Kun ei asu saman katon alla, yhteistä aikaa on yleensä vähemmän, mutta yhdessäoloa osaa ehkä arvostaa eri tavalla. Kuva: Colourbox
Kun ei asu saman katon alla, yhteistä aikaa on yleensä vähemmän, mutta yhdessäoloa osaa ehkä arvostaa eri tavalla. Kuva: Colourbox

Naiset kertovat, miksi he asuvat eri kodissa kumppaninsa kanssa ja miten järjestely on vaikuttanut suhteeseen.

Pariskuntien asuminen erillään on samantyyppinen tabu kuin eri sängyissä nukkuminen – molemmat ovat todennäköisesti yleisempiä kuin luulemmekaan, mutta niistä puhutaan vähän.

Yhden hengen talouksien määrä kasvaa jatkuvasti. Moni yksin elävä on sinkku, mutta eivät suinkaan kaikki. Keväällä julkistetun Finsex-tutkimuksen mukaan kolmasosa yksin asuvista suomalaisaikuisista on suhteessa erillään asuvan kumppanin kanssa.

Kysyimme lukijoilta, miksi he ovat valinneet asua eri asunnoissa ja miten se on vaikuttanut suhteeseen.

Koira, lapset, eksät...

Moni vastaajista on asunut eri asunnoissa koko suhteen ajan. Usein syynä on perhetilanne. Voi olla, että itsellä on lapsia ja kumppanilla ei tai toisin päin. Yhteen muuttaminen saattaa olla edessä, kun lapset ovat isompia tai aikuistuvat.

”Miehellä on koira, joka ei ole juurikaan tottunut olemaan lasten kanssa. Se on yksi iso syy siihen, että jarrutan yhteenmuuttoa.” Nainen, 35

”Asumme erillään, koska koirani ei tule toimeen lasten kanssa. Puolisollani on yhdeksänvuotias lapsi edellisestä suhteesta. Suunnitelmissamme ei ole lisää lapsia, eikä mihinkään ole kiire. Vietämme paljon aikaa toistemme luona. Teemme myös kumpikin vuorotyötä, ja rytmi on erilainen.

Muutamme varmasti yhteen, kun lapsi on isompi ja minulla ei ole enää rakasta koiraani. Kaikelle on aikansa. Nyt on, mitä odottaa ja aikaa tutustua toiseen. Olemme molemmat eronneet vastikään, ja yksin asuminen tekee hyvää.” Nainen, 30

”Molempien lapsilla on elämät ja harrastukset asuinpaikkakunnillaan.”

Tai sitten molemmilla on lapsia edellisistä suhteista, ja saman katon alla asuvan uusperheen arki olisi liian monimutkaista

”Molempien lapsilla on elämät ja harrastukset asuinpaikkakunnillaan. Vaikka välissä on vain puolen tunnin matka autolla ja tunnin julkisilla, olisi arki silkkaa paikanvaihtoa. Myös ex-puolisoille olisi hankalampaa, jos asuisimme kauempana heistä.” Nainen, 39

”Molemmilla on yksi lapsi, joka vaikuttaa päätökseen olla muuttamatta yhteen. Tarvitsisimme valtavan asunnon. Kaipaan omaa tilaa ja aikaa, joten tämä tilanne on paras mahdollinen. Minulla on as-poika, joka myös tarvitsee omaa tilaa. En usko, että hän saisi tarpeeksi sitä, jos asuisimme yhdessä. Hän saattaisi oireilla enemmän.

Muutamme yhteen kun lapset ovat muuttaneet maailmalle. Silloin saamme keskittyä vain toisiimme.” Nainen, 38

”Olemme eri mieltä kasvatuksesta.”

”Asumme erillään, koska meillä on yhteensä viisi lasta, joista neljä asuu vielä kotona. En halua uusioperhettä, jossa olisin paha äitipuoli. Mieheni lapset ovat miehen kotona kuukaudessa kaksi viikkoa kerrallaan ja omani joka toisen viikon luonani. 

Toisekseen olemme eri mieltä kasvatuksesta. Minä olen tiukempi ja mieheni lepsumpi. Hermoni eivät kestäisi yhdessä asumista.” Nainen, 42

”Asumme eri paikkakunnilla. Minulla on yksiö, jossa on määräaikainen sopimus. Miehellä on kaksi kouluikäistä lasta jatkuvasti kotona ja kolmas lapsi, joka asuu muualla.

