Suhde voi olla pilalla lopullisesti vaikka yhden setelin vuoksi. Kuva: Shutterstock
Suhde voi olla pilalla lopullisesti vaikka yhden setelin vuoksi. Kuva: Shutterstock

Hyväkään suhde ei kestä liian pitkään pimitettyjä talousasioita eikä mielikuvituspuolisoa.

Joskus parisuhteet menevät poikki luonnollisesta syystä. Ihmiset kasvavat erilleen, ja molemmat osapuolet ovat onnellisempia yksin tai toisen ihmisen kanssa. 

Mutta joskus suhteet päätyvät eroon, koska toinen tai molemmat puolisot tekevät ikävän ja turhan virheen.

Psykologinen kirjallisuus tuntee useita yllättäviäkin esimerkkejä, jotka voivat satuttaa parisuhdetta ja nujertaa sen kokonaan. Muun muassa Business Insider on listannut niistä yleisimmät.

Jos tunnistat yhden tai useamman näistä käyttäytymismalleista, kannattaa ruveta tositoimiin ja ratkoa ongelmat parisuhteessasi ennen lopun alkua.

1. Pelkääjäpuoliso pelkää hylätyksi tulemista

Oletko koko ajan huolissasi parisuhteestasi? Reagoitko herkästi hylkäämiseen?

Uusi tutkimus on löytänyt myrkyllisen yhdistelmän, joka voi ennustaa tyytymättömyyttä parisuhteessa. Tulokset tukevat ajatusta, että ”ihminen toteuttaa sen, mitä pelkää”.

Pelkääjäpuolisosta tuntuu, ettei suhde ole niin hyvä kuin se voisi olla.

Tutkimuksen mukaan ihmiset, jotka reagoivat herkästi hylkäämiseen ja pelkäävät tulevan satutetuiksi parisuhteessa, ovat parisuhteeseensa tyytymättömämpiä kuin he, jotka eivät pelkää hylätyksi tulemista. Nämä ihmiset saattavat etäännyttää itsensä helposti kumppaneistaan.

Kun yrittää eristää itsensä pahalta, eristää samalla myös hyvältä: etäisyyden ottaminen vähentää mahdollisuutta täyttymykseen, hyväksyntään ja intiimiin käyttäytymiseen. Pelkääjäpuolisosta tuntuu, ettei suhde ole niin hyvä kuin se voisi olla. Hylkäämisen pelko aiheuttaa rasitusta myös parisuhteen toiselle osapuolelle.

Jos tämä kuulostaa tutulta, yritä kertoa peloistasi kumppanillesi. Jaetut huolenaiheet opettavat molemmille uusia asioita suhteestanne, ja voitte ratkaista ongelmat helpommin yhdessä – ennen kuin etäännytte kokonaan toisistanne.

2. Talousasioista valehteleminen

Seksin, eksien ja pelkojen lisäksi parisuhteessa vaietaan helposti talousasioista.  

Parisuhteessa raha voi tuoda turvaa tai aiheuttaa epävarmuutta. Joillekin kumppanin epäselvät raha-asiat voivat tarkoittaa epäselvää suhdetta. Kaikki eivät kerro puolisoilleen tarkkaan sitä, kuinka paljon he ansaitsevat tai miltä heistä tuntuu, kun toinen tienaa enemmän.

Ennen kuin päätätte yhdistää taloutenne, saattaa olla syytä puhua yhdessä kuluttamisesta ja säästämisestä sekä taloushistoriastanne. Joidenkin parien kannattaa myös tehdä toimintasuunnitelma valmiiksi suurien hankintojen varalle. Mallia voi ottaa vaikka helsinkiläisistä Tommista ja Sonjasta, jotka käyvät parisuhteessaan säännöllisesti erilaisia neuvotteluja erimerkiksi rahankäytöstä.

Lue myös! Tämän verran riitoja mahtuu onnelliseen parisuhteeseen

3. Fantasiakumppanin luominen

Fantasiat ovat useimmiten hyväksi parisuhteessa, mutta ne voivat myös etäännyttää kumppanit toisistaan. Joskus kumppanit luovat toisistaan ja suhteestaan valheellisen mielikuvan, fantasian, jonka mukaan he alkavat elää.

Silloin parisuhde täyttyy nopeasti rutiininomaisista askareista ja rooleista, ja monet spontaanit rakkauden tunteet jäävät helposti kokematta, eikä suhteessa ole tarpeeksi läheisyyttä.

Omia tunteita kannattaa opetella ilmaisemaan myönteisemmällä tavalla. 

Psykologi Robert Firestonen mukaan valheellisia mielikuvia syntyy helposti esimerkiksi silloin, kun suhteessa toinen tai molemmat pelkäävät läheisyyttä, mutta samaan aikaan jännittävät yksin jäämistä. Terveessä parisuhteessa puolisot ovat vapaita ilmaisemaan todellisia tunteitaan ja halujaan, hän kirjoittaa Psychology Todayssa. Mies neuvookin pareja keskustelemaan rehellisesti tunteistaan, etenkin peloistaan.

