”Torjuin hänet useasti ikänsä takia,” miestänsä 27 vuotta vanhempi Elsi kertoo.

Suuret ikäerot parisuhteessa jaksavat yhä herättää kummastelua, vaikka eri ikäisiä suhteiden osapuolia on ollut kautta aikain.

Suomessa huomiota on herättänyt muun muassa tangokuningatar Erika Vikmanin, 24 ja laulaja Ilkka Lipsasen, eli Dannyn, 74, suhde. Kansainvälisesti taas on ihmetelty ja ihasteltu Ranskan presidentti Emmanuel Macronin, 39, ja hänen puolisonsa Brigitte Trogneux'n, 64, suhdetta, joka alkoi oppilaan ja opettajan ihastumisesta toisiinsa.

Kuinka paljon ikäero oikeasti vaikuttaa parisuhteeseen? Kysyimme tavallisilta suomalaisilta naisilta, joilla on vähintään kymmenen vuotta itseään vanhempi tai nuorempi kumppani. 

Näin vastasivat naiset, joilla on kumppaninsa kanssa ainakin kymmenen vuotta ikäeroa:

”Aloittelen vasta aikuisten elämää”

”Mieheni on 31 vuotta, minä 20. Tapasimme videochat Omeglessa ja olemme olleet yhdessä kolme vuotta.

Mielestäni ikäero ei meidän suhteessamme vaikuta mitenkään. Ehkä ainoa, missä se näkyy, on se, että mies on jo ehtinyt monta vuotta työskennellä ja ostaa asunnonkin. Itse vasta aloittelen niin sanottua aikuisten elämää. Sillä ei kuitenkaan ole mitään väliä.

Jos olisin kova bilettäjä, kuten osa ikäisistäni saattaa olla, ikäero vaikuttaisi. Elämäntilanteet olisivat niin erilaiset.”

Jasmin, 20

”Olemme selvinneet keskustelemalla”

”Ikäeroa meillä on 14 vuotta. Tutustuimme yhteisten kavereiden kautta. Erosin silloisesta poikaystävästäni, törmäsimme nykyisen kanssa baarissa ja lähdimme samaa matkaa. Yhden yön juttu oli molemmilla tarkoituksena, mutta ihastuimme, rakastuimme ja jatkoimme tapailua. Olemme olleet pian kaksi vuotta yhdessä.

Onhan siinä iso kontrasti, kun miettii parikymppistä opiskelijaa, ja 35-vuotiasta normaaleissa päivätöissä käyvää. Miehellä on oma talo ja auto, raha-asiat kunnossa ja selkeä päivärytmi. Arkisin hänellä ei ole tapana liikkua töiden lisäksi mihinkään. Minä taas olen hetkessä elävä elohiiri ja tottunut elämään nollabudjetilla.

Näistäkin olemme selvinneet keskustelemalla, koska hän ei halua rajoittaa menojani, mutta ei myöskään arkisin jaksa itse osallistua.”

Iida, 21

”Riidoissa kutsun miestä vanhukseksi”

”Mieheni on 33 vuotta, ja itse olen 22 vuotta. Tapasimme Levin afterworkilla ja ihastuimme heti. Rakkaus tuli myöhemmin, muutamien treffien jälkeen. Olemme olleet yhdessä puolitoista vuotta.

Ikäeroa ei sivullinen huomaa, emmekä sitä juurikaan ajattele. Riitatilanteissa mies saattaa kutsua minua kakaraksi tai lapselliseksi, ja minä häntä vanhukseksi.

Tietyissä asioissa on minulle helpotus että mies on vanhempi ja näin ollen elämässä kokeneempi.”

Sonja, 22

”Olen kahden teinin äitipuoli”

”Meillä on kymmenen vuotta ikäeroa, minä olen nuorempi ja mies vanhempi. Olin tiennyt miehen ala-asteelta saakka, yhteisen harrastuksen parista. Lopulta tapasimme yhteisen kaverin kautta, yksi asia johti toiseen ja rakastuimme. 

Alkutaival oli melkoista hulabaloota, mutta yhdessä selvisimme kaikesta. Olemme olleet yhdessä kahdeksan vuotta.