Välimatka on haaste, mutta yhteen muuttamista ei pidä kiirehtiä. Sitä sitten pahimmillaan ja parhaimmillaan loppuelämä asutaan saman katon alla.” Nainen, 25

Oma tila ja aika ovat tärkeitä

Syy voi olla sekin, ettei halua luopua omasta asunnosta. Kun asuu yksin, oppii myös tekemään asiat omalla tavallaan.

”Suhteen alkuaikoina molemmilla asui vielä yksi lapsi kokonaan tai osittain kotona. Kumpikaan ei halua myydä omaa asuntoaan, ja olemme eron jälkeen tottuneet asumaan ilman kumppania. Asumme kuitenkin lähellä toisiamme.

Voi olla, että joskus muutamme yhteen. Esimerkiksi tilanteessa, jossa emme pystyisi taloudellisesti selviytymään kahdessa asunnossa asumisesta.” Nainen, 60

Myös moni muu lukija kertoo, että kumppani asuu lähellä.

”Olemme molemmat aikuisia ja tiedämme, millaista elämää haluamme elää. Asumme vain kävelymatkan päässä toisistamme, joten matka toisen luo ei ole pitkä. Nautimme omasta tilasta ja järjestyksestä. Toista myös kohtelee paremmin, kun voi halutessaan viettää omat kurjat päivänsä yksin.

Olemme vitsailleet, että muutamme yhteen sitten eläkkeellä, kun emme enää pärjää yksin kotona. Mutta saa nähdä.” Nainen, 40

”Toinen viihtyy maaseudun rauhassa, toinen kaupungissa palveluiden äärellä.”

Vaikka suhde toimisi hyvin, ei välttämättä kaipaa arjelta ja asuinpaikalta samoja asioita kuin kumppani.

”Toinen viihtyy maaseudun rauhassa, toinen taas kaupungissa palveluiden äärellä. Pitäisi löytää paikka, jossa nämä yhdistyvät, mutta kumpikin joutuisi silti luopumaan paikasta, jossa viihtyy parhaiten.

Haaveilen yhteen muuttamisesta, olisi ihana herätä toisen vierestä joka aamu. Jos saisimme lapsen, yhdessä asuminen olisi viisasta.” Nainen, 34

”Työni on sosiaalista, joten kaipaan yksinoloa.”

Moni arvostaa omaa aikaa.

”Yksin olemisesta on myös tullut eri tavalla tärkeää. Työni on sosiaalista, joten kaipaan yksinoloa viikottain, vaikka olen parisuhdeihminen.” Nainen, 35

”Olemme olleet yhdessä kohta kuusi vuotta ja naimisissa vuoden. Alusta asti olemme pitäneet omat kodit. Parhaillaan välissä on 700 kilometriä, ja vietämme kuukaudesta noin puolet yhdessä. Paras suhde, mitä minulla on ikinä ollut, ja näin arki sujuu hyvin. Kumpikin saa myös omaa aikaa itselleen. Jos asuisimme yhdessä koko ajan, sitä jäisi töiden jälkeen vähän, koska olemme yrittäjiä yhteisessä yrityksessä.” Nainen, 31

Syhde pysyy tuoreena

Kun asuu eri kodeissa, yhteistä aikaa suhteelle ja läheisyydelle on tietenkin vähemmän kuin saman katon alla.

”Välillä tuntuu, että ei ole aikaa parisuhteelle. Tunteet ovat ennallaan, mutta jatkuva väsymys kodin- ja lastenhoidosta rasittaa suhdetta. Seksielämämme on pysynyt ennallaan. Mies tekee raskasta yötyötä, joten pääsemme harvoin nukkumaan yhdessä. Niin käy silloin, kun lapset ovat isänsä luona eli joka toinen viikonloppu.” Nainen, 35

”Seksielämä on sopeutunut tilanteeseen. Toki käytämme kaikki tilaisuudet hyväksi, aina kun mahdollista.” Nainen, 38

”Aluksi oli vaikeaa olla erossa, mutta nykyään osaan nauttia omasta ajasta. Tunteemme eivät ole heikentyneet. Juttelemme päivittäin puhelimessa ja Facebookissa sekä soitamme videopuheluita. Kun tapaamme erossaolon jälkeen, huomaa, miten toista on kaivannut. Joka kerta on ihanaa nähdä.

Seksielämään erillään asuminen vaikuttaa heikentävästi. Kun olemme yhdessä, harrastamme paljon seksiä. Otamme ikään kuin takaisin menetetyt hetket.” Nainen, 42

”Suhde ei ole niin arkipäiväinen.”

