”Olen monta kertaa tehnyt aloitteen niin, ettei mies koskaan ole vaivautunut vastaamaan edes aloitusviestiin”, nainen kertoo turhautumisestaan. Kuva: Shutterstock
”Olen monta kertaa tehnyt aloitteen niin, ettei mies koskaan ole vaivautunut vastaamaan edes aloitusviestiin”, nainen kertoo turhautumisestaan. Kuva: Shutterstock

Me Naisten suuressa Tinder-kyselyssä selvitettiin, mitä swaippailusta todellisuudessa jää käteen.

Tinder on taatusti jokaiselle seuraa etsivälle sinkulle tuttu kapistus, joka räjäytti koko deittailukulttuurin uusiksi 2010-luvun alkupuolella. Sovellus porskuttaa yhä, sillä se on helpottanut muiden sinkkujen tapaamista valtavan paljon. 

Kysyimme lukijoiltamme arviota palvelun nykytilasta. Löytääkö sieltä todella rakkautta vai pelkkiä pettymyksiä? Entä mikä sovelluksessa on erityisen hyvää, mikä aivan kamalaa?

Me Naisten kyselyyn vastanneista kovinkaan moni ei myöntänyt etsivänsä palvelusta elämänkumppania. Uteliaisuus palvelua kohtaan ja seuran löytäminen motivoivat, mutta seksiseuraakaan kovin moni ei kaivannut.

”Onhan se ihan kiva itsetuntoboosti, kun joku törkeän komea kundi antaa sinulle sydäntä.”

Mikä Tinderistä sitten tekee ylivertaisen perinteisiin tekniikoihin verrattuna? Kiinnostavan tyypin lähestyminen romanttisessa mielessä on paljon helpompaa Tinderissä.

”Matala kynnys alkaa jutella ihmisille, joiden profiilin kokee kiinnostavaksi. Luontevampi vaihtoehto juttelun aloittamiseen esimerkiksi humalantuntuiseen baarijutteluun verrattuna. Juttelun aloitukseen ja tahdin etenemiseen voi vaikuttaa. Antaa enemmän valmiuksia miettiä puheenaiheita.”

”Tinder oli minulle lähinnä pieni kokeilu. Ujona ihmisenä minua kiehtoi tunne siitä, että palvelussa tietää heti, että muutkin ovat avoimia tutustumaan romanttisessa mielessä.”

Palvelua arvostettiin myös sen helppouden ja nopeuden vuoksi. Kiireellinen elämäntyyli ei välttämättä ole este rakkauden ja seksin löytämiselle.

”En oikeastaan hirveästi tapaa miehiä vapaa-ajallani tai jos tapaan, olen huono tekemään aloitteita. Tinder tuo kaikki kaupungin houkuttelevimmat sinkut suoraan puhelimeeni, eli yhteydenotto on todella helppoa. On helppoa pyytää treffeille, kun toinen on valmiiksi kiinnostunut. Ja onhan se ihan kiva itsetuntoboosti, kun joku törkeän komea kundi antaa sinulle sydäntä.”

”Asun pienellä paikkakunnalla, jossa ikäisiäni miehiä asuu vähän. Tinderin avulla voi kurkistaa isompien naapurikuntien tarjontaa.”

Kandidaattien määrä sokaisee

Vaikka Tinder on aktivoinut suomalaiset deittailemaan hanakammin, palvelu ei suinkaan ole ongelmaton. Keskustelua on herättänyt muun muassa pinnallisuus – parinmuodostus perustuu pelkästään onnistuneisiin valokuviin, ja sinkkutarjontaa on niin paljon kuin jaksaa pyyhkiä. Toisin sanottuna kiinnostuminen voi olla vaikeaa, kun valinnanvaraa on paljon.

”Minusta tuntuu, että Tinderissä se massa-efekti, eli tarjolla olevien ehdokkaiden lähes loputon määrä, sokaisee ja ihmisten arvo unohtuu. Se ei tunnu hyvältä. Sitä vain huitoo sormella menemään. Mitä useampi tyyppi lentää takavasemmalle, sitä vieraammalta jokainen uusi kuva alkaa näyttää.

Pornossa on kuulemma se huono puoli, että se kuormittaa aivoja alastomuuden ylitulvalla. Normaalisti meillä on siinä edessä se yksi tuttu kumppani kerrallaan, mutta pornosivustolla kasvoille läjähtää heti kymmenittäin ellei sadoittain tissejä ja takapuolia. Sama Tinderissä. Ihmisistä tulee pelkkiä vieraita kasvoja. Samalla tietää, että joku toinen näkee minut samoin siinä tulvassa.”

”Välillä tuntuu kuin rakkautta yrittäisi pakottaa.”

”Appissa voi 'huijata' monella tapaa. Pinnallisuus on pahasta.”

”Vaikka tapailenkin miehiä ahkerasti Tinderin kautta, en pidä sovelluksen asettamista lähtökohdista tapailulle. Treffeille mentäessä tuntuu, että nyt kun olemme molemmat osoittaneet kiinnostusta, meillä on yhteinen päämäärä, jota tavoitella. Tutustuminen on tavoitteellisempaa ja taustalla on kovemmat paineet, kuin jos vaikka tutustuisin johonkuhun rennosti ystävien kautta. Välillä tuntuu kuin rakkautta yrittäisi pakottaa.”

”Nykyään uutuudenviehätys on kadonnut ja miehet ovat huomattavasti laiskempia vastaamaan. Olen monta kertaa tehnyt aloitteen niin, ettei mies koskaan ole vaivautunut vastaamaan edes aloitusviestiin. Se syö kyllä motivaatiota.”

”Erään miehen luona yöpyessäni kysyin, miksi sängyssä on kahdet petivaatteet.”

Yksi vastaus Tinderin huonoista puolista toistui useaan otteeseen: seksin vonkaajat ärsyttävät. Ja niitä joutuu sietämään Tinderissä paljon.

”Törkeiltä ja härskeiltä kommenteilta ei voi välttyä. Lisäksi Facebook ja Instagram keräävät urkkijoita, ja törkeys leviää jopa sinne. Yksityisyys kärsii.”

”Matala kynnys myös parisuhteessa eläville. On haluttu ehkä lähteä hakemaan salasuhdetta tai testaamaan omaa markkina-arvoa. Tai on myös täysin vitsillä tehtyjä profiileja.”

Parasta seksiä ikinä

Kysyimme myös, mitä sinkuille on jäänyt käteen. Moni vastaajista kertoi löytäneensä lopulta elämänkumppanin tai mahtavaa seksiä.

”Löysin poikaystävän kauempaa, parin sadan kilometrin päästä ja olemme seurustelleet pian kolme vuotta. Ensimmäinen vuosi elettiin kaukosuhteessa, sitten muutimme yhteen. Emme varmaan olisi tavanneet ilman Tinderiä.”

”On tullut vastaan hyviäkin tyyppejä, joiden kanssa seksi on ollut nautinnollista ja hetkiä muistelee lämmöllä. Mutta on myös tullut vastaan vähemmän positiivisia tapauksia. Erään miehen luona yöpyessäni kysyin, miksi sängyssä on kahdet petivaatteet. Aika pian selvisi, että petivaatteet kuuluivat ex-tyttöystävälle. Halut hiipuivat sen jälkeen nopeasti.”

”Etsin seksiseuraa, ja jotkut ovat olleet täysiä floppeja. Mies ei saanut seisomaan tai kemiat eivät kohdanneet. Lopputulos oli hirveää jyystöä, vaikka viestien välityksellä odotukset aivan jotain muuta. Olen onneksi löytänyt myös timantteja.”

”Parasta seksiä ikinä. Tunnin päästä matchaamisesta hän tuli treffipaikalle, josta ilta jatkui hänen luo. Mies oli unelmien poikamies, rakastuttiin ja nyt 2 vuoden jälkeen ollaan naimisissa.”

Älypuhelinten tuoma etäisyys on tehnyt ystävien näkemisen perumisesta ja myöhästelystä vähän liian helppoa.

”Tuun ihan pian, tulin hetki sitten kotiin ja vaihdoin vaatteet, niin lähden ihan just!”

”Metrossa!”

”Nähdäänkö ravintolan edessä vai sisällä?”

”Mä myöhästyn kans jonkin verran.”

”Soitellaan, kun jompikumpi on perillä.”

Edelliset ovat otteita WhatsApp-keskusteluista ystävieni kanssa. Tällaista on ystävien tapaamisten sopiminen ja niihin saapuminen 2010-luvulla: kohtaamisten ajankohtaa ”katellaan” ja ”sovitaan lähempänä” päivätolkulla, ja juuri ennen sovittua tapaamisaikaa alkavat sinkoilla viestit, joissa raportoidaan myöhästymisistä. 

Silmänsä peittänyttä apinaa esittävä emoji ja hätäinen sori-sana saavat hoitaa pahoittelun virkaa, kun kumpikaan ei oikeasti ole kovin pahoillaan siitä, että lähti taas kerran kotoa myöhässä. Viestillä on helppo sinkauttaa tilannetiedotus viivästymisestä, ja kahvilan edessä päivystävä ystävä voi käyttää odotteluajan selaamalla luuriaan – ellei itsekin ole myöhässä. 

Nykyteknologian ansiosta treffipaikalla ei tarvitse haahuilla turhaan, jos ystävälle on sattunut ylitsepääsemätön este. Toisaalta, aika harvoin myöhästely tai tapaamisen peruminen johtuu jostakin aivan yllättävästä ja ylitsepääsemättömästä. Viestittelyn helppous, sosiaalisessa mediassa kevyesti sinkoilevat kutsut ja kiireisyyden ihannointi vain ovat tehneet myöhästelystä ja viime hetken peruutuksista houkuttelevan helppoa.

Kuten toimittaja Elizabeth Kiefer kirjoittaa Glamourissa, tapakulttuuri on muuttunut siihen suuntaan, että kaverien näkemisen voi skipata introverttikortin heilautuksella, eivätkä viime hetken peruutukset ole niin vakava juttu. Perumiskuume leviää ja uhkaa ystävyyksiä, Kiefer maalailee. 

Nykyään voi säilyttää kasvonsa ja jäädä sohvalle makaamaan parilla anteeksipyytävällä emojilla. 

WhatsApp-myöhästelyn ja -perumisen lisäksi hermoja kiristävät Facebook-kutsut. Facebookissa juhlakutsut on helppo naputella koko kaveriporukalle – mutta kutsu on myös helppo jättää roikkumaan Ehkä-tilaan tai unohtaa vastaaminen kokonaan.

Älypuhelinsovellusten tuoma etäisyys on tehnyt kieltäytymisestä  ja kutsujen huomiotta jättämisestä vähän liian helppoa. Lankapuhelimitse esitettyyn kutsuun olisi ollut törppöä vastata, että katsellaan miltä loppuviikosta näyttää, ja jättää sitten tulematta. Nykyään voi säilyttää kasvonsa ja jäädä sohvalle makaamaan parilla anteeksipyytävällä emojilla. 

Siispä teen muistilistan itselleni ja vähän muillekin:

  1. Jos et pääse tai et halua tulla, kieltäydy heti kohteliaasti.
  2. Suhtaudu Facebook-kutsuihin vakavasti, jos kyse on ystävälle tärkeästä tapahtumasta. 
  3. Lähde ajoissa kotoa. Oikeasti. 
  4. Lakkaa lähettelemästä tilanneraportteja tyyliin: Bussissa! Kohta siellä! Pyöräkellarissa! Katso sen sijaan kohta kolme uudestaan. 

Keräsimme naisten arviot siitä, millainen tyyppi ei pääse jatkoon deittisovelluksessa – ei ole helppoa kellään.

Kuka väitti, että tinderöinti on helppo tapa tutustua uusiin ihmisiin? Näistä syistä nainen sivuuttaa Tinder-ehdokkaan:

  1. Profiilikuva on ryhmäkuva. Harva nainen vaivautuu aukaisemaan profiilin tarkistaakseen, kuka kuvan tyypeistä mies oikein on.
  2. Kuva on otettu likaisen peilin kautta. Ei jatkoon.
  3. Paidaton kuva. Pullistelu ei ole kuumaa, vaikka moni salimarkku saattaisi luulla niin.
  4. Liika poseeraaminen, duckface tai muu yliyrittäminen kuvissa eivät toimi miehellä eikä naisella. Aitous katoaa, kun profiili muistuttaa malliportfoliota.
  5. Rasittavan aktiiviset kuvat. Ensimmäisessä kuvassa surffilauta kainalossa, toisessa hyppää laskuvarjohyppyä ja kolmannessa valloittaa vuorta. Onko sellainen tavallinen kuolevainen ollenkaan? 
  6. Negatiivinen ensivaikutelma. Tyyppi tuomitsee naiset jo biossa sutkautuksellaan ”Swaippaa suosiolla vasemmalle, jos olet feministi, heko heko”. Onnea rakkauden etsintään, hei!
  7. Biossa ainoa kuvaus on pituus. Sekö todella on tärkein tai kiinnostavin seikka?
  8. Suttuinen ja rakeinen profiilikuva luo helposti kriippailevat vibat.
  9. Murjottava profiilikuva, tuo miesten kansantauti. Antaa luotaantyöntävän kuvan.
  10. Alaviistosta otettu selfie korostaa leukaa eikä näytä varsin imartelevalta.
  11. Kaksi edellistä niin, että samanlaisia kuvia on viisi kappaletta peräkkäin.
  12. Superliken käyttäminen tarkoittaa yksinkertaisesti liian innokasta.
  13. Imelät Live, laugh, love -voimalauseet tai Marilyn Monroen siteeraaminen. Vähänpä tiesit, jos luulit, että vain naiset sortuvat niihin. 
  14. Jos miehen täytyy profiilissaan kertoa olevansa huumorintajuinen, hän ei luultavasti ole sitä. Oikeasti huumorintajuinen kirjoittaa profiiliinsa jotain nokkelaa.
  15. Sydäntä lähellä "ruoka, matkustus ja urheilu.” Todella omaperäistä, pitäisikö tässä kiinnostua.
  16. Vain yksi kuva. Ainoastaan uhka, ei mahdollisuus.
  17. Liian vanha kuva. Tähän kategoriaan kuuluvat armeija- ja ylppärikuvat. Ihan hellyttäviä, mutta todennäköisesti antavat väärän vaikutelman.
  18. Profiilissa ei ole mitään tietoja Herra Salaperäisestä. On vaikea aloittaa keskustelua, jos ei voi tarttua mihinkään faktaan.
  19. Söpösteleviä yhteiskuvia naisten kanssa. Herättää kysymyksen, seurusteleeko hän, esittääkö vaikeasti tavoiteltavaa vai yrittääkö tehdä naiset mustasukkaiseksi.
  20. Biossa käytetään sana hipsutus. Ei jatkoon.

Jos onnistut läpäisemään tämän vaativan seulan, olet aikamoinen deittiguru!