Ikäero vaikuttaa esimerkiksi siten, että olen nyt kahden teinin äitipuoli. Vanhemman lapsen kanssa ikäeroa on kymmenen vuotta, nuoremman kanssa 15. Meillä on kuitenkin samat ajatusmaailmat ja kaverieitakin niin laidasta laitaan, ettei ikäeroa tule edes ajatelleeksi.

Kun mietin elämiämme, niin olemme kulkeneet aika samoilla jäljillä. Kummallakin on ollut melko vastuullinen lapsuus. Niinpä vastuuta, vanhemmuutta ja vakavuutta löytyy yhtä paljon molemmilta.”

Elsa, 27

”Se oikea ei aina löydy omasta ikäluokasta”

”Minulla ja miehelläni on 14 vuotta ikäeroa. Tapasimme kuntosalilla, kun olin 16 ja hän 30. Treenasimme hyvin samankaltaisesti, ja jossain vaiheessa aloimme treenata yhdessä. Kävimme myös lenkillä yhdessä.

Olin 19 ja hän 33, kun aloimme seurustella. Nyt olemme olleet 3,5 vuotta yhdessä ja siitä 1,5 vuotta naimisissa.

Alussa ikäero oli muiden mielestä hälyttävän suuri, mutta ajan myötä ihmiset hyväksyivät sen. Itsellemme se ei ole ongelma, koska olemme hyvin samankaltaisia luonteiltamme. Joskus, kun mies puhuu siitä, kun hän oli kaksikymppinen, tulee hassu olo – olin silloin itse kuusivuotias. Mutta ei se niinkään häiritse, hymyilyttää vain.

Sitä oikeaa ei aina omasta ikäluokasta, eikä ole väärin olla yhdessä, jos on isompi ikäero. Rakastan miestäni yli kaiken ja hän minua.”

Irene, 22

”Minulla on aina ollut vanhempi puoliso”

”Meillä on ikäeroa 13 vuotta. Mies bongasi minut koiraharrastukseen liittyvästä Facebook-ryhmästä ja lähestyi Tinderissä. Hetken olimme yhteydessä somessa ja sovimme tapaamisen. Siitä on nyt reilu puoli vuotta.

”36-vuotias mies voi olla joko nuorekas ja sporttinen tai todella ukkoontunut ja kaljamasuinen.”

Toistaiseksi tuntuu, että ikäero ei vaikuta suhteeseen. Olemme molemmat sitä mieltä, että enemmän vaikuttaa ihminen itsessään ja elämäntilanne. 36-vuotias mies voi olla joko nuorekas ja sporttinen tai todella ukkoontunut ja kaljamasuinen. 23-vuotias nainen voi olla bilettävä nuori, joka asuu vanhempien kanssa tai 3-vuotiaan yksinhuoltajaäiti ja yrittäjä jo viidettä vuotta.

Myös lapseni isä, entinen aviomieheni on 13 v minua vanhempi. Minulla on aina ollut ikäistäni vanhempi puoliso, ja uskon sen johtuvan pikkuvanhasta elämästäni ja elämäntavoistani.”

Mari, 23

”Ikäero tuntuu isolta”

”Mieheni on minua 13 vuotta vanhempi. Tapasimme, kun aloitimme amk-opinnot samalla luokalla. Pian liikuimme samassa kaveriporukassa ja juttelimme monenlaisista asioista. Yhden humalaisen illan päätteeksi suutelin miestä, eikä hän pahastunut. Pari viikkoa myöhemmin sain virallisen treffikutsun.

Puhuimme jo suhteen alussa ikäerosta ja tunteistamme toisiamme kohtaan, joten päätimme katsoa miten pitkälle suhde vie. Nyt olemme olleet 3,5 vuotta yhdessä.

13 vuoden ikäero tuntuu isolta, etenkin kun olen 23-vuotias ja mies 36. Se ei kuitenkaan vaikuta suhteeseemme, sillä elämäntilanteemme ovat hyvin samankaltaiset eikä kummallakaan ole kiire esimerkiksi tehdä lapsia.”

