Narsistia ei voi muuttaa, mutta jokainen voi itse vaikuttaa hyvinvointiinsa. Kuva: Colourbox
Narsistia ei voi muuttaa, mutta jokainen voi itse vaikuttaa hyvinvointiinsa. Kuva: Colourbox

Psykiatriset sairaanhoitajat Iiris Markkanen ja Jenni Kinnunen haluavat kääntää huomion narsisteista heihin, jotka ovat kärsineet manipuloivista ja empatiakyvyttömistä ihmisistä.

Narsismista on puhuttu viime vuodet kaikkialla. Samalla on pohdittu sitä, että eiväthän kaikki elämän kolhimat voi olla narsistien uhreja. Kuka on oikeasti narsisti, kuka vain törppö? Ei kai jokainen ruma ero voi selittyä sillä, että eksä on narsisti.

Iiris Markkanen ja Jenni Kinnunen ovat psykiatrisia sairaanhoitajia ja psykoterapeuttiopiskelijoita, jotka haluavat tuoda esiin uhrin näkökulman. Heidän mielestään on väärin, että narsismia kutsutaan trendidiagnoosiksi.

– On loukkaavaa, että uhrien kokemuksia vähätellään, naiset sanovat.

Oikeastaan Jenni ja Iiris eivät edes halua käyttää sanaa uhri. He puhuvat mieluummin narsistin rikkomasta henkilöstä.

"Narsistin rikkomalle ihmiselle on tärkeintä tiedostaa, että itsellä on paha olla."

Naisten mielestä  olisi aika kääntää katse eteenpäin sen sijaan, että keskittyisi vatvomaan sitä, onko joku narsisti vai muuten vain ikävä ihminen. On luonnollista haluta selitys pahalle ololleen, mutta narsistin tunnistaminen on ammattilaisellekin vaikeaa.

– Narsistin rikkomalle ihmiselle on tärkeintä tiedostaa, että itsellä on paha olla, naiset toteavat.

Tällä hetkellä moni hakee apua vasta, kun ei enää jaksa narsistin vaikutuspiirissä.

– Moni tulee terapiaan, koska harkitsee itsemurhaa. He kysyvät, ovatko tulleet hulluiksi ja ihmettelevät itsekin omaa käytöstään, Jenni sanoo.

Jennin ja Iiriksen mielestä on tärkeää kertoa esimerkiksi masennusdiagnoosin saaneelle, että on normaalia reagoida voimakkaasti sairaaseen tilanteeseen. Sen ymmärtäminen usein helpottaa oloa.

– Silloin ihminen ei koe olevansa mielenterveyspotilas, Iiris sanoo.

Narsistia ei voi muuttaa

Narsistien määrästä on eri arvioita, mutta Jenni ja Iiris puhuvat noin prosentista väestöstä. Myös muut persoonallisuushäiriöt kylvävät ympärilleen pahoinvointia.

– Faktaahan on se, että 10–15 prosenttia väestöstämme kärsii eri persoonallisuushäiriöistä, joista jokaiseen oleellisena piirteenä kuuluu narsistityyppinen käytös, Iiris selittää.

Narsismi on ongelma myös yhteiskunnallisesti. Sen lisäksi, että se aiheuttaa uhrilleen jatkuvaa kärsimystä, seurauksena voi olla masennus ja työkyvyttömyys.

Jenni Kinnunen ja Iiris Markkanen sanovat, että on normaalia reagoida esimerkiksi masentumalla, jos joutuu narsistin uhriksi.
Jenni Kinnunen ja Iiris Markkanen sanovat, että on normaalia reagoida esimerkiksi masentumalla, jos joutuu narsistin uhriksi.

Valitettavasti paras ratkaisu empatiakyvyttömän ja manipuloivan narsistin kanssa toimimiseen on ottaa mahdollisimman paljon etäisyyttä. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista – narsistit esimerkiksi etenevät usein esimiestehtäviin, eikä työpaikan vaihtaminen aina käy helposti. Narsisti voi olla myös oma vanhempi.

Parisuhteessa on turha odottaa muutosta.

– Monet käyttävät vuosia siihen, että uskovat sinisilmäisesti voivansa muuttaa toisen rakkaudellaan. Se on täysin mahdotonta, Jenni sanoo.

– Kun siitä ajatuksesta pääsee viimein yli, voi keskittyä siihen, miten pääsee pois itselle tuskaa tuottavan ihmisen läheltä.

Tie toipumiseen

Koska narsistia ei voi muuttaa, Iiris ja ja Jenni kehottavat lähtemään toipumisessa liikkeelle asioista, joihin voi itse vaikuttaa. Vertaistuen merkitystä ei voi väheksyä.

