Selkäänpuukottaja, kuvaannollinenkin, on professorin mukaan vaarallisin kusipäätyyppi. Kuva: Shutterstock
Selkäänpuukottaja, kuvaannollinenkin, on professorin mukaan vaarallisin kusipäätyyppi. Kuva: Shutterstock

Yhdysvaltalaisprofessori on omistautunut huonosti käyttäytyvien ihmisten tutkimiselle. 

Tunnetko jonkun erittäin epämiellyttävän tyypin? Kusipään, jos suoraan sanotaan? Se on yleistä. Onneksi tiede, tai ainakin yksi tieteentekijä, voi auttaa tämänkin ongelman kanssa. Yhdysvaltalainen Stanfordin yliopiston professori Robert Sutton on kirjoittanut jo kaksi laajaa teosta siitä, miten kusipäiden kanssa selviää työpaikalla ja muualla. 

Professori Sutton määrittelee Vox-sivuston haastattelussa kusipään henkilöksi, joka kohtelee toisia niin, että heille jää ahdistunut, uuvutettu, loukattu tai sorrettu olo. Kuulostaa vähän energiasyöpöiltä, eli niiltä tyypeiltä, jotka negatiivisuudellaan uuvuttavat kanssaihmisensä. 

– Haluan erottaa väliaikaisesti kusipäisesti käyttäytyvät ihmiset ja todistettavasti kusipäiset ihmiset, sillä huonoissa olosuhteissa kaikki meistä voivat olla väliaikaisia kusipäitä, Sutton huomauttaa Voxissa.

Kuulostaako tutulta?

Sutton on tutkinut vuosien ajan tunteiden ilmaisua erilaisissa organisaatioissa, kuten yrityksissä. Hän on tullut tutkimuksissaan siihen tulokseen, että ikäviä tyyppejä on useampaa eri alalajia. Daily Mailin haastattelussa Sutton listaa neljä yleisintä erittäin epämiellyttävien ihmisten tyyppiä:

  1. Machiavellisti on tyyppi, joka ei yritäkään piilotella kettumaisuuttaan, koska on kiinnostunut vain omien päämääriensä saavuttamisesta. Hän ei epäröi käyttäytyä kurjasti ihan päin naamaa, ja saattaa jopa iloita muiden tuskista.
  2. Selkäänpuukottaja on Suttonin mukaan vaarallisin kusipäätyyppi. Hän on strategi, joka nostaa ja lyttää kanssaihmisiään salakavalasti. Selkäänpuukottaja on kaverisi niin kauan kuin se hänelle sopii.
  3. Huomiotta jättäjä on ihminen, joka mitätöi kanssaihmisiään esimerkiksi olemalla kuin ei tuntisikaan toista. Hän pitää itseään muita parempana ja haluaa, että muutkin tietävät sen. 
  4. Kusipää, jolla ei ole aavistustakaan on henkilö, joka ei edes tajua käyttäytyvänsä karmeasti, ellei joku sitä hänelle suoraan sano. Ihan tällaisten tapausten varalta meidän kaikkien kannattaa ympäröidä itsemme ihmisillä, jotka eivät epäile sanoa asioita suoraan – eikä pienestä itsetutkiskelustakaan silloin tällöin ole haittaa.

Samalla mitalla takaisin

Robert Sutton listaa Voxissa muutamia keinoja, joilla energiasyöppöjä, kyykyttäjiä ja muita elämän ankeuttajia vastaan voi taistella. 

Mikäli huonosti käyttäytyvä ihminen kuuluu niihin ankeuttajiin, jotka eivät ymmärrä olevansa toisille tuskaa aiheuttavia mänttejä, asiasta huomauttaminen kahden kesken voi auttaa. 

Toinen strategia on yksinkertaisesti jättää huonosti käyttäytyvä ihminen huomiotta. Suttonin mukaan akateemisessa maailmassa on paljon hankalia tyyppejä, joita ei voida noin vain irtisanoa, joten heidän kanssaan vain asioidaan mahdollisimman vähän. 

”Yksi yksinkertaisimmista, mutta kieltämättä vaikeimmista keinoista on vain opetella olemaan välittämättä.”

Aina ikävän ihmisen käyttäytymiseen ei voi vaikuttaa kovin paljoa. Silloin viisain peliliike voi Suttonin mukaan olla kusipäästä eroon hankkiutuminen tavalla tai toisella. Joskus se voi tarkoittaa esimerkiksi työpaikan vaihtoa. Tai sitten täytyy vain opetella sietämään huonoa käytöstä: 

– Yksi yksinkertaisimmista, mutta kieltämättä vaikeimmista keinoista on vain opetella olemaan välittämättä. Se vie tuulen kusipään purjeista, Sutton ohjeistaa Voxissa. 

