Treffeille toivelistan kanssa? Kannattaa, sanoo parisuhdekouluttaja. Kuva: Shutterstock
Treffeille toivelistan kanssa? Kannattaa, sanoo parisuhdekouluttaja. Kuva: Shutterstock

Parisuhdekouluttajan mukaan suhde alkaa usein mennä väärään suuntaan jo heti alussa.

Eron jälkeen moni näkee selvästi, että suhteella oli jo alun perinkin sangen huono onnistumisennuste. Eroseminaarien vetäjän, parisuhdekouluttaja Marianna Stolbowin mukaan yllättävän moni on empinyt avioliittoaan vielä alttarillakin.

– Moni miettii vielä alttarillakin, pitäisikö kaikki perua. He eivät täysin usko suhteeseen. Moni on jälkikäteen sanonut, että olisi viikko ennen häitä halunnut perua, mutta ei uskaltanut. Tiedän heitäkin, joilla oli kirkko varattu ja sitten on peruttu.

Stolbowin mukaan perääntymispäätös on viisas, jos ihminen oivaltaa, että merkit ongelmista ovat jo ilmassa. Kannattaa pysähtyä ja miettiä, mikä liitossa itse asiassa arveluttaa.

Joskus kyse voi olla vain pelosta. Sitoutumista voi pelätä esimerkiksi siksi, että omat vanhemmat ovat epäonnistuneet. Onko vanhempien suhde ollut niin huono, että omakin käsitys parisuhteesta on karu? Miksi et usko sen kestävän?

Uudessa Vanhempien kaltainen -kirjassaan (Wsoy) Stolbow pohtii parisuhteen malleja, joita olemme perineet vanhemmiltamme. Stolbowin mukaan selvä vähemmistö on saanut kotoaan onnellisen suhteen mallin.  Onko siis ihme, että kompuroimme omissamme?

Siinä se virhe tapahtuu, ihan alussa, kun sulkee silmät asioilta, jotka järjen tasolla tietää ongelmiksi itselleen.

Rakastatko vain mielikuvaa?

Monet voivat olla alttarilla epävarmoja paitsi omista tunteistaan myös kumppanistaan. Stolbow muistuttaa, että usein suhde alkaa mennä väärään suuntaan jo heti alussa. Ymmärrettävästi haluamme ihastuneina antaa itsestämme kaunistellun kuvan – ja toisaalta sulkea silmämme toisen häiritseviltä piirteiltä. Jos on ollut pitkään yksin, parisuhdetta voi haluta melkein hinnalla millä hyvänsä.

– Se on inhimillistä, mutta siinä petaa pahaa paikkaa itselleen jatkossa. Rehellinen kannattaa olla heti. Omat ja toisen huonot puolet pitäisi tietää.  Jos kovasti haluaa elämäänsä parisuhteen, voi ihastuneena ajatella, ettei välitä joistakin piirteistä. Siinä se virhe tapahtuu, ihan alussa, kun sulkee silmät asioilta, jotka järjen tasolla tietää ongelmiksi itselleen, Stolbow sanoo.

Jos et pysty hyväksymään hänen kaikkia piirteitään, älä edes aloita suhdetta.

– Mieti, rakastatko ihmistä sellaisena kuin hän on, vai mielikuvaasi hänestä. Jos et pysty hyväksymään hänen kaikkia piirteitään, älä edes aloita suhdetta. Muutostoivelista on hirveän raaka, se syö suhdetta. Epämääräiset muutostoiveet ovat pähkähulluja myös siksi, että harva meistä jalostuu ikääntyessään, vaan arki ja omat piirteet kärjistyvät.

Toisen muuttumisen varaan ei kannata laskea, mutta onko sinulla myöskään varaa olla toiselle täysin armoton?

– Siihenhän vaikuttaa paljon myös oma itsetunto. Jos tunnistan, että itsessäni on ärsyttäviä piirteitä, niin minun täytyy saman verran niellä toisessakin.

Toivelistan kanssa treffeille?

Moni sinkku laatii listan unelmiensa kumppanin piirteistä. Parisuhdekouluttajan mielestä onkin järkevää miettiä, mitä kumppaniltaan toivoo.

– Kumppania etsivän kannattaa olla rehellinen itselleen ja listata, mitä kestää ja mitä ei. Mieti, mitkä piirteet kumppanissa ja omassa arjessa ovat keskeisiä. Tämä on hyvä sanoa ääneen, niin oppii myös itsestään. Silloin deittimarkkinoillakin on helpompi suunnistaa.

