Suomalaiset miehet kuulemma musertuvat päsmäröivien naisten alle. Voisiko sitä vastuuta sitten ottaa?

Väestöliiton Heli Vaarasen mukaan suomalaisissa parisuhteissa on ongelma, ja se on nainen. Nainen, joka päsmäröi, asettaa vaatimuksia ja käskyttää. Näiden paineiden alle moni mies musertuu.

Parisuhdekeskuksen johtaja puolustaa miessukupuolta Helsingin Sanomissa, vaikka kaltoinkohtelu ja väheksyminen suhteessa eivät ole kiinni sukupuolesta.

Suhteiden kipupisteitä ovat kodinhoito, lasten kasvattaminen, raha sekä seksi. Niistä riidellään, ja riideltäessä väännetään usein vallasta. Siitä, kumpi saa päättää. Heli Vaarasen mukaan valta on useimmiten naisella.

Vallan lisäksi on kuitenkin myös vastuu. Jonkun sekin on kannettava, jotta koti ei muutu kaatopaikaksi. En kuitenkaan tiedä ainoatakaan ihmistä, joka nauttisi huushollinsa projektipäällikkönä olemisesta. Se on nöyryyttävä rooli. Näkymätön kotityö, jonka Marja Hintikka Live -ohjelma nosti syksyllä esiin, rasittaa ja raivostuttaa etenkin naisia.

Naiset ovat vuosikaudet tavoitelleet kotitöiden tasaisempaa jakautumista. Tilanne onkin tasoittunut, mikä on varsin kohtuullista etenkin silloin, kun molemmat käyvät myös palkkatöissä. Vaarasen puheista päätellen hintana on kuitenkin ollut se, että moni joutuu pyytämään puolisoaan ryhtymään hommiin.

Miten kivaa olisikaan, kun asiat hoituisivat ilman, että ne pitää ottaa erikseen puheeksi?

Ongelma räjähtää käsiin, kun perheeseen tulee lapsi. Heli Vaarasen mukaan silloin nainen alkaa haluta täydellisyyttä ja kadottaa neuvottelutaitonsa, koska lapsi vie kaiken energian ja huomion.

Mietitäänpä tarkemmin. Kun nainen jää vauvan kanssa kotiin, on ihan luonnollista kiinnostua siitä, että koti on jotakuinkin siisti. Onhan se ympäristö, jossa tuore äiti viettää suurimman osan ajastaan. Kyse ei ole perfektionismista, vaan siitä että elämän painopiste muuttuu. Ei tarvitse olla matemaatikko tajutakseen, että kotitöiden eli riidanaiheiden määrä kasvaa kyseisessä elämäntilanteessa ilman täydellisyyden tavoitteluakin.

Miten kivaa olisikaan, kun asiat hoituisivat ilman, että ne pitää ottaa erikseen puheeksi? Kysymyksestä päästään kiinni ongelmaan, josta Heli Vaaranen puhuu. Parisuhteeseen, jonka pitäisi olla tasa-arvoinen, syntyy asetelma, jossa toinen on käskyttäjä, toinen alainen. Pian keskustelupalstoilta saakin lukea, että ”rouva pihtaa, jos en tee mitä se Justiina käskee”. Työssäkäyvän puolison elämä ei kuitenkaan muutu niin paljon kuin töistä kotiin jäävän, joten hän ei välttämättä tajua muutostarvetta heti. Sen havainnon, että kotitöitä pitäisi tehdä enemmän, ääneen sanominen kuulostaa helposti syytökseltä.

On myös vallankäyttöä olla välittämättä yhteisistä tai toiselle tärkeistä asioista.

Tilanne on kuitenkin nöyryyttävä molemmille. Sille, jonka vastuulle jää kotitöiden ja muiden hoidettavien asioiden puheeksi ottaminen. Sekä sille, jolta joudutaan erikseen pyytämään arkeen osallistumista.

