"Kaikkea oli, mutta jotain puuttui", Kaisu Jouppi tiivistää ajatuksensa ennen eroa. Kuvat: Liina Aalto-Setälä
"Kaikkea oli, mutta jotain puuttui", Kaisu Jouppi tiivistää ajatuksensa ennen eroa. Kuvat: Liina Aalto-Setälä

Eroamiseen pitäisi yleensä olla edes yksi pätevä syy, varsinkin jos parilla on lapsia. Kaisu Joupilla ei ollut. Onko hän itsekäs?

Vuosi sitten juhannuksena Kaisu Jouppi tajusi tekevänsä perinteisiä juhannus­asioita suhteessaan viimeistä kertaa. Hän meni appivanhempiensa mökille vähän muuta perhettä myöhemmin, ­näki miehensä seisovan kalliolla ja tunsi olonsa haikeaksi ja surulliseksi.

– Ei meillä ollut sinällään mitään ­ongelmia missään vaiheessa. Meillä oli tosi hyvä suhde, ja mies oli hirmu kiltti. Meillä oli ihana asunto, lapset ja töitä, ja mummokin aina ylisti, miten hieno mies minulla on. Pikkuasioista vain alkoi kasvaa jäätävän kokoinen möntti, Kaisu, 29, kertaa tunteitaan.

Kun ero sitten loppuvuodesta tapahtui, taakse jäi yli yksitoista vuotta ­parisuhdetta. Yksitoista hyvää vuotta, joissa ei ollut mitään vikaa.

– Erosin itsekkäistä syistä, Kaisu ­sanoo suoraan.

Se on aika pysäyttävä ja rohkea kommentti. Nimittäin jos taustalla ei ole niitä ­tavallisia hyväksyttyjä erosyitä, kuten ­alkoholismia, väkivaltaa tai pettämistä, eroa on yleensä tapana selitellä kierrellen ja kaarrellen, omaa vastuuta etäännyttäen.

Vaikka erot ovat yleistyneet ja yleistyvät koko ajan, lähtemistä paheksutaan silti. Ikuisesti yhdessä olevan ydinperheen vanhempien ihanne elää sitkeästi.

Erityisen kevytkenkäisenä pidetään eroamista itsekkäistä syistä, siis sen ­takia, että itsestä vain tuntui siltä.

– Kaikki eroavat siitä syystä, että itsestä tuntuu siltä. Mitä muita syitä eroamiseen on! huudahtaa psykologi, Eron keskellä -kirjan kirjoittanut Ilona Rauhala, joka on itsekin eronnut kaksi kertaa.

– Itsekkyys ei missään tapauksessa ole paha asia. Se liittyy ihmisen kykyyn huolehtia omista tarpeistaan, Ilona sanoo.

Läpsystä vaihto -elämää

Kaisu Jouppi asuu nyt tyylikkäästi ­remontoidussa ja sisustetussa järvenpääläisessä rivitaloasunnossa 8- ja 3,5-vuotiaiden poikiensa kanssa. Ex-avopuoliso muutti reilut puoli vuotta sitten muutaman sadan metrin päähän.

Kaisu alkoi olla miehensä kanssa ­yhdessä 16-vuotiaana, ja pari eteni suhteessa tyypilliseen tahtiin.

– Muutimme yhteen, kun olimme seurustelleet vuoden. Kun ensimmäinen lapsi syntyi, olimme olleet yhdessä neljä vuotta.

Toinen lapsi syntyi vajaat viisi vuotta esikoisen jälkeen. Kaisu oli juuri valmistunut valokuvaajaksi ja perustanut oman yrityksen. Siitä alkoivat perheen ruuhkavuodet.

– Kolme päivää synnytyksen jälkeen olin työkeikalla. Puoli vuotta meni läpsystä vaihto -menetelmällä. Mies työskenteli vuorotöissä ja Jouppi järjesteli työnsä niin, että ne osuivat puolison vapaille.

Arki oli työteliästä mutta sujuvaa.

– Vaikka välillä meillä oli kausi, että toinen häipyi ovesta, kun toinen tuli ­sisään, aina ne tiukimmat tilanteet ­menivät ohi ja arki tasaantui.
Jonkinlaista veroa hektinen lapsi­perhe-elämä kuitenkin Kaisun mielestä vaati.