1. Kartoita tilanne. "Jossain vaiheessa täytyy selvittää itselleen, missä tilanteessa on. Se on sama asia kuin olisi talousvaikeuksissa: ennen pitkää täytyy katsoa, kuinka paljon on rahaa ja kuinka paljon laskuja on maksettavana."

2. Ymmärrä, missä mennään. "On tärkeää ymmärtää narsistin tyypilliset käyttäytymismallit, esimerkiksi se, että on tullut manipuloiduksi. Muista vertaistuki."

3. Tiedosta, että vika ei ole sinussa. "Vasta, kun on selvillä ongelman syistä, voi ymmärtää, että vika ei ole itsessä."

4. Auta ensin itseäsi. "Itselle pitää myöntää, ettei voi auttaa toista ihmistä. Ainoastaan omiin valintoihinsa voi varmasti vaikuttaa. Jokaisen hyvinvointi on hänen omalla vastuullaan. Jos ei ensin voi auttaa itseään, ei voi auttaa muitakaan, esimerkiksi lapsia. Lentokoneen hyvä turvallisuusohje pätee tähän: happinaamari pitää laittaa ensin itselle, sitten vasta lapselle."

Jenni ja Iiris kirjoittavat narsismista ja mielenterveydestä Sairaan hyvät hoitajat -blogiinsa. Heitä voi seurata myös Facebookissa.

Kaikki ovat narsisteja, jos nä...

Onko lähipiirissäsi narsisti? Toimi näin

On todella vaarallista kirjoitella narsismista näin kevyesti, jokainen eronnut väittää x-puolisoaan narsistiksi ja sen varjolla jättää asioista sopimisen. Syyksi sanotaan että x oli narsisti eikä sen kanssa voi keskustella. Jos ei ole lapsia, näin voi toimia. Mutta jos on lapsia, ei asioita voi kuitata näin kevyesti. Tämä kertoo aikuisen empatia puutteesta ja vastuun pakoilusta, useilla aikuisilla on kadonnut ns. aikuisen vastuu. Aikuisista tulee murrosikäisiä lapsia, kun hakevat itseään ja...
Lue kommentti

Teininä moni asia on vähän vaikeaa – ja varsinkin noloa!

Ei ole helppoa olla teini-ikäinen. Juuri tuossa iässä kulmat kurtistuvat ja silmät muljahtelevat keskimääräistä herkemmin. Ja hyvin usein näiden eleiden kohteina ovat omat vanhemmat, joita hävetään.

Silmien pyörittely omille vanhemmille ei ole kuitenkaan merkki epäkypsyydestä. Psykologi Lisa Damour on kertonut The New York Timesissa, että kyseessä on normaali kehitysvaihe, jolla pyritään ilmaisemaan itsenäisyyttä. Myös psykologi Heli Heiskanen on todennut Ylellä saman.

– Teinin on tarkoituskin itsenäistyä ja erottautua vanhemmista, ja se korostaa vanhempien kritisointia. Kun halutaan olla kavereiden silmissä mahdollisimman cooleja ja hyväksyttyjä, niin kaikki poikkeava on hävettävää, Heiskanen on kertonut sivustolle.

”Supernoloa, kun äitini kyseli kaverini kuullen, ovatko minulta tamponit loppu.”

Pyysimme kaksi-, kolme- ja nelikymppisiä muistelemaan, mikä heitä hävetti teini-ikäisinä. Näin he kertoivat:

1. Nolot jutut

”Äidilläni on mutkaton asenne erilaisiin ruumiintoimintoihin. Teininä oli supernoloa, kun hän kyseli iloisesti kaverini kuullen, ovatko minulta tamponit loppu. Hän oli juuri lähdössä kauppaan ja teki ostoslistaa.” Suski, 36

”Kaikkein nolointa oli, kun olimme koko perhe ensimmäistä kertaa Lontoossa lomalla. Olin itse tuolloin 13-vuotias. Kiersimme kaupunkia turistibussilla. Piccadilly Circuksen kohdalla isä kysyi oppaalta isoon ääneen, miten tuonne sirkukseen voi ostaa lippuja.” Jonna, 41

”Isä pärähti aina paikalle kertomaan todella luokattomia – ja pahimmillaan pikkutuhmia vitsejään.”

”Kokoonnuimme teineinä tyttöporukalla usein meille kotiin, minun huoneeseeni, Manhattan-sipsikulhon ympärille. Aina jossain kohtaa isäni pärähti huoneeseen kutsumatta ja alkoi kertoa luokattomia – ja pahimmillaan pikkutuhmia – vitsejään. Ystävieni mielestä isä juttuineen oli tosi hauska. Itse muistan ajatelleeni, miten hullu ja nolo hän on. Muistelemme tyttöjen kanssa näitä kertoja edelleen. Isäni kertoo yhä vitsejään. Nykyään joku jutuista saattaa jopa naurattaa.” Reetta, 37

2. Halaaminen

”Isäni halusi aina halata joka aamu koulun pihalla. Ja siis vielä lukioiässä. Oli jotenkin kauhean noloa teinin mielestä. Nyt jälkikäteen se on aika suloista.” Johanna, 42

”Isä halusi tehdä poikakavereille selväksi, miten hänen tyttäriään kohdellaan.”

