Laastari kuulostaa lupaavalta. Kuva: Shutterstock
Laastari kuulostaa lupaavalta. Kuva: Shutterstock

Uusi suhde heti eron jäljiltä – moni siihen hyppää, mutta onko siinä mitään ideaa?

Eron jälkeen itseään on luontevaa korjailla toisessa suhteessa. Laastarisuhteilla on usein taipumusta jäädä lyhyiksi, ovathan ne usein kuin harjoittelua entisestä kumppanista irti pääsemiseksi. Ikävöinti laantuu uuden, paikkaavan seuralaisen kanssa.

Tai sitten ei. Valtaosa laastarisuhteista loppuu ennen aikojaan, usein siihen, että erosta toipuva päättää päästä oikeasti elämässä eteenpäin ja hyväksyä sinkkuutensa. Toisaalta mönkään mennyt laastarikuvio vie usein myös takaisin eksän luokse, kun deittailumarkkinat ovat toimineet muistutuksena kuopatun suhteen hyvistä puolista.

Psychology Todayn mukaan laastarisuhteen kohtalo riippuu kahdesta tekijästä: siitä, miten hyvä edellisessä suhteessa oli olla, ja siitä, miten vahvasti ihminen on eksässään kiinni. Miten voisitkaan omistautua uudelle kumppanille, jos päässäsi elät yhä edellistä rakkaustarinaasi?

Kesti uusi suhde tai ei, se voi silti tehdä tehtävänsä ja auttaa erosta rikkinäistä ihmistä elämässä eteenpäin. The Huffington Postin bloggari, suhde-ekspertti Jennifer Nagay kannustaa hyppäämään laastarisuhteisiin. Hänen mukaansa diili on vastaeronneelle nappiosuma: se on siirtymäreitti eteenpäin tilanteessa, jossa et kuitenkaan olisi vielä valmis mihinkään vakavaan. Piristävän hauskanpidon lisäksi saat tilaisuuden miettiä, mitä oikeasti toivot tulevalta suhteeltasi.

Ja mistäs sitä tietää, jos laastari muuttuukin matkan varrella korvaamattomaksi ja huomaat olevasi unelmiesi ihmisen kanssa.

Lue myös:

Laastarisuhde vai kostoseksi? Joka kolmas kokeilee

Näin selviät erosta – 5 vaihetta