Otetaan tämä elämän oppintuntina. Kuva: Shutterstock
Otetaan tämä elämän oppintuntina. Kuva: Shutterstock

Avioero ei välttämättä ole katastrofi, tietävät eronneet. Ensimmäisen liiton opeista on hyötyä uudessa suhteessa.

Viisi naista kertoo, mitä he oppivat ensimmäisestä avioliitostaan ja avioerostaan:

Nainen, ensimmäinen avioliitto 7 vuotta, nyt toisessa avioliitossa:

"Ensimmäinen puolisoni työskenteli arvostetussa ammatissa ja hänellä oli hyvä palkka. Hän arvosti laatua, designia ja hyvää osoitetta. Materiaalisesta hyvästä huolimatta hän oli kroonisen tyytymätön elämäänsä. Itse olin tuohon aikaan pienipalkkainen pätkätyöläinen ja eron taloudelliset seuraukset pelottivat minua.

Eron jälkeen olin pari vuotta taloudellisesti tosi tiukalla. Myöhemmin tapasin kutsumusammatissaan työskentelevän muusikon, jonka kanssa päädyin naimisiin. Hänen suhteensa materiaan on täysin toisenlainen kuin ensimmäisen mieheni. Vaikka asumme mamulähiössä emmekä tiedä mistä rahaa tulee ensi vuonna, olemme erittäin tyytyväisiä elämäämme. Opin, että raha ei tee onnelliseksi. Ja että kumppaniksi kannattaa valita ihminen, joka suhtautuu materiaan samalla tavalla kuin itsekin.     

Ensimmäinen puolisoni oli sisäänpäinkääntynyt ja alkuhuuman jälkeen varsin vähäsanainen. Ekstrovertin ja mykän suhde on tuomittu epäonnistumaan. Nykyinen puolisoni on jopa ulospäinsuuntautuneempi kuin minä, ja arvostan suuresti hänen sosiaalista lahjakkuuttaan. Ensimmäisestä liitostani opin, että vastakohdat eivät täydennä toisiaan. Lisäksi opin, että vaihtamalla paranee.

Minun ei ole uudessa liitossani tarvinnut tehdä mitään toisin, koska nykyinen puolisoni on niin toista maata kuin ensimmäinen. Se mikä ensimmäiselle puolisolle oli ärsyttävää kyselyä ja kyttäämistä, on toiselle normaalia kommunikointia ja keskustelua. Ensimmäinen puolisoni ei pitänyt vanhempainvapaata ja isyyslomansa hän vietti kavereidensa kanssa baarissa. Toinen puolisoni oli seitsemän kuukautta vanhempainvapaalla ja ottaa lastenhoidosta nykyisin jopa enemmän vastuuta kuin minä. Eli nykyisessä liitossani lastenhoito on jaettu tasaisemmin.

" Ekstrovertin ja mykän suhde on tuomittu epäonnistumaan."

Parisuhdetta koskevat ajatukset ja odotukset muuttuvat radikaalisti, kun saa lapsen. Nuorena minua viehättivät älykkäät ja vähän epäluotettavat taivaanrannanmaalarit. Lapsen myötä elämään tulee niin paljon velvollisuuksia, että tuollaiset sluibailijat putoavat kyydistä auttamattomasti. Nykyisin arvostan hyväntuulisia ja luotettavia, sanansa veroisia miehiä, jotka hoitavat työnsä ohella myös lapset ja kodin."

Nainen, ensimmäinen avioliitto 9 vuotta, nyt toisessa avioliitossa:

"Opin, että jos pettää kerran, niin pettää todennäköisesti toisenkin kerran. Ainakin jos pettämisen syitä ei käsitellä kunnolla, vaan lakaistaan maton alle ja yritetään säilyttää kulissit.

Asioista pitää puhua, vaikka tuntuisi miten hankalalle ja haluaisi välttää riitelyä. Mykkäkoulua voi pitää hetken, mutta koska toinen ei osaa lukea ajatuksia, ne pitää sanoa ääneen. Sama pätee makuuhuoneessa.

Opin myös sen, ettei toista pysty muuttamaan, ellei toinen itse sitä tosissaan halua ja yritä.

Aina ei kannata joustaa ja mukautua toisen tahtoon. Pitää opetella tuntemaan itsensä ja pitää päänsä itselle tärkeissä asioissa.

