Onko sinulla kokemusta pariterapiasta? Jos on, vastaa jutun lopussa olevaan kyselyyn. 

Monet yhdessä asuvat pariskunnat ovat viime aikoina viettäneet tavallista enemmän aikaa yhdessä. Kumppania on saanut tuijotella lähes kellon ympäri jo viidettä viikkoa, kiitos koronaviruksen ja sosiaalisen eristäytymisen.

Toisille pariskunnille lisääntynyt yhteinen aika on vain iloinen asia, mutta monissa kodeissa pinna on saattanut kiristyä jo moneen otteeseen. Esimerkiksi Twitterin perusteella kumppanin pienet, ärsyttävät tavat ovat nousseet puheenaiheeksi:

– Vaimoni ja minä leikimme hauskaa leikkiä karanteenissa, sen nimi on ”Miksi teet sen noin?" ja voittajia ei ole.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Paljastan karanteenissa joka päivä yhden ärsyttävistä tavoistani vaimolleni, jotta suhteessamme pysyy kipinä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Mieheni vihaa uutta työtään IT-tukenani.

Yllä olevat twiitit ovat toki humoristisia, mutta joissakin kodeissa jatkuva yhdessäolo saattaa aidosti vaikuttaa parisuhteeseen. Osa pariskunnista voisi hyötyä nyt pariterapiasta. Lähiterapia ei tietenkään tällä hetkellä onnistu, mutta moni saattaa huomata harkitsevansa terapiaa, vaikkei ole aiemmin kokenut sille tarvetta.

Oletko sinä ollut kumppanisi kanssa joskus pariterapiassa?

Teemme aiheesta juttua. Auta meitä kertomalla omista kokemuksistasi alla olevassa kyselyssä! 

Vastauksia voidaan käyttää Me Naisten jutuissa. Olemme sitoutuneet suojaamaan vastaajien yksityisyyttä.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla