Prätkämimmi, 41, ja perheenäiti, 22, elävät erilaista elämää kuin suurin osa ikätovereistaan. Miltä tuntuu poiketa peruskaavasta?

Kuva Lauri Mannermaa

– 40-vuotiaana olen kahden parikymppisen pojan äiti ja toivottavasti pian myös mummu, haaveilee Sini Salonen, 22, ja hypistelee kädessään limsapulloa.

Toisella puolella pöytää istuvalta Katariina Käävältä, 41, pääsee huudahdus: 

– Hui kamala!

Ajatus omista lapsenlapsista ei voisi olla Katariinalle vieraampi, sillä hän ei ole koskaan halunnut lapsia. 

Kun Katariinan kaverit suuntaavat perhelomillaan Muumimaailmaan, Katariina istuu moottoripyöräpajalla ja rassaa kädet öljyssä 70-luvun Harley-Davidsoniaan tai 50-luvun Arieliaan.

Sini meni naimisiin 18-vuotiaana ja on nyt 1- ja 2-vuotiaiden poikien äiti. Kun Sinin ikätoverit availevat siidereitä opiskelija-asunnoissaan, Sini valmistaa lapsilleen iltapalaa perheen omakotitalossa Sastamalassa.

Miltä ikään liittyvät väitteet tuntuvat naisista, jotka eivät ole itse eläneet peruskaavan mukaan?

Lapsen saaminen on tie aikuisuuteen.

Sini: Päätin jo viiden vanhana, että haluan miehen, lapsia ja talon. Lasten tekeminen pakottaa tietysti kasvamaan, kun pitää huolehtia muista.
Katariina: Minulle merkittävä aikuisuuden kokemus oli se, kun sain oman alani töitä. Humanistina olin tottunut notkumaan päivät pitkät yliopiston kahvilassa, mutta sille tuli stoppi, kun sain kaveriporukan ensimmäisenä duunia. Se oli iso juttu silloin.

Nelikymppisenä kaikki valinnat on jo tehty. Parikymppiselle koko maailma on vielä avoinna.

Katariina: Myös kolmikymppinen voi ajatella, että valinnat on jo tehty. Olin muutama vuosi sitten tympiintynyt työhöni, vaikka olin valitsemallani alalla. Tuntui siltä, että en pääse tästä enää mihinkään. Sitten päätin tehdä asialle jotakin: jäin opintovapaalle, perustin firman ja ryhdyin freelanceriksi. Ymmärsin, että elämän suuntaa on yhä mahdollista muuttaa.

Sini: Voin edelleen tehdä kaikkea, vaikka lasten hankinta ja naimisiinmeno on tietenkin jo päätetty. Pidän laulamisesta, ja voisin kuvitella ottavani laulutunteja ja osallistuvani laulukilpailuun. Idolsiin en menisi, mutta jokin Tangomarkkinoiden tyyppinen voisi olla minun juttuni.

Parikymppisen, perheellisen naisen elämä on yksinäistä, kun kaverit vain bilettävät. Lapsettoman nelikymppisen elämä on yksinäistä, kun kaikki kaverit viettävät perhe-elämää.

Sini: Olen aina ollut enemmän perheihminen kuin kaveri-ihminen. En ole koskaan tarvinnut paljon ystäviä, koska perheeni on minulle niin läheinen. En välitä tyttöjen illoista tai siitä, että mennään vetämään perseet. Jos lähden ulos, lähden mieluiten mieheni kanssa. Toisaalta en elä ainoastaan lapsille. Joskus esimerkiksi juhlissa kuulee, että joku pariskunta on myöhässä, koska heidän lapsensa ovat päiväunilla. Me tulemme silloin, kun on kutsuttu. Lapset nukkuvat, kun ehtivät.

Katariina: Silloin, kun kavereiden lapset olivat pieniä, tapaamisissa oli jonkin verran taukoa. Nykyään lapset voi jo jättää hoitoon. Olen itsekin hyvin kiireinen, joten samanlaista sumplimista se on kaikilla kalenterin kanssa.

Nelikymppisen silmissä parikymppinen on kypsymätön.

Katariina: Jos ajattelen itseäni parikymppisenä, niin olin kyllä todella nuori ja naiivi. Mutta kypsyys on ihmisestä kiinni.

Sini: Olen itsekin sitä mieltä, että ikäiseni ihmiset ovat vielä epäkypsiä. Osaan minäkin välillä käyttäytyä lapsellisesti.

Nelikymppisenä baarissa roikkuminen ja festareilla käyminen on jo noloa.

