Ambivertti vanhempi sopeutuu helposti perhe-elämän erilaisiin tilanteisiin, mutta on samalla vaikeasti ennakoitava.

Perinteisesti ihmiset on jaettu kahteen eri persoonallisuustyyppiin. Introvertit viettävät aikaansa usein mieluiten oman perheensä kesken tai yksin. Ekstrovertti taas rakastaa kaikenlaisia sosiaalisia tilanteita. Ekstrovertin talossa saattaa usein viihtyä omien lapsien lisäksi myös muiden jälkikasvu (ja heidän vanhempansa). 

Ambivertissa puolestaan yhdistyvät nämä kaksi persoonallisuustyyppiä. Entä miten se näkyy vanhemmuudessa? Esimerkiksi näin:

Jos olet ambivertti vanhempi,

  • järjestät mielellään lasten syntymäpäiväjuhlia, ja nautit siitä, että talossa on elämää. Toivot kuitenkin, että juhlat loppuvat ajoissa, sillä väsyt liialliseen sosialisointiin.
  • osallistut mielelläsi päiväkodin yhteisiin tapahtumiin. Ambiverttina pidät jutustelusta, mutta mikäli keskustelun aihe ei kiinnosta, kyllästyt nopeasti.
  • teet paljon asioita perheen kanssa yhdessä, mutta nautit suunnattomasti myös yksin olemisesta. 
  • uppoudut keskusteluun kumppanisi kanssa, mutta hetken päästä saatat olla täysin omissa ajatuksissasi. 

Kuulostaako tutulta? 

Ambivertin vanhemman vahvuuksiin kuuluu joustavuus ja sopeutuminen erilaisiin tilanteisiin. Mutta toisaalta: ambivertin läheiset eivät koskaan tiedä, millä tuulella ambivertti milloinkin on. Eilen sosiaalinen ambivertti saattaa tänään pysytellä täysin omissa ajatuksissaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ambiverttia persoonallisuustyyppiä on tutkittu jo useita vuosia. Vasta viime aikoina on kuitenkin huomattu, että jopa kaksi kolmasosaa ihmisistä kuuluu tähän kyseiseen persoonallisuustyyppiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla