Mies selvitti rakkauskurssilla suhdettaan pornoon, ystäviinsä sekä kummityttäreensä. Löysikö hän syyn, miksi pariutuminen kannattaa?

Onkohan tämä sittenkään minua varten?

Ajatus hiipii mieleen Miesten rakkauskoulun aloitustilaisuudessa. Väes­töliiton laatima ilmai­nen kou­lutus ta­pahtuu kokonaan netissä, ja nimensä mukaisesti sen kohderyhmä on miehet, aiheena rakkaus.

Rakkauden nettikoulutus kiinnostaa, koska olen sitoutumiskammoinen ikisinkku. Pitkä, rakastava parisuhde ja perheenkin perustaminen ovat kyllä aina tuntuneet minusta tavoittelemisen arvoisilta. Silti suhteeni päättyvät yleensä muutamassa kuukaudessa. Syynä on ahdistus, joka iskee aina yhtä yllättäen.

Seksiäkään en kaipaa kovin usein, sillä totta puhuen porno ajaa asian.

Haluaisin tietää, miksi näin on. Muutenkin tuoreet ajatukset rakkaudesta kiinnostavat, sillä mielestäni sinkkuelämä vie parisuhteesta voiton monella tavalla. Rakastan sitä, että voin mennä – tai olla menemättä – minne ja milloin haluan. Seksiäkään en kaipaa kovin usein, sillä totta puhuen porno ajaa asian.

Esi-isien taakka

Kun Väestöliiton pariterapeutit luennoivat tiedotustilaisuudessa miesten ja naisten välisistä eroista, alan tuntea oloni tukalaksi. Minusta terapeuttien puheet haiskahtavat viime vuosituhannelta.

– Kun esi-isät hiihtivät hirven perässä, olennaista oli suoriutua. Siinä ei ole ollut aikaa puhua ja pussata, pariterapeutti Keijo Markova selittää miehistä kokemusmaailmaa.

Haukotuttaa. Puhumattomuus ei ole oman sukupolveni ongelma.

Haukotuttaa. Puhumattomuus ei ole oman sukupolveni ongelma. Minua jotkut eksäni ovat jopa syyttäneet tunteideni ylianalysoinnista.

Jouni Linnankoski, toinen koulutuksen suunnitelleista pariterapeuteista, jatkaa siitä, mikä parisuhteissa nykyään kiikastaa. Miehet eivät jaksa tai osaa tutustua kumppaninsa tunnemaailmaan, sillä he ovat irti omastaan. Se taas johtuu ammoisesta keskittymisestä selviytymiseen ja suoriutumiseen.

Siksi siis rakkauskoulua tarvitaan. Jotta miehet tässä uudessa ajassa löytäisivät yhteyden omaan ja sitä kautta kumppaninsa tunnemaailmaan. Ja katso: perinteinen parisuhde pelastuu!

Huokaus. Onko kurssilla minulle mitään annettavaa?

Riippuvuus toisesta = hyvä juttu?

Kotisohvalla läppäri sylissäni klikkaan ensimmäisen videon käyntiin. Ensimmäiset jaksot käsittelevät rakkautta tieteen näkökulmasta.

Eriteemaisia (Kun mies rakastuu, Millä tavalla säätelet tunteitasi?), noin kymmenminuuttisia videoita on yhteensä seitsemän. Videoilla tiedotustilaisuuden pariterapeutit Keijo Markova ja Jouni Linnankoski puhuvat vuorotellen kameralle.

Mutkaton Markova tuo mieleen sukujuhlien tupakkapaikalla jutustelevan sukulaismiehen. Linnankoski muistuttaa perinteistä terapeuttia, joka asettaa sanansa rauhallisen kontrolloidusti. Heitä kuuntelee ihan mielellään.

Myös pelkoni siitä, että rakkauskoulu olisi täynnä vaivaannuttavan vanhentuneita ajatuksia ja itsestäänselvyyksiä, osoittautuu liioitelluksi. Terapeuteilla on ihan fiksua perusasiaa, eikä näkökulma ole korostetun äijämäinen.

– Rakkaus on jatkuvaa yhteyden ylläpitämistä, virittäytymistä toisen maailmaan ja tunteisiin, välillä väärintulkintoja ja yhteyden katkeamista. Mitä turvallisemmin olet kiintynyt heihin, joita rakastat, sitä paremmin kykenet virittäytymään ja vastaamaan toisten tarpeisiin.

Juuri riippuvuus toisesta alkaa minua suhteissani ahdistaa.

Höristän korviani vasta, kun puheeksi tulee riippuvuus toisesta ihmisestä. Se on terapeuttien mielestä hyvä asia.

– Riippuvuus toisesta ihmisestä ei ole heikkouden merkki, vaan juuri sen ansiosta olemme elossa, pariterapeutti Jouni Linnankoski sanoo ja saa minut ajattelemaan.

Juuri riippuvuus toisesta alkaa minua suhteissani ahdistaa. Haluan olla sitoutunut vain omiin valintoihini, tekemisiini ja tunteisiini – en kenenkään toisen.

Sitoutumiskammoni aktivoituu heti, kun suhde ei ole enää pelkkää jännittävää tapailua, vaan jotain enemmän. Kuin olisin hypännyt junaan, jonka määränpäähän en tiennytkään haluavani.

Ahdistusta taas aiheuttaa se, että yleensä kuitenkin jään sinnittelemään suhteeseen osittain syyllisyydestä ja osittain aidosta hämmennyksestä: minähän luulin haluavani tätä!

Ahdistus tuntuu rinnassa polttavana möykkynä, joka vie yöunet ja melkein työkyvynkin. Sitten lähden suhteesta, ja maailma on taas täynnä uusia mahdollisuuksia rakastua.

Mutta minulla on ystävät

Miesten rakkauskoulu kuitenkin kehottaa minua hyväksymään riippuvuuden toisesta ihmisestä inhimillisenä perustarpeena.

Ja näenhän minä ympärilläni suhteita, joita ihailen. Sellainen on esimerkiksi läheinen ystäväpariskuntani. He ovat olleet yhdessä viisi vuotta ja saivat viime vuonna ensimmäisen lapsensa.

Heille riippuvaisuus toisesta vaikuttaa mukavan arkiselta. Päivänsä he viettävät erillään, mutta voivat luottaa siihen, että molemmat haluavat jakaa kuulumisensa illalla.

Sitten rakkauskoulu lipsuu taas homehtuneen horinan puolelle:

– Yksin elämässä pärjäämisen ajatus on vieras todellisuudelle, Jouni Linnankoski sanoo.

– Tutkimuksissa on huomattu, että paras ennustaja sydäninfarktista toipumiselle on hyvä parisuhde.

Vai että sydäninfarktista toipumiselle. Helvetin ajankohtaista 27-vuotiaalle.

Minä jaan arkeni ystävieni kanssa. 

En voi olla ajattelematta, että terapeutit puhuvat taas vanhasta maailmasta, jossa kumppani on miehen ainoa läheinen suhde, sillä hänellä ei ole ystäviä.

Minä taas jaan arkeani juuri ystävieni kanssa. Heitä ilman elämää olisi vaikea kuvitella samaksi. Ei ystävien kanssa ehkä harrasteta seksiä ja nukuta lusikassa, mutta kyllä heistä voi myönteistä riippuvuutta kokea. Mihin silloin tarvitaan parisuhdetta?

Rakkauden QR-koodi

Vastaan tulee kiinnostava ajatus ”rakkauden QR-koodista”. Se saa minut ajattelemaan omaa suhdetta vanhempiini: onko se yhä sitoutumiskammoni taustalla?

QR-koodi on se puhelimella aktivoitava koodi, jolla pääsee suoraan tietylle nettisivulle.

– Myös rakastumisessa on QR-koodi, Jouni Linnankoski kertoo.

– Se on tunneavain, jolla kumppaniehdokas aktivoi rakastuneessa ihmisessä yhteyden niihin asioihin, joita tämä ei kohtaisi missään muualla kuin parisuhteessa.

Kun siis ryhdymme parisuhteeseen – eli rakastumme – mielessämme aktivoituu poikkeuksellisia tunnealueita. Sellaisia, joihin meillä on viimeksi saattanut olla yhteys lapsena, kun koimme täydellistä tunneyhteyttä vanhempiimme.

Oma suhteeni vanhempiin oli lapsena jopa poikkeuksellisen avoin. Minua kannustettiin aina puhumaan kaikista tunteista ja ajatuksistani. Koin monesti jopa painetta kertoa äidille kaikki synkimmätkin ajatukseni.

Olenko vielä se sama lapsi, josta tuntuu, että kaikki pahat ajatukset on kerrottava äidille?

Yleensä parisuhteessa koen, että menetän itsemääräämisoikeuteni siinä, mitä ajatuksiani minun pitää kertoa tyttöystävälleni. Minusta alkaa nopeasti tuntua, että olemme yhtä, ja minun on jaettava kaikki kurjatkin ajatukseni – oltava rehellinen.

Joskus olen sitten mennyt möläyttämään jotain naisen reisien paksuudesta, joka on alkanut vaivata minua. Vieläkin hävettää, ja syystä.

Olenko vielä kolmikymppisiä lähestyessäni se sama lapsi, josta tuntuu, että kaikki pahatkin ajatukset on kerrottava äidille? Noloa.

Miten säädän tunteitani?

Seuraavaksi rakkauskoulussa puhutaan tunteiden säätelystä. Sitä juuri haluaisinkin oppia. Minulle kun on tyypillistä jäädä vellomaan tunteisiini ja ajatuksiini niin, että ongelmat paisuvat tarpeettoman suuriksi.

Rakkauskoulu lähtee siitä, että parisuhde on ainutlaatuinen suhde, jossa ei voi teeskennellä parempaa kuin on. Siitä seuraa konflikteja, jotka ”aktivoivat tapamme käsitellä hankalia tunteita”.

Näitä tunteiden käsittelyn tyylejä on kolme, ja ne on opittu lapsena. Turvallisen tyylin omaksunut osaa luontevasti hakea läheisiltään tukea ongelmiinsa. Takertuva ihminen taas hakee jatkuvasti toisten hyväksyntää, ja välttelevä tyyppi luulee, että kaikesta pitää selviytyä yksin.

Ystävien ja jopa puolituttujen seurassa minun on helppo puhua avoimesti vaikeistakin tunteistani. Mutta parisuhteessa koen monesti olevani kielteinen peikko, jonka pitäisi olla myönteisempi. Silloin pidän yllä ulkokuorta ja tukeudun välttelevään tyyliin: ”minun pitää käsitellä tämä asia itse”.

– Meillä on ollut pitkään se käsitys, että meidän on hallittava tunteemme ennen kuin voimme lähestyä toista, Keijo Markova sanoo.

– Todellisuudessa tunteiden säätely tapahtuu parhaiten toisen ihmisen avulla.

Asioiden kohtaaminen tuntuu niin työläältä, että ehkä siksi sinkkuna on helpompaa.

Ajatus vähän havahduttaa. Minulla kun on tapana ajatella, että ihmisen pitää kehittyä itsenäiseksi itsekseen, jotta voi olla toisen kanssa. Rakkauskoulu ehdottaa minulle toista ajattelumallia: kehittyminen tapahtuu nimenomaan parisuhteen sisällä.

Tällaisten asioiden kohtaaminen tuntuu niin työläältä, että ehkä siksi minusta sinkkuna on yksinkertaisesti helpompaa.

Läheisyyttä ja seksiä on kyllä vähemmän, mutta porno pitää minut aika tyytyväisenä.

