Tapa surra voi olla tiedostamaton rooli. ”Jos perheessä on vaikeuksia ilmaista tunteita, yksi perheenjäsen voi ilmaista niitä kaikkien puolesta. Hän on usein tunteikas, dramaattinen ja ottaa kaiken itseensä. Se vapauttaa muut. Tuo velloo, joten muiden ei tarvitse”, psykologi Nina Pyykkönen sanoo. Kuva: Shutterstock
Tapa surra voi olla tiedostamaton rooli. ”Jos perheessä on vaikeuksia ilmaista tunteita, yksi perheenjäsen voi ilmaista niitä kaikkien puolesta. Hän on usein tunteikas, dramaattinen ja ottaa kaiken itseensä. Se vapauttaa muut. Tuo velloo, joten muiden ei tarvitse”, psykologi Nina Pyykkönen sanoo. Kuva: Shutterstock

Nyt häntä pystyyn – ei sittenkään niin hyvä neuvo.

On monta tapaa suhtautua suruun. Yksi ajattelee, että surevan on otettava aikansa. Toisten mielestä se, mihin keskittyy, vahvistuu. Ja siksi vellomisen sijaan pitäisi miettiä jotain valoisampaa.

Jos tavat käsitellä tunteita eroavat kovasti toisistaan, ne voivat aiheuttaa konflikteja ihmissuhteissa. Toinen suuntaa katseen heti eteenpäin ja väsyy jatkuvaan vatvomiseen, toinen taas rypee kriisissä kuukausikaupalla ja loukkaantuu, jos suruun suhtaudutaan kepeästi.

Onko yksi tapa parempi kuin toinen? Saako ystävää käskeä ryhdistäytymään?

Jokainen vatvoja on ehkä kuullut seuraavat lauseet ainakin kerran: Kyllä se siitä. Mieti jotain muuta. Nyt häntä pystyyn!

”Ihmisillä on illuusio, että voimme valita mielentilamme.”

Erikoispsykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkösen mielestä ne ovat ennemmin huonoja kuin hyviä neuvoja.

– Useammin ongelma on se, että ohitamme toisen olon ja sanomme, että nyt häntä pystyyn, kuin se, että jäämme kuulolle, Pyykkönen sanoo.

– Ihmisillä on illuusio, että voimme valita mielentilamme. Se ei pidä ollenkaan paikkaansa. Tiedostamaton osa mielestä, josta tunteetkin kumpuavat, elää ihan omaa elämäänsä. Muutenhan masentunutkin voisi vain päättää, että nyt lopetan tämän hölmöilyn.

Ison kriisin kokenut saattaa käsitellä sitä ihan terveellä tavalla, tuoda surua esiin ja puhua aiheesta paljon, mutta ihminen, joka itse ajattelee asiat aina ilon kautta, ei välttämättä kykene sietämään surun tunteita – ja siksi ne on helpompi kuitata ajattelemalla jotain muuta.

”Yksipuolisesti positiivinen asenne kätkee usein sisäänsä kyvyttömyyden käsitellä vaikeita tunteita.”

Silloin ongelma ei ehkä ole tilittäjässä vaan ystävässä, joka ei jaksa kuunnella. Häntä pystyyn -asenne ei ole aina terve ratkaisu.

– Se kieltää tunteet, jotka kuuluvat kriisiin. Yksipuolisesti positiivinen asenne kätkee usein sisäänsä kyvyttömyyden käsitellä vaikeita tunteita.

Kriisi yhdistää

Ihannetilanteessa ystävyys on vastavuoroista: kumpikin saa siitä yhtä paljon. Kriisin yllättäessä asetelma keikahtaa usein päälaelleen. Toinen tarvitsee tavallista enemmän tukea ja apua – ja se on ihan ok.

– Silloin ollaan kuulolla, tuetaan eikä tungeta keskusteluun omia asioita. Siedetään epätasapainoa, Nina Pyykkönen sanoo.

Mutta kuinka paljon ystävän huolia pitää olla valmis kuuntelemaan?