Yhtä lailla kuin mahdottomuuksien vaatiminen, on myös vallankäyttöä olla välittämättä yhteisistä tai toiselle tärkeistä asioista. Vetäytyä autotalliin, naisporukan kanssa kahville tai virtuaalimaailmaan pakoon sitä tosiasiaa, että jonkun nämä asiat pitää hoitaa. Olisi kiinnostavaa kuulla, kuinka usein Vaarasen vastaanotolla valitellaan sitä. Sukupuolesta riippumatta pitäisi kyetä oma-aloitteisesti huomioimaan suhteen kannalta ja kumppanille tärkeitä asioita, keskustella ja tehdä kompromisseja. Niin voi osoittaa, että välittää.

Sitä paitsi tekemällä itsensä toiselle tarpeelliseksi tekee palveluksen myös suhteelleen. Virginian yliopiston tutkimuksessa ne, jotka ajattelivat parisuhteessa ollessaan, että pärjäisivät ihan hyvin yksinkin, olivat todennäköisemmin eronneet muutaman vuoden kuluttua kuin ne, jotka tunsivat tarvitsevansa puolisoaan. Rakkaus kukoistaa erityisesti silloin, kun ei vain oleta toisen olevan tyytyväinen, vaan voi tehdä jotakin hänen onnellisuutensa hyväksi. Se tuo onnea myös itselle, vaikka joutuisikin tinkimään aavistuksen omasta mukavuudestaan.

Kahden lapsen työssäkäyvä isä

On nöyryyttävää olla parisuhteen projektipäällikkö

Kaikki on tietysti hyvin yksilöllistä mutta oman kokemukseni mukaan kodin siistinäpito ja hoito ei ole mikään tehtävä vaan automaatio, jopa lapsiperheessä. Kuulun siihen suorittajaihmistyyppiin, joka on sekunttarilla kellottanut mm. tiski- ja pyykinpesukoneen täyttöön ja tyhjennykseen, imuroimiseen, pyykkien viikkaamiseen, yms. muihin tehtäviin kuluvan ajan. Teen em. tehtäviä tasapuolisesti vaimoni kanssa ja minulle kaikki tuo on automaattista, ei "työtä" tai "taakkaa", josta pitäisi tekijä...
Lue kommentti
Mies

On nöyryyttävää olla parisuhteen projektipäällikkö

Kirjoittaja taitaa olla se arkkityypin nainen, josta Heli Vaaranen puhui. Ollaan projektipäällikkönä ja päätetään kaikesta, mutta samalla odotetaan että miesten pitäisi kantaa vastuu. Kuulostaako nurinkuriselta? Jos yritysmaailmassa johtaja vaatisi, että vastuu firman menestymisestä ei ole hänellä vaan alaisilla, hän olisi yksinkertaisesti huono johtaja. Sama pätee parisuhteisiin. Naiset saisivat katsoa peiliin ja parantaa tapojaan. Tasa-arvosta on turha puhua, jos teot ovat päinvastaisia...
Lue kommentti

Koetan kierrättää, ostaa reilun kaupan tuotteita ja kulkea joukkoliikenteellä. Ja silti tunnen syyllisyyttä, kirjoittaa kolumnissaan Ulla Virtanen.

Aina silloin tällöin törmään mainoksiin ja juttuihin yksinäisistä seuraa kaipaavista vanhuksista. Silloin minuun jysähtää yhtäkkinen syyllisyys: miksi en ole pitämässä seuraa isovanhemmilleni? Kunnes saman tien muistan, ettei minulla ole enää isovanhempia ja kohdistan syyllisyydentunteen tuntemattomiin ikäihmisiin.

Menen ruokakauppaan ja mietin, kutsuisinko kassalla asioivan vanhuksen meille kahville. Sitten tajuan sääliväni tuntematonta, joka voi oikeasti olla paraikaa ostoksilla vaikka bilehilepappojen pokeri-iltaa varten. Mistäs minä tiedän. Tämä pappaparka muuttuu minun syyllisyydentuntoni ilmentymäksi. Teoksi hän ei välttämättä muutu, sillä olen kovin arka kysymään vieraalta, mitä kuuluu.

