Hodgkinin tauti ei ole koskaan ollut este Janinan (vas.) ja Elinan ystävyydelle. Kuvat: Jussi Vierimaa
Hodgkinin tauti ei ole koskaan ollut este Janinan (vas.) ja Elinan ystävyydelle. Kuvat: Jussi Vierimaa

Elina vei syöpää sairastavan ystävänsä Janinan unelmalomalle Filippiineille – ja kun kaikki meni pieleen, hän oli valmis tekemään mitä tahansa rakkaan ystävänsä vuoksi.

Maanantai 20. helmikuuta, Helsinki-Vantaa

Elina Ruuhinen, 25, katselee ystäväänsä Janina Tuomistoa, 25, lentokenttäterminaalissa. Tämä näyttää väsyneeltä. Kävely on epävarmaa, askel hapuileva.

– Yöunet jäivät lyhyeksi, Janina selittää.

Janina on matkustanut eilen bussilla Vaasasta ja yöpynyt sedällään. Nyt olo on niin heikko, että Janina kaivaa laukusta oksikodonia, lääkettä, joka on morfiiniakin vahvempaa.

Tabletti on päivän toinen, pahimpina saattaa mennä viisi. Janina on syönyt särkylääkettä kipuihinsa siitä asti, kun hänellä 16-vuotiaana todettiin Hodgkinin tauti eli imukudossyöpä. Uusin käänne tapahtui vuoden alussa: lääkärit huomasivat, että tauti oli levinnyt aivoihin kasvaimeksi, jota ei voi leikata.

Elinaa huolestuttaa. Lennon lähtöön on aikaa tunti. Onko Janinan väsynyt katse vain väsymystä vai jotain muuta? Hän soittaa sairaanhoitajaäidilleen.

Äiti tarkistaa asian, jonka Elinakin on jo selvittänyt moneen otteeseen: kyllä, Janina on saanut lentoluvan lääkäreiltään. Janina toistelee vierellä, että häntä vain väsyttää, reissuun on lähdettävä.

Tästä matkasta Janina ja Elina ovat nimittäin haaveilleet vuosia. Kun aivokasvain löytyi, he eivät enää halunneet lykätä sitä yhtään enempää.

Filippiinit kuulostaa ihanalta paratiisilta, jossa he voivat juhlia Janinan 25-vuotissyntymäpäivää. Määränpää on Boracay, yksi Filippiinien suosituimmista lomasaarista.

”Olen jääräpää ja halusin lähteä matkalle. En tietenkään tuolloin tiennyt, että siihen sisältyy riskejä.”

– Haluatko olla ihminen, joka on luvannut lähteä Janinan kanssa matkalle ja peruu kaiken viime hetkellä? äiti kysyy Elinalta puhelimessa.

Elina ei halua. Hän on kerännyt matkaa varten netissä rahaa, ja Janina on maksanut loput säästöillään.

Janina jaksaa kyllä. Naiset nousevat koneeseen.

– Olen jääräpää ja halusin lähteä matkalle. En tietenkään tuolloin tiennyt, että siihen sisältyy riskejä, Janina kertoo nyt.

Tutustuminen

Vaasa on pieni kaupunki, tietenkin samanikäiset nuoret tunsivat toisensa. Elina ja Janina pelasivat molemmat jalkapalloa, mutta eri seuran väreissä. Moikattiin, kun satuttiin näkemään jossain.

Tammikuussa 2009, kun tytöt olivat 17, Elina oli eroamassa poikaystävästään ja lähetti kiihtyneenä viestin Janinalle. Elina oli kuullut huhuja, että Janinalla olisi sutinaa hänen poikaystävänsä kanssa, olivathan nämä seurustelleet hetken muutamaa vuotta aiemmin. Janina vastasi Elinan viestiin ja ehdotti tapaamista.

Kahvilassa Elina katseli kaunista, pitkää, vaaleaa tyttöä. Hän oli kuullut yhteisiltä ystäviltä, että Janina oli sairastunut vuosi sitten syöpään. Janinalla oli nyt vaalea peruukki, ja hän näytti todella laihalta.

Elina aloitti keskustelun varovasti.

– Selvisi heti, että kyseessä oli pelkkä väärinkäsitys. Huomasin pian, että en voi olla Janinalle vihainen. Hän on rauhaa rakastava ja sympaattinen ihminen, ei mikään itseään täynnä oleva tapaus kuten luulin. Meidän oli helppo puhua kaikesta. En ajatellut tuolloin koko sairautta, siitä ei taidettu edes ihan heti puhua, Elina muistelee.