Pikkulapsiperheessä äiti ei voi omistautua lapsille kokonaan. Mieskin pitää huomioida ja järjestää kahdenkeskistä aikaa. Ja toisaalta vastuuta lapsista pitää alusta asti lykätä miehellekin ja antaa tämän tehdä asioita omalla tavallaan. Lapset ei mene siitä rikki.

Pitää myös muistaa läheisyys. Että isä on edelleen mies ja äiti nainen. Kun lapset roikkuivat paljon minussa ja halusivat läheisyyttä, muistan työntäneeni välillä miehen kauemmas ja halunneeni omaa tilaa. Tuostakin olisi voinut puhua. Mies ei vain osannut olla lasten kanssa puuhaileva isä ja antaa äidille omaa aikaa. Enkä sitä lopulta osannut vaatia. Ja väsyin.

"Olen aina ollut hyvä kuuntelija, mutta huono puhumaan itsestäni."

Haluan nyt olla avoimempi ja puhua enemmän tunteistani. Opettelua se vaatii. kun ei tule luonnostaan. Olen aina ollut hyvä kuuntelija, mutta huono puhumaan itsestäni. Minulla on ollut onni kohdata mies, joka ei anna minun mököttää vaan painostaa välillä ärsyttävyyteenkin asti minua puhumaan.

Nyt haluan antaa miehelle aikaa ja hellyyttä. Haluan, että molemmilla kuitenkin omaa elämää ja harrastuksia. Että kumpikaan ei roiku toisessa. Niin säilyy se kipinä.

Kun tuntee olonsa hyväksi, se näkyy ulospäin ja siitä hyötyy niin parisuhde kuin mieskin. Toista pitää muistaa kehua ja kannustaa, ulkonäköä ja tekemisiä. Kohtuudella toki, uskottavuus kärsii jos koko ajan kehutaan!

Pitkissä parisuhteissa mennään välillä vain tahtomisen voimalla, mutta silti pienen notkahduksen kautta pitää tulla takaisin se fiilis, miten rakastaa toista. Ja erossa ollessa pitää tulla ikävän tunne. Ja ilahtuminen siitä, kun toisen taas näkee. Läheisyys pitää säilyttää. Yhdessä nukkuminen, saman peiton alla. Se on melkein parasta parisuhteessa.

Kun suhteessa ei päästä eteenpäin, jäädään junnaamaan niihin totuttuihin kuvioihin ja kaavoihin, jotka eivät tee enää kumpaakaan onnelliseksi. Silloin ei osata puhua ja muuttaa asioita. Jälkeenpäin ymmärrän pettämisen olleen ex-miehen tapa rimpuilla pois. Samalla se avasi silmäni katsomaan itseäni ja suhdettamme uusin silmin."

Nainen, ensimmäinen liitto 6 vuotta, nyt toisessa avioliitossa:

"Ensimmäinen liitto kariutui, kun ajauduimme pikkuhiljaa erillemme. Toisella oli työ, toisella harrastukset. Huomasin, ettei toisen elämä kiinnostanut enää lainkaan. Toisella kerralla yritän olla kiinnostunut toisen tekemisistä ja ajatuksista. Toisella kerralla olen myös oppinut tuntemaan itseni ja tarpeeni paremmin. Hain uudeksi kumppanikseni tietoisesti aivan erityyppistä miestä kuin edellinen oli. Ensimmäisestä liitosta opin myös sen, että jos tässä liitossa ajaudutaan eroon, niin tiedän kokemuksesta, että minä pärjään."

Nainen, ensimmäinen avioliitto 8 vuotta, nyt toisessa avioliitossa:

"Avioerossa opin, että lasten etu menee kaiken muun edelle. Lasten etu vaatii myös, että parisuhdetta pitää pitää kunnossa.

Opin ensimmäisestä avioliitostani myös, että itse voisin joustaa enemmän ja toisaalta pitää tiukemmin puoliani. Jos voi häviämättä joustaa, niin jousta, mutta itselle tärkeissä asioissa pitää pitää puoliaan. Alistuminen voi aiheuttaa pidemmän päälle mielipahaa ja katkeruutta, jos joutuu jyrätyksi. En tule enää hyväksymään, että minua alistetaan minulle tärkeissä asioissa. Eri mieltä saa olla, mutta jyrätä ei saa.

