"Kaikkea oli, mutta jotain puuttui", Kaisu Jouppi tiivistää ajatuksensa ennen eroa. Kuvat: Liina Aalto-Setälä
"Kaikkea oli, mutta jotain puuttui", Kaisu Jouppi tiivistää ajatuksensa ennen eroa. Kuvat: Liina Aalto-Setälä

Eroamiseen pitäisi yleensä olla edes yksi pätevä syy, varsinkin jos parilla on lapsia. Kaisu Joupilla ei ollut. Onko hän itsekäs?

Vuosi sitten juhannuksena Kaisu Jouppi tajusi tekevänsä perinteisiä juhannus­asioita suhteessaan viimeistä kertaa. Hän meni appivanhempiensa mökille vähän muuta perhettä myöhemmin, ­näki miehensä seisovan kalliolla ja tunsi olonsa haikeaksi ja surulliseksi.

– Ei meillä ollut sinällään mitään ­ongelmia missään vaiheessa. Meillä oli tosi hyvä suhde, ja mies oli hirmu kiltti. Meillä oli ihana asunto, lapset ja töitä, ja mummokin aina ylisti, miten hieno mies minulla on. Pikkuasioista vain alkoi kasvaa jäätävän kokoinen möntti, Kaisu, 29, kertaa tunteitaan.

Kun ero sitten loppuvuodesta tapahtui, taakse jäi yli yksitoista vuotta ­parisuhdetta. Yksitoista hyvää vuotta, joissa ei ollut mitään vikaa.

– Erosin itsekkäistä syistä, Kaisu ­sanoo suoraan.

Se on aika pysäyttävä ja rohkea kommentti. Nimittäin jos taustalla ei ole niitä ­tavallisia hyväksyttyjä erosyitä, kuten ­alkoholismia, väkivaltaa tai pettämistä, eroa on yleensä tapana selitellä kierrellen ja kaarrellen, omaa vastuuta etäännyttäen.

Vaikka erot ovat yleistyneet ja yleistyvät koko ajan, lähtemistä paheksutaan silti. Ikuisesti yhdessä olevan ydinperheen vanhempien ihanne elää sitkeästi.

Erityisen kevytkenkäisenä pidetään eroamista itsekkäistä syistä, siis sen ­takia, että itsestä vain tuntui siltä.

– Kaikki eroavat siitä syystä, että itsestä tuntuu siltä. Mitä muita syitä eroamiseen on! huudahtaa psykologi, Eron keskellä -kirjan kirjoittanut Ilona Rauhala, joka on itsekin eronnut kaksi kertaa.

– Itsekkyys ei missään tapauksessa ole paha asia. Se liittyy ihmisen kykyyn huolehtia omista tarpeistaan, Ilona sanoo.

Läpsystä vaihto -elämää

Kaisu Jouppi asuu nyt tyylikkäästi ­remontoidussa ja sisustetussa järvenpääläisessä rivitaloasunnossa 8- ja 3,5-vuotiaiden poikiensa kanssa. Ex-avopuoliso muutti reilut puoli vuotta sitten muutaman sadan metrin päähän.

Kaisu alkoi olla miehensä kanssa ­yhdessä 16-vuotiaana, ja pari eteni suhteessa tyypilliseen tahtiin.

– Muutimme yhteen, kun olimme seurustelleet vuoden. Kun ensimmäinen lapsi syntyi, olimme olleet yhdessä neljä vuotta.

Toinen lapsi syntyi vajaat viisi vuotta esikoisen jälkeen. Kaisu oli juuri valmistunut valokuvaajaksi ja perustanut oman yrityksen. Siitä alkoivat perheen ruuhkavuodet.

– Kolme päivää synnytyksen jälkeen olin työkeikalla. Puoli vuotta meni läpsystä vaihto -menetelmällä. Mies työskenteli vuorotöissä ja Jouppi järjesteli työnsä niin, että ne osuivat puolison vapaille.

Arki oli työteliästä mutta sujuvaa.

– Vaikka välillä meillä oli kausi, että toinen häipyi ovesta, kun toinen tuli ­sisään, aina ne tiukimmat tilanteet ­menivät ohi ja arki tasaantui.
Jonkinlaista veroa hektinen lapsi­perhe-elämä kuitenkin Kaisun mielestä vaati.

– Aloimme tosi nopeasti yrittää kolmatta lasta. Kun sitä ei vain kuulunut puoleentoista vuoteen, kävin tutkimuksissa. Lääkäri sanoi, että olemme yksinkertaisesti liian väsyneitä.

