Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

Tony Dunderfeltin mukaan rakkaudessa ja vetovoimassa on kyse aivan eri hermojärjestelmistä ja hormoneista.

Se saattaa näin alkukesästä tuntua mysteeriltä. Että kun aurinko lämmittää taas ihoa, niin yhtäkkiä vanha tuttu Jaska tuntuu oudon kiinnostavalta, Siinä Mielessä.

Mutta onko se mikään mysteeri? Ei, rakkauden arvoituksista iso osa jo ratkennut, väittää psykologi Tony Dunderfelt, jonka uusissa kirjoissa Mitä on rakkaus? ja Rakas parisuhde luvataan kertoa asiasta totuus alle sadassa sivussa.

Dunderfeldt keskittyy rakkausasioissa heterosuhteisiin, mutta onneksi näihin arvoituksiin on paljon yleispäteviäkin vastauksia.

– Rakkaus on lämmintä avautumista toista kohtaan. Se on mun määritelmäni, hän sanoo.

Eikö kuulosta kauniilta? Sitä se onkin. Ensin on kiinnostava ihminen. Syntyy molemminpuolista hyväksyntää. Tavatessa tuntuu läheiseltä. Meissä on niin paljon samaa. Mitä! Sinäkin olet Kuusankoskelta, ei voi olla, minäkin olen.

Sitten yhtäkkiä ollaan draaman äärellä. Tekee mieli koskettaa, mutta onko Jaska samalla aaltopituudella? Rakkauteen liittyy aina mahdollisuus tulla hylätyksi.

– Rakkaus voi olla toverillista, ja voi ystävääkin koskettaa, suunnilleen hartioihin. Raja menee eroottisessa kosketuksessa. Eroottinen kosketus on riski, koska ei voi tietää, tunteeko toinen vain rakkautta vai myös vetovoimaa.

Tonyn mukaan rakkaudessa ja vetovoimassa on kyse aivan eri hermojärjestelmistä ja hormoneista. Rakkaus elää samanlaisuudesta ja läheisyydestä, vetovoima vaatii erilaisuutta, etäisyyttä ja flirttiä. Parhaissa parisuhteissa molemmat puolet saa pysymään mukana, mutta se vaatii vähän viitseliäisyyttä.

Ei nyt mennä siihen viitsimis- ja vaivannäköpuoleen. Nautitaan hetki kutkuttavista tunteista rakkauden äärellä. Jäikö tähän aiheeseen enää mitään mysteereitä?

– On se edelleen mysteeri, että miksi ihmisten välillä on syvää rakkautta. Kyllä lapsia syntyisi ilmankin. Väitän, että jokin syvä ulottuvuus rakkaudesta on vielä löytymättä, ja yksi vastaus saattaa löytyä naisen sisältä, g- ja a-pisteistä.

Ohoh?

– Kyllä, on aivan naurettavaa, että vielä jotkut miettivät, onko g-pistettä olemassa. Kyse on siitä, miten syvällä olevia rakkauden alueita avataan. Seuraavassa kirjassani syksyllä on siitä lisää...

Lue myös:

Puhu hiljaa rakkaudesta – käytä oheisia sanoja

Saako Facebookissa olla ystävä eksän kanssa?

Rakastuin varattuun – mitä nyt teen?