Myös puolisolla on iso rooli tässä, eikä kaikki riipu vain itsestä.

Ensimmäisessä liitossa en aina riitatilanteessa tajunnut, että on ihan ok ottaa aikalisä. Nykyisin teen niin. Usein mieltä rauhoittaa jo pelkästään se, että lähtee tilanteesta pois.

Hain toisella kierroksella toisentyyppistä ihmistä kuin ex-mieheni on. Ajattelin asian ihan järjellä – niin paljon kuin sellaisessa tilanteessa voi järjellä ajatella. Nykyisessä suhteessani on nyt enemmän joustamista. Itse joustan enemmän ja haen enemmän itsenäisyyttä kuin aikaisemmin. Enää ei ole tarvetta olla toisen kyljessä kaiken aikaa. Voin harrastaa erikseen ja jopa viettää osan lomasta erikseen. Toki tämä voi johtua myös iästä.

" Eihän mikään liitto voi toimia, jos toinen on syypää asioihin ja toinen ei. "

Olen myös oppinut, että kummankin pitää tehdä töitä suhteen eteen. Eihän mikään liitto voi toimia, jos toinen on syypää asioihin ja toinen ei. Molempien on tehtävä hommia ja sitoutua yrittämään muutosta omassa käytöksessään. Ja molemmat ovat yhtä syyllisiä asioihin.

Uskoani avioliittoon en ole menettänyt. Avioliiton kuuluu olla elinikäinen, sitä mieltä olen ollut aina ja olen edelleen."

Nainen, avioliitto 9 vuotta, nyt seurustelusuhteessa:

"Lähdin ensimmäiseen liittoon näin jälkikäteen ajatellen naiivisti, liian suurella itseluottamuksella. Tiedostamattani ehkä ihannoin vanhempieni onnistunutta avioliittoa. En huomannut avioon mennessäni, että en ollut luonteeltani samanlainen sopeutuva nainen kuin äitini oli, eikä puolisoni ollut samanlainen ahkera puurtaja kuin isäni oli. Rakensin pitkään haavemaailmaani huomatakseni, että se mikä toimi vanhempieni liitossa, ei toiminut meidän suhteessa.

Opin ensimmäisestä liitosta sen, että kumppanin valinnassa kannattaa olla tarkkana. Vaikka puolisoehdokas olisi kuinka miellyttävä ja mukava, niin jos yhteiset tarpeet eivät kohtaa, niin pitkän päälle liitto ei toimi. Vaikka mieheni olikin lapsilleen ihana isä ja pysytteli kotona, hän kaipasi karaokebaariin laulamaan ja vähän vähemmän säntillistä elämää. Tarpeemme ja tavoitteemme eivät kohdanneet.

Opin, etten voi pakottaa toista elämään omaa unelmaani. Kumppanin etsimisessä kannattaa todella etsiä sitä sielunkumppania, vaikka sitten vähän kauemmin.

Opin myös, että hän, jota vähiten epäilee pettäjäksi, onkin ehkä todennäköisin. Vaikka olinkin jälkikäteen ajateltuna sinisilmäinen, en edelleenkään ajattele, että kaikki miehet ovat pettäjiä. Toisaalta minulle ei olisi enää niin iso pettymys, jos nykyinen puolisoni jäisi kiinni pettämisestä. Toinen parisuhde on kuin työpaikan vaihtaminen. Ensimmäisestä työpaikasta on vaikea lähteä, mutta seuraavasta työpaikasta voi vaihtaa kolmanteen jo helpommin.

Jos mieheni jäisi kiinni jostain vilpillisestä, se ei myöskään tarkoittaisi automaattisesti suhteen loppua. Voisin asioiden selvittämisen jälkeen todennäköisesti jatkaa suhdetta hänen kanssaan. Ehdottomuus on karissut minusta.