Se, ettei näe jatkuvasti, voi kuitenkin myös piristää suhdetta ja seksielämää. Finsex-tutkimuksenkin mukaan erillään asuvat suomalaisparit harrastavat enemmän seksiä ja ovat tyytyväisempiä seksielämäänsä kuin yhdessä asuvat parit.

– Yhdessä asuvilla ei ole niin selvää, mikä aika arjessa on varattu läheisyyttä varten, Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontula kommentoi keväällä tutkimustuloksia Helsingin Sanomille.

”Yhdessäolo on kiihkeämpää, kun näemme harvemmin. Suhde ei myöskään ole niin arkipäiväinen kuin silloin, jos asuisimme yhdessä. Toisaalta tavaroiden kuskaaminen kahden paikan väliä on rasittavaa.” Nainen, 34

”Olemme kuuden vuoden suhteen jälkeen edelleen kuin vastarakastuneet.”

”Odotamme innolla yhteisiä öitä ja sitä, että pääsee toisen lähelle. Meillä on yhä suhteen alun huuma menossa ja vilkas seksielämä.” Nainen, 30

”Ehkä emme osaisi nauttia niin paljon yhdessäolosta, jos olisimme koko ajan saman katon alla. Erillään asuminen on ehdottomasti pitänyt suhteen intohimoisena. Olemme kuuden vuoden suhteen jälkeen edelleen kuin vasta tavanneet ja rakastuneet.” Nainen, 31

Teininä moni asia on vähän vaikeaa – ja varsinkin noloa!

Ei ole helppoa olla teini-ikäinen. Juuri tuossa iässä kulmat kurtistuvat ja silmät muljahtelevat keskimääräistä herkemmin. Ja hyvin usein näiden eleiden kohteina ovat omat vanhemmat, joita hävetään.

Silmien pyörittely omille vanhemmille ei ole kuitenkaan merkki epäkypsyydestä. Psykologi Lisa Damour on kertonut The New York Timesissa, että kyseessä on normaali kehitysvaihe, jolla pyritään ilmaisemaan itsenäisyyttä. Myös psykologi Heli Heiskanen on todennut Ylellä saman.

– Teinin on tarkoituskin itsenäistyä ja erottautua vanhemmista, ja se korostaa vanhempien kritisointia. Kun halutaan olla kavereiden silmissä mahdollisimman cooleja ja hyväksyttyjä, niin kaikki poikkeava on hävettävää, Heiskanen on kertonut sivustolle.

”Supernoloa, kun äitini kyseli kaverini kuullen, ovatko minulta tamponit loppu.”

Pyysimme kaksi-, kolme- ja nelikymppisiä muistelemaan, mikä heitä hävetti teini-ikäisinä. Näin he kertoivat:

1. Nolot jutut

”Äidilläni on mutkaton asenne erilaisiin ruumiintoimintoihin. Teininä oli supernoloa, kun hän kyseli iloisesti kaverini kuullen, ovatko minulta tamponit loppu. Hän oli juuri lähdössä kauppaan ja teki ostoslistaa.” Suski, 36

”Kaikkein nolointa oli, kun olimme koko perhe ensimmäistä kertaa Lontoossa lomalla. Olin itse tuolloin 13-vuotias. Kiersimme kaupunkia turistibussilla. Piccadilly Circuksen kohdalla isä kysyi oppaalta isoon ääneen, miten tuonne sirkukseen voi ostaa lippuja.” Jonna, 41

”Isä pärähti aina paikalle kertomaan todella luokattomia – ja pahimmillaan pikkutuhmia vitsejään.”

”Kokoonnuimme teineinä tyttöporukalla usein meille kotiin, minun huoneeseeni, Manhattan-sipsikulhon ympärille. Aina jossain kohtaa isäni pärähti huoneeseen kutsumatta ja alkoi kertoa luokattomia – ja pahimmillaan pikkutuhmia – vitsejään. Ystävieni mielestä isä juttuineen oli tosi hauska. Itse muistan ajatelleeni, miten hullu ja nolo hän on. Muistelemme tyttöjen kanssa näitä kertoja edelleen. Isäni kertoo yhä vitsejään. Nykyään joku jutuista saattaa jopa naurattaa.” Reetta, 37

2. Halaaminen

”Isäni halusi aina halata joka aamu koulun pihalla. Ja siis vielä lukioiässä. Oli jotenkin kauhean noloa teinin mielestä. Nyt jälkikäteen se on aika suloista.” Johanna, 42

”Isä halusi tehdä poikakavereille selväksi, miten hänen tyttäriään kohdellaan.”

3. Puhuttelut

”Isäni piti puhutteluja poikakavereille keittiön pöydän ääressä. Halusi tehdä selväksi, miten hänen tyttäriään kohdellaan. Itse istuin omassa huoneessa korvat punaisina ja halusin kadota maan päältä.” Jaana, 42

4. Samassa paikassa näyttäytyminen

”Jossain vaiheessa teini-ikää häpesin erityisesti mutsia niin paljon, etten voinut mennä hänen kanssaan samaa matkaa bussilla kaupungille, jos joku tuttu olisi vaikka nähnyt. Vanhempien läsnäolo erinäisissä tilanteissa sai aina pelkäämään, että nyt ne kaikki uudet tuttavuudet tajuaa, että olen ihan lapsi ja kiusallinen tyyppi. Jotain huijarisyndroomaan liittyvää siinä todennäköisesti oli.” Emilia, 25

”Tuli olo, että olen kuin joku lemmikki, jota esitellään.”

”Vaikka vanhemmissani ei aina ollut mitään sinänsä noloa, heidän kanssaan näyttäytyminen esimerkiksi kaupassa tai ravintolassa nolotti. Nolous siis ikään kuin aktivoitui ja muuttui tarttuvaksi julkisilla paikoilla. Minulla on nuoret vanhemmat, jotka yleensä osasivat käyttäytyä. Isovanhemmilla, jotka hekin tosin ovat suhteellisen nuoret, sen sijaan oli välillä vaikeuksia. Pahinta oli, kun menimme ekaa kertaa isovanhempien kanssa Mäkkäriin ja he vaativat henkilökunnalta aterimia. Koulun coolit tyypit olivat tietysti paikalla, mikä oli aivan hirveää. Viivi, 26

”Äidilläni oli tapana jäädä suustaan kiinni kaupungilla joka toisen vastaantulijan kanssa. Eniten niissä tilanteissa hävetti se, että äiti aina esitteli minut kaikille tuttavuuksilleen 'meidän nuorimmaisena'. Tuli sellainen olo, että olen joku lemmikki, jota esitellään ihmisille, ja he sitten katsovat siinä, että miten olen kasvanut ja miten söpö olen. Niin noloa! Nykyään on maailman ihaninta, kun äiti esittelee minua tutuilleen – ymmärrän, että hän on minusta kertoessaan yleensä ennen kaikkea kauhean ylpeä.” Helmi, 25

”Joskus opettaisäni nukahti koetta valvoessaan.”

5. Ikä

”Hävetti, kun vanhempani olivat niin vanhoja, luokkakaverin mummo oli nuorempi kuin äitini. Lisäksi hävetti, kun isäni ei jättänyt minua autolla säällisen välimatkan päähän, vaan kurvasi koulun pihaan. Toki minulla oli erityisen paljon hävettävää siksi, koska vanhempani kyläkoulun opettajina kaikkine omituisuuksineen olivat päivästä toiseen kavereiden tarkkailtavina. Joskus isä nukahti koetta valvoessaan.” Ärrä, 41

”Kaikista nolointa oli, kun isä hankki nahkarotsin.”

6. Olemus / vaatteet ja alastomuus

”Minua hävetti se, että vanhempani eivät olleet yhtään ”cooleja”. He ovat ihan sellaisia tavallisia tyyppejä, työssäkäyviä ihmisiä, joiden juuret ovat maaseudulla. Tykkäävät hiihtää, käydä mökillä ja katsoa lauantai-iltana telkkaria. Itse olisin halunnut olla tietenkin äärimmäisen cool kaupunkilainen. Olisin halunnut matkustella, mutta me menimme aina mökille. Kerran kävimme Kanarialla – sekin tuntui nololta ja kliseiseltä, vaikka matka olikin ihan todella hauska.” Linda, 24

”Isäni patsasteli kotona alasti suihkun jälkeen, vaikka olisi ollut kavereita.”

”Isäni patsasteli kotona alasti suihkun jälkeen, vaikka olisi ollut kavereita kylässä. Kyllä hävetti.” Ärrä, 41

”Vanhempani pukeutuivat nolosti. Olisin kovasti halunnut, että he olisivat tyylikkäitä ja trendikkäitä, mutta sellaisia tavallisia pulliaisia he vain aina olivat. Kaikista nolointa oli, kun isä hankki nahkarotsin. Se oli meganolo.” Elina, 25

7. Oudot tavat

”Isäni on fanaattinen penkkiurheilija, jolle mieluisia lajeja ovat erityisesti hiihto ja mäkihyppy. Teininä en voinut kutsua kavereita kylään olympialaisten tai muiden urheilukisojen aikaan, koska isä kannusti suomalaisia niin kovaan ääneen, että talo tärisi. Supernoloa. Vieläkin välttelen vanhempieni kotia suurten urheilujuhlien aikaan.” Mari, 40

”Mielestäni oli noloa, että junalla työmatkaa tekevä äitini käveli töistä lähtiessään aseman laiturilla mahdollisimman pitkälle, jotta pystyi hyppäämään junan ekaan vaunuun välttääkseen siten kävelyä määränpäässä. Nykyään teen itse samoin.” Viivi, 26

 

Kysely

Häpesitkö sinä vanhempiasi teininä?