”Elina otti alusta asti syöpäni luontevasti.”

– Monet pitävät minua ylimielisenä, koska olen ujo ja kuljen suu mutrussa. En halua, että sairaudestani tehdään numeroa, vaan toivon minua kohdeltavan kuin ketä tahansa. Elina otti alusta asti syöpäni luontevasti. Sain puhua, jos halusin, mutta hän ei kysellyt liikoja, Janina kertoo.

Sovittiin seuraavat treffit. Ja sitten seuraavat. Tytöt viettivät aikaa toistensa asunnoissa. Elina kokkasi, juoruttiin poikaystävistä ja käytiin sushilla. Välillä Janina oli huonommassa kunnossa. Hoitojen jälkeen hän oli väsynyt, joskus pahoinvoivakin.

– Silti Janina on aina kantanut huolta muista. Äitini muistaa aina, kuinka Janinalla oli sairaudessa huonompi vaihe ja hän silti jaksoi pakata hymyilevänä muuttolaatikoitani.

Tiistai 21. helmikuuta, lento Milano–Hongkong

Hengittää. Varmasti hengittää.

Lentokoneessa Elina katselee viereisessä istuvaa ystäväänsä. Ensimmäinen välilasku Milanossa on takana, ja Janinan vointi muuttuu sitä sekavammaksi, mitä korkeammalle kone nousee.

Hän jaksaa vastata Elinan kysymyksiin vain kyllä tai ei. Lopulta Janina alkaa oksentaa.

Yli 20 tunnin matkan aikana Elina ei nuku silmäystäkään.

– Suuni kävi koko ajan. Yritin pitää Janinan sillä tavoin tajuissaan. Yritin uskotella itselleni, että huomenna nauramme uima-altaalla koko jutulle.

Janina ja Elina pääsevät jatkolennolle ja perille Manilaan. Lämpö iskee kauttaaltaan kehoon ja helpottaa Janinan kipuja. Hotellissa hän nukkuu 20 tunnin unet.

Tiistain ja keskiviikon välinen yö, Manila

Keskellä yötä Elina herää siihen, että Janinan käsi hapuilee kännykkää, mutta nipistääkin Elinaa. Janina puhuu heinästä ja kutsuu Elinaa Yvonneksi. Hän puhuu Elinalle suomea, vaikka he puhuvat aina keskenään äidinkieltään ruotsia.

Elina päättää, että he eivät voi aamulla lentää Boracaylle, vaan ystävä on saatava sairaalaan. Janina on kuitenkin toista mieltä. Hän nousee sängystä, yrittää kävellä mutta kaatuu. Elina saa napattua ystävänsä päästä kiinni juuri, ennen kuin se osuu pöydän kulmaan.

Aamukuudelta hotellin kuljettaja vie tytöt Makati Medical Centeriin, sairaalaan, jonka hän lupaa olevan yksi maailman parhaista. Janina ei reagoi puheeseen, ei pysty kertomaan nimeään. Hän huutaa, kun hoitajat yrittävät saada hänen kädestään kiinni.

– Olin nähnyt Janinan noin kipeänä vain kerran aikaisemmin. Tiedän, että hän ei todellakaan valita turhasta. Olin shokissa, mutta pakotin itseni toimimaan, sillä oli tosi kyseessä, Elina kuvailee.

 


Pyörätuoli kulki tyttöjen mukana koko reissun ajan. Kuvat: Elinan ja Janinan kotialbumit

 

Sairastuminen

Janina oli 16, kun hän kuuli sairastavansa Hodgkinin tautia. Hän kertoi siitä lähimmille ystävilleen.

– Kaverit vain itkivät. Heille syöpä tarkoitti kuolemaa. Minä ihmettelin, miksi itkette. Hyväksyin sairauden paremmin kuin he. En halunnut katkeroitua, vaan päätin ottaa tilanteen kerrallaan. Vasta vuosia myöhemmin ymmärsin, miksi ystäväni menivät sokkiin.

Hodgkinin tauti on harvinainen nuorilla. Taudissa pahanlaatuisia kasvaimia leviää imukudosten kautta kehoon. Janinalla niitä on hoidettu niin sädehoidoilla kuin sytostaateilla. Hänelle on yritetty tehdä myös kaksi kantasolusiirtoa, mutta molemmat epäonnistuivat.

– Se oli kova kolaus henkisesti. Toivoin, että taudin voisi voittaa, Janina sanoo.

”Parikymppisenä minulla oli vaihe, jossa mietin, pitäisikö luovuttaa kokonaan.”