– Aloimme tosi nopeasti yrittää kolmatta lasta. Kun sitä ei vain kuulunut puoleentoista vuoteen, kävin tutkimuksissa. Lääkäri sanoi, että olemme yksinkertaisesti liian väsyneitä.

Pian sen jälkeen eroajatukset alkoivat pulpahdella Kaisun mieleen. Nuorimmainen oli mennyt päivähoitoon, ja Kaisulla oli aikaa miettiä, mitä suhteelta oikeastaan haluaa.

– Kun on mennyt yhteen jonkun kanssa 16-vuotiaana, silloin ei paljon ajattele, että onko meillä tarpeeksi yhteistä. On vain ihan onnessaan siitä, että joku tykkää musta.

Kun Kaisu alkoi pyöritellä mielessään sitä, ettei tämä suhde ehkä sittenkään ole se loppuelämän suhde, hän avautui varovasti ystävilleen.

– Yhtäkkiä tosi moni tuttu ja tutun­tuttu tuntui olevan samassa tilanteessa. Se tuntui helpottavalta. Aloin puhua ­asiasta yhä enemmän.

Ne pikkuasiat

Kaisun puolisossa ei ollut mitään vikaa, päinvastoin. Mies osallistui täysillä perheen arkeen, pyykkäsi, teki ruokaa ja hoiti poikia. Kaisu halusi käydä nukkumaan joka ilta niin, että vähintään jalat koskettivat toisiaan.

Ärsyttävät pikkuasiat olivat niitä ­tavallisia asioita. Kaisu olisi halunnut puhua ja keskustella, mutta hänestä tuntui, että häntä ei kuunneltu. Kosketusta ei ollut Kaisun mielestä tarpeeksi. Ja kun mies loppuaikoina kyseli, miten päivä on mennyt, se tuntui Kaisusta teennäiseltä.

– Pinnallisia, tyhmiä syitä, Kaisu ­toteaa.

– En vain voinut nähdä sellaista tulevaisuutta, että olisin ystävän kanssa ­parisuhteessa.

Psykologi Ilona Rauhalan mielestä tällaiset, ”meistä tuli kämppiksiä” -syyt eroamiseen ovat ihan normaaleja.

– Me elämme sellaisessa maailmassa, jossa on mahdollista kuunnella omia tunteitaan ja pyrkiä kohti onnellisuutta, hän sanoo.

Rauhala viittaa kuuluisaan Maslow’n tarvehierarkiaan, jonka mukaan ihmisen pitää ensin saada tyydytettyä perus­tarpeensa, kuten riittävä ravinnon, unen ja turvan tarve, ja kun ne ovat kunnossa, voidaan ruveta toteuttamaan ylevämpiä, henkisiä tarpeita.

– Koska meillä ei ole sotaa eikä nälänhätää, yhteiskunnassamme ovat nyt keskiössä nämä korkeammat tarpeet. Ei se ole mitenkään yksilön syytä, että nyt voi tavoitella omaa onnea. Yksilö vain heijastelee yhteiskunnan tilaa.

Omat tunteet ensin

Kaisu on kertonut erostaan avoimesti blogissaan Muutama hetki. Blogin kautta ja tutuiltaan hän on saanut paljon palautetta siitä, että on ollut rohkea, kun ­uskalsi erota.

Ja kun hän alkoi puhua tuntemuksistaan, hän törmäsi useampaankin samassa tilanteessa olevaan.

– Blogin kautta löysin vertaistuki­henkilön, toisen ihan samassa tilanteessa olevan pienten lasten äidin, joka on eronnut syystä, ettei ole mitään syytä.

– Täällä ollaan vain tämä yksi elämä. On pakko luottaa omiin tunteisiin ja toimia niiden mukaan.

Kun Kaisu kypsytteli eroajatustaan, pari kokeili muutaman viikon erillään asumista. Se tuntui sujuvan. Kaisu sai nukuttua ­paremmin kuin aikoihin, ja hän ryhtyi vaivihkaa ottamaan selvää asuntolaina-asioista.

Erokokeilun aikana hän sanoo saaneensa vahvan intuition, että ratkaisu on ­oikea.

– Aloin todella voimakkaasti uskoa siihen, että minulle on olemassa vielä ­joku toinen ihminen ja että tämä ero ­menee hyvin.

Parisuhdeterapia ei Kaisun mielestä ollut siinä vaiheessa enää ratkaisu.