Kerro kommenteissa, miten sinä olet pannut kampoihin huonosti käyttäytyvälle tyypille. 

Vierailija

Stanfordin professorin mukaan kusipäitä on neljää eri tyyppiä – kuulostaako jokin tutulta?

johtajissa on paljon kusipäitä tämän määritelmän mukaan. Siksi että eivät puhu totta tai eivät pysty pitämään tunteitaan kurissa. Lisäksi puukottavat selkään alaisiaan esimerkiksi kertomalla että nämä ovat rikollisia tai käyttävät huumeita. Voivat soittaa uudelle työpaikalle ja vinkata anonyymisti että saavat toteuttaa omia narsistisia perversioitaan
Lue kommentti
Vissiin k-pää itsekin

Stanfordin professorin mukaan kusipäitä on neljää eri tyyppiä – kuulostaako jokin tutulta?

K-päitä on ollut maailman sivu. Valitettavan usein he päätyvät usein esimiesasemaa, ja suuri osa osaa "näytellä" kivaa tyyppiä hakiessaan puolisoa itselleen. Ja jeesustelut sikseen, tarvittaessa itsekin olen kusipää. Noita "pahimpia" kohdatessa en nykyään vaan enää jaksa piitata vaan annan "soida". Itse en vaan ole esimiesasemassa.
Lue kommentti

Joskus pariterapian paras anti on se, että tajuaa erota.

Pariterapiaa tarjotaan nykyään ratkaisuksi moniin parisuhdeongelmiin. Tyypillisesti terapiaan hakeudutaan elämän suurissa muutoskohdissa, kuten eläkkeelle jäädessä tai perhettä perustettaessa.

Myös seksi- ja kommunikaatioongelmat, väkivalta ja eron miettiminen ovat tavallisia syitä lähteä terapeutin pakeille. Joskus terapiaan vievät erilaiset arvot tai käsitykset siitä, millainen parisuhteen pitäisi olla.

Me Naiset kertoi hiljattain 36-vuotiaan Jennin tarinan. Jenni oli harkinnut eroa pitkään, mutta lähti miehensä kanssa parisuhdeterapiaan viimeisenä yrityksenään pitää perhe koossa. Ainakin haastatteluhetkellä Jenni kuitenkin koki, ettei terapiasta ollut suhdetta pelastamaan.

Toisenlaisiakin tarinoita on. Esimerkiksi kolmekymppinen Jasmin kertoi Me Naisissa terapian auttaneen häntä ja miestä jatkamaan yhdessä.

Jasminin mies oli halunnut avioeron uuden ihastuksen takia, mutta kuukausia kestäneen terapian aikana miehen tunteet Jasminia kohtaan heräsivät uudelleen. Jasmin kertoi olevansa varma, ettei kriisistä olisi selvitty ilman terapeutin apua. 

Kysyimme pariterapiaa kokeilleilta lukijoilta, oliko siitä heille hyötyä. 

Ensiapua pahimman yli

”Päädyimme terapiaan kriisin pakottamina. Perheasian neuvottelukeskuksesta saimme akuutissa vaiheessa hyvän ensiavun emmekä tehneet hätiköityjä ratkaisuja. Lopullinen apu pitkällä tähtäimellä on tullut avioliittoleireiltä.”

”Kolmannella yhteistapaamisella terapeutti sanoi, ettei tästä ole kenellekään mitään hyötyä.”

Näin kertoo 57-vuotias nainen. Kuten hänen kokemuksestaan käy ilmi, pitkään hautuneiden parisuhdepulmien tai äkillisen kriisin selvittäminen ei käy terapiassakaan pikaisesti. 

Ero tuli kuitenkin

Usein terapiaan hakeutuminen on jomman kumman osapuolen idea, eikä toinen välttämättä pidä terapeuttia hyvänä ajatuksena ensinkään. 64-vuotias nainen kertoo, että terapiasta ei ollut apua suhteen pelastamiseen – mutta jälkikäteen ajateltuna oli hyväkin, että suhde päättyi:

”Parisuhteemme oli näennäisesti kunnossa: ei alkoholi-, raha- tai väkivaltaongelmia. Vuosien kuluessa viimein huomasin eläväni miehen elämää. Kaikki päätökset ja suunnitelmat tehtiin hänen työnsä ehdoilla. Minä olin yksin suhteessamme. 