Elina, 23

”Päätin 15-vuotiaana, että tuon haluan”

”Meillä on 10 vuotta ikäeroa. Olemme tienneet toisemme jo niiltä ajoilta, kun olin lapsi, koska olemme asuneet pienellä paikkakunnalla melkein naapureina. Päätin jo 15-vuotiaana, että tuo on se ihminen, jonka haluan. Nyt olemme olleet yhdessä vähän yli kaksi vuotta, mutta meillä on pitkä historia. 

Kun olin nuorempi, meillä oli ikäeron kanssa hankaluuksia. Minulle ei ollut suuriakaan suunnitelmia elämälle ja toinen kolmekymppisenä yritti jo asettua aloilleen. Nyt kun olen päässyt erään nuoruuden riennoista, ikäero ei enää vaikuta. Haluamme samoja asioita, enkä itse ainakaan edes ajattele ikäeroa enää.”

Sirpa, 24

”Jätin kaiken taakseni rakkauden takia”

”Meillä on 13 vuotta ikäeroa. Minä olen nuorempi. Tutustuimme netissä, kun mieheni oli vielä naimisissa ja minä parisuhteessa. Mies löysi kuvani eräällä sivustolla, ja viestittelimme WhatsAppissa. Tiesin miehen olevan naimisissa, mutta naisen asuvan ulkomailla, joten en välittänyt asiasta. Oma parisuhteeni oli myös jo kariutumassa muihin syihin, enkä kokenut minulla olevan mitään menetettävää. Ajatus vanhemmasta, komeasta miehestä oli liian jännittävä, enkä voinut olla ottamatta selvää mitä tapaamisesta seuraisi.

Tulimme jo ensitapaamisella erittäin hyvin juttuun, ja rakastuimme nopeasti ja palavasti. Mies jätti entisen vaimonsa ja minä poikaystäväni todella pian tapaamisen jälkeen. Asuin tuolloin Helsingissä, mies Kouvolassa. Rakkaus sai minut jättämään kaverit, perheen, koulun sekä kaiken muun Helsingissä taakse. En ole katunut päätöstä kertaakaan.

Kihlauduimme ja muutimme yhdessä ulkomaille, kun ensitapaamisestamme oli kulunut vain neljä kuukautta. Nyt olemme olleer yhdessä 2,5 vuotta.

Tämä suhde on ollut kaikista parisuhteistani onnellisin. Pidän siitä, että miehelläni on selvät sävelet sen suhteen, mitä hän haluaa elämältään. Hän pystyy usein olemaan avuksi ongelmieni kanssa kertomalla omia kokemuksiaan asioista.”

Nina, 25

Näin vastasivat naiset, joilla on ainakin 15 vuotta ikäeroa kumppaninsa kanssa:

”Ikäero näkyy ulkonäössä”

”Minä olen 30-vuotias, mieheni 48. Tapasimme netissä alkuvuodesta ja livenä ensimmäisen kerran heinäkuussa. Suhteemme on siis ihan tuore.

Minulla ei ole lapsia, mutta miehelläni on 5-vuotias tytär ja 25-vuotias poika. Poika suhtautuu minuun isän naisystävänä, ei äitipuolena. 

 

”Mies tietysti harmaantuu, ja minä näytän parikymppiseltä.”

Ikäero näkyy suhteessamme lähinnä ulkonäössä. Mies tietysti harmaantuu, ja minä näytän parikymppiseltä. Aluksi mietimme, miten ikäero näkyy arjessa, mutta eipä ole näkynyt. Meillä on samat elämänarvot, sama tapa toimia ja ajatella. 

Ihmiset kyllä puhuvat ikäerosta. Omista ystävistänikin huomaan, miten he katsovat. Ajattelevat varmaan, että miten noin nuori on noin vanhan kanssa. Mieheni ei kuitenkaan ole tyypillinen neli-viisikymppinen, eikä mikään fossiili tai tylsimys. Minä taas olen ollut nuoremman miehen kanssa naimisissa aiemmin, ja se ei toiminut.

Ikä on vain numero. Meitä ei kiinnosta, mitä muut ajattelevat, koska olemme onnellisia yhdessä.”