Kumppania etsivän kannattaa olla rehellinen itselleen ja listata, mitä kestää ja mitä ei.

Toisesta ei kannata hakea vikoja, vaan ennen kaikkea tarkastella itseään rehellisesti.

– Katse pitäisi ensisijaisesti osoittaa itseen eikä pelkästään siihen, mitä odotan toiselta. Mitä itse pystyn antamaan ja mitä en kestä?

Se voi myös onnistua!

Avoimuuteenkin pitäisi kyetä jo heti suhteen alussa, jos toiveissa on elämänkumppanuus. Molempien kannattaa tuoda pöytään omat todelliset piirteensä eikä yrittää liian kovasti tehdä vaikutusta esittämällä unelmakumppania.

– Molempien pitäisi ymmärtää, mitkä asiat voivat tuottaa vaikeuksia, ja kysyä mitä osaamme niille tehdä.

Tällöin liitolla on paremmat mahdollisuudet onnistua.

– Sehän on hyvä piirre, että ajattelee, että tämä voi myös onnistua. On kaunista, että yrittää. Suhde voi onnistua, vaikka valmista pakettia ei varmasti saakaan.

 

 

On trendikästä hankkiutua eroon energiasyöpöistä ihmisistä – mutta keitä ne sellaiset oikein ovat?

Näin vuoden alussa sitä on liikkeellä: energiasyöpöistä ihmisistä eroon hankkiutumista. Heitä luvataan karistaa uudenvuodenlupauksissa, heitä kehotetaan välttelemään oman hyvinvoinnin nimissä – mutta tärkeä kysymys odottaa vastaustaan. Mikä hitsin energiasyöppö? Joku henkilö, joka uuvuttaa, selvästikin. Mistä tiedän, olenko se minä?

Psykologi Taru Helenius toteaa, että kyseessä olisi melkein gallupin paikka: eri ihmisten mielestä eri tyypit ovat kuluttavia.

– Mikä kellekin sopii! Minä saatan kokea kovin puheliaat ihmiset energiasyöppöinä, sinusta he ovat virkistäviä. Äänekkäät, huomiohakuiset ihmiset ovat monien mielestä kuluttavia. Samoin sellaiset, jotka valittavat paljon omista ongelmistaan kuuntelematta toista. Entäs arvaamattomasti käyttäytyvät tyypit – välillä ystävälliset, välillä piittaamattomat? Hekin voivat imeä energiaa.

”Mikä kellekin sopii!”

Energiasyöppö ei siis ole aivan pomminvarma diagnoosi. Joskus kysymys voi olla persoonallisuushäiriöstä tai poikkeuksellisen pahasta itsekeskeisyydestä, mutta ei aina. Saatan hyvinkin olla jonkun ihmisen uudenvuodenlupauslistalla kohdassa ”hankkiudu eroon”, vaikka olen mielestäni erittäin hyvä tyyppi enkä tietääkseni edes narsisti. On ilmeisesti vain tarkkailtava, vastataanko viesteihini enää.

Saako heitä karistaa elämästään?

On myös niin, että vaikea elämäntilanne saattaa tehdä kenestä tahansa tarvitsevan energiasyöpön, ainakin väliaikaisesti. Sellaista energiasyöppöparkaa ei ole reilua hylätä antamatta ensin palautetta. Yllättävän moni pystyy muuttamaan käytöstään.

Taru Heleniuksen mielestä voisi silti olla ihan fiksukin idea tehdä välillä inventaariota omasta elinpiiristään: siinä olisi hyvä olla mahdollisimman hapekkaita ja tasapainoisia ihmissuhteita.

–  Radikaaleja välirikkoja en kannata, mutta pehmeitä pesäeroja kyllä! Ystävyydessä on kyse saamisesta ja antamisesta. Aikaa on muutenkin niin vähän, että turhaa sitä on tuhlata ihmisiin, joiden seurasta jää paha mieli. 
 

Yksi sai tietää puolison pettämisestä, toinen löysi itselleen uuden rakkaan. Naiset kertovat, mistä saivat voimaa erota huonosta suhteesta.