Menimme parisuhdeterapeutille, ja kolmannella yhteistapaamisella terapeutti sanoi, ettei tästä ole kenellekään mitään hyötyä. Hän suositteli miehelleni menoa yksinään terapeutille. Syy: mieheni ei yksinkertaisesti pystynyt ymmärtämään, mikä on pielessä.

Minä lopetin suhteen. Mies ei mennyt suositeltuun yksilöterapiaan. Vasta vuosien jälkeen tajusin, kuinka tasapainoton suhteemme oli, alusta pitäen.”

Terapia avasi silmät erolle

43-vuotias mies kertoo, että terapia oli hyödyksi, koska se vahvisti jo tehtyä eropäätöstä. Mies kirjoittaa puhuneensa terapiaistunnoissa rehellisesti ja saaneensa niiden jälkeen aina viharyöpyn puolisoltaan. 

”Koen jääneeni perheeni jätelavaksi, jolle kukin heittää roskat katsomatta, onko astia jo täynnä.”

Eroprosessin nopeutumista kiittelee myös 49-vuotias nainen, jonka kotona kiukkuinen mies muuttui terapeutin silmien alla miellyttäväksi ja välittäväksi. 

”Terapia oli silmiä avaavaa. Ihmettelen, miksi mieheni valehteli terapeutille ummet lammet silmieni edessä. Kuunnellessani hänen tarinoitaan terapeutin vieressä ja katsellessani hänen esitystään ymmärsin, ettei avioliitostamme tulisi ikinä mitään.

Luottamus putosi nollaan ja ajatus erosta kirkastui vailla epäilyksen häivää. Pakkasin tavarani ja häivyin lasten kanssa. Ilman terapiaa olisin uskonut paljon kauemmin, että mieheni ei jotenkin ymmärrä asioita kannaltani.”

Kumppani esitti uhria

34-vuotiaalla naisella on karu kokemus parisuhdeterapiasta:

”Minä halusin terapiaan, koska en jaksanut mieheni henkistä välivaltaa enää. Mieheni valehteli terapiassa ja esitti uhria, jolloin minun päälleni lankesi hirveän vaimon leima. Terapiasta ei ollut apua.”

Nelikymppinen nainen kuvailee toista tilannetta, jossa terapia ei hyödyttänyt:

”Päädyimme seurakunnan parisuhdeneuvojalle, koska elämä oli ajautunut itsetäänselvyyteen. Minä naisena, äitinä, ja vaimona koen jääneeni perheeni jätelavaksi, jolle kukin heittää roskat katsomatta, onko astia jo täynnä. Mieheni on antanut tämän mallin poikalapsillemme, jotka nyt toteuttavat ihan samaa kaavaa.

Mieheni ei kokenut naispuolista neuvojaa omakseen, ja neuvoja osui muutaman kerran arkaan kohtaan, kuten itsensä kriittiseen analysointiin. Inhoan myös itse tälläisessä tilanteessa neuvoja, että katsokaa toisianne silmiin ja halatkaa, kun tilanne on erittäin tulehtunut ja vaivautunut!

Terapiasta ei ollut mitään apua! Miten voi auttaa parisuhdetta, jossa toinen tuntee olevansa se, jolla ei ole mitään ongelmaa?”

Useampi vastaaja kertoo, ettei terapiasta ollut hyötyä. Joskus syy voi olla se, että terapiaan hakeudutaan usein hyvin myöhäisessä vaiheessa. Ennakkoluulot, raha ja pelot saavat välttämään terapeutille tuloa. 

– Tilanne voi olla niin riitautunut, että ei uskalleta ehdottaa terapiaa tai kumppani vastustaa. Pelätään, että terapeutti asettuu yläpuolelle – mitä hän ei siis tee, psykoterapeutti Teea Hurmavaara on kertonut.

Terapia opetti arvostusta ja ymmärrystä

Parikymppinen nainen kertoo, että hän ja kumppaninsa ottivat muutaman kerran pariterapiaa naisen oman terapiaprosessin rinnalla, vaikka mitään varsinaista kriisiä ei ollut.

”Keskustelimme yhdessä asioista liittyen itseemme ja parisuhteeseemme. Toisella kerralla käytimme voimavarakortteja työmuotona. Saimme ammattilaiselta tukea suhteemme kestävyyteen ja lisää työkaluja toisen ymmärtämiseen. Melkein voisin suositella kaikille pareille käydä kerran tai kaksi, vaikka ei olisikaan suurempia ongelmia.”

”Sain rohkeuden lähteä mustasukkaisesta, alistavasta, alentavasta ja hyväksikäyttävästä liitosta!”

Toinen alle 30-vuotias nainen kirjoittaa lähteneensä puolisonsa kanssa terapiaan, koska hän ja puoliso eivät useamman vuoden suhteessa olleetkaan tutustuneet toisiinsa kunnolla.