Oona, 30

”Katseemme kohtasivat aamujunassa”

”Meillä on 15 vuoden ikäero, eli minä olen 30 ja mies 45 vuotta. Olemme olleet yhdessä yhdeksän vuotta, ja meillä on kuusivuotias tytär.

Katseemme kohtasivat aikanaan aamujunassa matkalla töihin – tosin kumpikaan ei silloin tiennyt, että olemme samassa paikassa töissä. Koko maailma vain pysähtyi hetkeksi, ja tuli outo olo. Töissä aloimme jutella ja siitä suhde eteni tosi nopeasti.

Ikäero ei ole koskaan vaikuttanut suhteeseemme. Olemme niin samalla aaltopituudella, ja mieheni kanssa olen alusta asti voinut olla oma itseni.”

Laura, 30

”Mieheni on ikuinen 25-vuotias”

”Minä olen 34 vuotta, mies 48. Meillä on kaksi yhteistä lasta. Alkumme oli hankala välimatkan ja aiemman hankalan suhteeni takia, mutta halu olla yhdessä piti meidät yhdessä. 

Alussa ikäero vaikutti enemmän omassa päässä kuin muualla. Mieheni on ikuinen 25-vuotias, ja minä taas olen hieman vanhempi luonteeltani. Meihin pätee se, että ihminen on henkisesti niin vanha kuin tunte olevansa.”

Marika, 34

”Tiedän, että kaikki eivät hyväksy”

”Minä olen 39 vuotta, ja mieheni täyttää pian 23. Tapasimme baarissa. Tämä alkoi yhden illan jutusta, jossa molemmat luulimme toistemme iät vähän väärin. Emme vaihtaneet numeroita tai mitään. 

Viikon päästä mies kuitenkin ilmestyi ovelleni kysymään numeroa. Ikäerokysymys väistyi sitten, eikä enää vaivannut meitä. Muiltakaan ei ole tullut suoraa negatiivista palautetta. Kyllähän sen silti tietää, että kaikki eivät hyväksy. 

Minulla on aikuisia ja teini-ikäisiä lapsia, ja jos ikäero olisi ollut heille ongelma, suhde olisi loppunut heti alkuunsa! He ovat kuitenkin hyväksyneet mieheni koko ajan. 

Arjessa ikäeroa ei huomaa, paitsi kaveripiirit ovat erilliset. Meillä on se periaate, että olemme yhdessä niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Samoin toimisin minkä tahansa ikäisen kanssa.”

Maria, 39

Näin vastasivat naiset, joilla on vähintään 20 vuotta ikäeroa kumppaninsa kanssa:

”Libidomme kohtasivat täydellisesti”

”Olen aviomiestäni 27 vuotta vanhempi, pian kuusikymppinen. Hän löysi minut netistä ja otti yhteyttä. Torjuin hänet useita kertoja juuri iän takia, mutta menin lopulta tapaamaan häntä ulkomaille. Se tapaaminen kestikin sitten kolme kuukautta.

Seurustelimme vuosia kaukosuhteessa, ja ehdin asua vuoden hänen luonaan, kunnes tulimme lopullisesti Suomeen. Nyt meillä on takana kymmenen vuotta yhteiseloa.

”Toinen vapautetaan suhteesta, jos siihen ilmenee tarvetta, eli kun hän haluaa lapsia.”

Ikäero totta kai vaikuttaa suhteeseemme. Hän varmaankin tarvitsee rinnalleen vahvan naisen, jolla on varmat mielipiteet ja elämänkokemusta. Hän on vaikean elämänsä kautta kypsempi kuin ikäisensä. Täytynee mainita, että libidon tarpeet kohtasivat meillä taydellisesti. Sain hänen nuoruuden innokkuutensa ja hän minun kypsän intohimoisuuteni.

Meillä on rakkaus- ja kumppanuussuhde, joka perustuu luottamukseen ja sopimukseen, että toinen vapautetaan suhteesta, jos siihen ilmenee tarvetta, eli kun hän haluaa lapsia.

