Sukupuolensa korjanneen tytär kertoo:
Miian ja Marittan suhde on pysynyt lujana koko muutoksen ajan. Hämmentäviin hetkiin tepsii huumori: ”Ei ole muilla tällaista on nykyään vakisanontani”, Miia sanoo.
Miian ja Marittan suhde on pysynyt lujana koko muutoksen ajan. Hämmentäviin hetkiin tepsii huumori: ”Ei ole muilla tällaista on nykyään vakisanontani”, Miia sanoo.

Maritta Pulkkinen kertoi transsukupuolisuudestaan vasta 50-vuotiaana suojellakseen lapsiaan. Nyt aikuinen tytär Miia toivoo isänsä säästyvän ennakkoluuloilta ja kiusaamiselta.

”Eniten pelkäsin, että lapseni eivät ymmärtäisi minua” Maritta Pulkkinen, 54

Olen tiennyt 4–5-vuotiaasta, että minussa on jotakin erilaista. Silloin ei ollut nettiä, joten mistä olisin voinut saada tietoa. Lapsi on kuitenkin viisas. Viihdyin tyttöjen seurassa ja leikin nukeilla.

Varttuessani minua pidettiin kummallisena, sillä en tajunnut nuorten miesten jutuista mitään. Kävin myös armeijan, joka ei tehnyt minusta miestä vaan oli yksi elämäni hirvittävimmistä kokemuksista. En koskaan tuntenut miehen kehoa omakseni. Suorastaan vihasin sukupuolielimiäni.

Olin pienestä pitäen joutunut näyttelemään jotakin muuta kuin olen sisimmältäni. Se on todella rankkaa, ja selviytyäkseni yritin kaikki vuodet vain työntää pois sitä mitä olen. Mutta eihän sellaista pysty unohtamaan.



Vaimo tiesi alusta saakka

Transsukupuolisuuteni ei ollut täysi salaisuus. Aloin nuorena olla yhdessä ex-vaimoni ja lasteni äidin kanssa, ja hänelle kerroin alusta asti, että olen transsukupuolinen nainen. Hän ymmärsi minua eikä vaatinut minua olemaan mies. Sain pukeutua hänen vaatteisiinsa, ja kävin lähikaupungista ostamassa avoimesti naisten vaatteita. Meillä oli omat ristiriitamme, mutta niin on kaikissa parisuhteissa.

Kun tyttäreni ja poikani olivat pieniä, elämämme täyttyi lapsiperheen rutiineista. Koin, etten tuolloin voinut kertoa transsukupuolisuudestani julkisesti, koska halusin suojella lapsiani. Asuimme Kaakkois-Suomessa pienellä maalaispaikkakunnalla, ja ajattelin, että heitä väkisinkin kiusattaisiin koulussa.

Ei ole viisasten kiveä, joka auttaisi siinä, miten omasta transsukupuolisuudestaan kannattaisi kertoa. Minulle salailu kävi lopulta rankaksi. Ymmärsin, että minulla on vain yksi elämä, joka kannattaa elää mahdollisimman omannäköisesti.

Sen jälkeen, kun aloitin sukupuolenkorjausprosessin, repäisin kerralla kertomalla kaikille. Minua pelotti, mutten voinut perääntyäkään, koska tiesin uutisen leviävän nopeasti. Ex-vaimoni kannusti ja kävi mukanani psykiatrilla. Eniten pelkäsin, että lapseni eivät ymmärtäisi minua.

Myös liki 90-vuotias äitini suhtautui hyvin. Puhuimme aiheesta vain kerran. Muistelin, miten hän oli aikanaan kovasti toivonut minusta, veljessarjan nuorimmasta, tyttöä.

Miiaa mietityttää se, miksi odotin näinkin pitkään. Uskon kuitenkin, että jos olisin toiminut toisin, emme olisi nyt tässä tilanteessa eikä minulla kenties olisi kahta lastani ja lapsenlapsiani.

