Kuva Milka Alanen
Kuva Milka Alanen

Tuomas, 25, ja Mari-Kaisa, 30, Auvinen pidättäytyivät seksistä ennen avioliittoa. – Se oli hyvällä tavalla jännittävää.

Häämarssi soi, morsiuspari marssii alttarille. Tahdon, tahdon. Vapautuneet hymyt, riisisateessa autoon. Sitten onnitellaan vanhempia, pidetään puheita ja syödään. Vieraita on sataviisikymmentä, ja aika moni esittää musiikkinumeron.

Mari-Kaisa ja Tuomas Auvisen häät heinäkuussa 2006 ovat tutun näköistä settiä. Mutta jos tarkastellaan lähempää, tässä hääparissa on jotain erityistä. Morsian nimittäin seisoo alttarilla ensimmäisen poikaystävänsä kanssa. Sulhanenkin on nykymittapuulla nuori: Tuomas on saanut kaksi viikkoa sitten ylioppilaslakin. Kumpikaan ei ole harrastanut muiden eikä toistensa kanssa seksiä, koska Mari-Kaisa ja Tuomas ajattelevat, että sukupuolielämä kuuluu avioliittoon.

– Meille se oli itsestään selvä asia, pariskunta tuumaa.

Kun kolahti

Hääpäivästä on kulunut kuusi vuotta. Auvisten kotona Helsingissä eletään vilkasta maanantai-iltaa: 2-vuotias Olivia hakkaa pianoa, Ester, 4, tarvitsee äitinsä apua askartelukirjan kanssa. Tuomas on tullut töistä ja laittaa mutteripannun tulelle. Kun tytöt saadaan liimattua Tomin ja Jerryn äärelle, ehditään juoda espressoa ja muistella parisuhteen alkuaikoja.

Ensitapaamisesta on aikaa. Mari-Kaisan ja Tuomaksen vanhemmat tunsivat toisensa, ja Mari-Kaisa muistaa nähneensä Auvisten kotona vilaukselta viisivuotiaan, viulua roikottavan pellavapään.

– Lahjoja olisi, mutta ei se oikein malttaisi harjoitella, hän muistaa Tuomaksen äidin sanoneen.

Mari-Kaisa ja Tuomas eivät kuitenkaan olleet leikkikavereita.

Mari-Kaisa asui 14-vuotiaaksi asti Japanissa, jossa hänen vanhempansa olivat lähetystyössä. Tuomas jatkoi alttoviulun ja muidenkin soittimien treenaamista Suomessa.

Kun Tuomas oli 17 ja Mari-Kaisa 22, he päätyivät samaan bändiin soittamaan kristillistä, akustista poppia. Se oli oikeastaan siinä.

– Ajattelin tosi yksinkertaisesti: tuon ihmisen kanssa haluan mennä naimisiin. Olen aika intuitiivinen tyyppi, Mari-Kaisa kertoo.

Häitä odotellessa

Tuomas oli seurustellut pari kertaa aikaisemminkin, Mari-Kaisa ei.

– Kotiutuminen Suomeen ei ollut helppoa, ja teini-ikä meni identiteettiä etsiessä. Seurusteluasiat eivät mahtuneet elämään. Olin kriisissä, koska kaikki tuttu jäi taakse.

Mari-Kaisalle yksi seurusteluajan hyvistä puolista olikin tutustuminen Tuomaksen perheeseen. Hän oppi, miten suomalaiset elävät: Aamulla syödään voileipä ja lähdetään töihin. Makkara ja sauna kuuluvat yhteen. Sekin selvisi, että Auvisten kotona on normaalia olla mykkä siihen asti, kun aamukahvi on juotu.

Ulkopuolista kiinnostaa, miten rakastunut nuoripari pitää näppinsä irti toisistaan papin aameneen asti.

– Siinä täytyy välttää tilanteita, jotka johtavat kiusauksiin. Vähän kuin olisi dieetillä, Mari-Kaisa kuvaa.