Nopeasti varsinkin naiset ajautuvat suhteessa tilanteeseen, jossa parisuhde jää kakkoseksi. Eletään perheen ja lapsien ehdoilla. Jos jotain tekisin toisin, ottaisin enemmän aikaa parisuhteelle. Opettelisin istumaan miehen viereen ja rapsuttaisin korvan takaa. Toisin lasin viiniä ja kysyisin mitä kuuluu. Jörrikkäkin mies kaipaa läheisyyttä, aikuisseuraa ja parisuhdetta. Nykyisessä parisuhteessani olen oppinut nauttimaan aikuisten keskeisestä ajasta. Siitä, että voimme olla kahdestaan, käydä lenkillä, kerätä sieniä, istua hiljaa saunan lauteilla, varata hotelliyön jostain toisesta kaupungista, olla kahden.

Seksi kuuluu myös parisuhteeseen. Se ei voi olla velvoite tai pakkopulla vaan molempien oikeus ja nautinto.

Nykyisessä suhteessa olen oppinut myös sanomaan, jos haluan olla hetken yksin ilman kumppaniani. Nautin itsenäisyydestäni ja omasta ajastani. Minulle ei ole enää kovin tärkeä ajatus siitä, että lasten lennettyä pesästä maailmalle muuttaisimme puolisoni kanssa yhteen. Se ei tarkoita, ettenkö rakastaisi miestäni tai ettenkö haluaisi viettää hänen kanssaan yhteistä aikaa. Jos mieheni toivoo yhteistä kotia, olen valmis miettimään asiaa.

" Olen opetellut myös hyväksymään mieheni tarjoaman avun."

Olen aina ollut itsenäinen nainen. Olen sen verran "jätkä", etten välttämättä tarvitse miestä lisäämään tuulilasinpesunestettä autooni. Mutta olen opetellut myös hyväksymään mieheni tarjoaman avun. Jos hän osaa ja haluaa auttaa, miksi en sitä tekisin? Otan nykyisin ilolla avun vastaan ja kiitän siitä.

Parisuhde vaatii työtä. Parisuhteessa pitää jakaa ja kokea asioita yhdessä. Erimielisyyksistä selviää, kun niistä puhuu ja nostaa reippaasti ongelmat esiin. Vaikenemalla ei saattaa estää ilmiriidan, mutta sillä ei ratkota todellisia ongelmia. Toisen kunnioittaminen ja silmiin katsominen, arvostaminen ja halu jakaa elämä toisen kanssa ovat tärkeitä asioita. Niitä ei voi tehdä yksin, vaan niihin tarvitaan meitä molempia."

Zeizei

Naiset kertovat: tämän ensimmäinen avioliittoni minulle opetti

Meidän perheessä elettiin sinänsä ihan tavallista ja mukavaa elämää. Syntyi kaksi lasta. Seurustelumme aikana huomasin, että olin yllättäen se vastuullisempi osapuoli silloinkin, kun tulevan puolisoni olisi pitänyt hankkia itselleen opiskelupaikka ja ammatti. Mutta ajattelin että kannatti tehdä asioita hänen eteensä - elämä varmaan myöhemmin palkitsisi sen jotenkin, ja puolisokin tietysti sitä arvostaisi. Toki yhdessä asumisen ja jo avioliiton aiana aika ajoin kiinnitin huomiotani siihen, että...
Lue kommentti
Vaihtelu parantaa

Naiset kertovat: tämän ensimmäinen avioliittoni minulle opetti

Sanosin ettei niille jotka ei kykene liittoon sitoutumaan, vaihtaminen paranna mitään. Minulla on ollut useampi elämänkumppani, paras kumppani on sellainen joka pysyy rinnalla ja vakaana sinut elämänsä kanssa, eikä tarvi minkään näköstä liittoa sitomaan sitä. Sitä vaan pelaa luonnostaan yksiin jos juttu toimii - ihan sama onko liitossa siis. Se tuo myös taloudellista turvaa kun ei ole sidoksissa ja pelastaa suhteen monelta pahalta. Uusi avioliittolaki on kanssa sellainen häpäisy elämää kohtaan...
Lue kommentti

On trendikästä hankkiutua eroon energiasyöpöistä ihmisistä – mutta keitä ne sellaiset oikein ovat?

Näin vuoden alussa sitä on liikkeellä: energiasyöpöistä ihmisistä eroon hankkiutumista. Heitä luvataan karistaa uudenvuodenlupauksissa, heitä kehotetaan välttelemään oman hyvinvoinnin nimissä – mutta tärkeä kysymys odottaa vastaustaan. Mikä hitsin energiasyöppö? Joku henkilö, joka uuvuttaa, selvästikin. Mistä tiedän, olenko se minä?

