Yksi sai tietää puolison pettämisestä, toinen löysi itselleen uuden rakkaan. Naiset kertovat, mistä saivat voimaa erota huonosta suhteesta.

Vaikka tietäisi, että parisuhde on tuhoon tuomittu, ei eroaminen ole välttämättä helppoa. Huonoissa, jopa väkivaltaisissa, suhteissa pysytellään muun muassa pelon, taloudellisen epävarmuuden ja lasten takia – ja siksikin, että toivotaan tilanteen vielä kääntyvän hyväksi.

Eronneet ovat kertoneet Me Naisissa suhteen päättyneen johonkin yksittäiseen viimeiseen niittiin, kuten salatupakoimisen paljastumiseen, yhtäkkiseen reissuilmoitukseen – tai kuraisiin saappaisiin

Aina eron taustalla ei ole mitään yksittäistä hetkeä, joka olisi johtanut välittömään lähtöön. Osa eronneista on kertonut sinnitelleensä pitkään tuhoon tuomitussa suhteessa odottaessaan esimerkiksi tarvittavien rahavarastojen karttumista, asunnon löytymistä tai lasten kasvua. 

Kun kysyimme, mistä eronneet ovat saaneet voimaa lähteä vahingollisesta suhteesta, saimme hyvin vaihtelevia vastauksia. Muutama toistuva teema kuitenkin on: monelle eropäätökseen herättävä hetki on jokin puolison väkivallanteko, mutta eron lopullinen toteuttaminen on vaatinut ystävien tai muiden läheisten apua. 

”Viimeisellä pahoinpitelykerralla ymmärsin, että tulen lopulta pääsemään hengestäni, mikäli suhteeseen vielä jään. Tällä kertaa mies myös potki koiraani, ja se vain oli liikaa”, nelikymppinen nainen kirjoittaa kyselyvastauksessaan.

Hän kertoo saaneensa voimaa erota työtoveriltaan, jolle lopulta uskoutui.

Moni muukin vastaaja korostaa vastauksissaan, että läheisiltä ja jopa kaukaisemmiltakin tuttavilta on mahdollista saada apua lähtemiseen ja eron jälkeisen elämän aloittamiseen, jos vain uskaltaa kertoa tilanteestaan. 

Tällaisista asioista Me Naisten kyselyyn vastanneet suomalaisnaiset saivat voimaa lähteä huonosta suhteesta:

Halusin paremman elämän 

”Olen alkoholistin lapsi ja ajattelin, että koko elämäni ei voi mennä alkoholistin kanssa. Ensin isä, sitten puoliso.”

”Viimeinen lyönti oli lopullinen niitti. Ymmmärsin ettei hän pysty muuttumaan. Tärkeimpänä syynä silloiseen päätökseen pidän kuitenkin sitä, että ansaitsen parempaa. Parempi olla yksin. Onneksi löysin lopulta ihanan aviomiehen.”

”Olin jo pitkään tajunnut, ettei suhde ole terve eikä tule toimimaan, koska mies ei koskaan nähnyt itsessään mitään vikaa. Kysyin itseltäni, pystynkö olemaan loppuelämäni tai viiden vuoden päästä vielä hänen kanssaan ja haluanko tällaisen elämän, jossa minulla ei mitään arvoa. Vastaus oli aina ei. Tiesin, että eron jälkeen oloni ei voisi olla ainakaan huonompi. Päivääkään en ole katunut.”


Terapia herätti

”Kävin itse terapiassa. Siellä jossain vaiheessa ymmärsin, ettei rakastamaansa ihmistä saa kohdella noin ja että vuosien työ itseni kanssa oli romahtamassa nopeasti hänen kohtelunsa takia. Tapahtui myös väkivaltatapaus, jossa tajusin, että haluan elää ja olla olemassa. Suhde jatkui vielä sen jälkeen, mutta se herätti jotain minussa.”

