Sanna Stellan on huomannut ähisevänsä puuhastellessa samalla tavalla kuin hänen äitinsä. Missä asiassa sinusta on tullut samanlainen kuin äitisi tai isäsi?

Minusta ei ainakaan tule samanlaista! Näinhän me usein vannomme, kunnes pikkuhiljaa huomaamme itsestämme yhä enemmän samoja piirteitä kuin äideissämme tai iseissämme. Tästä on tehty myös teatteriesitys Kaikki äitini, kaikki tyttäreni, jonka pääosissa ovat Miitta Sorvali, Pirjo Heikkilä ja Sanna Stellan. Näyttelijät ovat huomanneet myös itsessään samoja piirteitä kuin äideissään.

2897206
Näyttelijät imitoivat videolla äitejään. Video: Radio Aalto

Miitta Sorvali kertoi Radio Aallon haastattelussa, että hänen äitinsä pelkäsi aina kaikki mahdollisia teknisiä laitteita, kuten leivänpaahdinta ja radiota. Sittemmin Miitta Sorvali on huomannut, että on itse jopa avuttomampi kuin äitinsä.

”Olen tietokoneiden kanssa vauvatasolla.”

– Olen tietokoneiden kanssa vauvatasolla. Kerran aikuiset lapseni yrittävät opettaa minulle netin käyttöä. He sanoivat, että äiti ota se hiiri. Mä säikähdin niin hirveästi, että juoksin pois.

Sanna Stellan on huomannut, että hänen äidillään on erikoinen tapa ähistä ja ponnistella, kun tämä puuhastelee, pyyhkii esimeriksi tiskipöytää.

”Äiti tekee kaikesta hirveän numeron, demonstroi sitä omaa ahkeruuttaan.”

– Se on karmeaa. Äiti tekee kaikesta hirveän numeron, ikään kuin demonstroi sitä omaa ahkeruuttaan ja uutteruuttaan. Mutta minä teen ihan samaa.

Pirjo Heikkilän mukaan hänen äitinsä ei osaa sanoa normaalisti ei kiitos, jos tälle tarjotaan vaikkapa kahvia.

– Siihen voisi sanoa ihan vain ei kiitos, mutta alan hokea, että en mä, en mä, en mä. Ja siihen päälle pitää latoa vielä hirveät selitykset tyyliin, kato en mä, en mä, kun oon kato juonut jo niin paljon. Tämä tulee äitiltäni.

Kysyimme teiltä pari viikkoa sitten, miten te muistutatte omia äitejänne tai isiänne. Näin te vastasitte.

”Äitini katse sivaltaa kuin piiska.”

Erikoiset eleet ja äännähtelyt

”Äidilläni on katse, joka saa kenen tahansa veret seisahtumaan. Oikein sellainen tulikivenkatkuinen tuijotus, joka sivaltaa kuin piiska. Yleensä tähän yhdistetään sellainen kielen napsautus "tsihtsit" joka oikein korostaa sitä, jos on toiminut väärin. Itselläni tuo kuoleman katse on vielä hakusessa, mutta kielen napsuttelu on jo hallinnassa. Ärsyttää, kun teen sitä huomaamattani esimerkiksi kassajonossa, kun jono ei muka liiku tarpeeksi nopeasti.” Tuleva tuijottelija, 40

”Kun olen kotona omissa ajatuksissani, huokailen äitini tapaan hum-huh-hum. Olen myös yhtä hajamielinen kuin äitini: astun huoneeseen ja unohdan, minne olin menossa. Teininä huusin äidilleni aina HALOO, kun äiti oli omissa maailmoissaan. Nyt haluan itsekin pitkän työpäivän jälkeen vaipua tuohon rauhaisaan olotilaan, missä voin unohtaa, mitä olin tekemässä.” Väsy, 40

”Aivastus, yskä ja kasvot ovat yhä enemmän saman oloiset kuin äidilläni. Huokailen ja elehdin myös samalla tavalla.” Nainen, 42

”Muutun autonratissa huutavaksi rekkamieheksi.”