Kun Janina sai diagnoosin, hän päätti, että pyrkii elämään mahdollisimman normaalia elämää. Katkeruutta kohtalostaan hän on tuntenut vain harvoin.

– Parikymppisenä minulla oli vaihe, jossa mietin, pitäisikö luovuttaa kokonaan. Muistan myös kironneeni, kun kaverit lähtivät Kreikkaan lomalle, mutta minä olin hoitojen takia liian huonossa kunnossa lähtemään.

Janinaa on harmittanut, jos hänen sairautensa ymmärretään väärin. Hän välttelee viimeiseen asti käyttämästä keppiä, koska ei kestä muiden katseita.

– Olen kuullut huhuja, että minulla olisi anoreksia. Oikeasti laihtuminen on Hodgkinin yksi oire.

Uusi diagnoosi

Hodgkinissa on vain prosentin todennäköisyys, että kasvain leviää aivoihin. Janinalle kävi niin. Viime keväänä hän huomasi unohtelevansa asioita. Koulussa oli vaikea keskittyä, kun näkökenttä sumentui. Tasapaino petti, ja Janina pelkäsi kaatuvansa.

– Tiesin, että jotain on vialla, mutta en halunnut kuvauksiin ennen joulua. Halusin nauttia juhlasta.

Lääkärit eivät osanneet epäillä kasvainta, mutta magneettikuvauksessa sellainen löytyi. Aivoissa oli senttimetrin kokoinen kasvain, joka painoi näköhermoa.

– Tiesin jo kuvaukseen mennessäni, että minulla on varmasti kasvain päässä. En silti kysellyt, miksi tauti levisi juuri minulla.

Diagnoosin saamisen jälkeen Janina lähti Elinan luo Turkuun. Siellä ystävykset päättivät, että yhteiselle matkalle on päästävä mahdollisimman pian.

Keskiviikko 22. helmikuuta, Manila

Sairaalassa Elina turvautuu taistelulajeissa tuttuihin psyykkausmenetelmiin ja puhuu itselleen ääneen. Olen vakuutusyhtiössä töissä. Minä jos kuka osaan nyt selvittää käytännön asiat.

Elina hakee maksusitoumuksen, jolla Janina pääsee magneettikuviin. Hän lähettää kuvat sähköpostilla Suomeen Janinan lääkäreille. Pysyy rauhallisena.

Vain kerran Elina hermostuu, kun ei saa Janinalta selvää vastausta.

– Onko sinulla non-Hodgkinin lymfooma vai Hodgkinin tauti? Elina huutaa.

Janina saa rauhoittavia. Lääkäri kertoo, että viikon aikana aivokasvain oli kaksinkertaistunut.

– Lentokoneen ilmanpaine sai aivot turpoamaan, ja kasvain oli laajentunut. Olisi ollut hyvin mahdollista, että Janinalta olisi katkennut verisuoni päästä ja hän olisi kuollut koneeseen.

”Jos kone joutuisi tekemään hätälaskun Kiinaan, se voisi maksaa jopa puoli miljoonaa.”

Janina saa kortisonia, joka laskee aivojen turvotusta. Hän ei muista päivästä juuri mitään.

– Olen jälkeenpäin miettinyt äidin kanssa, että onneksi juuri Elina oli kanssani. Harva olisi selvinnyt englanniksi niin vaikeista selvityksistä ja tiennyt, miten toimia.

Elina on sairaalassa 16 tuntia nukkumatta. Kirjoittaa Janinan sairauskertomuksen englanniksi. Juoksee suuren sairaalan käytävillä luukulta toiselle. Toimii välikätenä suomalaisille ja filippiiniläisille lääkäreille.

Suomessa tyttöjen vanhemmatkaan eivät nuku. Vaasassa lääkärit ovat yksimielisiä: Janina pitää saada kotiin sädehoitoon. Filippiiniläiset lääkärit määräävät hänet silti lentokieltoon.

Selviää, että Janinan lennättäminen Suomeen ilman sairaalahenkilökuntaa on hengenvaarallista. Ambulanssilento maksaa 150 000 euroa, eikä vakuutusyhtiö korvaa sitä, sillä kyseessä ei ole matkasairaus.

– Vakuutus kattoi syöpään liittyvää ensihoitoa viikon ajalta. Lentäisimme kotiin täysin omalla vastuulla ja riskillä. Jos kone joutuisi tekemään hätälaskun Kiinaan, se voisi maksaa jopa puoli miljoonaa, Elina kertoo.