Olen todella ylpeä Miiasta ja siitä, miten hän on asennoitunut minuun koko ajan. Hänen silloinen miehensä totesi vain, että muu ei muutu, mutta todennäköisesti hän ei mene enää kanssani yhtä aikaa saunaan.

Pojalleni tämä on ollut raskasta. Nykyään hän suhtautuu hyvin.

Kesken korjausprosessini meille tuli vaimoni kanssa avioero. Elämältäni putosi pohja, mutta prosessiin kuuluvat viikottaiset käynnit HYKS:in sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalla auttoivat minua jaksamaan. Sain voimaa nousta jaloilleni, sillä ajattelin, että onhan minulla lapseni ja lapsenlapseni.

Mitä pitäisi pyytää anteeksi?

Valitettavasti maailma on sellainen, että trans-ihmisiä uhkaillaan ja vainotaan. Ymmärrän, että turvallisuuteni huolestuttaa Miiaa. Olen saanut öisin pelottelupuheluita ja postilaatikkooni on tungettu naistenvaatteita.

Kerran junan ravintolavaunussa humalainen mies alkoi solvata ja uhkailla minua. Menin niin pois tolaltani, etten pystynyt puolustautumaan. Yksikään mies ei tehnyt mitään, mutta naiset puuttuivat tilanteeseen. Kun itkin, noin nelivuotias pikkutyttö tuli minua lohduttamaan. ’Älä välitä’, hän sanoi.

Huomaan, että pelotan osaa ihmisistä. Ei minua tarvitse karttaa, ei tämä ole mikään tarttuva tauti. Miia huomaa herkästi, jos minua tuijotetaan kadulla. Tiedän, että häntä suututtaa moni asia puolestani. Pienellä kotipaikkakunnallamme kaikki eivät sulattaneet sukupuolenkorjaustani. Olin kirkon luottamustehtävissä, joista ei voi erottaa, mutta kun korjauksestani kuultiin, kokouskutsut jotenkin vain unohdettiin lähettää minulle.

Rankinta on ollut se, että olen menettänyt ystäviä ja sukulaisia. Se koskettaa minun kauttani myös Miiaa. On kuin jokin osa elämästäni olisi pyyhkiytynyt pois. Ennen äitini hautajaisia mietin hetken, että olisiko minun pitänyt pyytää anteeksi sukulaisilta. Mutta miksi olisin tehnyt niin? Mitä olisin pyytänyt anteeksi?

Sukupuolenkorjausprosessi vaatii paljon henkisesti ja fyysisesti. Vannon, ettei se juolahda mieleen yks kaks. Tällä hetkellä siihen menee Suomessa eri vaiheineen minimissään vajaa kaksi vuotta. Sana korjaus johtaa harhaan, sillä ei tässä tulla valmiiksi. Ihminen kehittyy siihen saakka, kunnes hän on arkussa alttarilla.

Suhteeni Miiaan on jopa parempi kuin ennen. Kun minun ei tarvitse olla muuta kuin olen, voin olla rennompi ja avoimempi.

On myös paljon minua todella suloisesti kohdelleita ihmisiä, ja olen saanut elämääni hyviä asioita. Olen löytänyt paljon uusia ystäviä menetettyjen ihmissuhteiden tilalle. Asun nykyään pääkaupunkiseudulla, olen eläkkeellä näkövammani takia ja työskentelen Setan kokemuskouluttajana. Jotkut transsukupuoliset ovat tarkkoja siitä, miten heistä puhutaan. Olen lapsilleni iskä ja lapsenlapsilleni ukki niin kauan kuin he niin tahtovat.

Huonoinakin hetkinä asennoiduin niin, että huominen on aina katsomisen arvoinen. Meillä on vain yksi elämä. Nyt haaveilen siitä, että ajan Yhdysvaltojen läpi menevän Route 66:n päästä päähän.”