Pariskunta ei kaikesta huolimatta tavannut toisiaan ainoastaan tiukasti vartioituna. He matkustelivat yhdessä ja yöpyivät hostellien yhteismakuusaleissa. Latviaa ja Tšekkiä kiertäessä toiseen tutustui hyvin.

– Totta kai oli kiusauksia. Jos vetovoimaa ei olisi ollut, olisiko seurustelua edes kannattanut jatkaa? Mari-Kaisa miettii.

– Eikä pidättäytyminen ollut meille mikään suoritus, jossa epäonnistuminen olisi pilannut kaiken. Jumala ei etsi täydellisyyttä.

Luonteva valinta

Tuomaksen ja Mari-Kaisan valinnan taustalla on kristinusko: Raamatussa neuvotaan säästämään seksi avioliittoon. Jos taas katsoo telkkaria tai lukee lehtiä, seksiin liittyvät ohjeistukset ovat toisentyyppisiä. Se ei ole jäänyt pariskunnalta huomaamatta.

– Ikään kuin seksi kuuluisi itsestään selvästi seurusteluun – tai oikeastaan kaikkeen muuhun paitsi avioliittoon. Ajatellaan, että kumppania täytyy kokeilla ennen kuin voi sitoutua. Aika itsekäs lähtökohta: saanko minä, mitä haluan. Jos molemmat ajattelevat ennen kaikkea, mistä toinen tykkää, silloinhan seksi toimii, Tuomas miettii.

Mari-Kaisan mielestä seksiä ei saisi irrottaa pelkäksi fysiikaksi.

– En usko, että ihminen on niin vahva kuin ajatellaan. Sukupuolielämä menee ihmisessä syvälle, ja herkkää persoonaa pitää suojella.

Tuomas ja Mari-Kaisa eivät istu kotona paheksumassa susipareja. Heillä on monia ystäviä, jotka elävät tyytyväisinä avoliitossa. Auvisten mielestä seurustelu vain on ennemmin välivaihe kuin viiden vuoden "kunhan nyt kattellaan" -jakso.

– Kyse ei ole siitä, että suhtautuisimme seksiin kielteisesti, kysymys on vain asioiden järjestyksestä. Avioliitto on lahja, ja siihen seksi kuuluu tärkeänä osana. Emme ajattele, että jäisimme jostain paitsi, vaikka seksikokemuksia kertyy vain yhden ihmisen kanssa, pariskunta miettii.

Ajan henki on muuttunut nopeasti. Muutama vuosikymmen sitten oli valtavirran ajattelua pitää seksiä avioliittoon kuuluvana – vaikka käytäntö on aina ollut erikseen, ja moni esikoinen on syntynyt yllättävän pian vihkimisen jälkeen. Nyt deittipalvelu mainostaa pettämisen parhautta: "Elämä on lyhyt, hanki salasuhde!"

2000-luvun nuorina Tuomas ja Mari-Kaisa kuuluvat ajatuksineen vähemmistöön. Heillä itsellään ei ole ollut epänormaali olo.

– Minä nyt olin joka tapauksessa outo Japani-menneisyyteni takia, Mari-Kaisa toteaa.

– Ja me olemme kasvaneet porukassa, jossa ajateltiin samalla tavalla. On luontevaa ajatella avioliittoa elämän mittaisena, kun taustalla on ehjä koti ja suojattu elämä kuten meillä. Avioerolapselta tällainen valinta vaatisi eri tavalla rohkeutta, Tuomas sanoo.

Ihana alkuaika

Juhlapaikalla on jo yö, kynttilät on sytytetty. Mari-Kaisan ja Tuomaksen oli tarkoitus lähteä omista häistään hotelliin jo aikaisemmin, mutta hyvää tunnelmaa ei ole raaskinut jättää. Edessäkin on toisaalta kiinnostavia asioita. Hääyö saa painoarvoa, kun siihen liittyy pari vuotta odotettu seksi.

– Kyllä sitä kannatti odottaa, Mari-Kaisa muistelee.

–  Se oli hyvällä tavalla jännittävää. Kun tunsi toisen jo hyvin, pystyi luottamaan ja oli kivaa harjoitella yhdessä, Tuomas sanoo.

