Taitava yksinolija on mestari myös kaikissa parisuhteen vaiheissa.

Toimiva parisuhde vaatii taitoa olla yksin. Syitä on kaksi: kyky kuunnella itseä sekä erkaantumisvaihe, joka koittaa jokaisessa suhteessa ennemmin tai myöhemmin.

– Se, että osaa olla erillinen kumppanistaan, on tärkeä osa parisuhdetta, seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen sanoo.

Yksinolo on tärkeää myös siksi, että silloin hiljentyy kuuntelemaan itseään: kuka minä oikeasti olen? Se tieto on parisuhteessa tarpeen.

– Kun ihminen osaa olla yksin, hän ei pelkää riitatilanteita ja sitä kautta yksinjäämistä, koska hänellä on jo kokemusta, että hän pärjää, psykologi Jouni Luukkala lisää.

– Silloin on rohkeutta olla oma itsensä eikä tarvitse alistua.

Huuman loppu järkyttää

Vastarakastuneena yksinolo ei voisi vähempää kiinnostaa. Silloin kiinnostavat kyhnäys, toisen iho ja hänen virheettömät mielipiteensä.

Intohimoinen rakastumisvaihe kestää yleensä kuukausista kolmeen vuotta. Viimeistään sen jälkeen ainakin toinen pariskunnasta muistaa, että molemmilla olikin omat elämänsä. Rakastuminen tasoittuu arkiseksi rakastamiseksi. Edessä on erkaantumisvaihe, jossa toiselle pitää antaa omaa tilaa. Toisen oma elämä voi olla järkytys. Mieluummin kyhnäisin kainalossa ja suunnittelisin yhteistä kesälomareissua! Miksi minusta tuntuu, että jään nyt yksin?

– Rakastuminen on monesti yhteen sulautumista, ja siksi rakastamiseen siirtyminen voi olla tosi kivuliasta. Mutta jos kumppanilla on erillisyysvaihe ja itsellä ei, sitä pitää sietää, koska se on luonnollista, Tanskanen sanoo.

Arjen tasoittumista voi toki jarrutella. Jouni Luukkala asuu eri osoitteissa kihlattunsa kanssa. Hän uskoo, että liika yhdessäolo voi pilata suhteen.

– Olen jo kokeillut perhekeskeistä parisuhdetta, enkä halua jäädä luokalleni uudelleen. Olen itsekäs ja haluan parisuhdekeskeisen parisuhteen, hän perustelee.

– Jos tavoitellaan romantiikan ylläpitämistä, kaipaus toista kohtaan syntyy, kun ollaan erillään. Kun tapaa silloin, kun molemmilla on aikaa, saa sataprosenttisen läsnäolon.Erillään oleminen onnistuu kyllä muutenkin kuin kahdessa eri osoitteessa. Yhteisestä ja omasta ajasta on sovittava, mutta se ei ole aina helppoa.

– On kurja tilanne, jos toinen haluaa nähdä 24 tuntia vuorokaudesta ja toinen vain viikonloppuisin, Luukkala sanoo.

– Se, että molemmat kokevat olevansa voittajia ja että odotukset, tarpeet ja tavoitteet kohtaavat, toteutuu vain hetkittäin ja pitkän ajan kuluessa.

Minä, ajattelee mies

Kaikille yksinolo ei ole yhtä helppoa. Naiset ja miehet pärjäävät siinä yhtä hyvin, mutta jotkut ovat luonnostaan itsenäisempiä kuin toiset. Sisäänpäin kääntynyt saattaa sietää yksinäisyyttä paremmin kuin seurallinen.

– Jos on lapsena hylätty, voi hylätä aikuisena itse itsensä eli vaatia seuraa, Luukkala selittää.

– Jos taas on saanut lapsena ehdotonta rakkautta, on aikuisena helpompi olla itsensä kanssa. Se luo turvallisuuden tunnetta siitä, että minä selviän myös yksin.

Joitakin sukupuolieroja kuitenkin on. Luukkalan mukaan miehet ajattelevat useammin minä-muodossa – onko minun hyvä olla. Naisten näkökulma on laajempi: kuinka koko perhe voi, miten pärjäävät lapset?