– Olin odotellut tunteiden heräämistä jo niin kauan. Toivoin, että toista olisi tullut ikävä mutta ei tullut. En jaksa ­uskoa, että tunteet olisivat terapiassa enää heränneet. Ja jos en olisi lähtenyt silloin, olisin lähtenyt vuoden päästä.

Lopulliseen eroon vaadittiin hysteerinen ilta, jolloin Kaisu nauroi ilmoittaessaan lopullisesta päätöksestään, välillä itki ja sanoi ainakin viidesti, että on ­oikeasti nyt ­tosissaan. Illan lopuksi Kaisun olo oli helpottunut: päätös oli nyt sanottu ääneen.

– Tärkeintä oli, että sain tehtyä päätöksen. Muuten ehkä jahkailisin vieläkin.

Onnellisuus on perustarve

Erossa mentiin sikäli lasten ehdoilla, ­että Kaisu jäi asumaan perheen entiseen ­yhteiseen asuntoon ja puoliso muutti ­lähelle, jotta poikien olisi helppo olla ­molemmilla vanhemmillaan.

– Lapsille korostettiin, että mikään ei muutu eikä kukaan häviä heidän elämästään.

– Pojat ovat meidän molempien silmäterät. Mutta eropäätös on itsekäs, koska lapset oli tietyllä tavalla pakko unohtaa ja ajatella ­itseään. Muutenhan ei pysty tekemään mitään elämäänsä koskevia päätöksiä, jos aina miettii, mitä muut ajattelevat ja miten se muihin vaikuttaa.

Erosta on nyt kahdeksan kuukautta. Kaisu on tyytyväinen eikä kadu päätöstään. Kaikki ei tietenkään ole ollut ruusuilla tanssimista.

Raha-asioissa on tiukkaa, kun entistä kahden ihmisen lainaa pitää maksaa yksin ja asumiskustannukset ovat kaksinkertaistuneet. Lasten kustannukset jaetaan. Vapaasti vanhempiensa välillä liikkuvien lasten hoito­asioita on toisinaan hankala sumplia molempien töihin sopiviksi.

Mutta kuten tunnettu pariterapeutti Kari Kiianmaa nettisivuillaan toteaa, ero itsessään ei tuo kaivattua parannusta elämään. Eron myötä elämä voi parantua, kun ottaa itse uudenlaista vastuuta omasta elämästään.
Ero otti tietysti koville myös Kaisun lähipiirissä, joka oli tiivis. Sukulaiset pelkäsivät, miten välien käy. Toistaiseksi on käynyt ihan hyvin.

– Äitini ensin suuttui, että ’mitä sulta muka puuttuu’, mutta myöhemmin käänsi sitten kelkkansa ja sanoi ymmärtävänsä minua.

Psykologi Ilona Rauhala muistuttaa, että ihmisen tehtävä ei ole tehdä muita onnelliseksi tai uhrautua suhteen takia.

– Ihmisen on tehtävä itse itsensä ­onnelliseksi. Siinä ei ole mitään itsekästä, että haluaa olla onnellinen. Se on ­perustarve.

”Nyt tiedän mitä haluan”

– Joitakin sellaisia itsesäälisiä hetkiä on tullut, että löydänköhän itse koskaan ­ketään, kun ex-mies löysi uuden, Kaisu Jouppi sanoo.

Ennen eromietteitä Kaisu tunnustaa ”kavahtaneensa” ajatusta, että ”joku muu nainen” hoitaa hänen lapsiaan.

– Mutta nyt olen onnellinen eksäni puolesta ja vilpittömästi toivon, että lapset tykkäävät hänen uudesta kumppanistaan.

Vanhaan ei olekaan enää paluuta.

– Nyt olen aikuinen ja ainakin tällä hetkellä tiedän, mitä suhteelta ­haluan.

Kaisu on nyt ensimmäistä kertaa elämässään totutellut olemaan yksin, kun pojat ovat isällään.

– On ollut rankkaa yksinäisyyden tunnetta, mutta myös hauskaa. Olen nauttinut olostani ja ollut vain tekemättä mitään, lojunut ja katsonut televisiota.

Hän on myös varovasti tapaillut uusia kumppanikandidaatteja.

– Kun on eronnut näinkin itsekkäistä syistä, on löydettävä sellainen, joka vastaa kumppanitoiveitani. Ettei näin käy uudelleen.