Vaikka tietäisi, että parisuhde on tuhoon tuomittu, ei eroaminen ole välttämättä helppoa. Huonoissa, jopa väkivaltaisissa, suhteissa pysytellään muun muassa pelon, taloudellisen epävarmuuden ja lasten takia – ja siksikin, että toivotaan tilanteen vielä kääntyvän hyväksi.

Eronneet ovat kertoneet Me Naisissa suhteen päättyneen johonkin yksittäiseen viimeiseen niittiin, kuten salatupakoimisen paljastumiseen, yhtäkkiseen reissuilmoitukseen – tai kuraisiin saappaisiin

Aina eron taustalla ei ole mitään yksittäistä hetkeä, joka olisi johtanut välittömään lähtöön. Osa eronneista on kertonut sinnitelleensä pitkään tuhoon tuomitussa suhteessa odottaessaan esimerkiksi tarvittavien rahavarastojen karttumista, asunnon löytymistä tai lasten kasvua. 

Kun kysyimme, mistä eronneet ovat saaneet voimaa lähteä vahingollisesta suhteesta, saimme hyvin vaihtelevia vastauksia. Muutama toistuva teema kuitenkin on: monelle eropäätökseen herättävä hetki on jokin puolison väkivallanteko, mutta eron lopullinen toteuttaminen on vaatinut ystävien tai muiden läheisten apua. 

”Viimeisellä pahoinpitelykerralla ymmärsin, että tulen lopulta pääsemään hengestäni, mikäli suhteeseen vielä jään. Tällä kertaa mies myös potki koiraani, ja se vain oli liikaa”, nelikymppinen nainen kirjoittaa kyselyvastauksessaan.

Hän kertoo saaneensa voimaa erota työtoveriltaan, jolle lopulta uskoutui.

Moni muukin vastaaja korostaa vastauksissaan, että läheisiltä ja jopa kaukaisemmiltakin tuttavilta on mahdollista saada apua lähtemiseen ja eron jälkeisen elämän aloittamiseen, jos vain uskaltaa kertoa tilanteestaan. 

Tällaisista asioista Me Naisten kyselyyn vastanneet suomalaisnaiset saivat voimaa lähteä huonosta suhteesta:

1. Halusin paremman elämän 

”Olen alkoholistin lapsi ja ajattelin, että koko elämäni ei voi mennä alkoholistin kanssa. Ensin isä, sitten puoliso.”

”Viimeinen lyönti oli lopullinen niitti. Ymmmärsin ettei hän pysty muuttumaan. Tärkeimpänä syynä silloiseen päätökseen pidän kuitenkin sitä, että ansaitsen parempaa. Parempi olla yksin. Onneksi löysin lopulta ihanan aviomiehen.”

”Olin jo pitkään tajunnut, ettei suhde ole terve eikä tule toimimaan, koska mies ei koskaan nähnyt itsessään mitään vikaa. Kysyin itseltäni, pystynkö olemaan loppuelämäni tai viiden vuoden päästä vielä hänen kanssaan ja haluanko tällaisen elämän, jossa minulla ei mitään arvoa. Vastaus oli aina ei. Tiesin, että eron jälkeen oloni ei voisi olla ainakaan huonompi. Päivääkään en ole katunut.”


2. Terapia herätti

”Kävin itse terapiassa. Siellä jossain vaiheessa ymmärsin, ettei rakastamaansa ihmistä saa kohdella noin ja että vuosien työ itseni kanssa oli romahtamassa nopeasti hänen kohtelunsa takia. Tapahtui myös väkivaltatapaus, jossa tajusin, että haluan elää ja olla olemassa. Suhde jatkui vielä sen jälkeen, mutta se herätti jotain minussa.”

”Sain uuden rakkauden myötä rohkeuden tehdä päätöksen.”

”Terapeuttini avulla ymmärsin, kuinka olen toiminut koko aikuisikäni puolisoani palvellen ja kadottaen itseni kokonaan. Terapeutin kysymys: ”Mikä tekee sinut onnelliseksi?” ja se, etten osannut vastata siihen, oli niin silmiä avaava, että eroprosessi lähti käyntiin.”

3. Puoliso jäi kiinni

”Vuosien jahkaaminen sai viimeisen niitin, kun ystäväni parikymppinen tytär ilmoitti minulle, että hän joutui hätistelemään miestäni kimpustaan työmatkani aikana. Tyttö näytti myös mieheni hänelle lähettämät rasvaiset tekstiviestit. Olen ikuisesti kiitollinen tytölle siitä, että hän kertoi asiasta minulle, jotta sain vihdoin voimaa erota.”