Pian sen jälkeen eroajatukset alkoivat pulpahdella Kaisun mieleen. Nuorimmainen oli mennyt päivähoitoon, ja Kaisulla oli aikaa miettiä, mitä suhteelta oikeastaan haluaa.

– Kun on mennyt yhteen jonkun kanssa 16-vuotiaana, silloin ei paljon ajattele, että onko meillä tarpeeksi yhteistä. On vain ihan onnessaan siitä, että joku tykkää musta.

Kun Kaisu alkoi pyöritellä mielessään sitä, ettei tämä suhde ehkä sittenkään ole se loppuelämän suhde, hän avautui varovasti ystävilleen.

– Yhtäkkiä tosi moni tuttu ja tutun­tuttu tuntui olevan samassa tilanteessa. Se tuntui helpottavalta. Aloin puhua ­asiasta yhä enemmän.

Ne pikkuasiat

Kaisun puolisossa ei ollut mitään vikaa, päinvastoin. Mies osallistui täysillä perheen arkeen, pyykkäsi, teki ruokaa ja hoiti poikia. Kaisu halusi käydä nukkumaan joka ilta niin, että vähintään jalat koskettivat toisiaan.

Ärsyttävät pikkuasiat olivat niitä ­tavallisia asioita. Kaisu olisi halunnut puhua ja keskustella, mutta hänestä tuntui, että häntä ei kuunneltu. Kosketusta ei ollut Kaisun mielestä tarpeeksi. Ja kun mies loppuaikoina kyseli, miten päivä on mennyt, se tuntui Kaisusta teennäiseltä.

– Pinnallisia, tyhmiä syitä, Kaisu ­toteaa.

– En vain voinut nähdä sellaista tulevaisuutta, että olisin ystävän kanssa ­parisuhteessa.

Psykologi Ilona Rauhalan mielestä tällaiset, ”meistä tuli kämppiksiä” -syyt eroamiseen ovat ihan normaaleja.

– Me elämme sellaisessa maailmassa, jossa on mahdollista kuunnella omia tunteitaan ja pyrkiä kohti onnellisuutta, hän sanoo.

Rauhala viittaa kuuluisaan Maslow’n tarvehierarkiaan, jonka mukaan ihmisen pitää ensin saada tyydytettyä perus­tarpeensa, kuten riittävä ravinnon, unen ja turvan tarve, ja kun ne ovat kunnossa, voidaan ruveta toteuttamaan ylevämpiä, henkisiä tarpeita.

– Koska meillä ei ole sotaa eikä nälänhätää, yhteiskunnassamme ovat nyt keskiössä nämä korkeammat tarpeet. Ei se ole mitenkään yksilön syytä, että nyt voi tavoitella omaa onnea. Yksilö vain heijastelee yhteiskunnan tilaa.

Omat tunteet ensin

Kaisu on kertonut erostaan avoimesti blogissaan Muutama hetki. Blogin kautta ja tutuiltaan hän on saanut paljon palautetta siitä, että on ollut rohkea, kun ­uskalsi erota.

Ja kun hän alkoi puhua tuntemuksistaan, hän törmäsi useampaankin samassa tilanteessa olevaan.

– Blogin kautta löysin vertaistuki­henkilön, toisen ihan samassa tilanteessa olevan pienten lasten äidin, joka on eronnut syystä, ettei ole mitään syytä.

– Täällä ollaan vain tämä yksi elämä. On pakko luottaa omiin tunteisiin ja toimia niiden mukaan.

Kun Kaisu kypsytteli eroajatustaan, pari kokeili muutaman viikon erillään asumista. Se tuntui sujuvan. Kaisu sai nukuttua ­paremmin kuin aikoihin, ja hän ryhtyi vaivihkaa ottamaan selvää asuntolaina-asioista.

Erokokeilun aikana hän sanoo saaneensa vahvan intuition, että ratkaisu on ­oikea.

– Aloin todella voimakkaasti uskoa siihen, että minulle on olemassa vielä ­joku toinen ihminen ja että tämä ero ­menee hyvin.

Parisuhdeterapia ei Kaisun mielestä ollut siinä vaiheessa enää ratkaisu.

– Olin odotellut tunteiden heräämistä jo niin kauan. Toivoin, että toista olisi tullut ikävä mutta ei tullut. En jaksa ­uskoa, että tunteet olisivat terapiassa enää heränneet. Ja jos en olisi lähtenyt silloin, olisin lähtenyt vuoden päästä.

Lopulliseen eroon vaadittiin hysteerinen ilta, jolloin Kaisu nauroi ilmoittaessaan lopullisesta päätöksestään, välillä itki ja sanoi ainakin viidesti, että on ­oikeasti nyt ­tosissaan. Illan lopuksi Kaisun olo oli helpottunut: päätös oli nyt sanottu ääneen.