Pyykkönen käyttää vertausta erikokoisista mielen säiliöistä. Jokaisella on mielessään säiliö murheille, ja sen tilavuus vaihtelee esimerkiksi elämäntilanteen mukaan. Jos säiliö on täynnä omia murheita, sinne mahtuu vähemmän toisten huolia.

– Jos säiliö on jo valmiiksi täynnä, toisen avautuminen saa sen läikkymään yli, Pyykkönen sanoo.

Jos molemmat ovat kokeneet saman kriisin, suru voi aluksi yhdistää. Kokemuksen, kuten avioeron, puiminen yhdessä lähentää – kunnes toinen pääseekin sen yli.

– Toinen ei enää halua jäädä menneeseen jumiin, mutta toinen velloo vielä surussa.

Miksei tuo enää kuuntele, miettii surija. Miten tuo voi olettaa, että olen vain häntä varten, ajattelee toinen.

Jos erilaiset tavat surra kriisiyttävät ystävyyden, keskustelu voi olla paikallaan.

– Rehellisyys on aina paras reitti, mutta sanat kannattaa valita sensitiivisesti. Toiselle voi sanoa, että en ihan ymmärrä tapaasi suhtautua tähän. Se ei tarkoita sitä, että toisen tapa olisi väärä ja oma oikea.

Liian pitkä suru?

Vaikka surulle on hyvä antaa aikaa, joskus murehtiminen voi mennä liiallisuuksiin. Suru ei ole muuttumaton tila vaan aktiivista toimintaa ja tunteiden käsittelyä. Siksi sen pitäisi ajan kanssa helpottaa.

”Vuoden kuluttua menetyksestä on yleensä jo vähän helpompi olo.”

– Vuoden kuluttua menetyksestä on yleensä jo vähän helpompi olo. Jos ei ole, surun kanssa on ehkä jumissa, Nina Pyykkönen sanoo.

Jos vellominen menee liian pitkälle, ihminen ei välttämättä pääse eteenpäin ilman apua. Taustalla on usein aiempia käsittelemättömiä asioita.

Suruun jumiutunut saattaa alkaa oireilla myös muutoin kuin suremalla, kärsiä esimerkiksi unettomuudesta, ruokahalun muutoksista tai työkyvyn heikkenemisestä. Tilanteen huomaa yleensä useampi lähipiirin ihminen.

Pitkittyessään suru voi muuttua masennukseksi.

– Suru on aktiivinen tila. Masennus ei ole surua vaan enemmänkin surun vastakohta. Masentuneen tunteet ovat kuin pois päältä, mikään ei tunnu miltään, Pyykkönen sanoo.

Jos läheinen tuntuu jääneen suruun jumiin, siitä voi huomauttaa kauniisti. Tapoja on muitakin kuin tutut ”pääse jo yli” ja ”nyt häntä pystyyn”. Toiselle voi esimerkiksi kertoa, että kokee avuttomuutta surun edessä.

”Suru on aktiivinen tila. Masennus ei ole surua vaan enemmänkin surun vastakohta.”

– Jos tuntuu, että toinen ei syystä tai toisesta pääse eteenpäin, kannattaa sanoa, että olet ehkä jumissa. Näyttää, että sureminen ei etene.

Jos läheiset eivät osaa enää auttaa, ammattilaiselle jutteleminen voi olla paikallaan.

– Itse on usein vaikeaa arvioida, mikä on normaalia. Jälkikäteen tuntuu tärkeältä, että joku puuttui asiaan.

On trendikästä hankkiutua eroon energiasyöpöistä ihmisistä – mutta keitä ne sellaiset oikein ovat?

Näin vuoden alussa sitä on liikkeellä: energiasyöpöistä ihmisistä eroon hankkiutumista. Heitä luvataan karistaa uudenvuodenlupauksissa, heitä kehotetaan välttelemään oman hyvinvoinnin nimissä – mutta tärkeä kysymys odottaa vastaustaan. Mikä hitsin energiasyöppö? Joku henkilö, joka uuvuttaa, selvästikin. Mistä tiedän, olenko se minä?

Psykologi Taru Helenius toteaa, että kyseessä olisi melkein gallupin paikka: eri ihmisten mielestä eri tyypit ovat kuluttavia.