Rattiraivo, työmoraali ja järjestelmällisyys periytyneet isiltä

”Isä on tehnyt elämäntyönsä teollisuudessa, ja sinne minäkin hakeuduin. Olen huomannut, että työmoraalini ja sitoutuminen firmaan ovat samanlaisia kuin isällä. Ei ole olemassa käsitettä liikaa töitä, ja työporukka on kuin toinen perhe. Äiti inhosi sitä aina valtavasti. Toivon kovasti, ettei meillä käy puolison kanssa samoin.” Duunari, 34

”Muutun autonratissa huutavaksi rekkamieheksi.”

”Olen huomannut, että varsinkin autonratissa olen samanlainen kuin isäni. Kirosanoja lipsahtelee, ja kommentoin kärkkäästi muiden ajoa. Joskus on kaverinikin on pelästynyt, kun minä – muuten aina niin rauhallinen ihminen – muutun autonratissa kiroilevaksi ja huutavaksi rekkamieheksi.” Nainen, 20

”Isällä on aina kaikki tavarat järjestyksessä, kuten työkalut seinällä niille piirretyillä paikoilla. Ja niin on minullakin. Lusikatkin pitää olla laatikossa kaikki samoin päin, jokaiselle astialle on oma paikkansa ja kaapeissa tavarat ovat tarkalleen niin, että silmät ummessakin löydän sieltä tarvitsemani. Isänisä oli kuulemani mukaan samanlainen.” Pilkku-Iita, 51

Samat nalkutuslauseet ja räyhärituaalit

”Minusta on vanhemmiten tullut samanlainen stressaaja kuin äidistäni. Lisäksi minä myös näytän äidiltäni. Usein meiltä kysytäänkin, olemmeko sisaruksia, vaikka äitini on viisi- ja minä kolmekymppinen. Lisäksi lasten kanssa käytän samoja ärsyttäviä nalkutuslauseita kuin äitini ja minustakin kuoriutuu kunnon marttyyri silloin, kun kukaan muu ei muka tee kotona tee mitään paitsi minä. Huh. Tyttäreni alkaa myös kovasti muistuttaa eleiltään ja tavoiltaan yhä enemmän minua. Niin se pyörä pyörii.” Kevät2017, 31

”Olen maailman leppoisin ihminen, kun kaikki on ok. Mutta kun olen väsynyt tai kun hoidettavia asioita kertyy liikaa, minusta tulee isäni kopio. Räyhään ja melskaan jostain olemattomasta asiasta, kävelen edestakaisin ja kovasti muka touhuan jotain.”  Äitee -76, 41

On trendikästä hankkiutua eroon energiasyöpöistä ihmisistä – mutta keitä ne sellaiset oikein ovat?

Näin vuoden alussa sitä on liikkeellä: energiasyöpöistä ihmisistä eroon hankkiutumista. Heitä luvataan karistaa uudenvuodenlupauksissa, heitä kehotetaan välttelemään oman hyvinvoinnin nimissä – mutta tärkeä kysymys odottaa vastaustaan. Mikä hitsin energiasyöppö? Joku henkilö, joka uuvuttaa, selvästikin. Mistä tiedän, olenko se minä?

Psykologi Taru Helenius toteaa, että kyseessä olisi melkein gallupin paikka: eri ihmisten mielestä eri tyypit ovat kuluttavia.

– Mikä kellekin sopii! Minä saatan kokea kovin puheliaat ihmiset energiasyöppöinä, sinusta he ovat virkistäviä. Äänekkäät, huomiohakuiset ihmiset ovat monien mielestä kuluttavia. Samoin sellaiset, jotka valittavat paljon omista ongelmistaan kuuntelematta toista. Entäs arvaamattomasti käyttäytyvät tyypit – välillä ystävälliset, välillä piittaamattomat? Hekin voivat imeä energiaa.

”Mikä kellekin sopii!”