– Tärkeintä oli, että sain tehtyä päätöksen. Muuten ehkä jahkailisin vieläkin.

Onnellisuus on perustarve

Erossa mentiin sikäli lasten ehdoilla, ­että Kaisu jäi asumaan perheen entiseen ­yhteiseen asuntoon ja puoliso muutti ­lähelle, jotta poikien olisi helppo olla ­molemmilla vanhemmillaan.

– Lapsille korostettiin, että mikään ei muutu eikä kukaan häviä heidän elämästään.

– Pojat ovat meidän molempien silmäterät. Mutta eropäätös on itsekäs, koska lapset oli tietyllä tavalla pakko unohtaa ja ajatella ­itseään. Muutenhan ei pysty tekemään mitään elämäänsä koskevia päätöksiä, jos aina miettii, mitä muut ajattelevat ja miten se muihin vaikuttaa.

Erosta on nyt kahdeksan kuukautta. Kaisu on tyytyväinen eikä kadu päätöstään. Kaikki ei tietenkään ole ollut ruusuilla tanssimista.

Raha-asioissa on tiukkaa, kun entistä kahden ihmisen lainaa pitää maksaa yksin ja asumiskustannukset ovat kaksinkertaistuneet. Lasten kustannukset jaetaan. Vapaasti vanhempiensa välillä liikkuvien lasten hoito­asioita on toisinaan hankala sumplia molempien töihin sopiviksi.

Mutta kuten tunnettu pariterapeutti Kari Kiianmaa nettisivuillaan toteaa, ero itsessään ei tuo kaivattua parannusta elämään. Eron myötä elämä voi parantua, kun ottaa itse uudenlaista vastuuta omasta elämästään.
Ero otti tietysti koville myös Kaisun lähipiirissä, joka oli tiivis. Sukulaiset pelkäsivät, miten välien käy. Toistaiseksi on käynyt ihan hyvin.

– Äitini ensin suuttui, että ’mitä sulta muka puuttuu’, mutta myöhemmin käänsi sitten kelkkansa ja sanoi ymmärtävänsä minua.

Psykologi Ilona Rauhala muistuttaa, että ihmisen tehtävä ei ole tehdä muita onnelliseksi tai uhrautua suhteen takia.

– Ihmisen on tehtävä itse itsensä ­onnelliseksi. Siinä ei ole mitään itsekästä, että haluaa olla onnellinen. Se on ­perustarve.

”Nyt tiedän mitä haluan”

– Joitakin sellaisia itsesäälisiä hetkiä on tullut, että löydänköhän itse koskaan ­ketään, kun ex-mies löysi uuden, Kaisu Jouppi sanoo.

Ennen eromietteitä Kaisu tunnustaa ”kavahtaneensa” ajatusta, että ”joku muu nainen” hoitaa hänen lapsiaan.

– Mutta nyt olen onnellinen eksäni puolesta ja vilpittömästi toivon, että lapset tykkäävät hänen uudesta kumppanistaan.

Vanhaan ei olekaan enää paluuta.

– Nyt olen aikuinen ja ainakin tällä hetkellä tiedän, mitä suhteelta ­haluan.

Kaisu on nyt ensimmäistä kertaa elämässään totutellut olemaan yksin, kun pojat ovat isällään.

– On ollut rankkaa yksinäisyyden tunnetta, mutta myös hauskaa. Olen nauttinut olostani ja ollut vain tekemättä mitään, lojunut ja katsonut televisiota.

Hän on myös varovasti tapaillut uusia kumppanikandidaatteja.

– Kun on eronnut näinkin itsekkäistä syistä, on löydettävä sellainen, joka vastaa kumppanitoiveitani. Ettei näin käy uudelleen.

Kaisu ei haaveile ylitsevuotavan ­ihmeellisestä tyypistä vaan sellaisesta, joka tulee toimeen hänen lastensa kanssa ja viihtyy kotona, kuten hän itsekin.

– Sellainen, jonka kanssa voisi jutella ja olisi läheisyyttä. Ja se jaksaisi puuhata ja pelata jalkapalloa lasten kanssa. Sellainen ihan tavallinen tyyppi, koska olen itse vähän tällainen luova hullu.

Mutta klikata pitää.

Tee niin kuin haluat

Ajattele perhettä ja ­lähimmäisiäsi, mutta ajattele myös itseäsi. Nykyaika on täynnä hyvää tarkoittavia asiantuntija- ja amatöörineuvoja siitä, kuinka parisuhteessa täytyy elää. Jopa keskenään täysin ristiriitaisia.