”Puhelimessani lukee isä Maritta” Miia Nummela, 32

Lapsena en tullut edes ajatelleeksi, että isäni olisi muuta kuin perinteinen suomalainen mies. Olimme tavallinen perhe ja elimme lapsuuteni pienellä paikkakunnalla, jolla asui paljon uskonnollista, vanhoillista väkeä.

Kasvoin hyvin suvaitsevaiseksi ja olen puolustanut aina seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia, vaikka sitä ei meillä kotona mitenkään korostettu – puhumattakaan siitä, että meissä olisi ollut jotain sateenkaariperheeseen viittaavaa.

Sain tietää isäni transsukupuolisuudesta täysin yllättäen, kun hän piti pienet 50-vuotissyntymäpäivät. Olin silloin 28-vuotias ja juhlien alla havainnut merkkejä siitä, että jotain oli tapahtumassa. Isälle ilmestyi pienet korvakorut, ja näin hänellä kynsilakkaa. Kun äiti kehotti ostamaan isälle syntymäpäivälahjaksi vaaleanpunaiset Reinot, kummastelin, että mikäs tämä juttu on, mutten tarttunut aiheeseen vieläkään. Juhlissaan isällä oli kynsilakkaa, korvakorut, huolitellut kulmakarvat ja miesten tumma puku.

Kun olin seuraavana päivänä lähdössä perheineni kotiin, äitini tuli kertomaan juuri ennen auton starttaamista, että isä on tästä lähtien Maritta eikä Matti. Tosi mahtava juttu, hoin hymyssä suin, mutta sokissa. Muistan tuon hetken kovin hatarasti. Soittelimme sen jälkeen isäni kanssa, ja yritin sisäistää, mistä on kysymys.

Ilmoitus tuli niin äkillisesti, että sitä seurasi jäätävä ahdistus, jota työstin pitkään. Sain ison avun työterveyshoitajasta, joka kehotti käymään luonaan niin usein kuin tarvitsin. Istuin hänen vastaanotollaan ja itkin. Silloisesta miehestäni oli iso tuki, mutta lasteni vuoksi en halunnut romahdella kotona. Pelkäsin, mitä tulevaisuudessa tapahtuisi. Mietin, mitä muut ajattelevat minusta, kun isäni on transsukupuolinen. Stressasin, miten iskä pärjää ja kiusataanko häntä. Prosessiin kuului koko negatiivisten tunteiden kirjo.

Muistan yhden hetken, kun mietin vihaisena, oliko isän ihan pakko ruveta korjaamaan sukupuoltaan. Totta kai hänen oli pakko. Sekin on auttanut, että isä ei ole neuvonut meitä siinä, miten pitäisi suhtautua.

”Ukki ottaa pippelin pois”

Kerroimme 4- ja 6-vuotiaille lapsillemme ukin sukupuolenkorjauksesta melko pian isäni syntymäpäivien jälkeen. Jännitin kovasti sitä, mitä he kysyisivät. Pohjustin keskustelua sillä, että meidän ukki on vähän erilainen ukki. Yllätyin, kuinka luontevasti lapset suhtautuivat. Pienempi vain totesi, että ukki vain ottaa pippelin pois, ei siinä sen kummempaa.

Jännitin isän näkemistä uutisen kertomisen jälkeen aika paljon. Mietin, miten osaan olla hänen kanssaan ja tuntuuko minusta erilaiselta kuin ennen. Kun iskä oli meitä tavalliseen tapaansa vastassa, ja kaikki muukin sujui niin kuin aina, tajusin, että mikään ei oikeastaan ollutkaan paljon muuttunut. Jälkeenpäin katsottuna asiat kyllä muuttuivat, mutta parempaan suuntaan. Tuosta hetkestä lähtien minun ja iskän suhde muuttui avoimemmaksi ja rennommaksi. Hänelle teki selkeästi hyvää lopettaa vuosikymmenien salailu ja aloittaa uusi elämä omana itsenään.