Kaisu ei haaveile ylitsevuotavan ­ihmeellisestä tyypistä vaan sellaisesta, joka tulee toimeen hänen lastensa kanssa ja viihtyy kotona, kuten hän itsekin.

– Sellainen, jonka kanssa voisi jutella ja olisi läheisyyttä. Ja se jaksaisi puuhata ja pelata jalkapalloa lasten kanssa. Sellainen ihan tavallinen tyyppi, koska olen itse vähän tällainen luova hullu.

Mutta klikata pitää.

Tee niin kuin haluat

Ajattele perhettä ja ­lähimmäisiäsi, mutta ajattele myös itseäsi. Nykyaika on täynnä hyvää tarkoittavia asiantuntija- ja amatöörineuvoja siitä, kuinka parisuhteessa täytyy elää. Jopa keskenään täysin ristiriitaisia.

Vallitseva käsitys lienee, että ennen eroamista on tehtävä kaikkensa ja vielä pikkuisen päälle suhteen eteen. ”Ei vain enää nappaa”, on pinnallinen, heppoinen, keskenkasvuinen ja ennen kaikkea itsekeskeinen syy erota. Vai onko?

– On olemassa niin sanottua tervettä itsekkyyttä ja sellaista itsekkyyttä, joka menee överiksi. Niiden välinen raja voi olla ­veteen piirretty viiva, sanoo Ilona Rauhala.

– Ihmisillä on erilaisia käsityksiä, mikä on sosiaalisesti hyväksyttyä itsekkyyttä. Se on meissä aika syväänrakennettuna.

Rauhalan mukaan tämänkin asian kokeminen on yhteydessä lapsuuteen.

– Jos lapsi ei ole saanut ­ilmaista tunteitaan ja tehdä omia valintojaan, hän voi aikuisena koko ajan skannata muiden odotuksia. Jos lapsi taas on saanut tilaa tunteilleen, hän ymmärtää, että on ok kuunnella itseään.
Tervettä itsekkyyttä voi toki opetella aikuisena myöhemminkin.
Kun ihminen etsii elämässä omaan onneaan, vaikka nyt sitten eroamalla, kyse ei Rauhalan mukaan ole itsekkyydestä.

– En käyttäisi sitä termiä tässä yhteydessä ollenkaan.

Nykymaailmassa ihmisellä on Rauhalan mukaan kolme velvollisuutta tai tehtävää. Ne ovat ­kyky rakastaa itseään ja muita, kyky tehdä töitä ja kyky kestää vastoinkäymisiä.

– Terveen ihmisen on osallistuttava yhteiskuntaan. Kun pitää noista asioista huolta, on ihan sama, mitä omassa elämässään haluaa puuhastella oman onnensa saavuttamisen eteen.

Lue myös:

Harkitsetko eroa? Muista nämä asiat

Ville Niinistö avioerostaan Kodin Kuvalehdessä: "Piinaavin oli jahkailuvaihe"

Laulaja Sani erostaan: "Olin suhteessamme yksin jo pitkään"

Miksi yhteiset arvot ovat niin tärkeitä, ja mitä erilaisille arvoille on tehtävissä? Pariterapeutti vastaa.

Viikon puhutuin julkkisuutinen on ollut Sara Siepin ja Roope Salmisen ero. Sara Sieppi kirjoitti eron taustoista blogissaan seuraavasti:

– Tällaisen elämänmuutoksen myötä olo on tietysti haikea ja surullinen, mutta muuta mahdollisuutta ei enää ollut. Kun arvot eivät kohtaa, on parisuhdetta mahdotonta ylläpitää.

Jokainen on tietysti oman suhteensa paras asiantuntija, mutta onko arvojen erilaisuus aina kuolintuomio suhteelle? Ja miten arvot käytännössä näkyvät parisuhteen arjessa?

– Kun arvot ovat tiedossa, niistä voidaan keskustella. Toivoa siis on, sanoo psykologi ja pari- sekä perheterapeutti Pirjo Kiiskilä

”Arvot mitataan teoissa.”

Jaetut arvot ovat parisuhteessa tärkeät, koska puolisoiden toisistaan eriävistä arvoista voi syntyä helposti ristiriitoja. Kiiskilän mukaan on myös tutkittu, että arvojen mukainen elämä tuo tyytyväisyyttä. Jos ihminen pystyy toteuttamaan arvojaan, hän voi hyvin. 


