Vastaa kyselyymme ja voita Diorin hajuvesi
Entäpä, jos biletys onkin suhteen ylläpitävä voima? Kuva: Shutterstock
Entäpä, jos biletys onkin suhteen ylläpitävä voima? Kuva: Shutterstock

Kerro meille, miten parisuhteen ja biletyksen voi yhdistää onnistuneesti. Vai voiko sitä?

Kilpailu on päättynyt. Onnetar arpoi hajuveden voittajaksi nimimerkki Even.

****

F1-mestari Kimi Räikkönen kertoo uudessa kirjassa, mihin hänen edellinen avioliittonsa kaatui.

– Se oli koko avioliitto enemmän tai vähemmän hurlumheitä minun osaltani, Kimi sanoo kirjassa.

Hän ehti olla naimisissa kymmenen vuotta Jenni Dahlmanin kanssa, kun ero astui voimaan vuonna 2014. He olivat aikanaan Suomen seuratuimpia pareja, jotka viihtyivät myös yöelämässä. Otsikoissa raportoitiin tuolloin tarkasti, kenen kanssa he näyttäytyvät, kun he liikkuivat erikseen.

Yksikään juhla tai moka ei jäänyt huomiotta. Kansainvälinen lehdistö huomasi myös Kimin alkoholinkäytön; uutuuskirja kertoo nyt muun muassa 16 päivän ryyppyputkesta keskellä F1-kautta sekä valehtelusta ja pettämisestä.

– Edellisessä suhteessa oli aina pelko, että jääköhän tästä ja tästä kiinni. Että koska tulee Seiska, mitä siellä Seiskassa nyt on. Valehtelet ja yrität viikon päästä muistaa, mitenhän tämä juttu piti tällä kertaa selittää, Kimi pohtii Tuntematon Kimi Räikkönen -kirjassa.  

Me Naiset haluaa kuulla nyt tavallisten suomalaisten bileparien elämästä. Jos elät tai olet elänyt suhteessa, jossa molemmat tai kumpikin tykkäävät juhlia, vastaa kyselyymme alla.

Arvomme vastaajien kesken yhden Diorin Joy-hajuveden (arvo noin 95 euroa), joten jätä yhteystietosi, jos haluat olla mukana arvonnassa.
Arvomme vastaajien kesken yhden Diorin Joy-hajuveden (arvo noin 95 euroa), joten jätä yhteystietosi, jos haluat olla mukana arvonnassa.

 

Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.