Tuomas ei tuntenut suorituspaineita: ei tarvinnut, kun tiesi, että kerta oli kummallekin ensimmäinen.

Mari-Kaisan mukaan seksistä pidättäytyminen selittää joidenkin kristittyjen lyhyet seurusteluajat. Asia ei silti ole yksioikoinen.

– Me olisimme menneet joka tapauksessa pian naimisiin. Mutta on sitäkin nähty, että on menty naimisiin hyvin nuorena eikä ehkä oikeista syistä, Tuomas sanoo.

Auvisten häät eivät olleet pelkkä juhla kavereille, vaan merkitsivät oikeaa muutosta: yhteisen kodin perustamista. Mari Kaisa muistelee häiden jälkeistä aikaa ihanana.

– Sai herätä aamulla tuon ihmisen vierestä, juoda yhdessä aamukahvia... kaikki oli kivaa ja uutta.

Tuomas aloitti häiden jälkeen musiikkitieteen opinnot yliopistossa. Opiskelukaverit olivat samanikäisiä tai vanhempia, mutta heidän elämänsä näytti Tuomaksen silmiin sotkuiselta.

– Opiskelijoille on automaattista, että muutetaan yhteen, kun aletaan seurustella – siksi, että yhdessä asuminen on halvempaa. Sitten erotaan, muutetaan pois, aletaan seurustella jonkun toisen kanssa, muutetaan yhteen... hirveää käytännön säätöä, jolta minä vältyin.

Mari-Kaisa taas kertoo välttyneensä sydänsuruilta, koska perusti perheen ensimmäisen poikaystävänsä kanssa.

– Ne voivat olla raskaita, mitä olen kavereita seurannut.

Arki on arkea

Kylppäristä kuuluu loisketta ja kiljahtelua. Tytöt ovat kylvyssä, kohta pestään hampaat ja käydään nukkumaan. Pikantin lisän Auvisten iltatoimiin tuo se, että niitä hoidetaan osittain japaniksi: Mari-Kaisa puhuu tyttöjen kanssa omaa lapsuudenkieltään.

Mari-Kaisan ja Tuomaksen avioliitto on toiminut hyvin. Sunnuntaisin koko perhe käy kirkossa. Usein kutsutaan ystäviä syömään, ja jos vanhemmilla on kahdenkeskistä aikaa, käydään ulkona syömässä. Seksi ei ole muuttunut tylsäksi vaan on edelleen voimavara. Mutta aika on joskus kortilla, eikä elämä kahden lapsen kanssa ole kokopäiväistä paimenidylliä.

– Oli yllättävän raskasta, kun Tuomas opiskeli ja teki samalla töitä. Väsähdin, vaikka olen ollut mielelläni kotona. Pikkulapsiperheen elämä on vaativaa, vaikka myös antoisaa.

Nyt Tuomaksen gradu on valmis, ja miehen kuukausipalkkainen työ musiikinopettajana on Mari-Kaisan mielestä tervetullut muutos. Mari-Kaisa valmistui ennen Esterin syntymää Sibelius-Akatemiasta musiikinopettajaksi, mutta ei ehtinyt työelämään. Tällä hetkellä hän kirjoittaa lauluja japaniksi.

Erotilastoissa näkyy piikki siinä kohdassa, kun pariskunnilla on pieniä lapsia. Auviset eivät ole koskaan ajatelleet avioeroa, vaikka arki on välillä rasittanut.

– Mitä ero ratkaisisi? Luin lehdestä Ville Niinistön ja Maria Wetterstrandin erosta. He asuvat kahdessa eri maassa ja tekevät uraa, heillä on kaksi lasta – huomaan miettiväni, miten he meinaavat järjestää elämänsä eron jälkeen. Ei tule olemaan ainakaan helpompaa, Tuomas pohtii.

Tosi rakkaus?

Tuomaksen ja Mari-Kaisan mielestä avioeroa tarjotaan liian helposti ratkaisuna ongelmiin, vaikka he ovatkin sitä mieltä, että esimerkiksi perheväkivaltatilanteessa ero on ainoa vaihtoehto.