Tanskanen muistuttaa, että ihmiset eivät aina toimi samassakaan suhteessa samalla tavalla, vaan yhdessäolovuosien aikana tilantarve voi näyttäytyä eri tavoin. Jos toinen siis käyttäytyy toisin kuin aiemmin, ei se välttämättä enteile lopun alkua. Pahimmissa yksinäisyyspuuskissa mustasukkaisuus voi nostaa päätään. Silloin yksinäistä voi harmittaa pelkästään se, että toisella on oma elämä.

– Mitä enemmän kuvittelee omistavansa toisen ihmisen elämän, sitä enemmän sen myös pelkää menettävänsä, Luukkala sanoo.

Pelko saa roikkumaan

Eroon loppuva rakkaus ei ole yksinolon taitavalle maailmanloppu. Ero on helpompi kestää, jos osaa jo elää niin, ettei tarvitse liimautua koko ajan toiseen.

– Se on paradoksi: yksinolon osaaminen tekee meistä parempia parisuhteessa mutta parempia myös erossa, Tanskanen sanoo.

Eikä eron jälkeinen elämä edes ole suurinta yksinäisyyttä. Luukkalan mielestä pahinta on yksinäisyys parisuhteessa, jossa ei tule nähdyksi tai kuulluksi. Silloin pitäisi miettiä, miksi sellaisessa suhteessa roikkuu.

– Jos on mieluummin huonossa parisuhteessa kuin yksin, juoksee itseään karkuun. Silloin välttelee tilannetta, että pitäisi tehdä itselle jotain – eikä niille ”huonoille kumppaneille”, hän sanoo.

Vaikka roikkumisen taustalla on usein taloudellisia syitä tai vastuuta lapsista, on yleisin syy roikkumiseen juuri yksinäisyyden pelko. Mutta oikein roikkuminen ei ole, ei itseä eikä toista kohtaan. Elina Tanskanen sanoo, että on epäreilua ripustautua.

– Jos on toisen kanssa vain siksi, että pelkää yksinoloa, se ei ole aito suhde. Meillä on kulttuurisesti mahdollisuus olla toisen kanssa sen vuoksi, että hän on ihana. On kyseenalaista, jos kuka vain käy.

Lue lisää:

Opettele olemaan yksin – asiantuntijat opastavat

5 syytä olla yksin ainakin tunti päivässä

Psykoterapeutti Heli Vaaranen kertoo, että myös mustasukkaisuuden tunteita kannattaa kuunnella.

Parisuhde ei koskaan ala ns. puhtaalta pöydältä, sillä sen osapuolilla on aina aiempia kokemuksia ihmissuhteista.

Aiemmat ikävät kokemukset voivat tuntua painolastilta, joka estää heittäytymästä uuteen suhteeseen täysillä tai herättää mustasukkaisuuden tunteet.

Miten uuteen kumppaniin oikein voisi oppia luottamaan, jos on aiemmin tullut petetyksi, jätetyksi tai hylätyksi? 

Väestöliiton parisuhdetiimin esimies, psykoterapeutti ja parisuhdetutkija Heli Vaaranen sanoo, ettei eksän tekoja saa kaataa nykyisen kumppanin niskaan.  

– On tärkeää käsittää, ettei pettäjän sukupuolelle voi antaa elinkautista tuomiota. Täytyy antaa uusi mahdollisuus.

Aiempien suhteiden tapahtumista kannattaa silti keskustella uuden kumppanin kanssa. Myös siitä kannattaa puhua, mitä luottamus ja uskollisuus kellekin merkitsevät.

Erityistason seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen on neuvonut Me Naisten jutussa, että luottamusta voi rakentaa tarkastelemalla parisuhdesopimusta.

– Epäluottamus on sitä, että tuntuu, ettei toinen pidä yhteistä sopimusta. Silloin täytyy puhua siitä, mikä se sopimus on ja tarvitseeko sitä päivittää tai tarkentaa, Tanskanen on sanonut.

Itsehoitoa mustasukkaisuuteen

Mustasukkaisuuden ja hylätyksi tulemisen tunteet kumpuavat usein heikosta itsetunnosta. Heli Vaaranen muistuttaa, että itsetuntoa ei pidä rakentaa kenenkään toisen varaan. 