Energiasyöppö ei siis ole aivan pomminvarma diagnoosi. Joskus kysymys voi olla persoonallisuushäiriöstä tai poikkeuksellisen pahasta itsekeskeisyydestä, mutta ei aina. Saatan hyvinkin olla jonkun ihmisen uudenvuodenlupauslistalla kohdassa ”hankkiudu eroon”, vaikka olen mielestäni erittäin hyvä tyyppi enkä tietääkseni edes narsisti. On ilmeisesti vain tarkkailtava, vastataanko viesteihini enää.

Saako heitä karistaa elämästään?

On myös niin, että vaikea elämäntilanne saattaa tehdä kenestä tahansa tarvitsevan energiasyöpön, ainakin väliaikaisesti. Sellaista energiasyöppöparkaa ei ole reilua hylätä antamatta ensin palautetta. Yllättävän moni pystyy muuttamaan käytöstään.

Taru Heleniuksen mielestä voisi silti olla ihan fiksukin idea tehdä välillä inventaariota omasta elinpiiristään: siinä olisi hyvä olla mahdollisimman hapekkaita ja tasapainoisia ihmissuhteita.

–  Radikaaleja välirikkoja en kannata, mutta pehmeitä pesäeroja kyllä! Ystävyydessä on kyse saamisesta ja antamisesta. Aikaa on muutenkin niin vähän, että turhaa sitä on tuhlata ihmisiin, joiden seurasta jää paha mieli. 
 

Vierailija

Energiasyöppö on parjattu ihmistyyppi – mistä tietää, onko itsekin sellainen?

Erkki kirjoitti: Perinteisesti karistetaan seurasta köyhtyneet, sairastuneet ja menetyksiä kokeneet. He kun eivät jaksa kauheasti iloita ja haluaisivat vielä puhuakin asioistaan. Eivätkä ole hapekkaita ja tasapainoisia. Jokainen ihminen on joskus energiasyöppö. Kannattaisi karsia ne pinnalliset hörhöt, jotka punnitsevat vain omaa etuaan ja jaksamistaan. Media-alalla on energiasyöppöjä vaikka kuinka paljon. Välttäkää näiden seuraa niin paljon kuin mahdollista.Siellä on paljon mielisairaita,...
Lue kommentti
Erkki

Energiasyöppö on parjattu ihmistyyppi – mistä tietää, onko itsekin sellainen?

Perinteisesti karistetaan seurasta köyhtyneet, sairastuneet ja menetyksiä kokeneet. He kun eivät jaksa kauheasti iloita ja haluaisivat vielä puhuakin asioistaan. Eivätkä ole hapekkaita ja tasapainoisia. Jokainen ihminen on joskus energiasyöppö. Kannattaisi karsia ne pinnalliset hörhöt, jotka punnitsevat vain omaa etuaan ja jaksamistaan.
Lue kommentti

Yksi sai tietää puolison pettämisestä, toinen löysi itselleen uuden rakkaan. Naiset kertovat, mistä saivat voimaa erota huonosta suhteesta.

Vaikka tietäisi, että parisuhde on tuhoon tuomittu, ei eroaminen ole välttämättä helppoa. Huonoissa, jopa väkivaltaisissa, suhteissa pysytellään muun muassa pelon, taloudellisen epävarmuuden ja lasten takia – ja siksikin, että toivotaan tilanteen vielä kääntyvän hyväksi.

Eronneet ovat kertoneet Me Naisissa suhteen päättyneen johonkin yksittäiseen viimeiseen niittiin, kuten salatupakoimisen paljastumiseen, yhtäkkiseen reissuilmoitukseen – tai kuraisiin saappaisiin

Aina eron taustalla ei ole mitään yksittäistä hetkeä, joka olisi johtanut välittömään lähtöön. Osa eronneista on kertonut sinnitelleensä pitkään tuhoon tuomitussa suhteessa odottaessaan esimerkiksi tarvittavien rahavarastojen karttumista, asunnon löytymistä tai lasten kasvua. 