Tunnen oloni syylliseksi, koska olen varma, että feissari ajattelee, että valehtelen.

Syyllisyys iskee myös vastatessani hyväntekeväisyysjärjestön feissarin ”olisiko sulla hetki aikaa” -kysymykseen ”sori, olen jo jäsen”. Tunnen oloni syylliseksi, koska olen varma, että feissari ajattelee, että valehtelen. Kuinka noloa onkaan juosta feissarin perässä ja huutaa ”hei oisko sulla hetki aikaa, haluaisin vain vakuuttaa, että ihan oikeasti olen jo jäsen.”

Syyllisyyttä herättävät myös avustusjärjestöjen arvat, joita postitetaan kotiin. Niitä ostamalla tukee ihmisoikeuksia Kiinassa ja voi voittaa auton. Jos arvoista ei halua maksaa, ne voi palauttaa avaamattomina. Pohdin, voisinko kurkata ensiksi voitinko. Mikäli voitto osuisi kohdalle, maksaisin arvat. Minua kiinnostaa suuresti ihmisoikeuksien parantaminen, ja aivan erityisesti, jos voitan samalla löylysetin.

Vaan sitten syyllisyys huutaa taas mielessäni: Etkö aio maksaa arvasta ennen avaamista? Tai palauttaa niitä avaamattomina? Arvat tuottavat minulle suurta ahdistusta. Päätän olla avaamatta niitä.

Koetan kierrättää, ostaa reilun kaupan tuotteita ja kulkea joukkoliikenteellä. Ja sitten keitän itselleni kapselikahvit. Samalla kun kuuma ihana kahvi valuu kurkusta alas, nousee syyllisyyden puna. Tuhoanko tässä maailmaa yksi kapseliroska kerrallaan? Kuulen jo, kuinka kalat huutavat meressä nimeäni samalla, kun vajoavat saastemutaan. Minulla ei ole mitään käsitystä, miten paljon pahaa oikeasti teen. Tunnen silti varmuuden vuoksi syyllisyyttä.

Syyllisyydentunteen tarkoitus on ohjata ihmistä erottamaan oikea ja väärä. Toki syyllisyyttä voi kantaa myös turhaan, ja pahimmillaan se voi olla lamaannuttava tila. Terveessä mielessä se voi kuitenkin olla keino muistuttaa siitä, että asioita voi muuttaa ja korjata.

Ehkä voisin lahjoittaa hieman enemmän aikaani hyväntekeväisyyteen ja ottaa paremmin selvää ekologisuudesta. Ja ostaa sen löylysetin, ettei tarvitse laskea arpojen varaan.

Kaikki Me Naisten kolumnit löydät täältä.

Vierailija

Terve syyllisyys muistuttaa siitä, että asioita voi muuttaa ja korjata

Jaa-a, tie helvettiin on kivetty... Muutenkin olen itse tuumaillut, että kannattaa viettää aikaa niiden omien vanhustensa vanhempiensa kanssa niin ei tarvitse jälkikäteen miettiä jossain tuherruksissa, että harmi kun ehtivät potkaista tyhjää. Sujuu ehkä tuo luonnollinen poistumakin hieman kepeämmin. Jotenkin sitä silti on mielenkiintoista seurata miten sitä ihminen mietiskelee syvällisesti tai vähemmän syvällisesti ongelmaa joka on ihminen itse, sivuuttaen sen asian kaikenlaiseen hömpötykseen...
Lue kommentti

 Ostitko sinä rontti taas meikkejä sähkölaskurahoilla? 

Piti maksaa lasten päiväkotimaksut, mutta meninkin näköjään sitten manikyyriin. Ups!

Olin matkalla pankkiin keskustelemaan marginaaleista, mutta päädyinkin ostamaan maskaraa. Mitä väliä!

Valtakunnankohauttaja, Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen nosti niin sanotun talouskissan pöydälle tuoreessa kolumnissaan. Suomalaisissa parisuhteissa muhii epätasa-arvo.