– Yleensä syvälle epävarmuuden tunteelle on jokin syy, ja sitä tulee tarkastella. Asiaa ei kannata hävetä tai lakaista maton alle, vaan sitä tulee tutkia. 

Ensi vuonna mustasukkaisuuteen voi saada apua myös netistä. Väestöliitto julkaisee ensi vuoden puolella verkossa mustasukkaisuuden omahoito-ohjelman, joka sisältää mustasukkaisuuden syiden pohtimista ja erilaisia harjoituksia. 

– Ensimmäinen askel parempaan itsetuntoon on se, että tuntee itsensä, Vaaranen sanoo.

Tunteet kuulolla

Joskus voi olla vaikea erottaa, onko mustasukkaisuudessa kyse omista petetyksi tulemisen kokemuksista vai siitä, että kumppanilla ei oikeasti ole vain puhtaita jauhoja pussissaan. 

”Ihmissuhteet ovat tunnesuhteita, ei niitä voi järjellä ratkaista.”

Vaaranen neuvoo kuuntelemaan omia tunteita ja antamaan niille painoarvoa.

– Jos on ahdistunut olo, kaikki ei ole kunnossa, Vaaranen sanoo.

– Pariterapiassa huomaa, että ihmiset yrittävät järjellä ratkaista ihmissuhdepulmia. Ihmissuhteet ovat tunnesuhteita, ei niitä voi järjellä ratkaista.

Ahdistuksen tunteet eivät tietenkään ole suora merkki puolison uskottomuudesta, mutta ne kertovat siitä, että ainakin luottamuksen kanssa on ongelmia.

Toistatko kaavaa?

Jotkut meistä hakeutuvat Heli Vaarasen mukaan toistuvasti suhteisiin, joissa on draamaa ja vaaran tuntua. Jos on lähtenyt alun perinkin epäluotettavan oloisen kumppanin matkaan, uusien luottamuskuprujen ei pitäisi tulla yllätyksenä.

– Myös ihmissuhteissa saa sitä, mitä tilaa, Vaaranen toteaa. 

Toistuviin luottamusongelmiin voi johtaa muukin kaava kuin se, jossa haetaan suhteisiin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Jotkut löytävät itsensä uudelleen ja uudelleen parisuhteista, joissa asioista keskusteleminen on vaikeaa.

– Jos itse välttelee vaikeita asioita, saattaa vaistomaisesti valita kumppaneita, jotka eivät myöskään jaa asioita.

Luottamuspulassa voi siis olla kyse kumppanin valinnasta. Vaaranen toteaa, että virheet kuuluvat elämään, mutta niistä on tarkoitus oppia. 

– Ihmisen pitäisi aina tarkkailla, että mikä on se kaava, jota toistan. Kun sen huomaa, antaa itselleen mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä. 

Vali, vali. Ja vielä kerran vali.

Aina on joku huonosti! Jokainen tuntee – tai tietää – ihmisen, jolla on tapana valittaa lähes aina. Elämäntapavalittajat on ihan oma lajinsa, mutta on niitä muunkinlaisia valittajia. Psychology Todayn mukaan mukaan valittajat voidaan jakaa kolmeen eri tyyppiin. Tunnistatko itsesi tai jonkun läheisesi?

 

1. Krooninen valittaja

Krooninen valittaja on sama kuin elämäntapavalittaja. Hän näkee asioissa ensisijaisesti aina jotain kielteistä – jotain mistä valittaa. Krooninen valittaja ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi sitä, että ajatukset muokkaavat aivoja niin, että mitä enemmän jotakin asiaa pohtii, sen vahvemmaksi kyseiseen asiaan liittyvät sidokset aivoissa muodostuvat. Niinpä valittaminen muokkaa aivoja siihen suuntaan, että kielteisiä ajatuksia syntyy entistä helpommin. Mutta tämähän pätee myös toisin päin. Mitä enemmän ruokkii aivojaan myönteisillä asioilla, sitä enemmän syntyy hyviä ja kivoja ajatuksia.