Mielestäni isäni olisi voinut kertoa transsukupuolisuudestaan jo aikaisemmin. Olin kuitenkin jo hyvin aikuinen. Minua koskettaa se, että hän on joutunut pitämään kulisseja pystyssä viisikymppiseksi saakka. Miten hän on edes pystynyt siihen? Tiedän, ettei isäni halunnut kertoa julkisesti transsukupuolisuudestaan, koska hän pelkäsi, että minä ja pikkuveljeni leimaannumme. Koen, että isä on tehnyt suuren uhrauksen meidän vuoksemme.

Etsin alkuvaiheessa kohtalotovereita heitä löytämättä. Neuvoisin vastaavaan tilanteeseen joutuvaa hengittämään syvään ja rauhoittumaan, lopettamaan omaan napaan tuijottamisen ja keskittymään siihen, että oma vanhempi on onnellisempi ja tyytyväisempi elämäänsä.

Puhuminen auttaa. Suu pitää vain saada auki. Oikeasti isoimmalle osalle ihmisistä on aivan sama, mitä vanhempasi tekee tai on.

Isän sukupuolenkorjausprosessi ja vanhempieni avioero sai minut ajattelemaan myös, mitä haluan omalta elämältäni, minkä seurauksena erosin silloisesta avioliitostani. Nyt kaikkien elämä on jo rauhoittunut ja tasaantunut.

Suhde, joka ei muutu

Tuntuu siltä, kuin kuuluisin isäni tyttärenä johonkin outoon kastiin. Osa sukulaisistamme ei puhu iskälle mitään. Isoäitini hautajaisista minulle jäi mieleen katse, jonka yksi sukulainen isään kohdisti.

En hyväksy mitenkään sitä, että joku naureskelee tai katsoo rumasti iskää. Tekisi mieli ottaa sellaisia ihmisiä kauluksesta ja ravistella. Joskus tuijotan isää tuijottavia takaisin. Minua suututtaa maailma, jossa kaikki eivät saa olla sitä mitä he ovat, vaan ihminen tuomitaan häntä ja hänen taustaansa tuntematta. Uskoa tulevaisuuteen antaa ainakin se, että tiedän kasvattavani kahta hyvin ennakkoluulotonta ipanaa.

Olen ollut ja tulen aina olemaan isän tyttö. Meillä on ollut lapsuudestani saakka lämpimät ja läheiset välit, vaikka isä olikin kasvattajana tiukka jossain jutuissa. Olemme aina puhuneet kaikesta, ja isä kertoi koko ajan avoimesti, miten korjausprosessi etenee ja mitä hänelle kuuluu.

Meidän suhteemme ei ole muuttunut mihinkään. Minulle hän on sama isä ja lasteni ukki kuin ennenkin. Puhelimessani lukee hänen numeronsa kohdalla isä Maritta. Nykyisen mieheni kanssa he ovat sopineet, että isääni nimitetään appi­akaksi.

Iskä on minulle todella rakas, eikä mikään muuta sitä. En halua piilotella tai häpeillä häntä. Isästä on helppo kertoa ihmisille, joiden ajatuksista en välitä. Läheisemmille ihmisille kertominen taas saattaa jännittää.

Kun joku sanoo, että hänen vanhempansa ovat vähän erikoisia, kysyn, haluatko kuulla meidän iskästä. Välillä valikoin, kelle kerro ja kelle en. En aina jaksa selittää, mistä on kysymys.

Haluan ennen kaikkea isän olevan onnellinen. Hän joutui niin pitkään salailemaan sitä mitä on, että toivon hänen saavan elää loppuelämänsä omana itsenään.

Huumori on ollut hyvä vastalääke hämmentäviin hetkiin. Vitsiä voi repiä vaikka siitä, että isällä on isommat rinnat kuin minulla. Edelleen tulee uusia tilanteita. Enpä olisi uskonut, että jonain päivänä meikkaan isäni kanssa rinta rinnan naisten vessassa.”

Miian tarina löytyy kirjasta Sateenkaaren alla – kertomuksia perheestä (Atena)

Lue myös:

Sukupuolensa korjannut ja avioitunut Cris Owen: ”En hyväksy homojen adoptio-oikeutta”

Transsukupuolinen uutisankkuri kerää suosiota – takana rankka historia

Erimielisyydet pitäisi käsitellä puhumalla, mutta välillä jotakuta saattaa lapsettaa.

Mykkäkoulu on varmaan kaikille tuttu jostain ihmissuhteesta. Mökötät ehkä itse tai tuskastut, kun joku muu menee mykäksi. Tiedetään: aikuisten tulisi käsitellä erimielisyydet puhumalla. Välillä riita kuitenkin kärjistyy niin, että jotakuta alkaa lapsettaa ja suut vedetään suppuun.

Mykkäkoulu on herättänyt Vauvan keskustelupalstalla kiivasta mielipiteenvaihtoa, ja kokosimme kommentoijien joukosta useimmin tavattavat mykkäkoululaiset.

1. Marttyyri

Marttyyri olettaa, että muut tietävät, miksi hän on hiljaa. Vaikka häneltä kysyttäisiin syytä, marttyyri ei vastaa.

”Mieheni ennätys on 10 päivää. Itkin ja anelin puhumaan, muttei puhua pukahtanut. En edes tiennyt, mistä oli suuttunut! Asutaan nykyään erillään, saa olla puhumatta rauhassa yksinäisinä iltoinaan.”

2. Turhautuja

Mykkäkoulu alkaa, kun turhautujalta loppuvat keinot. Turhautujasta tuntuu, että toinen sanaharkan osapuoli ei osaa riidellä.

”En tykkää tavastani itsekään, mutta kotoa tullutta epätervettä tapaa on vaikea kitkeä. Pikkuhiljaa opettelen tavasta pois, kohti kypsää ja aikuista keskustelemista. Minun on vain vaikea ilmaista itseäni vihaisena, kun en tykkää edes riitelystä. Kuitenkin, vaikka tämä tapa onkin varmasti helvetin ärsyttävä, niin on tämä kuitenkin ´parempi´ kuin se, että huudetaan kurkku suorana, ja tavarat lentelevät, tai jopa käydään käsiksi toiseen.” 

3. Tasapainoilija

Tasapainoilija on usein riitojen sovitteleva osapuoli. Välillä tuntuisi reilulta, että toinenkin joutuisi hyvittelemään käytöstään riitatilanteessa. Silloin tasapainoilija turvautuu mykkäkouluun.

”Mieluummin olen hiljaa kuin henkisesti hakkaan päätä seinään ja kuuntelen, kuinka mieleni pahoittamista vähätellään.”

”Äitini on mykkäkoulujen kuningatar.”

4. Mykkämaratonin mestari

Nyt puhutaan jo kovan luokan mykkäkoululaisesta. Hän voi venyttää vaitioloa jopa päivien tai yli viikon pituiseksi. Mykkäkoulu on kuitenkin henkistä väkivaltaa ja varsinkin pitkittyneenä todella raskasta sen kohteelle.

”Vanhempieni mykkäkoulu kesti vuosia. Siis yli 10 vuotta! Päättyi, kun toinen heistä pakkasi tavaransa. Minä valitsin miehen, joka osaa puhua.”

5. Puhelias

Mykkäkoulu tuntuu hyvältä idealta, mutta juttua riittää niin, että siinä pitäytyminen on hankalaa. Puhelias vaikenee alkuun, mutta alkaa aina jossain vaiheessa jutella, tahallaan tai vahingossa.

”Rehellisesti, olen ollut mykkäkoulussa alle tunnin. En pysty olemaan hiljaa.”