4. Halveksunnan osoittaminen

Halveksunta ei ole koskaan hyväksi, eikä varsinkaan parisuhteessa. Parit, jotka osoittavat toiselle halveksuntaa ja vihaa, eroavat muita herkemmin.

Halveksunta on voimakkain avioeroa ennustava tekijä.

Amerikkalaisen parisuhdeneuvojan John Gottmanin mielestä halveksunta on voimakkain avioeroa ennustava tekijä, kirjoittaa Business Insider.  Väestöliiton mukaan halveksunta voi parisuhteen lisäksi vaikuttaa negatiivisesti terveyteen. Se heikentää muun muassa kehon immunologista suojajärjestelmää.

Halveksunnan voi selättää rakentamalla kunnioittavan ja arvostavan ilmapiirin parisuhteeseen: asioiden katsominen toisen näkökulmasta on yksi apukeino tähän. Myös omia tunteita kannattaa opetella ilmaisemaan myönteisemmällä tavalla.

5. Uusista jutuista kieltäytyminen

Uuden tutkimuksen mukaan yhdessä uusia asioita kokeilevat pariskunnat ovat onnellisempia parisuhteessaan.

Psykologi Lisa Firestone kirjoittaa Psychology Todayssa, että tämän mielenkiinnon loppuminen uusia juttuja kohtaan voi satuttaa suhdetta ja luoda riitoja.

Kun kumppanisi siis kertoo uudesta ravintolasta ja pyytää sinua sinne tai haluaa korvata elokuvaillan kuntosalilla, lähde mukaan ja kokeile uutta juttua ainakin kerran.

6. Hiljaiset sodankäynnit

Hiljaisia kausia on jokaisessa parisuhteessa. Jos hiljaista sodankäyntiä harrastetaan jatkuvasti, ei suhde kestä sellaista loputtomasti.

Kumpikin ajattelee, että syy on toisessa.

Hiljeneminen nakertaa molempien osapuolien onnellisuutta. Kumpikin ajattelee, että syy on toisessa, ja pahaa tapaa on tällöin vaikeampi muuttaa. Jääkauden lopettaminen onnistuneesti vaatii tarkkaa oman käytöksen pohdiskelua ja toisen kunnioittamista. Vaikenevaa kumppania on syytä myös yrittää rauhoitella, sillä tyynestä ulkokuoresta huolimatta hänen sisällään useimmiten kiehuu.

Kuusi paljastavaa faktaa: Myrkytätkö vahingossa parisuhteesi? Mukana myös hiljaiset sodankäynnit

Kysely

Oletko valehdellut raha-asioistasi puolisollesi?

En
En
77.4%
Kyllä
Kyllä
22.5%
Ääniä yhteensä: 262

Reginan seksipodcast tarjoaa ajattomia fantasioita. Vuosikymmeniä vanhat fantasiat sytyttävät halut edelleen!

Moni muistaa vielä Reginan – sensuelli naistenlehti, joka julkaisi naisille suunnattuja novelleja ja ajanvietepalstoja. Reginan kultavuodet olivat aina 1970-luvusta 1990-lukuun, joten julkaisu on ollut aikoinaan monen teinin ensikosketus seksuaalisuuteen.

Nyt Naisen unelmia -seksipalstat saa kätevästi korvaan, sillä Supla julkaisee 9 kuumaa novellia ääneen luettuna. Nostalgiset seksifantasiat heräävät jälleen henkiin, mutta miltä ne kuulostavat nuoren naisen korvaan vuonna 2018? Kelpaako sama vanha pehmoporno enää tässä ajassa, kun seksiä on kaikkialla ympärillämme?

”Kohtauksista välittyy aidon tuntu, intohimo ja ripaus romantiikkaa.”

Kuuntelen jaksot Pohjoisen taivaan alla ja Pyykkipäivä. Äärimmäisen ikivihreitä seksifantasioita peuhaamisesta huoltomiehen kanssa pyykkituvalla ja ventovieraan miehen kanssa Lapissa saunan lauteilla. Toimii joka kerta.

Jaksoissa kuvaillaan todella yksityiskohtaisia seksikohtauksia, jotka saavat kuuntelijankin posket helottamaan. Erilaisesta kielestä ja kummallisesta sanoista huomaan, että novellit todella ovat ajalta, jolloin itse olin vasta ajatus vanhempien mielessä. Erilainen tarinankerronta tekee podcasteista kiinnostavaa kuunneltavaa.

Jos itseään haluaa viihdyttää, seksipodcastit ovat kivaa vaihtelua konemaiselle pornolle, sillä kohtauksista välittyy aidon tuntu, intohimo ja ripaus romantiikkaa. Naiskertojan ääni on miellyttävä. Odotin huomattavasti hillitympiä novelleja, mutta kohtaukset ovat oikeasti melko rohkeita. Kuulijoita tuskin haittaa.

”Naisen unelmia on todiste siitä, että mikään ei ole muuttunut.”

”En voi vastustaa kiusausta koskettaa häpyäni, vaikken enää ole yksin tässä talossa. Mieshän voi vaikka yllättää minut. Hivelen häpyhuuliani ja tunnen liukkauden sormissani.”