”Sain uuden rakkauden myötä rohkeuden tehdä päätöksen.”

”Terapeuttini avulla ymmärsin, kuinka olen toiminut koko aikuisikäni puolisoani palvellen ja kadottaen itseni kokonaan. Terapeutin kysymys: ”Mikä tekee sinut onnelliseksi?” ja se, etten osannut vastata siihen, oli niin silmiä avaava, että eroprosessi lähti käyntiin.”

Puoliso jäi kiinni

”Vuosien jahkaaminen sai viimeisen niitin, kun ystäväni parikymppinen tytär ilmoitti minulle, että hän joutui hätistelemään miestäni kimpustaan työmatkani aikana. Tyttö näytti myös mieheni hänelle lähettämät rasvaiset tekstiviestit. Olen ikuisesti kiitollinen tytölle siitä, että hän kertoi asiasta minulle, jotta sain vihdoin voimaa erota.”

”Mies jäi kiinni pettämisestä, kun toinen tai oikeastaan kolmas nainen lähetti minulle viestin. Jotenkin tajusin, etten vain voi elää niin. Pettäminen, ja tapa jolla se tehtiin, oli myös niin iso loukkaus, että ymmärsin, että miehellä on isoja ongelmia ehkä myös itsensä kanssa. Muutama ystäväni tuki minua prosessissa tosi paljon.”

Rakastuin toiseen

”Olin jo vuosia haaveillut erosta, mutta päätöksen tein, kun tapasin uuden miehen. Uusi rakkaus tuli yllättäen ja kolahti kovaa, en ollut tiennyt, millaista rakkaus kahden ihmisen välillä voi olla. En elänyt päivääkään missään salasuhteessa, vaan ilmoitin heti silloiselle miehelleni, että tämä oli nyt tässä. Sain uuden rakkauden myötä rohkeuden tehdä päätöksen. Uusi rakkaus on nyt kestänyt melkein 10 vuotta, ja päivääkään en ole katunut.”

”Asioista ei voinut keskustella, ja viimeinen niitti oli käsiksi käyminen, jota en anna ikinä anteeksi. Tein eroa mielessäni useamman vuoden ja tapasin ihmisen, jonka kanssa pystyin keskustelemaan kaikesta. Tämä ihminen on tällä hetkellä elämäni sielunkumppani.”

”Ilman tätä ihanaa työkaveriani olisin tässä suhteessa varmaan edelleenkin, jos edes olisin hengissä.”

”Sain voimaa kolmannesta osapuolesta sekä ajatuksesta, että minä ja poikani olemme ansainneet onnellisen elämän ja että karmea suhde on lapseni lapsuutta. Uusi ihastus auttoi. Minulla ei olisi ikinä ollut voimaa lähteä suhteesta ilman, että sain toisesta voimaa  ja jotenkin myös itsekunnioitukseni takaisin.”

Sain ulkopuolisen näkökulman

”Salasin pitkään kaikilta sen, mitä neljän seinän sisällä tapahtuu. Jossain kohtaa aloin puhua asioista työkaverilleni, joka auttoi minua ymmärtämään, että kaikki vika ei ollut minussa ja etten ollutkaan niin paska, että minua oli vain pakko aina hakata. Ilman tätä ihanaa työkaveriani olisin tässä suhteessa varmaan edelleenkin, jos edes olisin hengissä. Kiitos hänelle siitä.”

”Pidin yhden kerran pääni ja lähdin siskojeni ja äitini avustamana siskoni tupareihin kotipaikkakunnalle. Sinä iltana tajusin, miten paha minun oli olla siinä suhteessa, ja miten suhde oli tuhonnut oman persoonani ja luonteeni. Vielä yksi keskustelu miehen exän kanssa, ja seuraavana päivänä pakkasin kamani ja muutin pois.”