Niin, se porno. Siitäkin Miesten rakkauskoulussa sanotaan sananen.

– Pornossa seksi on fyysinen kokemus, jossa ei tarvitse ottaa riskiä tulla torjutuksi, Linnankoski sanoo.

– Pornossa toinen on sinua varten juuri sillä tavalla kuin haluat.

Nyökyttelen. Jos pornoon liittyvät eettiset ongelmat sysätään sivuun, niin se on minusta aika ihanteellinen tapa toteuttaa seksuaalisuuttaan. Saan sen, mitä haluan, milloin haluan.

Linnankosken mukaan tutkimukset kuitenkin osoittavat, että omistautuminen pornolle vähentää kykyä nauttia seksistä toisen ihmisen kanssa.

Sekin kyllä kuulostaa tutulta. En ole nykyään niin kiinnostunut seksistä enkä koskaan ole oikein innostunut yhden illan jutuista. Nekin tuntuvat liian vaivalloisilta. Toisaalta, kun olen ollut suhteissa, joissa seksi on ollut hyvää, en ole kaivannut pornoa niin paljon.

Ehkä pornoa voisi kuitenkin jättää vähemmälle? Ehkä silloin alkaisin luontevammin kiinnostua taas ihan oikean elämän naisista. Ajatus tuntuu kivalta.

Kohti isyyttä

Rakkauskoulu lähestyy kohti loppuaan. Hyviä näkökulmia sitoutumiskammoon ja parisuhteeseen on kyllä syntynyt, mutta yleinen tunnelma on vähän pettynyt.

Vaikka koulutus on suunnattu ”kaikille miehille”, todellinen kohderyhmä tuntuu olevan yli 40-vuotiaat, pitkässä parisuhteessa elävät miehet, jotka kaipaavat apua tunne-elämänsä setvimiseen.

Ja joita sydäninfarkti odottaa kulman takana.

Yhtä kysymystä mietin edelleen: jos olen niin tyytyväinen sinkkuna, miksi pitkä parisuhde tuntuu minusta niin tavoittelemisen arvoiselta?

Varmaankin siksi, että olen aina halunnut isäksi. Perhe-elämä tuntuu mielikuvana kivalta siksikin, että omakotitalolapsuuteni oli idyllinen. Olen aina ajatellut, että ennen pitkää haluaisin kokea saman vanhemman roolissa. Uskon myös, että minusta tulisi hyvä isä.

Rakkauskoulun loppupuolella puhutaankin isyydestä. Miehille perustellaan, miksi läsnäolo jo lapsen ensivuosina on tärkeää:

– Jos sinulle rakennettaisiin taloa, olisiko samantekevää, minkälaiset perustukset taloon tulisivat?

Tunne-elämän kannalta isyydessä kyse on lopulta samasta kuin parisuhteessakin:

– Vauvan syntymä on uusi mahdollisuus miettiä omia valmiuksia kohdata tunteita ja läheisyyttä.

Minussa herää lämpimiä tunteita, kuten halua suojella ja asettaa hänet etusijalle.

Se tuntuukin olevan rakkauskoulun kantava teema: hankalat tunteet, jotka parisuhteeseen ja vanhemmuuteen liittyvät, ovat mahdollisuus kehittää itseään paremmaksi ihmiseksi. Ne eivät ole uhka, joka paljastaa, kuinka puutteellinen toisten silmissä olen.

Mietin taas ystäväpariskuntaani, joiden yhteinen arki tuntuu tavoittelemisen arvoiselta. Heidän ensimmäinen lapsensa täytti juuri kahdeksan kuukautta. Olen lapsen kummi ja näen ihanaa vauvaa monta kertaa viikossa.

Kun katson kummityttöäni silmiin, hymyilemme molemmat. Minussa herää lämpimiä tunteita, kuten halua suojella ja asettaa hänet etusijalle, jos tarve vaatii.

