Kuten silloin, kun Jari oli ostamassa televisiota. Hän alkoi kertoa sairaudestaan tuiki tuntemattomalle kanssajonottajalle.

– Takanani oleva raksamies oli puhelias kaveri. Siinä sitten arvuuteltiin yhdessä, että kuinkahan kauan tässä vielä ollaan elossa, Jari kertoo.

Sairauden arkipäiväisyys näkyy myös huumorissa.

– Kesällä grillasimme mökillä lihaa, joka kärventyi mustaksi. Heitin Jarille, että sinun ei kannata ottaa sitä, koska siinä on niin paljon karsinogeeneja. Saatat saada vaikka syövän, Tiina virnistää.

Vielä vähän aikaa sitten syöpä näkyi pariskunnan arjessa vain Jarin viikoittaisina käynteinä sytostaattihoidoissa. Kun sytostaattihoidoissa oli taukoja, pariskunta toteutti unelmiaan ja matkusti muun muassa Rodoksella ja Budapestissa.

Vuoden alussa tilanne kuitenkin muuttui. Jarin hoito todettiin toimimattomaksi, ja etäpesäkkeiden hänen keuhkoissaan huomattiin laajenneen.

– Toivoa paranemisesta ei enää ole. Toki oireita ja kipuja hoidetaan jatkossakin tarpeen mukaan, Tiina kertoo.

Valmiita hautajaissuunnitelmia

On hetkiä, jolloin iskee toivottomuus. Tiinalle tuoreet uutiset hoitojen toimimattomuudesta olivat järkytys.

Sekä Jari että Tiina ajattelevat, että kummankin täytyy voida näyttää toiselle kaikki tunteensa. Kun epätoivo ottaa vallan, Tiina tukeutuu Jariin.

– On ollut nurinkurista, että Jari usein tsemppaa minua jaksamaan. Helpottavinta on ollut se, että saan vaan itkeä, Tiina sanoo.

– Eräs puolituttuni sanoi minulle kerran, että Jarin seurassa en varmaankaan voi romahtaa tai itkeä. Mielestäni kyllä voin. Olisi ihan hirveää piilotella toiselta yhtään mitään.

Käytännön asioiden läpikäyminen on osoittautunut hyväksi keinoksi selvittää ajatuksia toisen poismenosta. Hautajaissuunnitelmia on jo tehty.

– Suunnittelen paljon ja hoidan aina kaiken ajoissa. Minulle on tärkeää tietää, mitä tarkalleen teen, jos jotain tapahtuu. Se luo turvallisuudentunnetta, Tiina kertoo.

– Olemme puhuneet myös siitä, mitä tekisin, jos Tiina kuolisi ensin. Elämässä mikään ei ole taattua, Jari jatkaa.

Toisenlaisiakin suunnitelmia on. Ensi kuussa Jari ja Tiina ovat lähdössä Tallinnaan. Siellä Jari aikoo osallistua ampumakisoihin, ellei hänen vointinsa muutu.

Se voi muuttua nopeasti ja rajusti. Mutta Jari sanoo oppineensa hyväksymään kaikki vaihtoehdot. Hän ei ole missään vaiheessa romahtanut sairauden taakan alla.

– Olen hyväksynyt, että kuolema on pian todennäköinen lopputulos. Ajattelen, että se tulee sitten, kun sen aika on, hän sanoo.

– Urheilijatkin monesti lopettavat uransa huipulla. Olen onnellinen, ja kaikki on syöpää lukuun ottamatta kohdillaan. Koen olevani elämässä nyt huipulla, ja huipulta on hyvä lähteä. On tullut minun aikani.

Monta hyvää asiaa

Pöydälle jääneet leivänmurut ovat Jarin ja Tiinan kotona mitätön pikkuseikka.

Turhista asioista ei heidän perheessään murehdita. Myös asenne rahankäyttöön on muuttunut.

– On onni, että meillä on kohtuullisen hyvä rahatilanne. Säästöt ovat pahan päivän varalle, ja tämä on paha päivä. Niitä on käytettävä nyt jos koskaan, Jari sanoo.

Tiina ja Jari näkevät pieniä hyviä asioita, jotka raju elämäntilanne on heille aiheuttanut.

– Moni asia on loksahdellut paikalleen vaivattomasti, Tiina kertoo.

– Uskon siihen, että asiat järjestyvät niin kuin niiden on tarkoitus mennä. Vaikka se onkin karua, syöpä vauhditti meidän naimisiinmenoamme ja muuttoamme yhteen. Syövän takia asiat ovat niin kuin ne nyt ovat. Niiden on kuulunut mennä näin.

Syöpä on auttanut kumpaakin keskittymään elämässä hyvään. Tärkeysjärjestyksen kärjessä ovat läheiset.

– Meillä on tosi hyvä turvaverkko: perhe ja ystävät sekä työkaverit, joilta olemme saaneet paljon apua ja tukea, Tiina sanoo.

– Ja tietenkin meillä on toisemme, Jari lisää.

Siksi rakkaus saa näkyä. Jari ja Tiina jaksavat paremmin, kun he halailevat ja suukottelevat, pitävät käsistä ja nukkuvat sylikkäin.

– On vaikeaa kuvitella, että selviytyisin ilman Tiinan tukea. En uskalla edes ajatella, minkälaista olisi joutua käymään tämä läpi yksin. On äärettömän tärkeää tietää, että toinen on vierellä, Jari sanoo.

– Tällä hetkellä minulle tärkeintä on saada olla Tiinan lähellä.

Lue myös:

Kun tyttärestä tuli sairastuneen äitinsä tukihenkilö: ”Laskemme leikkiä kuolemasta”

Kertoisitko rakkaimmillesi sairastuneesi syöpään? Joka neljäs pitäisi omana tietonaan

Toisen syövän jälkeen eduskuntaan palannut Maarit Feldt-Ranta: "Rakastuneena mummona elämä on huolettomampaa"