”Eräs ilta miespuolisen ystävän seurassa antoi minulle voiman, jota tarvitsin. Sitä iltaa ennen suhde oli oikeastaan jo kuollut, mutta kulissia pidettiin yllä. Kun ymmärrys siitä iski tajuntaan, että en ollut vuoteen nauranut niin vapautuneesti ja tuntenut oloani niin rennoksi, sain vihdoin voimaa sanoa viimeisen kerran, että tämä oli tässä.”

Terveyteni petti

”Terveyteni oli jo kuukausia ollut todella huono. Ruoka ei pysynyt sisällä eikä lopulta edes maistunut. Laihduin yli kymmenen kiloa kuukaudessa. Tultuani sairaalasta kotiin makasin sohvalla huilaamassa, kun mies tuli sisälle ja sanoi jotain todella ikävää. Se oli se viimeinen niitti, silloin päätin tämän avioliiton olevan nyt tässä. Ja se päätös oli aivan kristallinkirkas.”

”Olin lopulta niin loppu henkisesti, että seuraava askel olisi ollut oma totaalinen romahdukseni. Vain itse tiedän, kuinka viimeisillä voimillani päätin pelastaa itseni ja lapseni.”

”Olin vain henkisesti niin loppu, että fyysinen terveyskin alkoi reistailla. Tuli muun muassa rytmihäiriöitä, joille ei löytynyt syytä.”

Ranskalaisten rakkauselämää hehkutetaan taas, vaikka kotosuomalainen rakkaussuhde on se, joka todella ansaitsisi ylistystä.

Ranskalaisten erinomaisuudesta kertovia opaskirjoja alkaa olla niin paljon, että pian niistä tarvitaan kokoomateos Ranskattaret tekevät ihan kaiken aina paremmin.

Viimeisimpiä tulokkaita Ranska-ihailun kentällä ovat suomalaisen, viisi vuotta Ranskassa asuneen Helena Liikanen-Rengerin kirjoittama Mon Amour – ranskalaisen parisuhteen jäljillä ja kolmen pariisilaisnaisen kynäilemä Rakkautta ranskalaisnaisten tapaan

Ilmeisesti ihaillussa ranskalaisessa parisuhteessa on olennaista pitää yllä kulissia siitä, ettei kenelläkään meistä ole esimerkiksi ruumiintoimintoja. Kirjojen mukaan ranskatar ei esimerkiksi hengaile pieruverkkareissa tai leikkaa varpaankynsiä siellä missä milloinkin sattuu olemaan. Ruokakaupassakin pitää olla viettelevä ja kotona vilkaista peiliin ennen kuin arvoisa herra puoliso saapuu töistänsä kotiin. 

Jos suomeksi sanotaan, ranskatarten rakkauselämä kuulostaa melko pinnalliselta ja rasittavalta. Paljon paremmin parisuhdeneuvoja jakelemaan kävisimme me suomalaiset. Erotilastot ovat kyllä täälläkin kohtuullisen karua luettavaa, mutta ainakin uskallamme käyttää pieruverkkareita sen vähän ajan, jonka olemme aviossa!

Suomalainen rakkaus on kauneinta, koska...

1. Suomalainen ei teeskentele

Hyvän parisuhteen merkiksi tiedetään se, että kumpikin voi olla aito, oma itsensä. Kuka osaakaan brutaaliuteen asti teeskentelemättömän omana itsenä olemisen paremmin kuin suomalainen? Niinpä, ei kukaan.


2. Suomalainen ehtii muutakin kuin puunata naamaansa

Siinä, missä ranskalainen on sonnustautunut parhaimpiinsa ennen puolison saapumista kotiin, on suomalainen käynyt kaupassa ja tehnyt ruokaa kumppanilleen. Ehkä hän ei kiireessä ole ehtinyt vaihtaa pieruverkkareita pikkumustaan tai kietoa puhdasta krakaa kaulaan, mutta käsi sydämelle, kumman haluat, kun saavut töistä jäätävän nälkäkiukun kourissa: lautasellisen höyryävää bolognesea vai puunatun puolison?