– Mikä kellekin sopii! Minä saatan kokea kovin puheliaat ihmiset energiasyöppöinä, sinusta he ovat virkistäviä. Äänekkäät, huomiohakuiset ihmiset ovat monien mielestä kuluttavia. Samoin sellaiset, jotka valittavat paljon omista ongelmistaan kuuntelematta toista. Entäs arvaamattomasti käyttäytyvät tyypit – välillä ystävälliset, välillä piittaamattomat? Hekin voivat imeä energiaa.

”Mikä kellekin sopii!”

Energiasyöppö ei siis ole aivan pomminvarma diagnoosi. Joskus kysymys voi olla persoonallisuushäiriöstä tai poikkeuksellisen pahasta itsekeskeisyydestä, mutta ei aina. Saatan hyvinkin olla jonkun ihmisen uudenvuodenlupauslistalla kohdassa ”hankkiudu eroon”, vaikka olen mielestäni erittäin hyvä tyyppi enkä tietääkseni edes narsisti. On ilmeisesti vain tarkkailtava, vastataanko viesteihini enää.

Saako heitä karistaa elämästään?

On myös niin, että vaikea elämäntilanne saattaa tehdä kenestä tahansa tarvitsevan energiasyöpön, ainakin väliaikaisesti. Sellaista energiasyöppöparkaa ei ole reilua hylätä antamatta ensin palautetta. Yllättävän moni pystyy muuttamaan käytöstään.

Taru Heleniuksen mielestä voisi silti olla ihan fiksukin idea tehdä välillä inventaariota omasta elinpiiristään: siinä olisi hyvä olla mahdollisimman hapekkaita ja tasapainoisia ihmissuhteita.

–  Radikaaleja välirikkoja en kannata, mutta pehmeitä pesäeroja kyllä! Ystävyydessä on kyse saamisesta ja antamisesta. Aikaa on muutenkin niin vähän, että turhaa sitä on tuhlata ihmisiin, joiden seurasta jää paha mieli. 
 

Vierailija

Energiasyöppö on parjattu ihmistyyppi – mistä tietää, onko itsekin sellainen?

Erkki kirjoitti: Perinteisesti karistetaan seurasta köyhtyneet, sairastuneet ja menetyksiä kokeneet. He kun eivät jaksa kauheasti iloita ja haluaisivat vielä puhuakin asioistaan. Eivätkä ole hapekkaita ja tasapainoisia. Jokainen ihminen on joskus energiasyöppö. Kannattaisi karsia ne pinnalliset hörhöt, jotka punnitsevat vain omaa etuaan ja jaksamistaan. Media-alalla on energiasyöppöjä vaikka kuinka paljon. Välttäkää näiden seuraa niin paljon kuin mahdollista.Siellä on paljon mielisairaita,...
Lue kommentti
Erkki

Energiasyöppö on parjattu ihmistyyppi – mistä tietää, onko itsekin sellainen?

Perinteisesti karistetaan seurasta köyhtyneet, sairastuneet ja menetyksiä kokeneet. He kun eivät jaksa kauheasti iloita ja haluaisivat vielä puhuakin asioistaan. Eivätkä ole hapekkaita ja tasapainoisia. Jokainen ihminen on joskus energiasyöppö. Kannattaisi karsia ne pinnalliset hörhöt, jotka punnitsevat vain omaa etuaan ja jaksamistaan.
Lue kommentti

Yksi sai tietää puolison pettämisestä, toinen löysi itselleen uuden rakkaan. Naiset kertovat, mistä saivat voimaa erota huonosta suhteesta.

Vaikka tietäisi, että parisuhde on tuhoon tuomittu, ei eroaminen ole välttämättä helppoa. Huonoissa, jopa väkivaltaisissa, suhteissa pysytellään muun muassa pelon, taloudellisen epävarmuuden ja lasten takia – ja siksikin, että toivotaan tilanteen vielä kääntyvän hyväksi.