Katariina: Eihän se noloa ole, mutta kieltämättä istun itsekin mieluummin kotona ja juon valkoviiniä puutarhassa. Nelikymppisenä jaksaa kyllä bilettää, mutta toipuminen kestää kauemmin.  

Sini: Ei se ole noloa. Me käymme usein paikallisessa pubissa laulamassa karaokea. Se taas ei todellakaan ole nuorisopaikka. 

Nelikymppinen ei enää jaksa uskoa parempaan huomiseen. Parikymppinen on naiivi idealisti. 

Katariina: Nelikymppinen valitettavasti kyynistyy. Minä olen kuitenkin humanisti, joten idealismini elää yhä. 18–20- vuotiaana tiesin maailmasta kaiken, mutta nyt elämä ei ole enää niin mustavalkoista.

Sini: Minä en ole koskaan ollut mikään maailman¬parantaja. Minusta maailma on ihan hyvä tällaisenaan.

Iän pitää näkyä tyylissä.

Sini: Teininä ajattelin noin, mutta en enää. Viisikymppinen voi näyttää rokilta, jos hän on mieleltään sellainen. Jos haluaa näyttää mummolta, saa näyttää mummolta.

Katariina: Pitää näyttää siltä, mitä on. Sekään ei ole katu-uskottavaa, jos kaksikymppinen yrittää näyttää ikäistään vanhemmalta.

Parikymppinen ei mene ilman meikkiä edes kauppaan, nelikymppisenä ulkonäöllä ei ole enää väliä.

Sini: Viikonloppuisin en jaksa meikata. Nyt, kun töihin pitää aina laittautua, meikkaaminen ei enää edes huvittaisi joka aamu.

Katariina: Nykyään en kieltämättä ota enää niin paljon paineita ulkonäöstä, mutta en silti mene minne tahansa minkä tahansa näköisenä.

Jos tekee lapsia nuorena, koulut jäävät käymättä ja nuoruus elämättä.

Sini: Koulut voivat kyllä jäädä käymättä, mutta minulla ei ole koskaan ollut suuria urahaaveita. Opiskelu ei kiinnosta minua. Vain kampaajan työ on ollut unelmani, ja nyt saan toteuttaa senkin. Omanikäiset tuttuni elävät erilaista elämää, koska heillä on päivästä toiseen opiskelijabileitä. Siksi vietän enemmän aikaa itseäni vanhempien kavereiden kanssa.

Katariina: Kun olin sinun ikäisesi, opiskelin Yhdysvalloissa ja sitten yliopistossa Suomessa. En minä silloinkaan joka ilta juhlinut, mutta totta kai niitä bileitä riitti.

Nuorena tehdyt lapset ovat vahinkoja.

Sini: Me kyllä yritimme aivan täysillä. Tuntui ahdistavalta, kun  ihmiset kyselivät heti häiden jälkeen, eikö meille tulekaan vauvaa. Kesti vuoden, ennen kuin tulin raskaaksi, enkä voinut sanoa kenellekään, että me kyllä yritämme parhaamme! Mieheni on minua kuusi vuotta vanhempi, joten hän on ehtinyt elää myös nuoruutta. Minä taas pääsen bilettämään sen verran kuin haluan, sillä lapset voi aina viedä mummolaan. Lisäksi on olemassa vain vähän paikkoja, joihin lasten kanssa ei voi mennä. Heidän kanssaan pitää tehdä paljon asioita, jotta he ymmärtävät, etteivät he ole vanhempiensa elämän ainut tarkoitus.

Katariina: Omat kaverini ovat lähes kaikki saaneet lapsia vasta kolmikymppisinä. Heidän kanssaan olemme aina nauraneet, että kaikki alle kolmikymppisenä tehdyt lapset ovat teiniraskauksia. Mutta eikö sinusta tunnu siltä, että sitten kun lapset ovat kasvaneet, voit taas elää vapaasti?

Sini: Ei, eivät he rajoita minun elämääni.

Katariina: Ja toisaalta, eihän ihminen ole muutenkaan vapaa tekemään mitä tahansa, koska esimerkiksi töissä pitää käydä.

Sini: Tai sitten on pulaa rahasta.

Nelikymppisenä ei tarvitse enää huolehtia raha-asioista. Parikymppisenä elämä on kituuttamista.

Katariina: Itselläni valinnanvaraa on enemmän, kun ei tarvitse elättää perhettä. Kun jäin opintovapaalle, myös mieheni lopetti palkkatyön ja ryhtyi yrittäjäksi, joten hetken aikaa olimme tyhjän päällä. Pystyimme tekemään niin, koska lapsia ei ollut. Mahdumme myös asumaan melko pienessä asunnossa, joten rahaa jää käytettäväksi vaikkapa moottoripyöräilyyn. Elämme impulsiivisesti emmekä tee suunnitelmia pitkällä tähtäimellä.