2. Puhisija

Turhautuminen, viha, pettymys ja niin edelleen. Puhisija valittaa päästämällä tunteensa ulos. Se tekee ihmiselle toki jossakin määrin hyvää, mutta puhisijan ongalmana on se, että hän keskittyy liikaa vain omiin tunteisiinsa – ja nimenomaan niihin kielteisiin tunteisiin. Raskasta puhisijan käyttäymisessä on se, että hän tarvitsee aina jonkun kuuntelijan, uskotun, jonka päälle vyöryttää tunneryöpyt. Puhisija janoaa yleensä huomiota ja sympatiaa, mutta ratkaisut eivät häntä yleensä kiinnosta. Hän vain velloo tunnemylläköissään.

3. Intrumentaalinen valittaja

Oletko valittanut siitä, miten kumppanisi luottokorttilasku on taas liian suuri? Jos kyllä, tämä on esimerkki intrumentaalisesta valittamisesta. Siinä valittamiseen on yleensä jokin hyvin konkreettinen syy. Mutta aikaisemmista valittajatyyppeistä se eroaa niin, että tarkoitus on ratkaista ongelma.

Miten sitten päästä valittajasta mahdollisimman nopeasti eroon, jos tilanteeseen joutuu yllättäen? Kerroimme jo aikaisemmin keinoista, joita voi yrittää. Tässä ne tulevat kertauksena:

1. KUUNTELE, NYÖKKÄILE, MYÖTÄILE

Vain tukemalla hänen tuntemuksiaan hiljennät valittajan. Näin se valitettavasti menee. Hyviä apukommentteja: niinpä, todellakin, kamalaa, just niin. Valitus kestää enintään minuutteja. Ehkä viisi. Tai kymmenen. Pure hammasta ja kestä! Valittajat haluavat tulla kuulluiksi. Anna heille se ilo.

2. SYMPPAA

Unohdetaan kuule kaikki sarkasmi, silmien pyörittely ja tuskastunut huokailu. Anna valittajalle aitoa sympatiaa.

3. HARHAUTA

Vaihda keskustelun aihetta, mutta viekkaasti. Käytä harhautuksen syöttinä jotain mehukasta. Mikä hänen lempielokuvansa olikaan? Oliko hänen suosikkiyhtyeensä tulossa Suomeen? Entäs pikkujoulut – eikö niistä löytyisi jotain kevyttä ja kivaa puitavaa? Kauhean vaikeaa, mutta kokeilemisen arvoista.

4. MUISTA: ÄLÄ KEKSI RATKAISUJA

Teet virheen, jos rupeat tarjoamaan valittajalle sellaisia. Valituksesta ja ratkaisuista syntyy vain loputon kierre. Miksi juuri sinun ratkaisusi ei kelpaa? No kuules! Koska... ja koska... ja koska...

Jos satut olemaan itse valittaja ja luit jutun, muista tämä:

– Vaikka stressi tarttuu, se ei tarkoita, että pitää jäädä olosuhteiden uhriksi. Stressi on tunnetila, valittaminen sen sijaan toimintaa. Toisin sanoen voit itse päättää, että lopetat valittamisen, työelämän tutkija Anu Järvensivu kannustaa aikaisemmin Me Naisille antamassaan haastattelussa

Ja jos nyt pikkasen nipisti sydämestä, ei ihme. Valittaminen nimittäin ihan oikeasti pilaa elämän – sekä oman että muiden. Lue lisää:

Lähteenä myös: Lifehacker

Vierailija

Tunnistatko itsesi? Valittajia on kolmea eri tyyppiä

Tunteeko Inka Simola moniakin ihmisiä, jotka ovat pelkkiä valittajia? Olen kuullut ihmisten valittavan ja purkavan tuntojaan ynnä muuta, mutta heidän leimaamisensa ainoastaan valittajiksi ei olisi pelkästään epäoikeudenmukaista ja virheellistä, vaan myös väärin. Ihmisten näkeminen puhtaasti "valittajina" kertoo aika paljon enemmän näkijästä itsestään - kyseessä on todennäköisesti itsekeskeinen ja välinpitämätön yksilö, joka kuvittelee varmaan olevansa jotenkin muita parempi. Mikä onnistuu...
Lue kommentti