Psykologi Taru Helenius toteaa, että kyseessä olisi melkein gallupin paikka: eri ihmisten mielestä eri tyypit ovat kuluttavia.

– Mikä kellekin sopii! Minä saatan kokea kovin puheliaat ihmiset energiasyöppöinä, sinusta he ovat virkistäviä. Äänekkäät, huomiohakuiset ihmiset ovat monien mielestä kuluttavia. Samoin sellaiset, jotka valittavat paljon omista ongelmistaan kuuntelematta toista. Entäs arvaamattomasti käyttäytyvät tyypit – välillä ystävälliset, välillä piittaamattomat? Hekin voivat imeä energiaa.

”Mikä kellekin sopii!”

Energiasyöppö ei siis ole aivan pomminvarma diagnoosi. Joskus kysymys voi olla persoonallisuushäiriöstä tai poikkeuksellisen pahasta itsekeskeisyydestä, mutta ei aina. Saatan hyvinkin olla jonkun ihmisen uudenvuodenlupauslistalla kohdassa ”hankkiudu eroon”, vaikka olen mielestäni erittäin hyvä tyyppi enkä tietääkseni edes narsisti. On ilmeisesti vain tarkkailtava, vastataanko viesteihini enää.

Saako heitä karistaa elämästään?

On myös niin, että vaikea elämäntilanne saattaa tehdä kenestä tahansa tarvitsevan energiasyöpön, ainakin väliaikaisesti. Sellaista energiasyöppöparkaa ei ole reilua hylätä antamatta ensin palautetta. Yllättävän moni pystyy muuttamaan käytöstään.

Taru Heleniuksen mielestä voisi silti olla ihan fiksukin idea tehdä välillä inventaariota omasta elinpiiristään: siinä olisi hyvä olla mahdollisimman hapekkaita ja tasapainoisia ihmissuhteita.

–  Radikaaleja välirikkoja en kannata, mutta pehmeitä pesäeroja kyllä! Ystävyydessä on kyse saamisesta ja antamisesta. Aikaa on muutenkin niin vähän, että turhaa sitä on tuhlata ihmisiin, joiden seurasta jää paha mieli. 
 

Vierailija

Energiasyöppö on parjattu ihmistyyppi – mistä tietää, onko itsekin sellainen?

Erkki kirjoitti: Perinteisesti karistetaan seurasta köyhtyneet, sairastuneet ja menetyksiä kokeneet. He kun eivät jaksa kauheasti iloita ja haluaisivat vielä puhuakin asioistaan. Eivätkä ole hapekkaita ja tasapainoisia. Jokainen ihminen on joskus energiasyöppö. Kannattaisi karsia ne pinnalliset hörhöt, jotka punnitsevat vain omaa etuaan ja jaksamistaan. Media-alalla on energiasyöppöjä vaikka kuinka paljon. Välttäkää näiden seuraa niin paljon kuin mahdollista.Siellä on paljon mielisairaita,...
Lue kommentti
Erkki

Energiasyöppö on parjattu ihmistyyppi – mistä tietää, onko itsekin sellainen?

Perinteisesti karistetaan seurasta köyhtyneet, sairastuneet ja menetyksiä kokeneet. He kun eivät jaksa kauheasti iloita ja haluaisivat vielä puhuakin asioistaan. Eivätkä ole hapekkaita ja tasapainoisia. Jokainen ihminen on joskus energiasyöppö. Kannattaisi karsia ne pinnalliset hörhöt, jotka punnitsevat vain omaa etuaan ja jaksamistaan.
Lue kommentti

Yksi sai tietää puolison pettämisestä, toinen löysi itselleen uuden rakkaan. Naiset kertovat, mistä saivat voimaa erota huonosta suhteesta.

Vaikka tietäisi, että parisuhde on tuhoon tuomittu, ei eroaminen ole välttämättä helppoa. Huonoissa, jopa väkivaltaisissa, suhteissa pysytellään muun muassa pelon, taloudellisen epävarmuuden ja lasten takia – ja siksikin, että toivotaan tilanteen vielä kääntyvän hyväksi.