Vallitseva käsitys lienee, että ennen eroamista on tehtävä kaikkensa ja vielä pikkuisen päälle suhteen eteen. ”Ei vain enää nappaa”, on pinnallinen, heppoinen, keskenkasvuinen ja ennen kaikkea itsekeskeinen syy erota. Vai onko?

– On olemassa niin sanottua tervettä itsekkyyttä ja sellaista itsekkyyttä, joka menee överiksi. Niiden välinen raja voi olla ­veteen piirretty viiva, sanoo Ilona Rauhala.

– Ihmisillä on erilaisia käsityksiä, mikä on sosiaalisesti hyväksyttyä itsekkyyttä. Se on meissä aika syväänrakennettuna.

Rauhalan mukaan tämänkin asian kokeminen on yhteydessä lapsuuteen.

– Jos lapsi ei ole saanut ­ilmaista tunteitaan ja tehdä omia valintojaan, hän voi aikuisena koko ajan skannata muiden odotuksia. Jos lapsi taas on saanut tilaa tunteilleen, hän ymmärtää, että on ok kuunnella itseään.
Tervettä itsekkyyttä voi toki opetella aikuisena myöhemminkin.
Kun ihminen etsii elämässä omaan onneaan, vaikka nyt sitten eroamalla, kyse ei Rauhalan mukaan ole itsekkyydestä.

– En käyttäisi sitä termiä tässä yhteydessä ollenkaan.

Nykymaailmassa ihmisellä on Rauhalan mukaan kolme velvollisuutta tai tehtävää. Ne ovat ­kyky rakastaa itseään ja muita, kyky tehdä töitä ja kyky kestää vastoinkäymisiä.

– Terveen ihmisen on osallistuttava yhteiskuntaan. Kun pitää noista asioista huolta, on ihan sama, mitä omassa elämässään haluaa puuhastella oman onnensa saavuttamisen eteen.

Lue myös:

Harkitsetko eroa? Muista nämä asiat

Ville Niinistö avioerostaan Kodin Kuvalehdessä: "Piinaavin oli jahkailuvaihe"

Laulaja Sani erostaan: "Olin suhteessamme yksin jo pitkään"

Rakkauskikat pelastavat, kun tuntuu, että suhde jää kaiken muun jalkoihin.

Hyvästäkin parisuhteesta voi tulla huono, jos sen pitäminen korkealla tärkeysjärjestyksessä unohtuu. Joskus elämässä kuitenkin tulee kiirettä tai vaikea vaihe, ja suhde tipahtaa väkisinkin alemmas prioriteettilistalla.

Silloinkin voi tehdä edes ihan vähän, jotta suhde pelastuisi tai voisi paremmin!

Psykologi Eli Finkelin love hacksit eli rakkauskikat ovat tekniikoita, jotka onnistuvat vähällä vaivalla ja jopa ilman suhteen toisen osapuolen yhteistyötä. Hän on testannut niiden toimivuutta tutkiessaan tuhansia parisuhteita.

– Se vie vain muutaman minuutin kuukaudessa. Avioliitosta ei tule upeaa, mutta asiat paranevat selvästi, Finkel sanoo The New York Timesin jutussa, jossa esitellään myös muutama kokeilemisen arvoinen kikka.

Myönnettäköön, että nämä ”kikat” ovat helppoja ja nopeita, jos niitä vertaa vaikkapa pitkään putkeen pariterapiaistuntoja. Mutta ei omien ajatusmalliensa muuttaminen aina niin helppoa ole. Siinä kuitenkin auttaa, että alkaa kiinnittää huomiota omiin tekoihinsa sekä mietteisiinsä ja pohtii, mistä ne johtuvat. Rakkauskikat pakottavat miettimään näitä asioita.

1. Riidan tarkkailu ulkopuolelta

Eli Finkel seurasi avioparien elämää kahden vuoden ajan ja huomasi, että ensimmäisen vuoden aikana parien tyytyväisyys suhdettaan kohtaan väheni. Sen jälkeen osa pareista sai pienen tehtävän. Riitatilanteissa heitä kehotettiin kuvittelemaan itsensä riidan ulkopuoliseksi, neutraaliksi tarkkailijaksi, joka haluaa molemmille osapuolille vain hyvää. Mitä tämä henkilö ajattelisi parin välisestä erimielisyydestä? Löytäisikö hän siitä jotain positiivista?

Uudenlainen suhtautuminen riitoihin sai aikaan sen, että parien tyytyväisyys suhdettaan kohtaan säilyi. Niiden parien, joille ei annettu riitelyohjeistusta, tyytyväisyys laski edelleen.