3. Puhuttelut

”Isäni piti puhutteluja poikakavereille keittiön pöydän ääressä. Halusi tehdä selväksi, miten hänen tyttäriään kohdellaan. Itse istuin omassa huoneessa korvat punaisina ja halusin kadota maan päältä.” Jaana, 42

4. Samassa paikassa näyttäytyminen

”Jossain vaiheessa teini-ikää häpesin erityisesti mutsia niin paljon, etten voinut mennä hänen kanssaan samaa matkaa bussilla kaupungille, jos joku tuttu olisi vaikka nähnyt. Vanhempien läsnäolo erinäisissä tilanteissa sai aina pelkäämään, että nyt ne kaikki uudet tuttavuudet tajuaa, että olen ihan lapsi ja kiusallinen tyyppi. Jotain huijarisyndroomaan liittyvää siinä todennäköisesti oli.” Emilia, 25

”Tuli olo, että olen kuin joku lemmikki, jota esitellään.”

”Vaikka vanhemmissani ei aina ollut mitään sinänsä noloa, heidän kanssaan näyttäytyminen esimerkiksi kaupassa tai ravintolassa nolotti. Nolous siis ikään kuin aktivoitui ja muuttui tarttuvaksi julkisilla paikoilla. Minulla on nuoret vanhemmat, jotka yleensä osasivat käyttäytyä. Isovanhemmilla, jotka hekin tosin ovat suhteellisen nuoret, sen sijaan oli välillä vaikeuksia. Pahinta oli, kun menimme ekaa kertaa isovanhempien kanssa Mäkkäriin ja he vaativat henkilökunnalta aterimia. Koulun coolit tyypit olivat tietysti paikalla, mikä oli aivan hirveää. Viivi, 26

”Äidilläni oli tapana jäädä suustaan kiinni kaupungilla joka toisen vastaantulijan kanssa. Eniten niissä tilanteissa hävetti se, että äiti aina esitteli minut kaikille tuttavuuksilleen 'meidän nuorimmaisena'. Tuli sellainen olo, että olen joku lemmikki, jota esitellään ihmisille, ja he sitten katsovat siinä, että miten olen kasvanut ja miten söpö olen. Niin noloa! Nykyään on maailman ihaninta, kun äiti esittelee minua tutuilleen – ymmärrän, että hän on minusta kertoessaan yleensä ennen kaikkea kauhean ylpeä.” Helmi, 25

”Joskus opettaisäni nukahti koetta valvoessaan.”

5. Ikä

”Hävetti, kun vanhempani olivat niin vanhoja, luokkakaverin mummo oli nuorempi kuin äitini. Lisäksi hävetti, kun isäni ei jättänyt minua autolla säällisen välimatkan päähän, vaan kurvasi koulun pihaan. Toki minulla oli erityisen paljon hävettävää siksi, koska vanhempani kyläkoulun opettajina kaikkine omituisuuksineen olivat päivästä toiseen kavereiden tarkkailtavina. Joskus isä nukahti koetta valvoessaan.” Ärrä, 41

”Kaikista nolointa oli, kun isä hankki nahkarotsin.”

6. Olemus / vaatteet ja alastomuus

”Minua hävetti se, että vanhempani eivät olleet yhtään ”cooleja”. He ovat ihan sellaisia tavallisia tyyppejä, työssäkäyviä ihmisiä, joiden juuret ovat maaseudulla. Tykkäävät hiihtää, käydä mökillä ja katsoa lauantai-iltana telkkaria. Itse olisin halunnut olla tietenkin äärimmäisen cool kaupunkilainen. Olisin halunnut matkustella, mutta me menimme aina mökille. Kerran kävimme Kanarialla – sekin tuntui nololta ja kliseiseltä, vaikka matka olikin ihan todella hauska.” Linda, 24

”Isäni patsasteli kotona alasti suihkun jälkeen, vaikka olisi ollut kavereita.”