3. Suomalainen auttaa, kun vatsa vaivaa

Vatsan toiminnasta ei kuulemma ole soveliasta puhua puolisolle Ranskassa. Jos siis sairastuu suolistosairauteen tai saa parisuhdelomalla turistiripulin, on kärsittävä yksin. Suomalaisessa rehellisessä parisuhteessa kumppanit ovat toistensa tukena myös vatsavaivojen yllättäessä. 

4. Suomalainen ymmärtää pieruhuumorin päälle

Mikäli alatyyliset ilmaisut ja asiat on rajattu tyystin parisuhteen ulkopuolelle, jää yksi laaja huumorin ulottuvuus käyttämättä. Sääli, niin sääli! Onneksi Suomessa osataan.

5. Suomalainen keskittyy olennaiseen

Yksikään parisuhde ei tiettävästi ole kaatunut siihen, että kynsiä leikataan väärässä paikassa. Suomalaiset ymmärtävät, että parisuhteen hoitaminen on jotakin ihan muuta kuin sitä, että lukittautuu kynsileikkurinsa kanssa vessan oven taakse säilyttääkseen viettelevän etäisyyden. 

Tiku ja sen Taku

Varpaankynnet ja pieruverkkarit sallittu! 5 syytä, miksi suomalainen rakkaus on rutosti parempaa kuin ranskalainen

Ou yeah. Meillä pierrään kilvan aamukahvilla, vattallaan kun makoillaan sängyssä. Se keittää ne kahvit kumpi ensin herää. Toisinaan tuppaa erotiikkaa kehiin, toisinaan ei. Oishan se ihan kiva että joku ranskis tois aamuks tohon ovelle tuoretta croissanttia, mutta kyllä me pärjätään näinkin.
Lue kommentti

Vainoharhaisen ihmisen silmissä maailma näyttäytyy pelottavana ja vihamielisenä. Omassa ajattelussaan hän ei yleensä näe vikaa.

Kyttääkö puolisosi jatkuvasti puhelintasi, vaikket ole antanut mitään aihetta epäluottamukseen? Kantaako ystäväsi vieläkin kaunaa, että kerran arvostelit hänen paitaansa yläasteella? Kyse voi olla paranoidisesta ajattelusta.

Psykologian maisteri Aino Saarinen on tehnyt paranoidisesta ajattelusta väitöstutkimuksen. Saarisen mukaan paranoidisuus ulottuu lievistä ja ohimenevistä ajatuksista vakavaan vainoharhaisuuteen.

Lievänä paranoidisuus voi ilmetä esimerkiksi hetkellisinä pelkoina joutua kritiikin kohteeksi. Vakavimmillaan siihen liittyy vainoharhaisuutta eli psykoottistasoista harhaluuloisuutta. Vakavassa muodossa ihmisellä on pysyviä ja ahdistusta aiheuttavia uskomuksia – hän saattaa esimerkiksi kuvitella, että on poliisin vainoama.

Paranoidisesti ajatteleva ihminen tunnistaa hyvin harvoin itse oireiluaan. Sen vuoksi voi olla tärkeää, että läheinen huomaa tilanteen ja puuttuu siihen.

– Oireiluun tulisi hakea apua, jos paranoidisuus alkaa haitata ihmisen itsensä tai tämän läheisten elämää merkittävästi, Saarinen sanoo.

Mistä sitten tunnistaa paranoidisen ajattelun? Saarinen kertoo, että tyypillisiä merkkejä ovat muun muassa seuraavat:

1. Epäluottamus

”Perusteeton epäluottamus ja epäluuloisuus toisia ihmisiä kohtaan ovat paranoidisuuden ydinmerkkejä.”