Kun kysyimme, mistä eronneet ovat saaneet voimaa lähteä vahingollisesta suhteesta, saimme hyvin vaihtelevia vastauksia. Muutama toistuva teema kuitenkin on: monelle eropäätökseen herättävä hetki on jokin puolison väkivallanteko, mutta eron lopullinen toteuttaminen on vaatinut ystävien tai muiden läheisten apua. 

”Viimeisellä pahoinpitelykerralla ymmärsin, että tulen lopulta pääsemään hengestäni, mikäli suhteeseen vielä jään. Tällä kertaa mies myös potki koiraani, ja se vain oli liikaa”, nelikymppinen nainen kirjoittaa kyselyvastauksessaan.

Hän kertoo saaneensa voimaa erota työtoveriltaan, jolle lopulta uskoutui.

Moni muukin vastaaja korostaa vastauksissaan, että läheisiltä ja jopa kaukaisemmiltakin tuttavilta on mahdollista saada apua lähtemiseen ja eron jälkeisen elämän aloittamiseen, jos vain uskaltaa kertoa tilanteestaan. 

Tällaisista asioista Me Naisten kyselyyn vastanneet suomalaisnaiset saivat voimaa lähteä huonosta suhteesta:

Halusin paremman elämän 

”Olen alkoholistin lapsi ja ajattelin, että koko elämäni ei voi mennä alkoholistin kanssa. Ensin isä, sitten puoliso.”

”Viimeinen lyönti oli lopullinen niitti. Ymmmärsin ettei hän pysty muuttumaan. Tärkeimpänä syynä silloiseen päätökseen pidän kuitenkin sitä, että ansaitsen parempaa. Parempi olla yksin. Onneksi löysin lopulta ihanan aviomiehen.”

”Olin jo pitkään tajunnut, ettei suhde ole terve eikä tule toimimaan, koska mies ei koskaan nähnyt itsessään mitään vikaa. Kysyin itseltäni, pystynkö olemaan loppuelämäni tai viiden vuoden päästä vielä hänen kanssaan ja haluanko tällaisen elämän, jossa minulla ei mitään arvoa. Vastaus oli aina ei. Tiesin, että eron jälkeen oloni ei voisi olla ainakaan huonompi. Päivääkään en ole katunut.”


Terapia herätti

”Kävin itse terapiassa. Siellä jossain vaiheessa ymmärsin, ettei rakastamaansa ihmistä saa kohdella noin ja että vuosien työ itseni kanssa oli romahtamassa nopeasti hänen kohtelunsa takia. Tapahtui myös väkivaltatapaus, jossa tajusin, että haluan elää ja olla olemassa. Suhde jatkui vielä sen jälkeen, mutta se herätti jotain minussa.”

”Sain uuden rakkauden myötä rohkeuden tehdä päätöksen.”

”Terapeuttini avulla ymmärsin, kuinka olen toiminut koko aikuisikäni puolisoani palvellen ja kadottaen itseni kokonaan. Terapeutin kysymys: ”Mikä tekee sinut onnelliseksi?” ja se, etten osannut vastata siihen, oli niin silmiä avaava, että eroprosessi lähti käyntiin.”

Puoliso jäi kiinni

”Vuosien jahkaaminen sai viimeisen niitin, kun ystäväni parikymppinen tytär ilmoitti minulle, että hän joutui hätistelemään miestäni kimpustaan työmatkani aikana. Tyttö näytti myös mieheni hänelle lähettämät rasvaiset tekstiviestit. Olen ikuisesti kiitollinen tytölle siitä, että hän kertoi asiasta minulle, jotta sain vihdoin voimaa erota.”

”Mies jäi kiinni pettämisestä, kun toinen tai oikeastaan kolmas nainen lähetti minulle viestin. Jotenkin tajusin, etten vain voi elää niin. Pettäminen, ja tapa jolla se tehtiin, oli myös niin iso loukkaus, että ymmärsin, että miehellä on isoja ongelmia ehkä myös itsensä kanssa. Muutama ystäväni tuki minua prosessissa tosi paljon.”