Sini: Meillä ei ole tiukkaa, sillä olemme kuitenkin molemmat töissä. Tietenkin lapsiin menee paljon rahaa, mutta kyllä sitä jää vielä minuun itseenikin käytettäväksi. 

Ikääntyminen ilman lapsia tarkoittaa sitä, että jotain olennaista jää kokematta.

Katariina: Me olemme mieheni kanssa kiittäneet onneamme siitä, että meillä ei ole lapsia. Toki olen joutunut pohtimaan lapsen hankkimista. Aina olen tullut samaan johtopäätökseen. 

Sini: Entä silloin, kun näet kadulla ihanasti raskaana olevan naisen? Etkö ajattele, että enkö koskaan pääse kokemaan tuota?

Katariina: En! Oikeastaan en kiinnitä raskaana oleviin naisiin mitään huomiota, koska he eivät kosketa minua millään tavalla.  

Sini: Minua pelottaisi ajatus siitä, että jään vanhempana yksin, kun ei ole lapsia eikä lapsenlapsia.

Katariina: Se ei kuitenkaan voi olla syy tehdä lapsia. Ja vaikka lapsia tekisikin, se ei tarkoita, että he ovat läsnä, kun on vanha. Hehän voivat asua vaikkapa aivan eri mantereella.

Sini Salonen, 22

  • Työskentelee oppisopimuksella kampaajana.
  • Asuu omakotitalossa Sastamalassa.
  • Lapset Mico, 2, ja Luca, 1. Aviomies työskentelee putkimiehenä.
  • Tykkää laulaa karaokea.
  • Omat vanhemmat saivat Sinin nuorena. "Vietämme paljon aikaa perheen kesken, vanhemmat ja siskot mukaan lukien”.

Katariina Kääpä, 41 

  • Työskennellyt tiedottajana, toimittajana ja viestintäalan asiantuntijatehtävissä.
  • Asuu paritalossa Vantaalla.
  • Naimisissa, aviomies työskentelee vähittäistavarakaupan hankinnassa.
  • Lomailee kesällä kiertämällä Suomea moottoripyörillään, jos vain saa ne toimimaan.
  • Nelikymppisten vanhempiensa ainoa yhteinen lapsi, jolla on itseään vanhempia sisar- ja velipuolia. "Emme ole eläneet kovin perhekeskeistä elämää."

Välillä on ihan okei keskittyä myös niihin sinkkuelämän hyviin puoliin.

Jostain syystä vallalla on käsitys siitä, että näin loppuvuonna kaikki haluavat olla mieluummin parisuhteessa kuin sinkkuja. Yhdysvalloissa puhutaan jopa cuffing seasonista eli sesongista, jona kaikkein vannoutuneinkin sinkku alkaa pohtia, että parisuhde saattaisi sittenkin olla kiva juttu.

Mutta ovatko talven kylmyys ja juhlapyhien vietto jonkun kainalossa riittävän hyviä syitä pariutua? Sosiaalisessa mediassa muistutellaan parhaillaan sinkkuuden hyvistä puolista, kenties vastaliikkeenä kuluvan vuodenajan parisuhdekeskeisyydelle.

Sinkkuuden iloja on jaettu kasapäin Twitterissä tunnisteella #WhenImNotDating. Sekä parisuhteessa että sinkkuudessa on tietenkin sekä hyvät että huonot puolensa, mutta nämä päivitykset saavat sinkkuuden kuulostamaan aika hiton upealta.

Poimimme twiiteistä parhaat syyt pysyä sinkkuna.

1. Voi tehdä ihan mitä haluaa

No ihan kuin parisuhteessa ei muka voisi toteuttaa itseään, mutta sinkkuna asioista ei tarvitse neuvotella sitäkään vähää. Ei kompromisseja!

2. Kaikki on omaa

Koko pitsa/karkkipussi/kirsikkatomaattirasia vain itselle, aah.

3. Voi olla juuri niin karvainen tai karvaton kuin haluaa

Kyllä, joskus karvoja tulee ajeltua myös miellyttämisen vuoksi, vaikkei sinänsä olisi mikään pakko.

4. Säästyy rahaa

Deiteillä käyminen saattaa tulla hitsin kalliiksi.

5. Itsetunto ei romahtele

Ei toiveita, ei pettymyksiä.