”Se vie vain muutaman minuutin kuukaudessa.”

2. Parisuhteen kiitollisuuspäiväkirja 

Toisessa kokeessa parisuhteessa olevia neuvottiin kirjoittamaan kerran viikossa ylös, mitä heidän puolisonsa on tehnyt suhteen eteen. Toisen ryhmän henkilöitä pyydettiin kirjaamaan, mitä he itse ovat tehneet suhteensa hyväksi.

Omien hyvien tekojen huomioinen lisäsi sitoutuneisuutta hieman, mutta kumppanin panostuksen arvostaminen vahvisti sitoutumista huomattavasti. Arjessa ei välttämättä tule huomanneeksi asioita, joista on kumppanilleen kiitollinen, joten kerran viikossa on hyvä pysähtyä ja miettiä, mikä upea tyyppi vierellä onkaan!

3. Innostu vaikka väkisin

Olemme kirjoittaneet useaan otteeseen parisuhdetutkija John Gottmanista. Hänen mukaansa parhaiten pärjäävät ne, jotka suhtautuvat puolisonsa lähestymisyrityksiin myönteisesti. Ihan sama mitä kumppani sanoo, pitäisi osoittaa kuunnelleensa ja vielä vastatakin innostuneesti.

Ihan sama mitä kumppani sanoo, pitäisi osoittaa kuunnelleensa.

Myös Eli Finkel on samoilla linjoilla. Hänkin on huomannut, että positiiviset keskustelut lähentävät pariskuntia. Siksi hän neuvookin, että kun kumppani kertoo päivän onnistumisistaan, olisi parempi näyttää innostuksensa äänensävyn ja reaktioidensa avulla. Jaettu ilo on molempien ilo. Nosta siis katseesi kännykästä ja väännä hymy naamallesi vaikka väkisin – aito ilo yleensä seuraa perässä, kun edes vähän yrität.

4. Hyvät yöunet prioriteettilistan kärkeen

Tämä ei ole mikään varsinainen rakkauskikka, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan univaje nakertaa parisuhteita erittäin tehokkaasti. Mitä paremmin saa levättyä, sitä todennäköisemmin riitatilanteisiin osaa suhtautua lämmöllä ja kärsivällisyydellä.

Nukkuminen kannattaa siis ottaa tosissaan! Pelkän väsymyksestä valittamisen sijaan kannattaa järjestää arkensa niin, että uni on laadukasta ja sitä saa riittävästi. Voi vaikka päättää, että alkaa pitää kiinni järkevistä nukkumaanmenoajoista. Hyviä vinkkejä löydät esimerkiksi tästä jutustamme: ”Viisas ihminen arvottaa unen erittäin korkealle”

Onko mitään hienompaa kuin olla kaveri oman äitinsä kanssa? Listasimme syyt, miksi ystävyys oman äidin kanssa on parasta ikinä.

  1. Äiti pitää aina puolesi. Hän on tässä maailmassa se, johon voit kaikkein eniten luottaa. Vaikka tunnustaisit kaikki kauheimmat syntisi hänelle, hän ei hylkää sinua.
  2. Äiti syö ravintola-annoksesi loppuun. Kehtaisitko pyytää samaa kaveriltasi?
  3. Äiti uskaltaa nostaa kissan pöydälle. Liian moni ystävä kiertelee ja kaartelee, eikä sano suoraan, jos jokin häiritsee. Äiti uskaltaa sanoa asiat niin kuin ne ovat.
  4. Äiti uskoo sinuun aina. Vaikket itsekään uskoisi itseesi.
  5. Voitte heittää miten hurttia huumoria tahansa. Huonoja vitsejä ei tarvitse häpeillä, sillä olette huumorintajultanne yhtä kieroutuneita.
  6. Tykkäätte samoista ruoista. Ei turhaa kinastelua siitä, mikä maistuu kenellekin. Olettehan syöneet samaa ruokaa yhdessä aikojen alusta asti.
  7. Äiti maksaa shoppailusi. Jos löydätte yhdessä ihanan paidan, on melkein itsestäänselvyys, että äiti tarjoutuu maksamaan sen.
  8. Äiti näkee heti, jos jokin on vialla. Äidille ei tarvitse selitellä, jos sinulla on huono päivä. Hän myös tietää, mitä tehdä, että päiväsi paranisi.
  9.  Äidin silmissä olet hienointa, mitä tässä maailmassa on. Vähempikin ihailu vetää nöyräksi.
  10. Äiti rakastaa sinua ehdoitta. Äidinrakkautta ei tarvitse ansaita. Se vain on.