Tuomaksen mielestä monet pienemmät ongelmat osoittautuvat tarkemmin katsottuina henkilökohtaisiksi ongelmiksi. Suhteen solmuja saattaisi avautua, jos puhuisi vaikka terapeutille.

– Olen käynyt tämän keskustelun aika monen ystävän kanssa. En ole vielä tavannut ketään, jonka ihanne ei olisi se, että eletään saman ihmisen kanssa koko loppuelämä. Me vain elämme tämän ihanteen mukaan, mikä on käynyt nykyään jostain syystä eksoottiseksi, Tuomas sanoo.

Rippikoulunuorille jaettiin 90-luvun lopussa Tosi rakkaus odottaa -tietopaketteja, joissa kehotettiin pidättäytymään ennen avioliittoa. Mari-Kaisa ja Tuomas toteuttivat idean elämässään. Mutta mitä tosi rakkaus on?

– Se on jotain vähän mystistä, mitä ei voi sanoilla selittää, Mari-Kaisa toteaa.

– No mä voin yrittää, Tuomas aloittaa.

– Osa johtuu samanlaisesta taustasta ja arvoista, osa on mystistä. Sitten asiaan liittyy avioliittolupaus. Olemme luvanneet tahtoa rakastaa kuolemaan asti, ja saimme avioliitossa siunauksen. Jumala on mukana elämässämme. 

Välillä on ihan okei keskittyä myös niihin sinkkuelämän hyviin puoliin.

Jostain syystä vallalla on käsitys siitä, että näin loppuvuonna kaikki haluavat olla mieluummin parisuhteessa kuin sinkkuja. Yhdysvalloissa puhutaan jopa cuffing seasonista eli sesongista, jona kaikkein vannoutuneinkin sinkku alkaa pohtia, että parisuhde saattaisi sittenkin olla kiva juttu.

Mutta ovatko talven kylmyys ja juhlapyhien vietto jonkun kainalossa riittävän hyviä syitä pariutua? Sosiaalisessa mediassa muistutellaan parhaillaan sinkkuuden hyvistä puolista, kenties vastaliikkeenä kuluvan vuodenajan parisuhdekeskeisyydelle.

Sinkkuuden iloja on jaettu kasapäin Twitterissä tunnisteella #WhenImNotDating. Sekä parisuhteessa että sinkkuudessa on tietenkin sekä hyvät että huonot puolensa, mutta nämä päivitykset saavat sinkkuuden kuulostamaan aika hiton upealta.

Poimimme twiiteistä parhaat syyt pysyä sinkkuna.

1. Voi tehdä ihan mitä haluaa

No ihan kuin parisuhteessa ei muka voisi toteuttaa itseään, mutta sinkkuna asioista ei tarvitse neuvotella sitäkään vähää. Ei kompromisseja!

2. Kaikki on omaa

Koko pitsa/karkkipussi/kirsikkatomaattirasia vain itselle, aah.

3. Voi olla juuri niin karvainen tai karvaton kuin haluaa

Kyllä, joskus karvoja tulee ajeltua myös miellyttämisen vuoksi, vaikkei sinänsä olisi mikään pakko.

4. Säästyy rahaa

Deiteillä käyminen saattaa tulla hitsin kalliiksi.

5. Itsetunto ei romahtele

Ei toiveita, ei pettymyksiä.

6. Jää enemmän aikaa hemmottelulle

Deiteillä ravaaminen vie rahan lisäksi aikaa. Joskus on ihanaa olla koko ilta yksin omassa rauhassa ja ihan vain hemmotella itseään.

7. Deittailemattomuus on hauskaa

Ei hauskanpidon tarvitse olla aina muista ihmisistä kiinni.

8. Epämiellyttävät kohtaamiset jäävät väliin

Voit tapailla vain lempi-ihmisiäsi!

9. Harrastuksiin voi todella paneutua

Koko kämppä kasveille? Sinkkuna siitäkään ei tarvitse neuvotella.