Se taitaa olla rakkautta. Myönteistä riippuvuudentunnetta sekä ystäväpariskunnastani että heidän lapsestaan.

Ainakin toistaiseksi se riittää minulle paremmin kuin hyvin.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Psykoterapeutti Heli Vaaranen kertoo, että myös mustasukkaisuuden tunteita kannattaa kuunnella.

Parisuhde ei koskaan ala ns. puhtaalta pöydältä, sillä sen osapuolilla on aina aiempia kokemuksia ihmissuhteista.

Aiemmat ikävät kokemukset voivat tuntua painolastilta, joka estää heittäytymästä uuteen suhteeseen täysillä tai herättää mustasukkaisuuden tunteet.

Miten uuteen kumppaniin oikein voisi oppia luottamaan, jos on aiemmin tullut petetyksi, jätetyksi tai hylätyksi? 

Väestöliiton parisuhdetiimin esimies, psykoterapeutti ja parisuhdetutkija Heli Vaaranen sanoo, ettei eksän tekoja saa kaataa nykyisen kumppanin niskaan.  

– On tärkeää käsittää, ettei pettäjän sukupuolelle voi antaa elinkautista tuomiota. Täytyy antaa uusi mahdollisuus.

Aiempien suhteiden tapahtumista kannattaa silti keskustella uuden kumppanin kanssa. Myös siitä kannattaa puhua, mitä luottamus ja uskollisuus kellekin merkitsevät.

Erityistason seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen on neuvonut Me Naisten jutussa, että luottamusta voi rakentaa tarkastelemalla parisuhdesopimusta.

– Epäluottamus on sitä, että tuntuu, ettei toinen pidä yhteistä sopimusta. Silloin täytyy puhua siitä, mikä se sopimus on ja tarvitseeko sitä päivittää tai tarkentaa, Tanskanen on sanonut.

Itsehoitoa mustasukkaisuuteen

Mustasukkaisuuden ja hylätyksi tulemisen tunteet kumpuavat usein heikosta itsetunnosta. Heli Vaaranen muistuttaa, että itsetuntoa ei pidä rakentaa kenenkään toisen varaan. 

– Yleensä syvälle epävarmuuden tunteelle on jokin syy, ja sitä tulee tarkastella. Asiaa ei kannata hävetä tai lakaista maton alle, vaan sitä tulee tutkia. 

Ensi vuonna mustasukkaisuuteen voi saada apua myös netistä. Väestöliitto julkaisee ensi vuoden puolella verkossa mustasukkaisuuden omahoito-ohjelman, joka sisältää mustasukkaisuuden syiden pohtimista ja erilaisia harjoituksia. 

– Ensimmäinen askel parempaan itsetuntoon on se, että tuntee itsensä, Vaaranen sanoo.

Tunteet kuulolla

Joskus voi olla vaikea erottaa, onko mustasukkaisuudessa kyse omista petetyksi tulemisen kokemuksista vai siitä, että kumppanilla ei oikeasti ole vain puhtaita jauhoja pussissaan. 

”Ihmissuhteet ovat tunnesuhteita, ei niitä voi järjellä ratkaista.”

Vaaranen neuvoo kuuntelemaan omia tunteita ja antamaan niille painoarvoa.

– Jos on ahdistunut olo, kaikki ei ole kunnossa, Vaaranen sanoo.

– Pariterapiassa huomaa, että ihmiset yrittävät järjellä ratkaista ihmissuhdepulmia. Ihmissuhteet ovat tunnesuhteita, ei niitä voi järjellä ratkaista.

Ahdistuksen tunteet eivät tietenkään ole suora merkki puolison uskottomuudesta, mutta ne kertovat siitä, että ainakin luottamuksen kanssa on ongelmia.

Toistatko kaavaa?