”Isäni patsasteli kotona alasti suihkun jälkeen, vaikka olisi ollut kavereita kylässä. Kyllä hävetti.” Ärrä, 41

”Vanhempani pukeutuivat nolosti. Olisin kovasti halunnut, että he olisivat tyylikkäitä ja trendikkäitä, mutta sellaisia tavallisia pulliaisia he vain aina olivat. Kaikista nolointa oli, kun isä hankki nahkarotsin. Se oli meganolo.” Elina, 25

7. Oudot tavat

”Isäni on fanaattinen penkkiurheilija, jolle mieluisia lajeja ovat erityisesti hiihto ja mäkihyppy. Teininä en voinut kutsua kavereita kylään olympialaisten tai muiden urheilukisojen aikaan, koska isä kannusti suomalaisia niin kovaan ääneen, että talo tärisi. Supernoloa. Vieläkin välttelen vanhempieni kotia suurten urheilujuhlien aikaan.” Mari, 40

”Mielestäni oli noloa, että junalla työmatkaa tekevä äitini käveli töistä lähtiessään aseman laiturilla mahdollisimman pitkälle, jotta pystyi hyppäämään junan ekaan vaunuun välttääkseen siten kävelyä määränpäässä. Nykyään teen itse samoin.” Viivi, 26

 

Kysely

Häpesitkö sinä vanhempiasi teininä?

Nykyteknologian ansiosta yhteydenpito kaukana asuvan rakkaan kanssa on helppoa. Aina se ei ole hyvä asia. 

Olen ollut etäsuhteessa kerrallaan vain alle vuoden, enkä enempää olisi jaksanutkaan. Ikävä raastoi, mutta ehkä vielä enemmän raastoivat puhelinsoitot. Luuriin tarttuessani toivoin suhdetta vahvistavaa lepertelyä ja henkevää keskustelua, mutta aika usein sain parin sanan vastauksia, molemminpuolista turhautumista ja lopulta riidan. 

Ystäväni elää pitkässä suhteessa, johon on aikojen saatossa mahtunut monta monituista etäpätkää. Nykyinen etäelo jatkuu todennäköisesti useita vuosia, mutta kumpikaan suhteen osapuoli ei vaikuta turhautuneelta tilanteeseen. Niinpä kysyin hiljattain, mikä toimivan etäsuhteen salaisuus oikein on. 

– Me ei oikeastaan soitella, ystävä sanoi. 

Pariskunta pitää silti usein yhteyttä viestein ja tapaa, kun se on mahdollista. Soitot vain ovat karsiutuneet vuosien varrella pois pahaa mieltä aiheuttavina. 

Keskittymiskyky ei riitä

Whatsapp-viestien luulisi välittävän sanatonta viestintää vielä huonommin kuin puhelujen, mutta jostakin syystä juuri puhelut näyttävät nostavan turhautumislukemat helpoiten taivaisiin.

Ehkä syy on katteettomissa odotuksissa, joita itsekin vaalin etäsuhdeaikanani. Henkevä puhelinkeskustelu tekee tutkitusti etäsuhteessa elävistä läheisempiä kuin arkensa jakavista, mutta toisaalta kunnollinen juttelu vaatii keskittymistä, joka on älypuhelinaikana vähissä – erityisesti, jos takana on pitkä työpäivä tai puhelu sattuu tilanteeseen, jossa olisi muutakin tekemistä. 

”Puhelu tulee usein huonolla hetkellä.”

Vastarakastunut ehkä antautuu mielellään tuntien puheluihin päivittäin muista kiireistään välittämättä, mutta vuosikymmenen yhteiselon jälkeen viestit tuntuvat helpommalta ja huomaavaisemmalta kommunikaatiovälineeltä. Varsinkin, jos rakastavaiset asuvat eri aikavyöhykkeillä tai tekevät eri tavalla rytmitettyä työpäivää, puhelu tulee usein huonolla hetkellä.

Skypeä vai nykyajan kirjeitä?

Osa etäsuhteessa elävistä pareista on ratkaissut keskeyttämis- ja keskittymisongelmat puhumalla puhelunsa Skypessä niin, että yhteys on auki mutta mitään erityistä ei välttämättä tehdä tai sanota. Näin voidaan simuloida yhdessä asumista, johon kuuluu samassa tilassa oleskelu ilman kummempaa yhteistä tekemistä.

Osa taas keskittyy viestittelyyn. Kuten rakkauskirjeen ennen vanhaan, myös viestin voi kirjoittaa silloin, kun sattuu olemaan puuhaan sopivassa mielentilassa. Kirjeisiin verrattuna viesteissä on se hyvä – tai no, tilanteesta riippuen myös huono – puoli, että ne saapuvat perille välittömästi. Jotta viestittely säilyy mukavana yhteydenpidon muotona, täytyy parin löytää yhteinen linja siihen, kuinka nopeasti ja millä tavoin viesteihin reagoidaan. 

Vuosia etäsuhteessa ollut yhdysvaltalainen psykologi Roni Beth Tower kehottaa etäsuhteessa olevia sopimaan säännöistä, mutta myös välttämään puheluihin ja viesteihin perustuvaa sekoilua. Vaikka yhteisiä vuosia olisi takana paljonkin, muuhun kuin kasvokkaiseen viestintään liittyy iso väärinymmärrysten riski.