Amerikkalaistutkimus listasi outoja syitä eroon – yksi niistä on pitkä työmatka.

Eroon johtavat syyt eivät ole aina ilmeisiä. Amerikkalainen lakifirma McKinley Irvin listasi yllättäviä (ja vähän vähemmän yllättäviä) syitä, jotka voivat ennustaa liiton loppua.

1. Yli 45 minuutin työmatka

Absurdia, mutta totta: vuonna 2013 tehdyn tutkimuksen mukaan 14 prosenttia pariskunnista, joiden työmatka oli 45 minuuttia tai pidempi, päätyivät eroon, koska stressiä oli liikaa. Kärttyisyys ei edistä avio-onnea.

2. Virtuaalisuhde

McKinley Irvinin mukaan kolmasosa eronneista nimesi virtuaalisuhteen eronsa syyksi (huolimatta siitä, että 54 prosenttia miehistä ei pitänyt nettisuhdetta aviorikoksena).

3. Silmien pyörittely kumppanille

Vähättely lyttää liiton kuin liiton.

4. Tytär

Kyllä, luit oikein. Vuonna 2010 tehdyn tutkimuksen mukaan tyttölasten äidit halusivat näyttää hyvää esimerkkiä tyttärilleen ja sietivät siksi huonommin huonoa kohtelua.

5. Jatkuva somessa roikkuminen

Useat tutkimukset syyttävät eroista Facebookia. Ihmekös tuo, jos puolet illasta menee omia tai kumppanin vanhoja heiloja kytätessä.

6. Iso ikäero

Yksille ikä on tilanteessa kuin tilanteessa vain numeroita, mutta toisille suuri ikäero on liikaa. Tutkimuksissa on todettu, että mitä lähempänä kumppanin ikä on omaa ikää, sitä vähemmän halutaan erota.

7. Epätasa-arvoisesti jaetut kotityöt

Kukapa ei riitelisi joskus tiskivuoroista?

Lähteet: Bustle, Refinery29

Lue myös:

Näin selviät erosta.

Tämän takia sydänsuruista selviää aina.

Nämä neljä merkkiä ennustavat avioeroa.

Elämäni surkeimmat treffit, Iida Åfeldt ajattelee ja hörppii kahvia. Mies on kutsunut Åfeldtin kaljalle, vaikkei Iida edes pidä oluesta. Kun laskun aika tulee, mies toteaa jämptisti, että hänen kahdeksan euron kaljansa ja Åfeldtin euron kahvi maksetaan erikseen...

Uhriutumista kotitöistä, kisaa ja kiistaa vapaa-ajan käytöstä... Kilpailuasetelma muodostuu parisuhteeseen helposti. 

Huomasiko hän, että raadoin jälleen keittiössä? Kuka saikaan viime viikolla vaihtaa kotityöt kavereiden kanssa rillutteluun? Menevätkö nallekarkit tasan? 

Parisuhteeeseen syntyy helposti kilpailuasetelma. Tietoista tai tiedostamatonta kisaa käydään vapaa-ajasta, kotitöistä, rahasta ja siitä, kuka on oikeassa milloin mistäkin pikkuasiasta lähteneessä väittelyssä.

Väestöliiton parisuhdetutkija ja psykoterapeutti Heli Vaaranen arvioi, että kilpailuasetelma johtuu usein arvostuksen puutteesta parisuhteessa.

– Olemme Suomessa huonoja jakamaan arvostusta omalle puolisolle. Ihmettelen aina, että keneltä se olisi pois.

”Mieheni ajattelee, että voittaja on se, jolla on isompi palkka, eli hän.”

Kehun, kiitoksen ja arvostuksen puute nousi esiin myös Me Naisten kysyessä naisilta siitä, millaiset asiat ja teot loukkaavat parisuhteessa eniten. Näin kolmekymppiset naiset kuvailivat Me Naisten jutussa arvostuksen puutetta:

”Minua loukkaa, kun puolisoni ei arvosta tekemisiäni. Hän ei kehu minua koskaan eikä ymmärrä vitsailujani.” 

”Eniten satuttaa kumppanin tapa antaa ymmärtää, että minun työni tai harrastukseni ovat aina toisella sijalla. Ensimmäisenä tulevat hän ja hänen uransa.”

Kumpikin voi huonosti

Parisuhteessa kisaaminen voi myös olla riitelemisen synonyymi. Kilpailua tulee samoista aiheista kuin riitaa, eli rahasta, kotitöistä ja vapaa-ajasta. Esimerkiksi tällaisista aiheista suomalaisnaiset kertovat ottavansa matsia parisuhteissa:

”Meillä on klassinen kilpailuasetelma uhriutumisesta, aiheena mikäpä muukaan kuin kotityöt. Kumman marttyyrinviitta heilahtaa uljaimmin?”

”Mieheni ajattelee, että voittaja on se, jolla on isompi palkka, eli hän. Sen mukaan päätetään, missä asutaan ja miten koko elämä menee. En ole tähän suostunut, ja niinpä asumme eri maissa.”

”Ajankäytöstä on tullut riitaa sen jälkeen, kun suhteeseen tuli lapsia.”

”Kilpailemme siitä, kumpi on käyttänyt enemmän aikaa elämästään lasten hoitamiseen. Tai vaippojen vaihtamiseen.”

”Kun ostin sijoitusasunnon, mieheni halusi ostaa oman.”

”Aina Trivial Pursuitia pelatessa alamme kilvoitella kohti voittoa: kumpi tässä onkaan fiksumpi? Tyhmää, tiedän!”

”Ajankäytöstä on tullut riitaa sen jälkeen, kun suhteeseen tuli lapsia. Lasketaan niitä iltoja, joita toinen saa olla ulkona, kun toinen jumittaa kotona lasten kanssa.”

Eroon kisaamisesta

Lautapeliä pelatessa tai lenkkipolulla huhkiessa heräävä kilpailuvietti ei yleensä aiheuta mökötystä kummempaa parisuhdekriisiä. Jatkuva ja joka asiaan ulottuva kisaaminen sen sijaan tekee elämästä vaikeaa. 

– Silloin kumpikaan ei voi hyvin, ei edes se, joka siellä tunkiolla kukkoilee, Heli Vaaranen sanoo. 

Ensimmäinen askel kilpailuasetelman keskeyttämisessä on ongelman huomaaminen. 

– Toinen askel on juttelu kumppanin kanssa ja sen ymmärtäminen, että kilpaileminen ei voi jatkua loputtomasti, Vaaranen toteaa.

Peliä ei ole menetetty, vaikka kumppani ei heti muuttaisi käytöstään vähemmän kilpahenkiseen suuntaan. Yksipuolinenkin päätös siitä, ettei enää ryhdy kilpailemaan oman rakkaan kanssa, voi Vaarasen mukaan auttaa.