Ympäristö on mielestäni ainoa, joka joskus asettaa haasteita. Ihmisten on vaikea hyväksyä tällaistä suhdetta. Mieheni kärsii jonkin verran. Minua se ei haittaa, olen uteluiden yläpuolella. Mietin kuitenkin, miksi ympäristöllä on oikeus karsinoida ihmisiä ja perheitä ja suhteita.”

Elsi, 59

”28 vuoden ikäeroa ei huomaa”

”Meillä on ikäeroa 28 vuotta. Minä olen 28 ja mies 56. Tapasimme baarissa satunnaisesti vuoden ajan emmekä heti vaihtaneet yhteystietoja. Yhteydenpito alkoi, kun vaihdoimme numeroita ja kyselin seuraavana päivänä kuulumisia.

Suhteemme alkoi 2013 alkuvuodesta nopeasti niin, että muutin miehen luokse edellisessä suhteessa syntyneen tyttöni kanssa. Muutaman kuukauden päästä menimme jo kihloihin, ja toukokuussa odotin yhteistä lastamme.

Olemme olleet nyt yhdessä 4,5 vuotta. Kuljemme samalla aaltopituudella ja ajattelemme asioita samalla tavalla, joten ikäeroa ei huomaa.”

Sanna, 28

”Kumpikaan meistä ei halua enää lapsia”

”Meillä on ikäeroa on 20 vuotta. Mies on 55 vuotta, ja minä olen 35 vuotta. Tutustuimme kavereiden kautta. Meillä vain oli tosi hauskaa yhdessä ja aika samanlainen elämäntilanne, vaikka ikäeroa onkin.

Olemme olleet vasta neljä kuukautta yhdessä. Ikäero ei näy oikeastaan millään tavalla. Ajatukset, haaveet ja unelmat ovat kummallakin samanlaisia. Muillakaan ihmisillä ei ole ollut mitään negatiivista sanottavaa suhteestamme.

Mieheni lapset ovat jo aikuisia, ja oma lapseni on jo teini. Lapsien hankinta on varmaan monesti se haastavin asia, mutta meistä kumpikaan ei halua enää lisää lapsia.”

Päivi, 35

Osa nimistä on muutettu.

Tuulentupa

”Riidellessä kutsun häntä vanhukseksi” – 16 naista kertoo, miten iso ikäero vaikuttaa parisuhteeseen

Olisihan tuolla voinut useampikin miestään vanhempi nainen kertoa kokemuksiaan, normi kun tuntuu olevan toisinpäin. Meillä, lapsettomalla parilla, kun toisen lapsentekoikä alkaa olla lopuillaan ja toinen ei lapsia ole vielä ajatellut, on ikä tullut väkisin ajatuksiin ja suhteen tilaan mukaan. Pakko on puhua ja käydä läpi, mitä kumpikin elämältään ja suhteeltaan haluaa. Ensimmäiset pari vuotta olisin sanonut samaa, ettei ikä vaikuta, mutta nyt vastaan toisin. Jos vanhemmalla naisella olisi jo...
Lue kommentti

Moni mies on lähisuhdeväkivallan uhri, mutta kokemukset hiljennetään vähättelyllä. Tuomasta käskettiin lopettamaan ”ruikuttaminen”.

– Oikeuslaitos on aina ollut vaimoni puolella, kun oikeudessa on ruodittu yhteisten lasten huoltajuutta tai suhteessa tapahtunutta väkivaltaa. Viranomaisiin ei ole ollut luottamista, jos sana on sanaa vastaan.

Näin kertoo eräs nimettömänä pysyttelevä mies Miessakit-järjestön tiloissa Helsingin keskustassa. Hän on lähisuhdeväkivallan uhri, joka kertoo kohdanneensa viranomaisten vähättelyä miesten kokemaa väkivaltaa kohtaan. 

Miessakit on miesten hyvinvointia tukeva järjestö. Sen Väkivaltaa kokeneet miehet -hanke tarjoaa apua miehille, jotka ovat kokeneet henkistä tai fyysistä väkivaltaa kotona tai kadulla. Tähän mennessä hanke on auttanut Suomessa jopa 200 miestä, joille väkivallan vähättely on arkipäivää.