Paranoidisesti ajatteleva ihminen saattaa esimerkiksi kuvitella toisten puhuvan hänestä pahaa selän takana tai pelätä tulevansa petetyksi tai hyväksikäytetyksi. Tämän vuoksi hänellä saattaa olla korkea kynnys uskoutua edes läheisilleen.

2. Kontrollin tarve

”Paranoidisesti ajatteleva ihminen saattaa pyrkiä seuraamaan ja kontrolloimaan läheistensä toimintaa.”

Käytännössä tämä voi näkyä esimerkiksi läheisten puhelimen käytön seuraamisena.

Vainoharhainen saattaa esimerkiksi kuvitella toisten puhuvan hänestä pahaa selän takana tai pelätä tulevansa petetyksi tai hyväksikäytetyksi.

3. Kaunaisuus

”Paranoidiset ihmiset ovat taipuvaisia kantamaan kaunaa pitkään pienistäkin loukkauksista.”

Paranoidisen saattaa siis olla vaikeaa antaa anteeksi, vaikka asiasta olisi kulunut jo paljonkin aikaa.

4. Oman edun tavoittelu

”Paranoidisen henkilön saattaa olla vaikeaa tehdä joustavasti yhteistyötä toisten kanssa.”

Saarisen mukaan paranoidinen ihminen saattaa nähdä asiat pikemminkin itsekeskeisestä näkökulmasta. Hän voi pyrkiä edistämään omia tavoitteitaan eikä yhteistä päämäärää.

5. Ylitulkinta

”Paranoidisesti ajatteleva ihminen saattaa löytää herkästi negatiivisia piiloviestejä toisten hyväntahtoisesta toiminnasta.”

Hän saattaa ylitulkita toisten puhetta esimerkiksi äänensävyn tai ilmeiden perusteella.

Paranoidinen ihminen saattaa ylitulkita toisten puhetta esimerkiksi äänensävyn tai ilmeiden perusteella.

Miten apua vainoharhaisuuteen?

Jos kokee, että läheisellä saattaisi olla vainoharhaisuutta ja että hän olisi mahdollisesti ammattiavun tarpeessa, kannattaa asia ottaa puheeksi ruohonjuuritasolla.

– Häiriökeskeistä näkökulmaa ja psykiatrisia termejä tulisi välttää. Aluksi kannattaa pyrkiä keskustelemaan esimerkiksi konkreettisista tilanteista, joissa ajattelu ilmenee, Saarinen ehdottaa.

Paranoidisen ajattelun vakavuutta voi yrittää selvittää esimerkiksi tiedustelemalla, miksi läheinen tulkitsi tilanteen niin kuin tulkitsi. Tekeekö hän samankaltaisia tulkintoja laajalti muissakin sosiaalisissa tilanteissa? Kuinka vakuuttunut hän on tulkintojensa oikeellisuudesta?

Jos kokee, että läheisellä saattaisi olla vainoharhaisuutta ja että hän olisi mahdollisesti ammattiavun tarpeessa, kannattaa asia ottaa puheeksi ruohonjuuritasolla.

Kuitenkin monissa tapauksissa paranoidisesti ajattelevaa ihmistä on vaikea saada hoitoon. Hän ei useinkaan tunnista omaa oireiluaan ja saattaa herkästi kokea asiaan puuttumisen uhkaavana. Hän voi jopa reagoida siihen aggressiivisesti.

Helpoimmin hänet saattaa saada helpommin avun pariin tarttumalla toisiin, samanaikaisesti ilmeneviin oireisiin. Saarisen mukaan paranoidiseen ajatteluun liittyy tyypillisesti esimerkiksi unettomuutta, ahdistusta tai stressiä, joihin henkilö saattaa kokea tarvitsevansa ammattiapua.

– Kun näitä oireita käsitellään ammattilaisten kanssa, saatetaan päästä keskustelemaan myös paranoidisista ajatuksista ja niiden hoidosta, Saarinen sanoo.