Mikä sinkkuudessa on mielestäsi parasta? Keskustele kommenteissa!

Empatiakirjailija Sami Kedon mukaan myötätunto toisia kohtaan on myös asennekysymys.

Mikä tekee meistä empaattisia?

Maailma on täynnä tarinoita ihmisistä, joilla ei ole mitään – mutta jotka ovat aina valmiita antamaan sitä vähästäänkin muille. Tarinan toisella laidalla ovat rikkaat ja etuoikeutetut. Heillä olisi, millä auttaa, mutta myötätunto puuttuu.

Ihan niin yksinkertainen maailma ei ole, mutta empatiasta tietokirjan kirjoittanut Sami Keto kertoo, että kyky empatiaan tosiaan saattaa heiketä, kun ihminen rikastuu tai nousee yhteiskunnan hierarkiassa korkeammalle. 

– Tämä on havaittu todella monessa yhteydessä, Keto sanoo.

Yksi syy rikkauden ja empatian käänteiseen riippuvuuteen on se, että reiluus on Kedon mukaan useimmille ihmisille hyvin tärkeää. Jos siis ihminen on epäreilun korkeassa asemassa, hänen täytyy jotenkin pystyä perustelemaan ja oikeuttamaan eriarvoinen asema itselleen. 

– Jotta pystytään tasaamaan tilanne, alempana olevien arvoa pitää vähän laskea ja ajatella, että minä ansaitsen etuoikeuteni ja muut tekevät jotakin väärin.

Eriarvoisuus vaikuttaa empatiaan

Empatian määrä liittyy myös yhteenkuuluvuuden ja keskinäisriippuvuuden kokemuksiin. Ne, joilla on paljon rahallista tai sosiaalista pääomaa, ovat vähemmän riippuvaisia toisistaan ja samastuvat toisiin vähemmän, mikä selittää heikompaa empatiakykyä. 

– Eliitti kokee yhteenkuuluvuutta omassa piirissään, vähävaraiset laajemmin, Keto tiivistää. 

Hän kertoo, että yhteiskunnan eriarvoistumisen on kuitenkin havaittu johtavan siihen, että myös hierarkiassa alimpina olevat kokevat entistä vähemmän yhteenkuuluvuutta ylempänä olevia kohtaan. Eriarvoisuus siis heikentää ihmisten empatiakykyä ylipäätään.


Empatiaa voi suunnata

Sami Kedon mukaan empatia on oleellinen osa ihmisyyttä, ja olemme kaikki enemmän tai vähemmän empaattisia. Se kuitenkin vaihtelee, mihin suuntaamme empatiamme. Empatian kokemista ohjaavat yhteiskunnan rakenteet ja kulttuuriset kertomukset.   

Osa meistä kokee myötätuntoa kedon kukkasiakin kohtaan, osa suhtautuu empaattisesti ainoastaan omaan lähipiiriinsä. 

”Usein empatia on tilannekohtaista.”

Esimerkiksi rasistisessa mellakassa vihaa huutava ihminen voi olla hyvinkin empaattinen, tosin suppeaa piiriä kohtaan. Myös voimakkaat negatiiviset tunteet nimittäin tarttuvat empaattiseen ihmiseen ja voivat viedä mukanaan.

– Usein empatia on tilannekohtaista. Totumme toimimaan toisissa tilanteissa empaattisesti ja toisissa epäempaattisesti. Se on myös asennekysymys; päättääkö, että tämä on sellainen tilanne, jossa ollaan empaattisia, Keto kertoo.

Piiri, jota kohtaan ihminen tuntee empatiaa, voi Kedon mukaan kutistua esimerkiksi tilanteessa, jossa ihmisen asema yhteisössä on epävarma tai jossa ihmisryhmien välillä on kilpailuasetelma.

Huomattavia empatiapuutteita on Kedon mukaan yleensä vain narsisteilla ja psykopaateilla. He pystyvät lukemaan kanssaihmisiään, mutta eivät jakamaan heidän tunteitaan – myötätunto puuttuu.