Mikä on elämässä tärkeää?

Jos arvot parisuhteessa mietityttävät, Kiiskilä kehottaa ottamaan ensin selvää omista arvoista ja lisäämään niiden mukaisia tekoja parisuhteeseen. On hyvä myös miettiä, ovatko arvot omia vai onko ne ehkä poimittu sellaisenaan kasvuympäristöstä, kuten lapsuudenperheestä. 

– Arvoissa on kysymys siitä, mikä on itselle tärkeää elämässä. Parisuhde on näyttämö, jolla näkyy se, mikä kullekin on tärkeää, Kiiskilä sanoo.

Kysyimme Me Naisten Facebook-seuraajilta, mitkä arvot parisuhteessa niin tärkeitä, että eroavaisuudet niissä voivat johtaa eroon. Muun muassa tällaisia arvoja lukijat mainitsivat tärkeiksi parisuhteelle:

  • uskollisuus, luottamus ja kunnioitus 
  • tulevaisuudensuunnitelmat: haluaako toinen lapsia, avioliiton tai yhteisen kodin?
  • elämänkatsomus ja poliittiset näkemykset
  • rahankäyttö
  • suhtautuminen tasa-arvoon
  • suhtautuminen työntekoon
  • suhtautuminen läheisyyteen ja yhteiseen aikaan
  • elämänasenne: onko toinen optimisti ja toinen pessimisti? 

Voiko suhde toimia ilman yhteistä maailmankatsomusta?

Elämänkatsomus oli monelle vastaajalle tärkeä arvo.

”Itse erosin nuorena poikaystävästäni, kun hän ei ollut uskossa. Totta kai se voisi toimia, mutta kun usko on kaiken perusta, sen kaiken haluaa jakaa toisen kanssa. On ihanaa kun voi rukoilla yhdessä ja kasvattaa lapsia samoista arvoista käsin. Parisuhteessa on jotain niin paljon enemmän, kun koko elämän voi jakaa toisen kanssa”, pohti eräs vastaaja Facebookissa.

Pirjo Kiiskilän mukaan esimerkiksi eri uskontokuntia edustavat puolisot joutuvat tekemään suhteen eteen töitä ja olemaan joustavia sekä suvaitsevaisia toisiaan kohtaan, jotta liitto toimisi. Se ei välttämättä ole huono asia, sillä täytyyhän toimivan parisuhteen eteen muutenkin työskennellä. 

Politiikka on harvoin ratkaiseva kysymys parisuhteessa, mutta osa vastaajista arveli, että täysin erilaiset yhteiskunnalliset kannat tuskin päätyvät saman katon alle.

”Vaikka pariskunta ei politiikasta paljoa puhuisikaan keskenään, niin poliittisillakin arvoilla on merkitystä; harvemmin vaikkapa vihreitä arvoja arvostava eksyy kimppaan persujen kannattajan kanssa”, Me Naisten Facebook-sivulla pohditaan.

Suuret eroavaisuudet rahankäytössä tai ajankäytössä voivat Me Naisten seuraajien mielestä ajaa eroon. Se, miten aikaa käytetään, kertookin paljon arvoista. 

– Arvot mitataan teoissa. Moni sanoo, että minulle työ ja parisuhde ovat tärkeitä, mutta jos työ vie liikaa aikaa parisuhteelta, toimiiko silloin arvojensa mukaisesti? Kiiskilä kysyy. 

Arvo vai tavoite?

Vaikka tunteet, tavoitteet ja vaikutelma oman parisuhteen toimivuudesta vaihtelevat, arvot eivät Kiiskilän mukaan muutu nopeasti. 

– Arvopohja on kivijalka, josta lähdetään liikkeelle, koska arvot ovat suhteellisen pysyviä. Tavoitteet voivat muuttua, mutta arvot silti säilyä.

”On jokaisen harkinnassa, millainen kumppani haluaa olla.”

Esimerkiksi perhe voi olla pariskunnalle tärkeä arvo, ja he voivat toivoa saavansa paljon lapsia. Elämä saattaa kuitenkin mennä niin, ettei lapsia tule. Se ei tarkoita, etteikö oman pienen perheen vaaliminen yhä olisi parille tärkeää. 

Kiiskilä huomauttaa, että arvoihin ei kannata suhtautua sääntöinä. 