Tilanteen vakavuus selviää Elinalle, kun hän yrittää selvittää paluuta hätäpalveluyritys SOS Internationalin ja Suomen konsulaatin kanssa. Kumpikaan ei voi auttaa.

Janinan isä selvittää laivareittejä, jolla voisi hakea tyttärensä kotiin. Paluumatka kestäisi kaksi viikkoa, eivätkä lääkärit usko, että Janina selviäisi matkasta.

– Viranomaiset olivat todella empaattisia ja avuliaita, mutta menin paniikkiin, kun kuulin heidän äänestään, kuinka huolissaan ja surullisia he olivat.

Elina päättää joka hetki, mitä Janinan on milloinkin hyvä kuulla. Paljon hän saa tietää vasta myöhemmin.

– Hoin vain, että en jätä sinua tänne ja kyllä me jotenkin päästään kotiin, Elina kertoo.

Kortisoni auttaa, ja Janinan vointi kohenee hieman. Hän juttelee taas normaalisti, ja Elinasta on huojentavaa kuulla ystävän nauru. Lääkärit antavat luvan poistua sairaalasta viikonlopuksi, ja Elina vie Janinan pyörätuolissa hotellille. Vielä olisi keksittävä, miten he pääsisivät kotiin.

Lauantai 25. helmikuuta, Manila

On Janinan 25-vuotissyntymäpäivän aamu. Kun hotellihuoneen ovelle koputetaan, Janina säikähtää. Kuka siellä voi olla tähän aikaan?

Kymmenkunta hotellin työntekijää ja Elina kurkistavat oven raosta. He kajauttavat ilmoille Happy birthdayn, ja Janinan eteen lasketaan valtava syntymäpäiväkakku.

 


Hotellin henkilökunta muisti Janinaa syntymäpäivänä. ”Söin koko kakun”, Janina sanoo.

 

Yllätykset eivät lopu siihen. Lääkäreiden luvalla Elina on varannut naisille bungalow’n Coco Islandilta, parin tunnin automatkan päästä.


Venematka Coco Islandille kesti puoli tuntia.

 

Pikkusaari on paratiisi valkoisine hiekkarantoineen. Lääkärit ovat kehottaneet Elina ja Janinaa rentoutumaan, ja he tekevätkin parhaansa, ottavat uima-altaalla rennosti aurinkoa.


Janina Elinan kuvaamana paratiisisaaren uima-altaalla 25-vuotissyntymäpäivänä.

 


Elina ja Janina yrittivät chillata raskaan viikon jälkeen altaalla.

 

Altaalla Elina ja Janina myös riitelevät, ainoan kerran koko reissun aikana.

– Elinan mielestä en juonut tarpeeksi vettä. En kestä, jos minua holhotaan. Meille tuli sanaharkka, joka sovittiin nopeasti. Tosiasiassa olin kiitollinen Elinalle: en osaa ajatella, kuka olisi toiminut noissa oloissa ja tilanteessa paremmin, Janina sanoo.

Maanantai 27. helmikuuta, Manila

Illalla syttyy toivon kipinä. Elina kuulee ystävänsä lääkäriäidiltä Medflight Finland -hätäpalvelusta, jossa tehohoito lentää hakemaan potilaita ympäri maailmaa. Yritys neuvottelee asiakkaan puolesta lentoyhtiön kanssa ja ottaa vastuun potilaan kuljetuksesta.

Palvelun hinta on yli 10 000 euroa. Illalla Elina avaa nettiin Go fund me -sivustolle rahankeruukampanjan. Hän on miettinyt nettikeräystä jo aikaisemmin, mutta 150 000 euroa olisi ollut mahdoton saada kasaan. Tämä summa voisi onnistua.

Janina vetää peittoa korville. Hän epäilee koko ajatusta. Miksi kukaan haluaisi antaa hänelle rahaa?

”Luulin aina, että ihmiset pelkäävät syövän tarttuvan.”

Elina seuraa tilin karttumista herkeämättä. Kun ensimmäinen tonni on täynnä, vauhti kiihtyy. Yöllä hänen on ihan pakko herättää Janina. Keräyksen avaamisesta on kulunut kuusi tuntia, ja kasassa on jo 20 000 euroa.

Pienistä kymmenien eurojen lahjoituksista on kasvanut tarpeeksi iso summa. Myös media on kuullut ystävien ahdingosta, ja Elinan puhelin soi tiuhaan.

– Sanoin Elinalle, että herätä minut aamulla uudestaan. En ole koskaan aikaisemmin puhunut sairaudestani julkisesti, vaan olen halunnut pitää asian itselläni. Nyt tarvitsimme rahat, joten minun oli pakko olla avoin.