6. Väärän kohteen valinnut

Tämä hahmo saattaa mennä hiljaiseksi ja vetäytyä vaikka makuuhuoneeseen vähäksi aikaa. Yleensä tilanne päättyy siihen, että tyyppi palaa mykkäkoulun kohteen luo ihmetellen: ”Mikset tullut kysymään, mikä vaivaa?”

”Mun mies on mykkäillyt itseksekseen ties kuinka kauan, en vain ole huomannut, kun ei muutenkaan puhu.”

7. Ainainen riitelijä

Ainaisella riitelijällä on melkein aina jotain kränää jonkun kanssa, ja hän pitää lukua, kenelle ei milloinkin puhu. 

”Äitini on mykkäkoulujen kuningatar. Hänellä pitää aina olla jotain kähinää jonkun kanssa menossa, ja kun ei osaa tai pysty käsittelemään ja säätelemään tunteitaan, pitää mykkäkouluja. Kotona asuessani meillä oli kuukausia puhumattomuutta.”

”Kun huomasin missä taas mennään, lakkasin puhumasta minäkin.”

8. Katoaja

Sen lisäksi, että katoaja ei puhu, hän lähtee kokonaan menemään ovet paukkuen, eikä vastaa puheluihin tai viesteihin. Siinä on kääntöpuolensa. Hän voi vain toivoa, että joku on vielä odottamassa, kun katoaja päättää palata.

”Tajusin, että en muuten helvetissä mene enää takaisin kiukuttelevan miehen luo enkä ilmoita erostakaan, kun ei kerran ole asiaa voitu selvittää kuin aikuiset. Käytiin isän kans hakemassa mun kamat, ja muutin kotiin kunnes löysin uuden kämpän.”

9. Mykän vastarinnan harjoittaja

Mykän vastarinnan harjoittaja ei itse aloita mykkäkoulua, mutta jos hänelle ei puhuta, ei vastarintalainenkaan puhu. Syntyy pattitilanne.

”Kun huomasin missä taas mennään, lakkasin puhumasta minäkin. Olin kuin häntä ei olisikaan. Ei tullut syömään kun laitoin ruokaa, niinpä sitten jäin keittiöön istumaan ja lukemaan sanomalehteä. Tiskasin, puuhailin kaikenlaista kunnes ruoat jäähtyi ja laitoin ne jääkaappiin. Kun menin olohuoneeseen, hän livahti keittiöön etsimään ruokaa!”

Psykoterapeutti Heli Vaaranen kertoo, että myös mustasukkaisuuden tunteita kannattaa kuunnella.

Parisuhde ei koskaan ala puhtaalta pöydältä, sillä sen osapuolilla on aina aiempia kokemuksia ihmissuhteista.

Aiemmat ikävät kokemukset voivat tuntua painolastilta, joka estää heittäytymästä uuteen suhteeseen täysillä tai herättää mustasukkaisuuden tunteet.

Miten uuteen kumppaniin oikein voisi oppia luottamaan, jos on aiemmin tullut petetyksi, jätetyksi tai hylätyksi? 

Väestöliiton parisuhdetiimin esimies, psykoterapeutti ja parisuhdetutkija Heli Vaaranen sanoo, ettei eksän tekoja saa kaataa nykyisen kumppanin niskaan.  

– On tärkeää käsittää, ettei pettäjän sukupuolelle voi antaa elinkautista tuomiota. Täytyy antaa uusi mahdollisuus.

Aiempien suhteiden tapahtumista kannattaa silti keskustella uuden kumppanin kanssa. Myös siitä kannattaa puhua, mitä luottamus ja uskollisuus kellekin merkitsevät.

Erityistason seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen on neuvonut Me Naisten jutussa, että luottamusta voi rakentaa tarkastelemalla parisuhdesopimusta.