Nais- ja miesuhritutkimusten mukaan naiset ja miehet kokevat lähes yhtä usein väkivaltaa parisuhteessaan. Vuonna 2010 tehdyn tutkimuksen mukaan naisista 17 ja miehistä 16 prosenttia on kokenut fyysistä väkivaltaa tai sillä uhkailua jossain vaiheessa nykyistä parisuhdettaan.

”Kun yritin puhua ongelmista, se oli ruikuttamista”

Myös helsinkiläinen Tuomas, 58, turvautui kokemustensa vuoksi Miessakit-järjestöön. Hän kertoo Me Naisille eläneensä parikymmentä vuotta avioliitossa, jossa hän koki jatkuvaa henkistä väkivaltaa. Tuomas ei esiinny jutussa omalla nimellään aiheen arkaluontoisuuden vuoksi.

Ongelmat nousivat hiljalleen esiin: jatkuva syyllistäminen ja demonisointi oli osa arkea. Kumppani löysi sanomisen aihetta kaikesta, mitä Tuomas teki. Pienistä asioista tuli isoja reaktioita ja rajuja riitoja.

– Puhuin aina väärällä äänensävyllä. Ja kun yritin puhua näistä ongelmista vaimolle, se oli ruikuttamista tai minäkeskeistä, Tuomas kertoo.

Miessakien mukaan väkivalta voi ilmetä joko suoraan fyysisesti kehoon kohdistuvana tai sanallisesti tapahtuvana mitätöintinä tai alistamista.

”Jos tilanne olisi ollut päinvastoin, se olisi ollut täysi katastrofi.”

Tuomas ajatteli pitkään, että kaikki tämä kuuluu normaaliin käyttäytymiseen ja parisuhteeseen. Hänellä kesti kauan ymmärtää, ettei suhde ei ole sellainen kuin pitäisi.

Kerran vaimo kävi myös käsiksi. Anteeksipyyntöä Tuomas ei koskaan saanut, vaan lisää alistamista ja vähättelyä.

– Jos tilanne olisi ollut päinvastoin, se olisi ollut täysi katastrofi. Suhdeväkivalta on molemminpuolista, se vain esiintyy eri tavoin, hän sanoo.

Naisten ja miesten kokemassa lähisuhdeväkivallassa on eroja. Miessakit-järjestön koordinaattori Jussi Pekkola kertoo, että naisten kokema väkivalta johtaa selvästi useammin naisen kuolemaan. Miehille on yleisempää tulla lyödyksi kotona.


”Skarppaa”

Kulttuuriimme on syöpynyt ajatus, että väkivalta kohdistuu ainoastaan naisiin. Esimerkiksi Googlen kuvahaussa hakusana domestic violence (perheväkivalta) tuottaa tulokseksi lähes yksinomaan kuvia pahoinpidellyistä naisista.

Tämän vuoksi miesten kokemaan väkivaltaan liittyy suurta häpeää. Apua ei uskalleta saada tai pyytää, koska kulttuurissamme miestä ei ole totuttu mieltämään uhrina.

Tuomas sai eron jälkeen apua terapiasta ja Miessakeilta. Hän kokee, että miesten ei ole helppo tuoda tämänkaltaisia asioita esiin. Hän on aiemmin itse tukeutunut vääriin ihmisiin – sellaisiin, jotka ojentavat ja käskevät skarpata. Jotkut miehet eivät edes jaksa kuunnella tämmöisiä ongelmia.

”Ainoa vaihtoehto on lähteä pois.”

– Pitää olla tarkka, kenelle avautuu. Siinä on mennyt myös arvokkaita ihmissuhteita rikki, kun ystävä on reagoinut vähättelemällä.

Tuomaksella kesti pitkään päästä eroon suhteesta ja sen mukanaan tuomista ongelmista. Hänellä on vahva viesti miehille, jotka kärvistelevät väkivaltaisissa suhteissa.

– Väkivaltaiset suhteet eivät korjaannu mihinkään, joten ainoa vaihtoehto on lähteä pois.

Koetko parisuhteessasi henkistä tai fyysistä väkivaltaa? Täältä saat apua:

Yleinen hätänumero 112.

Nettiturvakoti: myös chat-mahdollisuus.

Ensi- ja turvakotien liitto: päivystävät turvakodit.