”Terapiassa saimme avattua toisillemme heikkoja ja kipeitä asioita. Puhuttua ensimmäistä kertaa oikeasti asioista ilman riitelyä ja toisen syyllistämistä. Opin tuntemaan puolisoani paljon paremmin ja ymmärtämään käyttäytymisemme juurisyitä.

Terapia sai kasvamaan meidät jokaisen kerran jälkeen enemmän yhteen. Toista oppi arvostamaan ja näkemään erilaisessa valossa kun ennen.

Nykyisin osaamme lukea ja aistia toisesta asiat ilman riitelyä. Asioista puhutaan heti, eikä niitä enää lakaista maton alle.”

Terapeuttikin kehotti lähtemään

Monelle vastaajalle pariterapia on antanut varmuuden siitä, että ero on paras ratkaisu. 

”Päädyimme neuvolan ohjeistuksella, kun puin neuvolassa huonoa oloani. Terapiassa teimme ”kotiläksyjä” aina seuraavaa käyntiä varten. Piti miettiä, mikä toisessa ärsyttää ja ilahduttaa. Niitä piti välttää tai korostaa.

Mieheni ei ollut valmis täysillä yrittämään, ja terapeutti sen myös huomasi. Lopulta huomasin mieheni kavaltavan rahaa jatkuvasti minulta, ja sitä puitiin pitkään istunnoilla.

Lopulta terapeuttikin sanoi minulle, että lähde ennen kuin olet taloudellisessakin ahdoingossa.”

Näin kertoo 34-vuotias nainen. 

Myös 80-vuotias nainen kertoo saaneensa terapiasta sysäyksen eroon. Hän meni miehensä kanssa terapiaan lähinnä miehen sivusuhteiden vuoksi.

”Sain rohkeuden lähteä mustasukkaisesta, alistavasta, alentavasta ja hyväksikäyttävästä liitosta!

Eron jälkeen, parikymmentä vuotta, olen saanut elää omana vapaana itsenäni. Olen saanut takaisin itse(tunto)ni, ystäväni ja taloudellisen vakauden sekä voinut luoda uraani uudelleen – kunnes päätin jäädä eläkkeelle. Uusia miessuhteita en ole solminut.”

Jokaisella on oikeus valita ihan itse tyypit, joita seuraa tai ei seuraa somessa. Mutta siitä huolimatta: onhan se kiva tietää, jos joku päättää sulkea kokonaan kanavistaan.

Moni meistä on haalinut vuosien varrella Facebookissa kavereikseen jos jonkinmoista porukkaa. On läheisiä ystäviä, joiden kuulumiset kiinnostavat aina. On satunnaisia tuttavia, joiden päivitykset kiinnostavat ihan uteliaisuutta.

Ja sitten on niitä, joiden jutut eivät kiinnosta pätkääkään. Pahimmillaan nämä tyypit käyttäytyvät somessa jopa häiritsevästi.

Silloin on pakko ottaa kovat keinot käyttöön. Tyyppi täytyy estää.

Estetty Facebook-käyttäjä ei näe estäjän päivityksiä tai profiilia, ei pysty kommentoimaan tai tägäämään estäjää eikä voi kutsua estäjää ryhmiin tai tapahtumiin. Estetty ei myöskään voi aloittaa keskustelua estäjän kanssa. Estetty ei saa ilmoitusta siitä, että hänet on suljettu ulos estäjän kanavista.

Mistä voi siis tietää, jos joku on estänyt sinut Facebookissa? Indy100-sivustolla neuvotaan kaksi tapaa, joiden avulla totuus selviää:

  1. Mene Facebookin ylälaidasta löytyvään hakukenttään. Nakuta kenttään epäillyn estäjän nimi. Jos et löydä käyttäjää hakukentän kautta, tuttusi on joko estänyt sinut tai poistanut profiilinsa kokonaan.
  2. Oletko joskus keskustellut epäillyn estäjän kanssa Facebookin Messengerissä? Klikkaa vanha keskustelunne auki. Jos käyttäjän nimi näkyy mustalla ja lihavoituna etkä voi klikata sitä, tyyppi on todennäköisesti estänyt sinut.

Mitä sen jälkeen pitäisi tehdä, kun estäjä on paljastunut?

No, tilanteessa ei oikeastaan auta muu kuin tyytyä kohtaloonsa. Jokaisella on oikeus valita ihmiset, joita seuraa somessa. Kannattaa myös muistaa, että moni estää Facebook-käyttäjän vasta silloin, kun tämän somekäytös oikeasti häiritsee.