– On jokaisen harkinnassa, millainen kumppani haluaa olla. Eikä ole olemassa oikeita tai vääriä arvoja, on vain erilaisuutta. 

Joskus arvojen hiljattainen muuttuminen iän myötä saattaa kuitenkin olla eron taustalla. 

– Jos on mennyt hyvin nuorena yhteen, jolloin oma psykologinen kehitysvaihe on ollut kesken eikä ole tiennyt, mitä loppuelämältä haluaa, voi kolme- tai nelikymppisenä herätä siihen, että tässäkö elämä oli. Varsinkin, jos suhde ei ole toimiva, siinä ovat arvoasiat kovalla koetuksella, Kiiskilä toteaa.

Yhdet sitoo yhteen huumori, toisten rakkaus täydentyy täydellisen nakkistoganoffin avulla.

Mikä on pitkän liiton salaisuus? Kysymykseen lienee yhtä monta vastausta kuin vastaajiakin. Yhden, monen Me Naisten lukijan mielestä varsin toimivan kuvauksen asiasta antoi aiemmin tällä viikolla MTV:n uutisankkuri Keijo ”Keke” Leppänen, 58.

– Tuli luvattua silloin joskus. Kyky erottaa pienet asiat isoista ja arjen tylsyyden sietäminen, hän kertoi Me Naisille.

Keijon kiteytyksestä inspiroituneina listasimme muidenkin tunnettujen, pitkässä liitossa elävien suomalaisten ajatuksia aikaa kestävästä rakkaudesta:

Tellervo Koivisto: ”Huumori on laukaissut monta kiperää hetkeä”

Kuva: Heli Blåfield
Kuva: Heli Blåfield

Toukokuussa 2017 edesmennyt presidentti Mauno Koivisto ja hänen puolisonsa Tellervo, 89, ehtivät olla yhdessä 64 vuotta. Keväällä 2017 Tellervo kertoi Me Naisille, että heidän yhteinen taipaleensa ei ole ollut hänelle itsestäänselvyys.

– Kyllä se ihme on ollut, olemme kuitenkin aika erilaiset ihmiset. Ehkä salaisuus on se, että hän on ajattelija, puhuja ja toimija, minä kuuntelija. Huumori on laukaissut monta kiperää hetkeä.


Reijo Mäki: ”Pohjois-Euroopan paras nakkistroganoff”

Reijo ja Marja. Kuva: Jonna Öhrnberg
Reijo ja Marja. Kuva: Jonna Öhrnberg

Vares-kirjailija Reijo Mäki, 59, ja hänen puolisonsa Marja Risku ovat pitäneet yhtä yli 30 vuotta. Ensi vuonna pari viettää 20-vuotishääpäiväänsä. Pitkän liiton salaisuudeksi Reijo kertoi toukokuussa kolme asiaa:

– Meillä se on riitely ja huumori. Ja se, että teen Pohjois-Euroopan parasta nakkistroganoffia.

Kari Aihinen: ”Pitää olla avoin ja rehellinen”

Kuva: Milka Alanen
Kuva: Milka Alanen

Tv-kokki Kari Aihinen, 46, on ollut vaimonsa Henriikan kanssa yhdessä 17 vuotta. Alkuvuodesta Kari kertoi, että pariskunnan rakkauden salaisuus on rehellisyys – ja kotisiivooja.

– Ei saa valehdella eikä salailla, vaan pitää olla avoin ja rehellinen. Pitää myös olla yhteistä aikaa. Mitä vähemmän näet ja puhut, sitä vähemmän rakkautta, kun ei ole toisen iholla.

– Myös siivooja on loistava! Ennen riitelimme joka sunnuntai, että pitääkö viikon ainoa vapaapäivä käyttää siivoukseen. Nykyään on yksi riidanaihe vähemmän.

Ulla Tapaninen: ”Asiat pitää nostaa esille”

Kuva: Heli Blåfield
Kuva: Heli Blåfield

Näyttelijä Ulla Tapaninen, 62, on ollut nykyisen puolisonsa kanssa yhdessä yli 20 vuotta. Sen aikana hän on oppinut, ettei toista pidä ottaa itsestään selvänä. Lisäksi on tärkeää, että asiat käsitellään tuoreeltaan, eikä niitä enää sen jälkeen vatvota.