Miessakit: päivystyspuhelin p. 044 751 1340 on avoinna ma-­ke kello 9­-12. Muina aikoina voit jättää viestin vastaajaan, niin sinuun otetaan yhteyttä. Sähköposti: vakivaltaa.kokeneet.miehet(at)miessakit.fi

Naisten linja: p. 0800 02400, maksuton tukinumero ma-pe 16-20, la-su 12-16

Rikosuhripäivystys: auttava puhelin p. 116 006 suomeksi ma–ti klo 13–21 ja ke–pe klo 17–21 sekä ruotsiksi keskiviikkoisin klo 13–17. Myös chat.

Lisäksi mm:

  • Kuntien sosiaalipäivystykset (kiireelliset asiat myös virka-ajan ulkopuolella)
  • Terveyskeskukset
  • Äitiys- ja lastenneuvolat
  • Työterveyshuolto
  • Mielenterveystoimistot
  • Perheneuvolat
  • A-klinikat
  • Sosiaalitoimistot
  • Seurakunnat
  • Oikeusaputoimistot

Lähde: Väestöliitto.

Miksi yhteiset arvot ovat niin tärkeitä, ja mitä erilaisille arvoille on tehtävissä? Pariterapeutti vastaa.

Viikon puhutuin julkkisuutinen on ollut Sara Siepin ja Roope Salmisen ero. Sara Sieppi kirjoitti eron taustoista blogissaan seuraavasti:

– Tällaisen elämänmuutoksen myötä olo on tietysti haikea ja surullinen, mutta muuta mahdollisuutta ei enää ollut. Kun arvot eivät kohtaa, on parisuhdetta mahdotonta ylläpitää.

Jokainen on tietysti oman suhteensa paras asiantuntija, mutta onko arvojen erilaisuus aina kuolintuomio suhteelle? Ja miten arvot käytännössä näkyvät parisuhteen arjessa?

– Kun arvot ovat tiedossa, niistä voidaan keskustella. Toivoa siis on, sanoo psykologi ja pari- sekä perheterapeutti Pirjo Kiiskilä

”Arvot mitataan teoissa.”

Jaetut arvot ovat parisuhteessa tärkeät, koska puolisoiden toisistaan eriävistä arvoista voi syntyä helposti ristiriitoja. Kiiskilän mukaan on myös tutkittu, että arvojen mukainen elämä tuo tyytyväisyyttä. Jos ihminen pystyy toteuttamaan arvojaan, hän voi hyvin. 


Mikä on elämässä tärkeää?

Jos arvot parisuhteessa mietityttävät, Kiiskilä kehottaa ottamaan ensin selvää omista arvoista ja lisäämään niiden mukaisia tekoja parisuhteeseen. On hyvä myös miettiä, ovatko arvot omia vai onko ne ehkä poimittu sellaisenaan kasvuympäristöstä, kuten lapsuudenperheestä. 

– Arvoissa on kysymys siitä, mikä on itselle tärkeää elämässä. Parisuhde on näyttämö, jolla näkyy se, mikä kullekin on tärkeää, Kiiskilä sanoo.

Kysyimme Me Naisten Facebook-seuraajilta, mitkä arvot parisuhteessa niin tärkeitä, että eroavaisuudet niissä voivat johtaa eroon. Muun muassa tällaisia arvoja lukijat mainitsivat tärkeiksi parisuhteelle:

  • uskollisuus, luottamus ja kunnioitus 
  • tulevaisuudensuunnitelmat: haluaako toinen lapsia, avioliiton tai yhteisen kodin?
  • elämänkatsomus ja poliittiset näkemykset
  • rahankäyttö
  • suhtautuminen tasa-arvoon
  • suhtautuminen työntekoon
  • suhtautuminen läheisyyteen ja yhteiseen aikaan
  • elämänasenne: onko toinen optimisti ja toinen pessimisti? 

Voiko suhde toimia ilman yhteistä maailmankatsomusta?

Elämänkatsomus oli monelle vastaajalle tärkeä arvo.