Aamulla Janina alkaa uskoa, että yön tapahtumat eivät olleet unta.

– Sain paljon kannustavaa palautetta lahjoittajilta. Luulin aina, että ihmiset pelkäävät syövän tarttuvan.


Elina asuu nykyään Turussa. Sinne Janina suuntasi myös silloin, kun oli saanut tiedon aivokasvaimesta.

 

Maanantai 20. maaliskuuta, Turku

Kotiinpaluusta on kulunut reilu kaksi viikkoa, kun Janina ja Elina tapaavat Turussa, Elinan nykyisessä kotikaupungissa. Halaus on lämmin, käsivarret vielä ruskettuneet. Ystävykset suunnittelevat kahvilakäyntiä ja ostosreissua keskustaan, sillä Janinan vointi on kohtalainen.

– Eilen olin energinen, tein ruokaa kuin normaali ihminen. Tänään olen väsyneempi, kaaduin yöllä kaksi kertaa, kun kävin vessassa. Aivokasvaimen kanssa eläminen on sellaista aaltoliikettä, Janina kuvailee.

Paluumatka Filippiineiltä suomalaisen ensihoitajan kanssa sujui hyvin. Janina oli kahden lennon ajan makuuasennossa. Kädessä oli kanyyli, joka annosteli kortisonia estämään turvotusta. Ambulanssi tuli kentälle vastaan ja vei Janinan ja Elinan suoraan Vaasan keskussairaalaan, jossa vanhemmat jo odottivat. Kaksitoista päivää kestänyt matka oli tuntunut heistä ikuisuudelta.

– Vasta kun näin äidin ja isän, uskoin, että selviän, Janina sanoo.

Janina oli sairaalassa vuorokauden. Sen jälkeen arki on jatkunut kuten ennenkin, paitsi että pään kasvainta kuritetaan nyt sädehoidoilla.

– Lääkärin kirjoittamassa sairauskertomuksessa lukee tällä hetkellä, että olen lentokiellossa. Toivon, että se kohta vielä jonain päivänä pyyhkiytyisi pois.

”Ymmärsin, että muut eivät ajattele minusta sairauteni takia mitään pahaa.”

Eniten matka muutti Janinan asennetta hänen sairauteensa.

– Vaasassa olin piilotellut sitä. Kun Filippiineillä joku tuijotti pyörätuoliani, sanoin vain, että minulla on syöpä. Ymmärsin, että muut eivät ajattele minusta sairauteni takia mitään pahaa.

Yhteinen reissu oli käännekohta myös ystävyydelle. Janina tietää, että hän voi luottaa Elinaan missä tahansa tilanteessa. Elina taas ajattelee tuntevansa Janinan paremmin, kun on nähnyt tämän myös heikkona.

– Voimme puhua toisillemme suoraan ja myös romahtaa toisen edessä. Ennen reissua olimme hyviä ystäviä, nyt olemme siskoja.

Miksi yhteiset arvot ovat niin tärkeitä, ja mitä erilaisille arvoille on tehtävissä? Pariterapeutti vastaa.

Viikon puhutuin julkkisuutinen on ollut Sara Siepin ja Roope Salmisen ero. Sara Sieppi kirjoitti eron taustoista blogissaan seuraavasti:

– Tällaisen elämänmuutoksen myötä olo on tietysti haikea ja surullinen, mutta muuta mahdollisuutta ei enää ollut. Kun arvot eivät kohtaa, on parisuhdetta mahdotonta ylläpitää.

Jokainen on tietysti oman suhteensa paras asiantuntija, mutta onko arvojen erilaisuus aina kuolintuomio suhteelle? Ja miten arvot käytännössä näkyvät parisuhteen arjessa?

– Kun arvot ovat tiedossa, niistä voidaan keskustella. Toivoa siis on, sanoo psykologi ja pari- sekä perheterapeutti Pirjo Kiiskilä

”Arvot mitataan teoissa.”

Jaetut arvot ovat parisuhteessa tärkeät, koska puolisoiden toisistaan eriävistä arvoista voi syntyä helposti ristiriitoja. Kiiskilän mukaan on myös tutkittu, että arvojen mukainen elämä tuo tyytyväisyyttä. Jos ihminen pystyy toteuttamaan arvojaan, hän voi hyvin. 


Mikä on elämässä tärkeää?