Jotkut meistä hakeutuvat Heli Vaarasen mukaan toistuvasti suhteisiin, joissa on draamaa ja vaaran tuntua. Jos on lähtenyt alun perinkin epäluotettavan oloisen kumppanin matkaan, uusien luottamuskuprujen ei pitäisi tulla yllätyksenä.

– Myös ihmissuhteissa saa sitä, mitä tilaa, Vaaranen toteaa. 

Toistuviin luottamusongelmiin voi johtaa muukin kaava kuin se, jossa haetaan suhteisiin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Jotkut löytävät itsensä uudelleen ja uudelleen parisuhteista, joissa asioista keskusteleminen on vaikeaa.

– Jos itse välttelee vaikeita asioita, saattaa vaistomaisesti valita kumppaneita, jotka eivät myöskään jaa asioita.

Luottamuspulassa voi siis olla kyse kumppanin valinnasta. Vaaranen toteaa, että virheet kuuluvat elämään, mutta niistä on tarkoitus oppia. 

– Ihmisen pitäisi aina tarkkailla, että mikä on se kaava, jota toistan. Kun sen huomaa, antaa itselleen mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä. 

vähättelyä

Miten oppia luottamaan, jos on aiemmissa suhteissa tullut petetyksi? Asiantuntija vastaa

Vaaranen on niin kaukana todellisuudesta, ettei sen juttuja jaksa edes lukea. Miksi aina puhutaan pettämisestä tai jättämisestä, miten selvitä väkivaltaisen suhteen jälkeen? Ja Vaarasen "sitä saa mitä tilaa", on todella pas**a. Psykoterapeutiina luulisi tietävän ettei väkivalta näy aina päällepäin tai suhteiden alussa.
Lue kommentti

Vali, vali. Ja vielä kerran vali.

Aina on joku huonosti! Jokainen tuntee – tai tietää – ihmisen, jolla on tapana valittaa lähes aina. Elämäntapavalittajat on ihan oma lajinsa, mutta on niitä muunkinlaisia valittajia. Psychology Todayn mukaan mukaan valittajat voidaan jakaa kolmeen eri tyyppiin. Tunnistatko itsesi tai jonkun läheisesi?

 

1. Krooninen valittaja

Krooninen valittaja on sama kuin elämäntapavalittaja. Hän näkee asioissa ensisijaisesti aina jotain kielteistä – jotain mistä valittaa. Krooninen valittaja ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi sitä, että ajatukset muokkaavat aivoja niin, että mitä enemmän jotakin asiaa pohtii, sen vahvemmaksi kyseiseen asiaan liittyvät sidokset aivoissa muodostuvat. Niinpä valittaminen muokkaa aivoja siihen suuntaan, että kielteisiä ajatuksia syntyy entistä helpommin. Mutta tämähän pätee myös toisin päin. Mitä enemmän ruokkii aivojaan myönteisillä asioilla, sitä enemmän syntyy hyviä ja kivoja ajatuksia.

2. Puhisija

Turhautuminen, viha, pettymys ja niin edelleen. Puhisija valittaa päästämällä tunteensa ulos. Se tekee ihmiselle toki jossakin määrin hyvää, mutta puhisijan ongalmana on se, että hän keskittyy liikaa vain omiin tunteisiinsa – ja nimenomaan niihin kielteisiin tunteisiin. Raskasta puhisijan käyttäymisessä on se, että hän tarvitsee aina jonkun kuuntelijan, uskotun, jonka päälle vyöryttää tunneryöpyt. Puhisija janoaa yleensä huomiota ja sympatiaa, mutta ratkaisut eivät häntä yleensä kiinnosta. Hän vain velloo tunnemylläköissään.

3. Intrumentaalinen valittaja

Oletko valittanut siitä, miten kumppanisi luottokorttilasku on taas liian suuri? Jos kyllä, tämä on esimerkki intrumentaalisesta valittamisesta. Siinä valittamiseen on yleensä jokin hyvin konkreettinen syy. Mutta aikaisemmista valittajatyyppeistä se eroaa niin, että tarkoitus on ratkaista ongelma.