Rakastuin toiseen

”Olin jo vuosia haaveillut erosta, mutta päätöksen tein, kun tapasin uuden miehen. Uusi rakkaus tuli yllättäen ja kolahti kovaa, en ollut tiennyt, millaista rakkaus kahden ihmisen välillä voi olla. En elänyt päivääkään missään salasuhteessa, vaan ilmoitin heti silloiselle miehelleni, että tämä oli nyt tässä. Sain uuden rakkauden myötä rohkeuden tehdä päätöksen. Uusi rakkaus on nyt kestänyt melkein 10 vuotta, ja päivääkään en ole katunut.”

”Asioista ei voinut keskustella, ja viimeinen niitti oli käsiksi käyminen, jota en anna ikinä anteeksi. Tein eroa mielessäni useamman vuoden ja tapasin ihmisen, jonka kanssa pystyin keskustelemaan kaikesta. Tämä ihminen on tällä hetkellä elämäni sielunkumppani.”

”Ilman tätä ihanaa työkaveriani olisin tässä suhteessa varmaan edelleenkin, jos edes olisin hengissä.”

”Sain voimaa kolmannesta osapuolesta sekä ajatuksesta, että minä ja poikani olemme ansainneet onnellisen elämän ja että karmea suhde on lapseni lapsuutta. Uusi ihastus auttoi. Minulla ei olisi ikinä ollut voimaa lähteä suhteesta ilman, että sain toisesta voimaa  ja jotenkin myös itsekunnioitukseni takaisin.”

Sain ulkopuolisen näkökulman

”Salasin pitkään kaikilta sen, mitä neljän seinän sisällä tapahtuu. Jossain kohtaa aloin puhua asioista työkaverilleni, joka auttoi minua ymmärtämään, että kaikki vika ei ollut minussa ja etten ollutkaan niin paska, että minua oli vain pakko aina hakata. Ilman tätä ihanaa työkaveriani olisin tässä suhteessa varmaan edelleenkin, jos edes olisin hengissä. Kiitos hänelle siitä.”

”Pidin yhden kerran pääni ja lähdin siskojeni ja äitini avustamana siskoni tupareihin kotipaikkakunnalle. Sinä iltana tajusin, miten paha minun oli olla siinä suhteessa, ja miten suhde oli tuhonnut oman persoonani ja luonteeni. Vielä yksi keskustelu miehen exän kanssa, ja seuraavana päivänä pakkasin kamani ja muutin pois.”

”Eräs ilta miespuolisen ystävän seurassa antoi minulle voiman, jota tarvitsin. Sitä iltaa ennen suhde oli oikeastaan jo kuollut, mutta kulissia pidettiin yllä. Kun ymmärrys siitä iski tajuntaan, että en ollut vuoteen nauranut niin vapautuneesti ja tuntenut oloani niin rennoksi, sain vihdoin voimaa sanoa viimeisen kerran, että tämä oli tässä.”

Terveyteni petti

”Terveyteni oli jo kuukausia ollut todella huono. Ruoka ei pysynyt sisällä eikä lopulta edes maistunut. Laihduin yli kymmenen kiloa kuukaudessa. Tultuani sairaalasta kotiin makasin sohvalla huilaamassa, kun mies tuli sisälle ja sanoi jotain todella ikävää. Se oli se viimeinen niitti, silloin päätin tämän avioliiton olevan nyt tässä. Ja se päätös oli aivan kristallinkirkas.”

”Olin lopulta niin loppu henkisesti, että seuraava askel olisi ollut oma totaalinen romahdukseni. Vain itse tiedän, kuinka viimeisillä voimillani päätin pelastaa itseni ja lapseni.”

”Olin vain henkisesti niin loppu, että fyysinen terveyskin alkoi reistailla. Tuli muun muassa rytmihäiriöitä, joille ei löytynyt syytä.”