Jos arvot parisuhteessa mietityttävät, Kiiskilä kehottaa ottamaan ensin selvää omista arvoista ja lisäämään niiden mukaisia tekoja parisuhteeseen. On hyvä myös miettiä, ovatko arvot omia vai onko ne ehkä poimittu sellaisenaan kasvuympäristöstä, kuten lapsuudenperheestä. 

– Arvoissa on kysymys siitä, mikä on itselle tärkeää elämässä. Parisuhde on näyttämö, jolla näkyy se, mikä kullekin on tärkeää, Kiiskilä sanoo.

Kysyimme Me Naisten Facebook-seuraajilta, mitkä arvot parisuhteessa niin tärkeitä, että eroavaisuudet niissä voivat johtaa eroon. Muun muassa tällaisia arvoja lukijat mainitsivat tärkeiksi parisuhteelle:

  • uskollisuus, luottamus ja kunnioitus 
  • tulevaisuudensuunnitelmat: haluaako toinen lapsia, avioliiton tai yhteisen kodin?
  • elämänkatsomus ja poliittiset näkemykset
  • rahankäyttö
  • suhtautuminen tasa-arvoon
  • suhtautuminen työntekoon
  • suhtautuminen läheisyyteen ja yhteiseen aikaan
  • elämänasenne: onko toinen optimisti ja toinen pessimisti? 

Voiko suhde toimia ilman yhteistä maailmankatsomusta?

Elämänkatsomus oli monelle vastaajalle tärkeä arvo.

”Itse erosin nuorena poikaystävästäni, kun hän ei ollut uskossa. Totta kai se voisi toimia, mutta kun usko on kaiken perusta, sen kaiken haluaa jakaa toisen kanssa. On ihanaa kun voi rukoilla yhdessä ja kasvattaa lapsia samoista arvoista käsin. Parisuhteessa on jotain niin paljon enemmän, kun koko elämän voi jakaa toisen kanssa”, pohti eräs vastaaja Facebookissa.

Pirjo Kiiskilän mukaan esimerkiksi eri uskontokuntia edustavat puolisot joutuvat tekemään suhteen eteen töitä ja olemaan joustavia sekä suvaitsevaisia toisiaan kohtaan, jotta liitto toimisi. Se ei välttämättä ole huono asia, sillä täytyyhän toimivan parisuhteen eteen muutenkin työskennellä. 

Politiikka on harvoin ratkaiseva kysymys parisuhteessa, mutta osa vastaajista arveli, että täysin erilaiset yhteiskunnalliset kannat tuskin päätyvät saman katon alle.

”Vaikka pariskunta ei politiikasta paljoa puhuisikaan keskenään, niin poliittisillakin arvoilla on merkitystä; harvemmin vaikkapa vihreitä arvoja arvostava eksyy kimppaan persujen kannattajan kanssa”, Me Naisten Facebook-sivulla pohditaan.

Suuret eroavaisuudet rahankäytössä tai ajankäytössä voivat Me Naisten seuraajien mielestä ajaa eroon. Se, miten aikaa käytetään, kertookin paljon arvoista. 

– Arvot mitataan teoissa. Moni sanoo, että minulle työ ja parisuhde ovat tärkeitä, mutta jos työ vie liikaa aikaa parisuhteelta, toimiiko silloin arvojensa mukaisesti? Kiiskilä kysyy. 

Arvo vai tavoite?

Vaikka tunteet, tavoitteet ja vaikutelma oman parisuhteen toimivuudesta vaihtelevat, arvot eivät Kiiskilän mukaan muutu nopeasti. 

– Arvopohja on kivijalka, josta lähdetään liikkeelle, koska arvot ovat suhteellisen pysyviä. Tavoitteet voivat muuttua, mutta arvot silti säilyä.

”On jokaisen harkinnassa, millainen kumppani haluaa olla.”

Esimerkiksi perhe voi olla pariskunnalle tärkeä arvo, ja he voivat toivoa saavansa paljon lapsia. Elämä saattaa kuitenkin mennä niin, ettei lapsia tule. Se ei tarkoita, etteikö oman pienen perheen vaaliminen yhä olisi parille tärkeää. 

Kiiskilä huomauttaa, että arvoihin ei kannata suhtautua sääntöinä. 

– On jokaisen harkinnassa, millainen kumppani haluaa olla. Eikä ole olemassa oikeita tai vääriä arvoja, on vain erilaisuutta. 

Joskus arvojen hiljattainen muuttuminen iän myötä saattaa kuitenkin olla eron taustalla. 