”Hän laskeutuu yhä alemmas, suudellen lämpimän ihoni sentti sentiltä läpi. Kun mies viimein saavuttaa häpykumpuni, nostan kutsuvasti lanteitani kärsimättömänä. Mutta miehellä ei tunnu olevan kiire. Hän nostaa päätään, hymyilee, levittää sitten rauhallisesti reiteni, kunnes uppoutuu jalkoväliini.”

Mikä on tuomiomme retropehmopornolle? Ehdottomasti jatkoon. Jos et vielä ole kokeillut podcasteja, kokeile ainaki tätä. Seksipodcasteista saa välitöntä vauhtia siivoushetkeen tai vaikka kuulokkeisiin työmatkalle, ja 9 jakson sarja on kuin luotu juhannuksen rentoiluhetkiin.

Naisen unelmia on todiste siitä, että mikään ei ole muuttunut – vuosikymmeniä vanhat fantasiat sytyttävät halut edelleen ja saavat kuulijan kiemurtelemaan pöksyissään. Nostalgia ja intohimo ovat samassa pakkauksessa, freesimpänä kuin koskaan.

Naisen unelmia -podcast nyt kuunneltavissa Suplassa. Me Naiset ja Supla kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Romanttinen mies

Seksinostalgiaa! Reginan Naisen unelmia -palstasta voi nauttia nyt podcastina – miltä ikivihreä pehmoporno kuulostaa nykypäivänä?

Seksinovelleissa suurin herkku on se "mutta sitä ennen", eli kaikki viettelyksen tai kiihottumisen asteet hyvin kerrottuna. Se varsinainen "akti" kun ei montaa sanaa saati lausetta edes tarvi. Toki sitäkin osaavat paremmat kirjoittajat kuvailla hyvinkin herkullisen romanttisesti, ilman että tarvitsee kuvailla anatomis-biologisesti yhdyntää.
Lue kommentti

Rakkauden etsiminen on äärimmäisen tavoitteellista alkukesästä, koska noh, kukapa haluaisi tehdä juhannustaikoja yksin.

Mikä on kesäsinkkuilussa parasta? No tietenkin pirskahtelevat kesäromanssit.

Osalle sinkuista kesäheila on kirosana, mutta osa aktivoituu, koska tiedossa voi olla hurjaa hetken huumaa, tajutonta kesäseksiä tai parhaassa tapauksessa syksyllä jatkuva parisuhde. Kansallisromanttinen Suomen suvi hekumoi lempeä, ja sinkut tarttuvat mahdollisuuteen.

Me Naisten empiirisen sinkkuteorian mukaan korkeilla kertoimillakin on takaraja – juhannuksena nimittäin. Aikaa ei ole tolkuttomasti, sillä kovimmat sinkkumarkkinat ovat käynnissä juhannukseen saakka. Sen jälkeen ovi sulkeutuu.

Häh?

Fakta: kun kelit lämpenevät, niin lämpenevät myös jurot suomalaiset. He suorastaan sulavat, kuin talvella pakastunut jääkalikka. Yhtäkkiä kadut, terassit ja puistot täyttyvät ihmisistä, ja tuntemattomalle onkin ihan okei välillä jutella. Taustalla tässä kaikessa ovat hyrräävät hormonit. Tiedettä.

”Tapailu on äärimmäisen tavoitteellista, koska noh, kukapa haluaisi tehdä juhannustaikoja yksin.”

Muun muassa deittisovellus Tinderissä käy äärimmäisen kova kuhina alkukesästä. Puhelin kilisee mätseistä ja uusista viesteistä lakkaamatta. Treffeillä pitää käydä harva se ilta, ettei ehdi edes ystäviä nähdä, kertovat Me Naisten sinkkulähteet.

Tapailu on äärimmäisen tavoitteellista, koska noh, kukapa haluaisi tehdä juhannustaikoja yksin. Sinkut suorastaan janoavat rakkautta alkukesästä. Juhannus taas on rakkauden hekuman pääpäivä, sillä kondomien myynti räjähtää juhannuksena. Juhannuksena pystytetään juhannussalkoja ja suomalaiset vaihtavat tavallisen lauantaiseksin rohkeisiin tekoihin.

Vaikka heinäkuu ja elokuu ovatkin hyvää aikaa rakkaudelle, loppukesästä ihmiset käpertyvät enemmän muihin puuhiin. Peli voi olla jo menetetty. On mökkeilyä, lomareissuja ja muutenkin tekemistä ennen hyvien säiden päättymistä. Rakkauden mahdollisuus säilyy, kun on oikein optimistinen, mutta loppukesästä aikaa vieviä aktiviteetteja on vain paljon enemmän.

Syksyllä suomalaiset taas sulkeutuvat koko talvikauden ajaksi sisätiloihin, eikä lempi enää leisku samaan tahtiin. Unohda koko juttu. Sinkkuelämällä on elinkaari ja neljä vuodenaikaa, joita ei tule uhmata tai kyseenalaistaa.

Sinkku, laitahan siis töpinäksi, mikäli janoat seksihelteitä! Ovi sulkeutuu pian!