Yksi kohtelee puolisoaan kuin vauvaa, toinen kasvattaa lapsensa huonosti, kolmas törsää rahansa  typerästi. Mitä sinä paheksut ystävässäsi, mutta et sano sitä ääneen?

"Kaverini on pahimman luokan draamakuningatar. Hän suistuu epätoivoon pienimmästäkin vastoinkäymisestä ja soittaa välittömästi koko kaveripiirinsä läpi ja tilittää kuvitelluista ongelmistaan. En paheksuisi asiaa muuten, mutta hänen huolensa ovat tasoa ’poikaystäväni ei jaksanut hakea
minua kaupungilta kotiin’. Ystäväni on kolmekymppinen eikä ole koskaan ollut kunnon töissä, joten ehkäpä hänen aikansa kuluu
ongelmien kehittelyyn." Maria, 27

"Ystäväni on kaunis. Hän tiedostaa sen myös itse eikä ole tippaakaan vaatimaton vaan tilaisuuden tullen mainitsee asiasta. Kerran hän kertoi dramaattista tarinaa miehestään, joka harrastaa laskuvarjohyppyä. Varjo oli mennyt rikki, ja mies joutui turvautumaan varavarjoon. Ystäväni lopetti
tarinansa: ’Ajattele, nyt voisin olla nuori, kaunis leski!’. Hänen omakehunsa on rasittavaa mutta samalla jotenkin hellyttävää. Hän on kuin Tenavien Jaska Jokusen pikkusisko Salli, joka huomauttaa kaikille, että hänellä on luonnonkiharat hiukset." Leena, 51

"En käsitä ystävääni, joka kehuu itseään täysin luontevasti. Olen itse sellaisesta keskustelukulttuurista, jossa pidetään naurettavuuteen asti tärkeänä, ettei vaan missään tapauksessa nosteta omaa häntää. Siksi minusta on tosi
eksoottista ja suorastaan pöyristyttävää, jos joku kertoo, että ’ne muut kurssilaiset tykkäs musta ihan hirveästi’ tai että ’ne kaikki pitää siellä peukkuja, että mut valittais niiden uudeksi työkaveriksi siihen duuniin’. Ne ovat varmasti ihan faktoja, mutta en vaan ymmärrä." Anna, 35

"Kaverini kohtelee miestään kuin kaksivuotiasta. Hän puhuu miehensä puolesta esimerkiksi ruokapöydässä niinkin yksinkertaiset asiat kuin ottaisiko mies lisää ruokaa tai haluaako tämä kahvia vai teetä. Mies ei enää edes yritä puhua puolestaan. Vaikka tätä on jatkunut vuosia, tilanteet herättävät aina samanlaisen myötähäpeän molempien puolesta. Kerran vietimme päivää eläintarhassa ja katsoin hetken ystäväni lapsen perään. Kun tapasimme puolen tunnin päästä ja teimme lähtöä kotiin, mainitsin kaverilleni, että hänen nelivuotias poikansa kävi juuri pissalla. ’Hyvä, Eero kävi kanssa’, ystäväni viittasi mieheensä. Kiitos siitäkin tiedosta." Elina, 33

"En voi käsittää ystäväni onnettoman suppeaa ja kliseistä miesmakua! Mikä ihme se on, että hän pysyy ikuisesti sinkkuna, kun treffiseuraksi kelpaavat vain 190-senttiset, tummat liikemiehet. Ja sitten kaverini kehtaa vielä valittaa, että Suomessa on onneton miestarjonta. Ei olisi, jos hän ei tyrmäisi miehiä ennen kuin on edes tutustunut heihin." Liisa, 36

"Ystäväni mies kyyditsee meitä usein, ja monesti ystäväni rupeaa puhumaan autossa seksistä, kuukautisista ynnä muista naisten jutuista. Hänen miehensä ottaisi varmasti etäisyyttä, jos voisi. Yhdellä automatkalla ystävä kuvaili, että hänen kuukautisensa ovat niin niukat, että verta tulee vain teelusikallinen. En todellakaan olisi halunnut kuvitella mielessäni teelusikallista hänen kuukautisvertaan." Mirjami, 48