6. Jää enemmän aikaa hemmottelulle

Deiteillä ravaaminen vie rahan lisäksi aikaa. Joskus on ihanaa olla koko ilta yksin omassa rauhassa ja ihan vain hemmotella itseään.

7. Deittailemattomuus on hauskaa

Ei hauskanpidon tarvitse olla aina muista ihmisistä kiinni.

8. Epämiellyttävät kohtaamiset jäävät väliin

Voit tapailla vain lempi-ihmisiäsi!

9. Harrastuksiin voi todella paneutua

Koko kämppä kasveille? Sinkkuna siitäkään ei tarvitse neuvotella.

Mikä sinkkuudessa on mielestäsi parasta? Keskustele kommenteissa!

Empatiakirjailija Sami Kedon mukaan myötätunto toisia kohtaan on myös asennekysymys.

Mikä tekee meistä empaattisia?

Maailma on täynnä tarinoita ihmisistä, joilla ei ole mitään – mutta jotka ovat aina valmiita antamaan sitä vähästäänkin muille. Tarinan toisella laidalla ovat rikkaat ja etuoikeutetut. Heillä olisi, millä auttaa, mutta myötätunto puuttuu.

Ihan niin yksinkertainen maailma ei ole, mutta empatiasta tietokirjan kirjoittanut Sami Keto kertoo, että kyky empatiaan tosiaan saattaa heiketä, kun ihminen rikastuu tai nousee yhteiskunnan hierarkiassa korkeammalle. 

– Tämä on havaittu todella monessa yhteydessä, Keto sanoo.

Yksi syy rikkauden ja empatian käänteiseen riippuvuuteen on se, että reiluus on Kedon mukaan useimmille ihmisille hyvin tärkeää. Jos siis ihminen on epäreilun korkeassa asemassa, hänen täytyy jotenkin pystyä perustelemaan ja oikeuttamaan eriarvoinen asema itselleen. 

– Jotta pystytään tasaamaan tilanne, alempana olevien arvoa pitää vähän laskea ja ajatella, että minä ansaitsen etuoikeuteni ja muut tekevät jotakin väärin.

Eriarvoisuus vaikuttaa empatiaan

Empatian määrä liittyy myös yhteenkuuluvuuden ja keskinäisriippuvuuden kokemuksiin. Ne, joilla on paljon rahallista tai sosiaalista pääomaa, ovat vähemmän riippuvaisia toisistaan ja samastuvat toisiin vähemmän, mikä selittää heikompaa empatiakykyä. 

– Eliitti kokee yhteenkuuluvuutta omassa piirissään, vähävaraiset laajemmin, Keto tiivistää. 

Hän kertoo, että yhteiskunnan eriarvoistumisen on kuitenkin havaittu johtavan siihen, että myös hierarkiassa alimpina olevat kokevat entistä vähemmän yhteenkuuluvuutta ylempänä olevia kohtaan. Eriarvoisuus siis heikentää ihmisten empatiakykyä ylipäätään.


Empatiaa voi suunnata

Sami Kedon mukaan empatia on oleellinen osa ihmisyyttä, ja olemme kaikki enemmän tai vähemmän empaattisia. Se kuitenkin vaihtelee, mihin suuntaamme empatiamme. Empatian kokemista ohjaavat yhteiskunnan rakenteet ja kulttuuriset kertomukset.   

Osa meistä kokee myötätuntoa kedon kukkasiakin kohtaan, osa suhtautuu empaattisesti ainoastaan omaan lähipiiriinsä. 

”Usein empatia on tilannekohtaista.”

Esimerkiksi rasistisessa mellakassa vihaa huutava ihminen voi olla hyvinkin empaattinen, tosin suppeaa piiriä kohtaan. Myös voimakkaat negatiiviset tunteet nimittäin tarttuvat empaattiseen ihmiseen ja voivat viedä mukanaan.

– Usein empatia on tilannekohtaista. Totumme toimimaan toisissa tilanteissa empaattisesti ja toisissa epäempaattisesti. Se on myös asennekysymys; päättääkö, että tämä on sellainen tilanne, jossa ollaan empaattisia, Keto kertoo.

Piiri, jota kohtaan ihminen tuntee empatiaa, voi Kedon mukaan kutistua esimerkiksi tilanteessa, jossa ihmisen asema yhteisössä on epävarma tai jossa ihmisryhmien välillä on kilpailuasetelma.

Huomattavia empatiapuutteita on Kedon mukaan yleensä vain narsisteilla ja psykopaateilla. He pystyvät lukemaan kanssaihmisiään, mutta eivät jakamaan heidän tunteitaan – myötätunto puuttuu.