”Itse erosin nuorena poikaystävästäni, kun hän ei ollut uskossa. Totta kai se voisi toimia, mutta kun usko on kaiken perusta, sen kaiken haluaa jakaa toisen kanssa. On ihanaa kun voi rukoilla yhdessä ja kasvattaa lapsia samoista arvoista käsin. Parisuhteessa on jotain niin paljon enemmän, kun koko elämän voi jakaa toisen kanssa”, pohti eräs vastaaja Facebookissa.

Pirjo Kiiskilän mukaan esimerkiksi eri uskontokuntia edustavat puolisot joutuvat tekemään suhteen eteen töitä ja olemaan joustavia sekä suvaitsevaisia toisiaan kohtaan, jotta liitto toimisi. Se ei välttämättä ole huono asia, sillä täytyyhän toimivan parisuhteen eteen muutenkin työskennellä. 

Politiikka on harvoin ratkaiseva kysymys parisuhteessa, mutta osa vastaajista arveli, että täysin erilaiset yhteiskunnalliset kannat tuskin päätyvät saman katon alle.

”Vaikka pariskunta ei politiikasta paljoa puhuisikaan keskenään, niin poliittisillakin arvoilla on merkitystä; harvemmin vaikkapa vihreitä arvoja arvostava eksyy kimppaan persujen kannattajan kanssa”, Me Naisten Facebook-sivulla pohditaan.

Suuret eroavaisuudet rahankäytössä tai ajankäytössä voivat Me Naisten seuraajien mielestä ajaa eroon. Se, miten aikaa käytetään, kertookin paljon arvoista. 

– Arvot mitataan teoissa. Moni sanoo, että minulle työ ja parisuhde ovat tärkeitä, mutta jos työ vie liikaa aikaa parisuhteelta, toimiiko silloin arvojensa mukaisesti? Kiiskilä kysyy. 

Arvo vai tavoite?

Vaikka tunteet, tavoitteet ja vaikutelma oman parisuhteen toimivuudesta vaihtelevat, arvot eivät Kiiskilän mukaan muutu nopeasti. 

– Arvopohja on kivijalka, josta lähdetään liikkeelle, koska arvot ovat suhteellisen pysyviä. Tavoitteet voivat muuttua, mutta arvot silti säilyä.

”On jokaisen harkinnassa, millainen kumppani haluaa olla.”

Esimerkiksi perhe voi olla pariskunnalle tärkeä arvo, ja he voivat toivoa saavansa paljon lapsia. Elämä saattaa kuitenkin mennä niin, ettei lapsia tule. Se ei tarkoita, etteikö oman pienen perheen vaaliminen yhä olisi parille tärkeää. 

Kiiskilä huomauttaa, että arvoihin ei kannata suhtautua sääntöinä. 

– On jokaisen harkinnassa, millainen kumppani haluaa olla. Eikä ole olemassa oikeita tai vääriä arvoja, on vain erilaisuutta. 

Joskus arvojen hiljattainen muuttuminen iän myötä saattaa kuitenkin olla eron taustalla. 

– Jos on mennyt hyvin nuorena yhteen, jolloin oma psykologinen kehitysvaihe on ollut kesken eikä ole tiennyt, mitä loppuelämältä haluaa, voi kolme- tai nelikymppisenä herätä siihen, että tässäkö elämä oli. Varsinkin, jos suhde ei ole toimiva, siinä ovat arvoasiat kovalla koetuksella, Kiiskilä toteaa.

Aamu

Sara Sieppi erosi Roopesta, koska arvot eivät kohdanneet – voiko suhde toimia ilman yhteisiä arvoja? Pariterapeutti: ”Arvot mitataan teoissa...

Ette kumpikaan kommentoija tainneet ymmärtää mistä on kysymys kun puhutaan arvoista. En usko että nyt on kysymys laukuista tai rahasta. Eikös se Roope ole pettänytkin Saraa. Ja Roope on itse kehunut Saraa ihanaksi eron jälkeenkin. Taitaa olla niin että tällä uskollisuus ja luottamus puolella tökkii. Mutta tämähän on vain arvailua. Ja sehän ei ulkopuolisille kuulu. Tekin kaksi kommentoijaa halusitte ilkeillä. Menkää kasvamaan.
Lue kommentti