Eronneet ovat kertoneet Me Naisissa suhteen päättyneen johonkin yksittäiseen viimeiseen niittiin, kuten salatupakoimisen paljastumiseen, yhtäkkiseen reissuilmoitukseen – tai kuraisiin saappaisiin

Aina eron taustalla ei ole mitään yksittäistä hetkeä, joka olisi johtanut välittömään lähtöön. Osa eronneista on kertonut sinnitelleensä pitkään tuhoon tuomitussa suhteessa odottaessaan esimerkiksi tarvittavien rahavarastojen karttumista, asunnon löytymistä tai lasten kasvua. 

Kun kysyimme, mistä eronneet ovat saaneet voimaa lähteä vahingollisesta suhteesta, saimme hyvin vaihtelevia vastauksia. Muutama toistuva teema kuitenkin on: monelle eropäätökseen herättävä hetki on jokin puolison väkivallanteko, mutta eron lopullinen toteuttaminen on vaatinut ystävien tai muiden läheisten apua. 

”Viimeisellä pahoinpitelykerralla ymmärsin, että tulen lopulta pääsemään hengestäni, mikäli suhteeseen vielä jään. Tällä kertaa mies myös potki koiraani, ja se vain oli liikaa”, nelikymppinen nainen kirjoittaa kyselyvastauksessaan.

Hän kertoo saaneensa voimaa erota työtoveriltaan, jolle lopulta uskoutui.

Moni muukin vastaaja korostaa vastauksissaan, että läheisiltä ja jopa kaukaisemmiltakin tuttavilta on mahdollista saada apua lähtemiseen ja eron jälkeisen elämän aloittamiseen, jos vain uskaltaa kertoa tilanteestaan. 

Tällaisista asioista Me Naisten kyselyyn vastanneet suomalaisnaiset saivat voimaa lähteä huonosta suhteesta:

Halusin paremman elämän 

”Olen alkoholistin lapsi ja ajattelin, että koko elämäni ei voi mennä alkoholistin kanssa. Ensin isä, sitten puoliso.”

”Viimeinen lyönti oli lopullinen niitti. Ymmmärsin ettei hän pysty muuttumaan. Tärkeimpänä syynä silloiseen päätökseen pidän kuitenkin sitä, että ansaitsen parempaa. Parempi olla yksin. Onneksi löysin lopulta ihanan aviomiehen.”

”Olin jo pitkään tajunnut, ettei suhde ole terve eikä tule toimimaan, koska mies ei koskaan nähnyt itsessään mitään vikaa. Kysyin itseltäni, pystynkö olemaan loppuelämäni tai viiden vuoden päästä vielä hänen kanssaan ja haluanko tällaisen elämän, jossa minulla ei mitään arvoa. Vastaus oli aina ei. Tiesin, että eron jälkeen oloni ei voisi olla ainakaan huonompi. Päivääkään en ole katunut.”


Terapia herätti

”Kävin itse terapiassa. Siellä jossain vaiheessa ymmärsin, ettei rakastamaansa ihmistä saa kohdella noin ja että vuosien työ itseni kanssa oli romahtamassa nopeasti hänen kohtelunsa takia. Tapahtui myös väkivaltatapaus, jossa tajusin, että haluan elää ja olla olemassa. Suhde jatkui vielä sen jälkeen, mutta se herätti jotain minussa.”

”Sain uuden rakkauden myötä rohkeuden tehdä päätöksen.”

”Terapeuttini avulla ymmärsin, kuinka olen toiminut koko aikuisikäni puolisoani palvellen ja kadottaen itseni kokonaan. Terapeutin kysymys: ”Mikä tekee sinut onnelliseksi?” ja se, etten osannut vastata siihen, oli niin silmiä avaava, että eroprosessi lähti käyntiin.”

Puoliso jäi kiinni

”Vuosien jahkaaminen sai viimeisen niitin, kun ystäväni parikymppinen tytär ilmoitti minulle, että hän joutui hätistelemään miestäni kimpustaan työmatkani aikana. Tyttö näytti myös mieheni hänelle lähettämät rasvaiset tekstiviestit. Olen ikuisesti kiitollinen tytölle siitä, että hän kertoi asiasta minulle, jotta sain vihdoin voimaa erota.”