Miten sitten päästä valittajasta mahdollisimman nopeasti eroon, jos tilanteeseen joutuu yllättäen? Kerroimme jo aikaisemmin keinoista, joita voi yrittää. Tässä ne tulevat kertauksena:

1. KUUNTELE, NYÖKKÄILE, MYÖTÄILE

Vain tukemalla hänen tuntemuksiaan hiljennät valittajan. Näin se valitettavasti menee. Hyviä apukommentteja: niinpä, todellakin, kamalaa, just niin. Valitus kestää enintään minuutteja. Ehkä viisi. Tai kymmenen. Pure hammasta ja kestä! Valittajat haluavat tulla kuulluiksi. Anna heille se ilo.

2. SYMPPAA

Unohdetaan kuule kaikki sarkasmi, silmien pyörittely ja tuskastunut huokailu. Anna valittajalle aitoa sympatiaa.

3. HARHAUTA

Vaihda keskustelun aihetta, mutta viekkaasti. Käytä harhautuksen syöttinä jotain mehukasta. Mikä hänen lempielokuvansa olikaan? Oliko hänen suosikkiyhtyeensä tulossa Suomeen? Entäs pikkujoulut – eikö niistä löytyisi jotain kevyttä ja kivaa puitavaa? Kauhean vaikeaa, mutta kokeilemisen arvoista.

4. MUISTA: ÄLÄ KEKSI RATKAISUJA

Teet virheen, jos rupeat tarjoamaan valittajalle sellaisia. Valituksesta ja ratkaisuista syntyy vain loputon kierre. Miksi juuri sinun ratkaisusi ei kelpaa? No kuules! Koska... ja koska... ja koska...

Jos satut olemaan itse valittaja ja luit jutun, muista tämä:

– Vaikka stressi tarttuu, se ei tarkoita, että pitää jäädä olosuhteiden uhriksi. Stressi on tunnetila, valittaminen sen sijaan toimintaa. Toisin sanoen voit itse päättää, että lopetat valittamisen, työelämän tutkija Anu Järvensivu kannustaa aikaisemmin Me Naisille antamassaan haastattelussa

Ja jos nyt pikkasen nipisti sydämestä, ei ihme. Valittaminen nimittäin ihan oikeasti pilaa elämän – sekä oman että muiden. Lue lisää:

Lähteenä myös: Lifehacker

Vierailija

Tunnistatko itsesi? Valittajia on kolmea eri tyyppiä

Tunteeko Inka Simola moniakin ihmisiä, jotka ovat pelkkiä valittajia? Olen kuullut ihmisten valittavan ja purkavan tuntojaan ynnä muuta, mutta heidän leimaamisensa ainoastaan valittajiksi ei olisi pelkästään epäoikeudenmukaista ja virheellistä, vaan myös väärin. Ihmisten näkeminen puhtaasti "valittajina" kertoo aika paljon enemmän näkijästä itsestään - kyseessä on todennäköisesti itsekeskeinen ja välinpitämätön yksilö, joka kuvittelee varmaan olevansa jotenkin muita parempi. Mikä onnistuu...
Lue kommentti
Vierailija

Tunnistatko itsesi? Valittajia on kolmea eri tyyppiä

Vierailija kirjoitti: Tunteeko Inka Simola moniakin ihmisiä, jotka ovat pelkkiä valittajia? Olen kuullut ihmisten valittavan ja purkavan tuntojaan ynnä muuta, mutta heidän leimaamisensa ainoastaan valittajiksi ei olisi pelkästään epäoikeudenmukaista ja virheellistä, vaan myös väärin. Ihmisten näkeminen puhtaasti "valittajina" kertoo aika paljon enemmän näkijästä itsestään - kyseessä on todennäköisesti itsekeskeinen ja välinpitämätön yksilö, joka kuvittelee varmaan olevansa jotenkin muita...
Lue kommentti