Nykyteknologian ansiosta yhteydenpito kaukana asuvan rakkaan kanssa on helppoa. Aina se ei ole hyvä asia. 

Olen ollut etäsuhteessa kerrallaan vain alle vuoden, enkä enempää olisi jaksanutkaan. Ikävä raastoi, mutta ehkä vielä enemmän raastoivat puhelinsoitot. Luuriin tarttuessani toivoin suhdetta vahvistavaa lepertelyä ja henkevää keskustelua, mutta aika usein sain parin sanan vastauksia, molemminpuolista turhautumista ja lopulta riidan. 

Ystäväni elää pitkässä suhteessa, johon on aikojen saatossa mahtunut monta monituista etäpätkää. Nykyinen etäelo jatkuu todennäköisesti useita vuosia, mutta kumpikaan suhteen osapuoli ei vaikuta turhautuneelta tilanteeseen. Niinpä kysyin hiljattain, mikä toimivan etäsuhteen salaisuus oikein on. 

– Me ei oikeastaan soitella, ystävä sanoi. 

Pariskunta pitää silti usein yhteyttä viestein ja tapaa, kun se on mahdollista. Soitot vain ovat karsiutuneet vuosien varrella pois pahaa mieltä aiheuttavina. 

Keskittymiskyky ei riitä

Whatsapp-viestien luulisi välittävän sanatonta viestintää vielä huonommin kuin puhelujen, mutta jostakin syystä juuri puhelut näyttävät nostavan turhautumislukemat helpoiten taivaisiin.

Ehkä syy on katteettomissa odotuksissa, joita itsekin vaalin etäsuhdeaikanani. Henkevä puhelinkeskustelu tekee tutkitusti etäsuhteessa elävistä läheisempiä kuin arkensa jakavista, mutta toisaalta kunnollinen juttelu vaatii keskittymistä, joka on älypuhelinaikana vähissä – erityisesti, jos takana on pitkä työpäivä tai puhelu sattuu tilanteeseen, jossa olisi muutakin tekemistä. 

”Puhelu tulee usein huonolla hetkellä.”

Vastarakastunut ehkä antautuu mielellään tuntien puheluihin päivittäin muista kiireistään välittämättä, mutta vuosikymmenen yhteiselon jälkeen viestit tuntuvat helpommalta ja huomaavaisemmalta kommunikaatiovälineeltä. Varsinkin, jos rakastavaiset asuvat eri aikavyöhykkeillä tai tekevät eri tavalla rytmitettyä työpäivää, puhelu tulee usein huonolla hetkellä.

Skypeä vai nykyajan kirjeitä?

Osa etäsuhteessa elävistä pareista on ratkaissut keskeyttämis- ja keskittymisongelmat puhumalla puhelunsa Skypessä niin, että yhteys on auki mutta mitään erityistä ei välttämättä tehdä tai sanota. Näin voidaan simuloida yhdessä asumista, johon kuuluu samassa tilassa oleskelu ilman kummempaa yhteistä tekemistä.

Osa taas keskittyy viestittelyyn. Kuten rakkauskirjeen ennen vanhaan, myös viestin voi kirjoittaa silloin, kun sattuu olemaan puuhaan sopivassa mielentilassa. Kirjeisiin verrattuna viesteissä on se hyvä – tai no, tilanteesta riippuen myös huono – puoli, että ne saapuvat perille välittömästi. Jotta viestittely säilyy mukavana yhteydenpidon muotona, täytyy parin löytää yhteinen linja siihen, kuinka nopeasti ja millä tavoin viesteihin reagoidaan. 

Vuosia etäsuhteessa ollut yhdysvaltalainen psykologi Roni Beth Tower kehottaa etäsuhteessa olevia sopimaan säännöistä, mutta myös välttämään puheluihin ja viesteihin perustuvaa sekoilua. Vaikka yhteisiä vuosia olisi takana paljonkin, muuhun kuin kasvokkaiseen viestintään liittyy iso väärinymmärrysten riski.