Eronneet ovat kertoneet Me Naisissa suhteen päättyneen johonkin yksittäiseen viimeiseen niittiin, kuten salatupakoimisen paljastumiseen, yhtäkkiseen reissuilmoitukseen – tai kuraisiin saappaisiin

Aina eron taustalla ei ole mitään yksittäistä hetkeä, joka olisi johtanut välittömään lähtöön. Osa eronneista on kertonut sinnitelleensä pitkään tuhoon tuomitussa suhteessa odottaessaan esimerkiksi tarvittavien rahavarastojen karttumista, asunnon löytymistä tai lasten kasvua. 

Kun kysyimme, mistä eronneet ovat saaneet voimaa lähteä vahingollisesta suhteesta, saimme hyvin vaihtelevia vastauksia. Muutama toistuva teema kuitenkin on: monelle eropäätökseen herättävä hetki on jokin puolison väkivallanteko, mutta eron lopullinen toteuttaminen on vaatinut ystävien tai muiden läheisten apua. 

”Viimeisellä pahoinpitelykerralla ymmärsin, että tulen lopulta pääsemään hengestäni, mikäli suhteeseen vielä jään. Tällä kertaa mies myös potki koiraani, ja se vain oli liikaa”, nelikymppinen nainen kirjoittaa kyselyvastauksessaan.

Hän kertoo saaneensa voimaa erota työtoveriltaan, jolle lopulta uskoutui.

Moni muukin vastaaja korostaa vastauksissaan, että läheisiltä ja jopa kaukaisemmiltakin tuttavilta on mahdollista saada apua lähtemiseen ja eron jälkeisen elämän aloittamiseen, jos vain uskaltaa kertoa tilanteestaan. 

Tällaisista asioista Me Naisten kyselyyn vastanneet suomalaisnaiset saivat voimaa lähteä huonosta suhteesta:

Halusin paremman elämän 

”Olen alkoholistin lapsi ja ajattelin, että koko elämäni ei voi mennä alkoholistin kanssa. Ensin isä, sitten puoliso.”

”Viimeinen lyönti oli lopullinen niitti. Ymmmärsin ettei hän pysty muuttumaan. Tärkeimpänä syynä silloiseen päätökseen pidän kuitenkin sitä, että ansaitsen parempaa. Parempi olla yksin. Onneksi löysin lopulta ihanan aviomiehen.”

”Olin jo pitkään tajunnut, ettei suhde ole terve eikä tule toimimaan, koska mies ei koskaan nähnyt itsessään mitään vikaa. Kysyin itseltäni, pystynkö olemaan loppuelämäni tai viiden vuoden päästä vielä hänen kanssaan ja haluanko tällaisen elämän, jossa minulla ei mitään arvoa. Vastaus oli aina ei. Tiesin, että eron jälkeen oloni ei voisi olla ainakaan huonompi. Päivääkään en ole katunut.”


Terapia herätti

”Kävin itse terapiassa. Siellä jossain vaiheessa ymmärsin, ettei rakastamaansa ihmistä saa kohdella noin ja että vuosien työ itseni kanssa oli romahtamassa nopeasti hänen kohtelunsa takia. Tapahtui myös väkivaltatapaus, jossa tajusin, että haluan elää ja olla olemassa. Suhde jatkui vielä sen jälkeen, mutta se herätti jotain minussa.”

”Sain uuden rakkauden myötä rohkeuden tehdä päätöksen.”

”Terapeuttini avulla ymmärsin, kuinka olen toiminut koko aikuisikäni puolisoani palvellen ja kadottaen itseni kokonaan. Terapeutin kysymys: ”Mikä tekee sinut onnelliseksi?” ja se, etten osannut vastata siihen, oli niin silmiä avaava, että eroprosessi lähti käyntiin.”

Puoliso jäi kiinni

”Vuosien jahkaaminen sai viimeisen niitin, kun ystäväni parikymppinen tytär ilmoitti minulle, että hän joutui hätistelemään miestäni kimpustaan työmatkani aikana. Tyttö näytti myös mieheni hänelle lähettämät rasvaiset tekstiviestit. Olen ikuisesti kiitollinen tytölle siitä, että hän kertoi asiasta minulle, jotta sain vihdoin voimaa erota.”

”Mies jäi kiinni pettämisestä, kun toinen tai oikeastaan kolmas nainen lähetti minulle viestin. Jotenkin tajusin, etten vain voi elää niin. Pettäminen, ja tapa jolla se tehtiin, oli myös niin iso loukkaus, että ymmärsin, että miehellä on isoja ongelmia ehkä myös itsensä kanssa. Muutama ystäväni tuki minua prosessissa tosi paljon.”

Rakastuin toiseen

”Olin jo vuosia haaveillut erosta, mutta päätöksen tein, kun tapasin uuden miehen. Uusi rakkaus tuli yllättäen ja kolahti kovaa, en ollut tiennyt, millaista rakkaus kahden ihmisen välillä voi olla. En elänyt päivääkään missään salasuhteessa, vaan ilmoitin heti silloiselle miehelleni, että tämä oli nyt tässä. Sain uuden rakkauden myötä rohkeuden tehdä päätöksen. Uusi rakkaus on nyt kestänyt melkein 10 vuotta, ja päivääkään en ole katunut.”

”Asioista ei voinut keskustella, ja viimeinen niitti oli käsiksi käyminen, jota en anna ikinä anteeksi. Tein eroa mielessäni useamman vuoden ja tapasin ihmisen, jonka kanssa pystyin keskustelemaan kaikesta. Tämä ihminen on tällä hetkellä elämäni sielunkumppani.”

”Ilman tätä ihanaa työkaveriani olisin tässä suhteessa varmaan edelleenkin, jos edes olisin hengissä.”

”Sain voimaa kolmannesta osapuolesta sekä ajatuksesta, että minä ja poikani olemme ansainneet onnellisen elämän ja että karmea suhde on lapseni lapsuutta. Uusi ihastus auttoi. Minulla ei olisi ikinä ollut voimaa lähteä suhteesta ilman, että sain toisesta voimaa  ja jotenkin myös itsekunnioitukseni takaisin.”

Sain ulkopuolisen näkökulman

”Salasin pitkään kaikilta sen, mitä neljän seinän sisällä tapahtuu. Jossain kohtaa aloin puhua asioista työkaverilleni, joka auttoi minua ymmärtämään, että kaikki vika ei ollut minussa ja etten ollutkaan niin paska, että minua oli vain pakko aina hakata. Ilman tätä ihanaa työkaveriani olisin tässä suhteessa varmaan edelleenkin, jos edes olisin hengissä. Kiitos hänelle siitä.”

”Pidin yhden kerran pääni ja lähdin siskojeni ja äitini avustamana siskoni tupareihin kotipaikkakunnalle. Sinä iltana tajusin, miten paha minun oli olla siinä suhteessa, ja miten suhde oli tuhonnut oman persoonani ja luonteeni. Vielä yksi keskustelu miehen exän kanssa, ja seuraavana päivänä pakkasin kamani ja muutin pois.”

”Eräs ilta miespuolisen ystävän seurassa antoi minulle voiman, jota tarvitsin. Sitä iltaa ennen suhde oli oikeastaan jo kuollut, mutta kulissia pidettiin yllä. Kun ymmärrys siitä iski tajuntaan, että en ollut vuoteen nauranut niin vapautuneesti ja tuntenut oloani niin rennoksi, sain vihdoin voimaa sanoa viimeisen kerran, että tämä oli tässä.”

Terveyteni petti

”Terveyteni oli jo kuukausia ollut todella huono. Ruoka ei pysynyt sisällä eikä lopulta edes maistunut. Laihduin yli kymmenen kiloa kuukaudessa. Tultuani sairaalasta kotiin makasin sohvalla huilaamassa, kun mies tuli sisälle ja sanoi jotain todella ikävää. Se oli se viimeinen niitti, silloin päätin tämän avioliiton olevan nyt tässä. Ja se päätös oli aivan kristallinkirkas.”

”Olin lopulta niin loppu henkisesti, että seuraava askel olisi ollut oma totaalinen romahdukseni. Vain itse tiedän, kuinka viimeisillä voimillani päätin pelastaa itseni ja lapseni.”

”Olin vain henkisesti niin loppu, että fyysinen terveyskin alkoi reistailla. Tuli muun muassa rytmihäiriöitä, joille ei löytynyt syytä.”