– Ei parisuhde tietenkään aina pelkkää suklaata ja samppanjaa ole, on myös kivikkoa ja vastatuulta. Silloin olen aika suora. Asiat pitää nostaa esille ja käsitellä, ja sitten niitä ei enää vatvota. En vatvo asioita muutenkaan, en menneitä enkä oikein tuleviakaan. Mitä ne vanhan vatvomiset auttavat, kun eihän menneille mitään voi? Sellainen, että ’silloin kolmekymmentä vuotta sitten sinä sanoit minulle niin pahasti’ – ei apuva!””


Claes Andersson: ”Pitkään liittoon liittyy myrskyisiäkin vaiheita”

Kuva: Heli Blåfield
Kuva: Heli Blåfield

Kirjailija Claes Andersson, 81, ja hänen puolisonsa Katriina Kuusi ovat eläneet yhdessä yli 45 vuotta. Pari ei ole naimisissa. Me Naisten haastattelussa vuonna 2016 Claes totesi, että yksi avioliitto riitti hänelle.

– Pitkään liittoon liittyy hyvin erilaisia kausia. Ennen ajattelin, että on hyvä pitää liitosta kiinni niin kauan kuin lapset tarvitsevat semmoista. Kun erosin ensimmäisestä vaimostani, nuorin kolmesta lapsestamme oli ihan pieni vielä. Ajattelin silloin koko ajan, että se oli hankalaa lapsille.

Suhde Katriinaan on jatkunut jo niin pitkään, että Claesin mukaan yhdessä olon salaisuuden on pakko olla muutakin kuin velvollisuudentunnetta.

– Eiväthän lapset enää vuosikymmeniin ole meille Katriinan kanssa olleet syy pysyä yhdessä. Kyllä tässä jokin muukin voima on. Ehkä se on lojaalisuus. Pitkään liittoon liittyy myrskyisiäkin vaiheita. Kriisejä ja rakastumisia sinne tänne. Ei ihminen ole mikään ohjelmoitava kone. Mutta kun vanhenee, tulee myös mukavuudenhaluiseksi. Ei jaksa jatkuvasti lopettaa ja aloittaa jotain uutta.

Raakel ja Nicke Lignell: ”Tulemme hemmetin hyvin juttuun”

Kuva: Jonna Öhrnberg
Kuva: Jonna Öhrnberg

Raakel, 51, ja Nicke Lignell, 52, juhlivat kesäkuussa 23. hääpäiväänsä. Päivän kunniaksi Raakel julkaisi Instagram-tilillään ihastuttavan hääkuvan pariskunnasta 23 vuoden takaa.

– 23 vuotta sitten sanoimme TAHDON. Tahdon myös tänään, Raakel kirjoitti tuolloin.

Nicke kertoi vuonna 2013 kaksikon pitkän suhteen salaisuudeksi sen, että he tuntevat toisensa niin hyvin.

– Tunnemme toisemme hyvin ja tulemme hemmetin hyvin juttuun, olemme olleet yhdessä niin pitkään. Raksun kanssa me tykkäämme toisistamme aika tavalla, ihan niin kuin ennenkin.

Kaari Utrio: ”Oppii, milloin toinen pitää jättää rauhaan”

Kuva: Heli Blåfield
Kuva: Heli Blåfield

Kirjailija Kaari Utrio, 76, ja hänen puolisonsa Kai Linnilä avioituivat vuonna 1974. Kaari kertoi syksyllä 2016, että on todella ajatellut olevansa jumalten suosiossa, kun sai sellaisen liiton kuin mitä hänellä on.

– Pitkässä liitossa oppii, milloin toinen pitää jättää rauhaan, Kaari kiteytti haastattelussa.

Sirpa ja Teemu Selänne: ”Kipinää, huumoria ja hyvää seksiä”

Kuva: Veikko Kähkönen
Kuva: Veikko Kähkönen

Jääkiekkoilija Teemu, 48, ja Sirpa Selänne, 48, avioituivat vuonna 1996. Vuonna 2014 pariskunta kuvaili Me Naisten haastattelussa, että heidän suhteestaan ei ole koskaan puuttunut säpinää.

– Olemme karanneet välillä hotelliyöksi pois kotoa. Meidän suhteessamme on riittänyt toisen kunnioitusta sekä kipinää, huumoria ja hyvää seksiä. Se on ollut pitkän liittomme salaisuus, Teemu virnistää.