– Jos on mennyt hyvin nuorena yhteen, jolloin oma psykologinen kehitysvaihe on ollut kesken eikä ole tiennyt, mitä loppuelämältä haluaa, voi kolme- tai nelikymppisenä herätä siihen, että tässäkö elämä oli. Varsinkin, jos suhde ei ole toimiva, siinä ovat arvoasiat kovalla koetuksella, Kiiskilä toteaa.

Aamu

Sara Sieppi erosi Roopesta, koska arvot eivät kohdanneet – voiko suhde toimia ilman yhteisiä arvoja? Pariterapeutti: ”Arvot mitataan teoissa...

Ette kumpikaan kommentoija tainneet ymmärtää mistä on kysymys kun puhutaan arvoista. En usko että nyt on kysymys laukuista tai rahasta. Eikös se Roope ole pettänytkin Saraa. Ja Roope on itse kehunut Saraa ihanaksi eron jälkeenkin. Taitaa olla niin että tällä uskollisuus ja luottamus puolella tökkii. Mutta tämähän on vain arvailua. Ja sehän ei ulkopuolisille kuulu. Tekin kaksi kommentoijaa halusitte ilkeillä. Menkää kasvamaan.
Lue kommentti

Yhdet sitoo yhteen huumori, toisten rakkaus täydentyy täydellisen nakkistoganoffin avulla.

Mikä on pitkän liiton salaisuus? Kysymykseen lienee yhtä monta vastausta kuin vastaajiakin. Yhden, monen Me Naisten lukijan mielestä varsin toimivan kuvauksen asiasta antoi aiemmin tällä viikolla MTV:n uutisankkuri Keijo ”Keke” Leppänen, 58.

– Tuli luvattua silloin joskus. Kyky erottaa pienet asiat isoista ja arjen tylsyyden sietäminen, hän kertoi Me Naisille.

Keijon kiteytyksestä inspiroituneina listasimme muidenkin tunnettujen, pitkässä liitossa elävien suomalaisten ajatuksia aikaa kestävästä rakkaudesta:

Tellervo Koivisto: ”Huumori on laukaissut monta kiperää hetkeä”

Kuva: Heli Blåfield
Kuva: Heli Blåfield

Toukokuussa 2017 edesmennyt presidentti Mauno Koivisto ja hänen puolisonsa Tellervo, 89, ehtivät olla yhdessä 64 vuotta. Keväällä 2017 Tellervo kertoi Me Naisille, että heidän yhteinen taipaleensa ei ole ollut hänelle itsestäänselvyys.

– Kyllä se ihme on ollut, olemme kuitenkin aika erilaiset ihmiset. Ehkä salaisuus on se, että hän on ajattelija, puhuja ja toimija, minä kuuntelija. Huumori on laukaissut monta kiperää hetkeä.


Reijo Mäki: ”Pohjois-Euroopan paras nakkistroganoff”

Reijo ja Marja. Kuva: Jonna Öhrnberg
Reijo ja Marja. Kuva: Jonna Öhrnberg

Vares-kirjailija Reijo Mäki, 59, ja hänen puolisonsa Marja Risku ovat pitäneet yhtä yli 30 vuotta. Ensi vuonna pari viettää 20-vuotishääpäiväänsä. Pitkän liiton salaisuudeksi Reijo kertoi toukokuussa kolme asiaa:

– Meillä se on riitely ja huumori. Ja se, että teen Pohjois-Euroopan parasta nakkistroganoffia.

Kari Aihinen: ”Pitää olla avoin ja rehellinen”

Kuva: Milka Alanen
Kuva: Milka Alanen

Tv-kokki Kari Aihinen, 46, on ollut vaimonsa Henriikan kanssa yhdessä 17 vuotta. Alkuvuodesta Kari kertoi, että pariskunnan rakkauden salaisuus on rehellisyys – ja kotisiivooja.

– Ei saa valehdella eikä salailla, vaan pitää olla avoin ja rehellinen. Pitää myös olla yhteistä aikaa. Mitä vähemmän näet ja puhut, sitä vähemmän rakkautta, kun ei ole toisen iholla.

– Myös siivooja on loistava! Ennen riitelimme joka sunnuntai, että pitääkö viikon ainoa vapaapäivä käyttää siivoukseen. Nykyään on yksi riidanaihe vähemmän.

Ulla Tapaninen: ”Asiat pitää nostaa esille”

Kuva: Heli Blåfield
Kuva: Heli Blåfield

Näyttelijä Ulla Tapaninen, 62, on ollut nykyisen puolisonsa kanssa yhdessä yli 20 vuotta. Sen aikana hän on oppinut, ettei toista pidä ottaa itsestään selvänä. Lisäksi on tärkeää, että asiat käsitellään tuoreeltaan, eikä niitä enää sen jälkeen vatvota.