Vaarasen tiedon mukaan suomalaiset naiset eivat kerta kaikkiaan maksa laskuja. 

Nyt kyse ei ole kotitöiden jakautumisesta, vaan uudenlaisesta taloudellisen epätasa-arvon alalajista. Ei, ei siitä, että naiset tienaavat miehiä vähemmän. Tällä kertaa puhutaan miesten harteille jäävästä laskunmaksu-urakasta. Vaarasen tiedon mukaan suomalaiset naiset eivat kerta kaikkiaan maksa laskuja. Jos muistat niin tehneesi, muistat nyt väärin!

– Eniten ihmettelen tätä: miehet maksavat kotitalouden laskut. Joskus yhteiseltä tililtä ja joskus omalta, mutta useimmiten ne ovat miehiä, jotka ottavat kontolleen laskujen maksamisen vaativan ajan ja harmin, Vaaranen päivittelee kolumnissa.

Hänen tietonsa perustuvat ”miesten kanssa käytyihin keskusteluihin”. Tuekseen hän tempaisee myös kuuden vuoden takaisin tasa-arvobarometrin, jonka mukaan vastuu taloudesta jää useammin miehille kuin naisille.

Totta. Voi sen barometrin niinkin tulkita. Suora lainaus kuuluu: Väittämään ”Miehellä on ensisijainen vastuu perheen toimeentulosta” miehet vastasivat naisia huomattavasti perinteisemmin pitäen miestä useammin päävastuullisena kuin naiset.  Suomeksi: Miehet siis kokevat tilanteen näin. 

Koska laskujen maksamisen sukupuolijakaumaa ei Suomessa ole toistaiseksi selvitetty (ihme!), Vaaranen tähyää maailmalta ”kansainvälisiä tutkimuksia ja selvityksiä”.

–  Iso-Britanniassa yksi kolmesta naisesta unohtuu ostelemaan meikkejä rahalla, jota tarvittaisiin laskujen maksuun, Vaaranen iskee lukuja pöytään.

Onneksi naisille ei makseta enempää. Ei luonto kestäisi sitä kemikaalikuormaa.

I beg your pardon?

Perustan väitteeni nyt puhtaasti naisten kanssa käymiini keskusteluihin, mutta tasan nolla prosenttia naisista toimii näin. 

On ihanan virkistävää, että rinnakkain elää monta naisten vinoutunutta rahasuhdetta käsittelevää debattia. Naiset rasittavat miehiä laskunmaksuasioilla ja shoppailevat sekopäinä! Naiset ruikuttavat pienemmistä palkoistaan, vaikka kaikki on hyvin!

Naiset haluavat varmaan enemmän liksaakin vain sen tähden, että saavat haalittua lisää meikkejä. Onneksi naisille ei makseta enempää. Ei luonto kestäisi sitä kemikaalikuormaa. Ja miesten maksutaakka vain kasvaisi, kun heidän pitäisi hoitaa ne erääntyneet yvesrocherin laskutkin.

Anteeksi miehet, anteeksi luonto!

Lähden lisäämään vähän ripsiväriä.

Käyttäjä12223
Seuraa 
Liittynyt19.11.2017

Nainen, rasitatko sinäkin miestäsi etkä maksa laskujasi? Yritä edes!

Just joo. olen kyllä eronnut miehestä, joka ei hallinnut edes omia raha-asioitaan, saati sitten perheen. Lainat maksettiin puoliksi, ja yllätys yllätys, minä hoidin ruokamenot, lasten menot ja osani laskuista. kun ero tuli, onneksi olin huolehtinut avioehdon. Sain ihan kivan kodin, kun talosta kaksi kolmasosaa oli minun. Velkaa toki tuli uudestakin kodista. minä olen olen ainoa, joka avustaa täysi-ikäisiä lapsia heidän ajokorteissaan, takuuvuokrissaan ym. Jaksaa kyllä huvittaa noi Vaarasen...
Lue kommentti