”Mies jäi kiinni pettämisestä, kun toinen tai oikeastaan kolmas nainen lähetti minulle viestin. Jotenkin tajusin, etten vain voi elää niin. Pettäminen, ja tapa jolla se tehtiin, oli myös niin iso loukkaus, että ymmärsin, että miehellä on isoja ongelmia ehkä myös itsensä kanssa. Muutama ystäväni tuki minua prosessissa tosi paljon.”

4. Rakastuin toiseen

”Olin jo vuosia haaveillut erosta, mutta päätöksen tein, kun tapasin uuden miehen. Uusi rakkaus tuli yllättäen ja kolahti kovaa, en ollut tiennyt, millaista rakkaus kahden ihmisen välillä voi olla. En elänyt päivääkään missään salasuhteessa, vaan ilmoitin heti silloiselle miehelleni, että tämä oli nyt tässä. Sain uuden rakkauden myötä rohkeuden tehdä päätöksen. Uusi rakkaus on nyt kestänyt melkein 10 vuotta, ja päivääkään en ole katunut.”

”Asioista ei voinut keskustella, ja viimeinen niitti oli käsiksi käyminen, jota en anna ikinä anteeksi. Tein eroa mielessäni useamman vuoden ja tapasin ihmisen, jonka kanssa pystyin keskustelemaan kaikesta. Tämä ihminen on tällä hetkellä elämäni sielunkumppani.”

”Ilman tätä ihanaa työkaveriani olisin tässä suhteessa varmaan edelleenkin, jos edes olisin hengissä.”

”Sain voimaa kolmannesta osapuolesta sekä ajatuksesta, että minä ja poikani olemme ansainneet onnellisen elämän ja että karmea suhde on lapseni lapsuutta. Uusi ihastus auttoi. Minulla ei olisi ikinä ollut voimaa lähteä suhteesta ilman, että sain toisesta voimaa  ja jotenkin myös itsekunnioitukseni takaisin.”

5. Sain ulkopuolisen näkökulman

”Salasin pitkään kaikilta sen, mitä neljän seinän sisällä tapahtuu. Jossain kohtaa aloin puhua asioista työkaverilleni, joka auttoi minua ymmärtämään, että kaikki vika ei ollut minussa ja etten ollutkaan niin paska, että minua oli vain pakko aina hakata. Ilman tätä ihanaa työkaveriani olisin tässä suhteessa varmaan edelleenkin, jos edes olisin hengissä. Kiitos hänelle siitä.”

”Pidin yhden kerran pääni ja lähdin siskojeni ja äitini avustamana siskoni tupareihin kotipaikkakunnalle. Sinä iltana tajusin, miten paha minun oli olla siinä suhteessa, ja miten suhde oli tuhonnut oman persoonani ja luonteeni. Vielä yksi keskustelu miehen exän kanssa, ja seuraavana päivänä pakkasin kamani ja muutin pois.”

”Eräs ilta miespuolisen ystävän seurassa antoi minulle voiman, jota tarvitsin. Sitä iltaa ennen suhde oli oikeastaan jo kuollut, mutta kulissia pidettiin yllä. Kun ymmärrys siitä iski tajuntaan, että en ollut vuoteen nauranut niin vapautuneesti ja tuntenut oloani niin rennoksi, sain vihdoin voimaa sanoa viimeisen kerran, että tämä oli tässä.”

6. Terveyteni petti

”Terveyteni oli jo kuukausia ollut todella huono. Ruoka ei pysynyt sisällä eikä lopulta edes maistunut. Laihduin yli kymmenen kiloa kuukaudessa. Tultuani sairaalasta kotiin makasin sohvalla huilaamassa, kun mies tuli sisälle ja sanoi jotain todella ikävää. Se oli se viimeinen niitti, silloin päätin tämän avioliiton olevan nyt tässä. Ja se päätös oli aivan kristallinkirkas.”

”Olin lopulta niin loppu henkisesti, että seuraava askel olisi ollut oma totaalinen romahdukseni. Vain itse tiedän, kuinka viimeisillä voimillani päätin pelastaa itseni ja lapseni.”

”Olin vain henkisesti niin loppu, että fyysinen terveyskin alkoi reistailla. Tuli muun muassa rytmihäiriöitä, joille ei löytynyt syytä.”