– Ei parisuhde tietenkään aina pelkkää suklaata ja samppanjaa ole, on myös kivikkoa ja vastatuulta. Silloin olen aika suora. Asiat pitää nostaa esille ja käsitellä, ja sitten niitä ei enää vatvota. En vatvo asioita muutenkaan, en menneitä enkä oikein tuleviakaan. Mitä ne vanhan vatvomiset auttavat, kun eihän menneille mitään voi? Sellainen, että ’silloin kolmekymmentä vuotta sitten sinä sanoit minulle niin pahasti’ – ei apuva!””


Claes Andersson: ”Pitkään liittoon liittyy myrskyisiäkin vaiheita”

Kuva: Heli Blåfield
Kuva: Heli Blåfield

Kirjailija Claes Andersson, 81, ja hänen puolisonsa Katriina Kuusi ovat eläneet yhdessä yli 45 vuotta. Pari ei ole naimisissa. Me Naisten haastattelussa vuonna 2016 Claes totesi, että yksi avioliitto riitti hänelle.

– Pitkään liittoon liittyy hyvin erilaisia kausia. Ennen ajattelin, että on hyvä pitää liitosta kiinni niin kauan kuin lapset tarvitsevat semmoista. Kun erosin ensimmäisestä vaimostani, nuorin kolmesta lapsestamme oli ihan pieni vielä. Ajattelin silloin koko ajan, että se oli hankalaa lapsille.

Suhde Katriinaan on jatkunut jo niin pitkään, että Claesin mukaan yhdessä olon salaisuuden on pakko olla muutakin kuin velvollisuudentunnetta.

– Eiväthän lapset enää vuosikymmeniin ole meille Katriinan kanssa olleet syy pysyä yhdessä. Kyllä tässä jokin muukin voima on. Ehkä se on lojaalisuus. Pitkään liittoon liittyy myrskyisiäkin vaiheita. Kriisejä ja rakastumisia sinne tänne. Ei ihminen ole mikään ohjelmoitava kone. Mutta kun vanhenee, tulee myös mukavuudenhaluiseksi. Ei jaksa jatkuvasti lopettaa ja aloittaa jotain uutta.

Raakel ja Nicke Lignell: ”Tulemme hemmetin hyvin juttuun”

Kuva: Jonna Öhrnberg
Kuva: Jonna Öhrnberg

Raakel, 51, ja Nicke Lignell, 52, juhlivat kesäkuussa 23. hääpäiväänsä. Päivän kunniaksi Raakel julkaisi Instagram-tilillään ihastuttavan hääkuvan pariskunnasta 23 vuoden takaa.

– 23 vuotta sitten sanoimme TAHDON. Tahdon myös tänään, Raakel kirjoitti tuolloin.

Nicke kertoi vuonna 2013 kaksikon pitkän suhteen salaisuudeksi sen, että he tuntevat toisensa niin hyvin.

– Tunnemme toisemme hyvin ja tulemme hemmetin hyvin juttuun, olemme olleet yhdessä niin pitkään. Raksun kanssa me tykkäämme toisistamme aika tavalla, ihan niin kuin ennenkin.

Kaari Utrio: ”Oppii, milloin toinen pitää jättää rauhaan”

Kuva: Heli Blåfield
Kuva: Heli Blåfield

Kirjailija Kaari Utrio, 76, ja hänen puolisonsa Kai Linnilä avioituivat vuonna 1974. Kaari kertoi syksyllä 2016, että on todella ajatellut olevansa jumalten suosiossa, kun sai sellaisen liiton kuin mitä hänellä on.

– Pitkässä liitossa oppii, milloin toinen pitää jättää rauhaan, Kaari kiteytti haastattelussa.

Sirpa ja Teemu Selänne: ”Kipinää, huumoria ja hyvää seksiä”

Kuva: Veikko Kähkönen
Kuva: Veikko Kähkönen

Jääkiekkoilija Teemu, 48, ja Sirpa Selänne, 48, avioituivat vuonna 1996. Vuonna 2014 pariskunta kuvaili Me Naisten haastattelussa, että heidän suhteestaan ei ole koskaan puuttunut säpinää.

– Olemme karanneet välillä hotelliyöksi pois kotoa. Meidän suhteessamme on riittänyt toisen kunnioitusta sekä kipinää, huumoria ja hyvää seksiä. Se on ollut pitkän liittomme salaisuus, Teemu virnistää.