”Mies jäi kiinni pettämisestä, kun toinen tai oikeastaan kolmas nainen lähetti minulle viestin. Jotenkin tajusin, etten vain voi elää niin. Pettäminen, ja tapa jolla se tehtiin, oli myös niin iso loukkaus, että ymmärsin, että miehellä on isoja ongelmia ehkä myös itsensä kanssa. Muutama ystäväni tuki minua prosessissa tosi paljon.”

Rakastuin toiseen

”Olin jo vuosia haaveillut erosta, mutta päätöksen tein, kun tapasin uuden miehen. Uusi rakkaus tuli yllättäen ja kolahti kovaa, en ollut tiennyt, millaista rakkaus kahden ihmisen välillä voi olla. En elänyt päivääkään missään salasuhteessa, vaan ilmoitin heti silloiselle miehelleni, että tämä oli nyt tässä. Sain uuden rakkauden myötä rohkeuden tehdä päätöksen. Uusi rakkaus on nyt kestänyt melkein 10 vuotta, ja päivääkään en ole katunut.”

”Asioista ei voinut keskustella, ja viimeinen niitti oli käsiksi käyminen, jota en anna ikinä anteeksi. Tein eroa mielessäni useamman vuoden ja tapasin ihmisen, jonka kanssa pystyin keskustelemaan kaikesta. Tämä ihminen on tällä hetkellä elämäni sielunkumppani.”

”Ilman tätä ihanaa työkaveriani olisin tässä suhteessa varmaan edelleenkin, jos edes olisin hengissä.”

”Sain voimaa kolmannesta osapuolesta sekä ajatuksesta, että minä ja poikani olemme ansainneet onnellisen elämän ja että karmea suhde on lapseni lapsuutta. Uusi ihastus auttoi. Minulla ei olisi ikinä ollut voimaa lähteä suhteesta ilman, että sain toisesta voimaa  ja jotenkin myös itsekunnioitukseni takaisin.”

Sain ulkopuolisen näkökulman

”Salasin pitkään kaikilta sen, mitä neljän seinän sisällä tapahtuu. Jossain kohtaa aloin puhua asioista työkaverilleni, joka auttoi minua ymmärtämään, että kaikki vika ei ollut minussa ja etten ollutkaan niin paska, että minua oli vain pakko aina hakata. Ilman tätä ihanaa työkaveriani olisin tässä suhteessa varmaan edelleenkin, jos edes olisin hengissä. Kiitos hänelle siitä.”

”Pidin yhden kerran pääni ja lähdin siskojeni ja äitini avustamana siskoni tupareihin kotipaikkakunnalle. Sinä iltana tajusin, miten paha minun oli olla siinä suhteessa, ja miten suhde oli tuhonnut oman persoonani ja luonteeni. Vielä yksi keskustelu miehen exän kanssa, ja seuraavana päivänä pakkasin kamani ja muutin pois.”

”Eräs ilta miespuolisen ystävän seurassa antoi minulle voiman, jota tarvitsin. Sitä iltaa ennen suhde oli oikeastaan jo kuollut, mutta kulissia pidettiin yllä. Kun ymmärrys siitä iski tajuntaan, että en ollut vuoteen nauranut niin vapautuneesti ja tuntenut oloani niin rennoksi, sain vihdoin voimaa sanoa viimeisen kerran, että tämä oli tässä.”

Terveyteni petti

”Terveyteni oli jo kuukausia ollut todella huono. Ruoka ei pysynyt sisällä eikä lopulta edes maistunut. Laihduin yli kymmenen kiloa kuukaudessa. Tultuani sairaalasta kotiin makasin sohvalla huilaamassa, kun mies tuli sisälle ja sanoi jotain todella ikävää. Se oli se viimeinen niitti, silloin päätin tämän avioliiton olevan nyt tässä. Ja se päätös oli aivan kristallinkirkas.”

”Olin lopulta niin loppu henkisesti, että seuraava askel olisi ollut oma totaalinen romahdukseni. Vain itse tiedän, kuinka viimeisillä voimillani päätin pelastaa itseni ja lapseni.”

”Olin vain henkisesti niin loppu, että fyysinen terveyskin alkoi reistailla. Tuli muun muassa rytmihäiriöitä, joille ei löytynyt syytä.”