– Epäluottamus on sitä, että tuntuu, ettei toinen pidä yhteistä sopimusta. Silloin täytyy puhua siitä, mikä se sopimus on ja tarvitseeko sitä päivittää tai tarkentaa, Tanskanen on sanonut.

Itsehoitoa mustasukkaisuuteen

Mustasukkaisuuden ja hylätyksi tulemisen tunteet kumpuavat usein heikosta itsetunnosta. Heli Vaaranen muistuttaa, että itsetuntoa ei pidä rakentaa kenenkään toisen varaan. 

– Yleensä syvälle epävarmuuden tunteelle on jokin syy, ja sitä tulee tarkastella. Asiaa ei kannata hävetä tai lakaista maton alle, vaan sitä tulee tutkia. 

Ensi vuonna mustasukkaisuuteen voi saada apua myös netistä. Väestöliitto julkaisee ensi vuoden puolella verkossa mustasukkaisuuden omahoito-ohjelman, joka sisältää mustasukkaisuuden syiden pohtimista ja erilaisia harjoituksia. 

– Ensimmäinen askel parempaan itsetuntoon on se, että tuntee itsensä, Vaaranen sanoo.

Tunteet kuulolla

Joskus voi olla vaikea erottaa, onko mustasukkaisuudessa kyse omista petetyksi tulemisen kokemuksista vai siitä, että kumppanilla ei oikeasti ole vain puhtaita jauhoja pussissaan. 

”Ihmissuhteet ovat tunnesuhteita, ei niitä voi järjellä ratkaista.”

Vaaranen neuvoo kuuntelemaan omia tunteita ja antamaan niille painoarvoa.

– Jos on ahdistunut olo, kaikki ei ole kunnossa, Vaaranen sanoo.

– Pariterapiassa huomaa, että ihmiset yrittävät järjellä ratkaista ihmissuhdepulmia. Ihmissuhteet ovat tunnesuhteita, ei niitä voi järjellä ratkaista.

Ahdistuksen tunteet eivät tietenkään ole suora merkki puolison uskottomuudesta, mutta ne kertovat siitä, että ainakin luottamuksen kanssa on ongelmia.

Toistatko kaavaa?

Jotkut meistä hakeutuvat Heli Vaarasen mukaan toistuvasti suhteisiin, joissa on draamaa ja vaaran tuntua. Jos on lähtenyt alun perinkin epäluotettavan oloisen kumppanin matkaan, uusien luottamuskuprujen ei pitäisi tulla yllätyksenä.

– Myös ihmissuhteissa saa sitä, mitä tilaa, Vaaranen toteaa. 

Toistuviin luottamusongelmiin voi johtaa muukin kaava kuin se, jossa haetaan suhteisiin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Jotkut löytävät itsensä uudelleen ja uudelleen parisuhteista, joissa asioista keskusteleminen on vaikeaa.

– Jos itse välttelee vaikeita asioita, saattaa vaistomaisesti valita kumppaneita, jotka eivät myöskään jaa asioita.

Luottamuspulassa voi siis olla kyse kumppanin valinnasta. Vaaranen toteaa, että virheet kuuluvat elämään, mutta niistä on tarkoitus oppia. 

– Ihmisen pitäisi aina tarkkailla, että mikä on se kaava, jota toistan. Kun sen huomaa, antaa itselleen mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä. 

vähättelyä

Miten oppia luottamaan, jos on aiemmissa suhteissa tullut petetyksi? Asiantuntija vastaa

Vaaranen on niin kaukana todellisuudesta, ettei sen juttuja jaksa edes lukea. Miksi aina puhutaan pettämisestä tai jättämisestä, miten selvitä väkivaltaisen suhteen jälkeen? Ja Vaarasen "sitä saa mitä tilaa", on todella pas**a. Psykoterapeutiina luulisi tietävän ettei väkivalta näy aina päällepäin tai suhteiden alussa.
Lue kommentti