"Ystävässäni on kontrollifriikin vikaa, ja kun hän sai lapsen, piirre sai uusia ulottuvuuksia. Kun hänen miehensä yrittää hoitaa vauvaa, ystäväni seisoo vieressä ohjeistamassa jokaista pientä yksityiskohtaa. Ohjeiden taso on välillä sitä luokkaa, että ’nyt voit ottaa hänet syliisi’. Sääliksi käy miestä." Jaana, 40

"Yksi äitikaverini antaa tavallisille, kilteille lapsilleen ohimennen luunappeja. Muutenkin hän on kauhean ankara ja ylpeä siitä. Hänen lapsistaan on kasvanut sellaisia hyvin käyttäytyviä mutta kovia ihmisiä, juuri niin kuin äidistään. Omat lapseni käyttäytyvät kuin mitkäkin villieläimet kaverin lapsiin verrattuna, ja aina kun he riehuvat kaverini nähden ajattelen että hyvä, hyvä, riehukaa nyt oikein paljon, kullannuppuset!" Elisa, 34

"Tuttavallani on kaksi lasta, tyttö ja poika, ja hän kohtelee heitä nimenomaan sukupuoltensa edustajina. Hän ei puhu heistä edes etunimeltä, vaan nimittää heitä Tytöksi ja Pojaksi. ’Tyttö on oppinut tekemään hiekkakakkuja – kyllä näkee, että tytöt oppivat niin paljon nopeammin kuin pojat!’ Sydän syrjällään seuraan, kun pienet viattomat lapset silmät suurina kuuntelevat äidin analyyseja." Sarita, 29

"Kaverini on löytänyt itämaisista uskonnoista ajatuksen, että
pitäisi luopua omasta egosta. Nyt hän julistaa kaiken aikaa, kuinka juuri hän on tämän oivaltanut, ja kukaan muu ei ole tässä asiassa yhtä valaistunut. Tuntuu, että siitä puhe mistä puute, nimittäin oman egon unohtamisesta." Elisa, 34

"Ystäväni on jatkanut tupakointia, vaikka tuli raskaaksi.
Tulee kuulemma ummetusta, jos lopettaa. Puuro auttaisi ummetukseen, mutta kun se on pahaa. Sanoin kaverilleni, että eikö olisi parempi, jos vauva saisi itse sitten päättää aloittaako tupakoinnin joskus, ja meille tuli siitä riita." Minna, 38

"Minua rasittaa kaverini, joka on onnessaan uudesta, terveestä elämäntavastaan, jonka avulla hän on laihtunut tosi paljon ja mielestään pelastanut samalla maapallon. Hän hehkuttaa sitä kaikille, ennen kaikkea ylipainoisille kavereilleen. Minusta nuo asiat voisi pitää omana tietonaan eikä levittää oman onnensa mukana syyllisyyttä ympäristöönsä." Heli, 30

"Ystäväni valittaa jatkuvasti sitä, kuinka kaikki on hirveän kallista eikä hänellä ole varaa mihinkään. Kahvilan valitseminen on yhtä tuskaa, kun yli kaksi euroa on muka liikaa kahvikupillisesta. Ruokakauppa pitää valita tarjousten perusteella. Samaan aikaan ystävän kaapit pursuavat huippukosmetiikkaa ja merkkivaatteita. Hän syytää kuukaudessa satasia myös autoon, kampaajalle ja kosmetologille. Kaiken huipuksi hän valittelee sitä, että joutuu tekemään niin paljon töitä, että hänellä olisi varaa elämiseen. Joskus tekisi mieli sanoa, että entä jos jättäisit ne 80 euron ryppyrasvat kauppaan." Matilda, 25

Vuonna 2017 treffeillä solahdetaan yhä perinteisiin sukupuolirooleihin.

Elämäni surkeimmat treffit, Iida Åfeldt ajattelee ja hörppii kahvia. Mies on kutsunut Åfeldtin kaljalle, vaikkei Iida edes pidä oluesta. Kun laskun aika tulee, mies toteaa jämptisti, että hänen kahdeksan euron kaljansa ja Åfeldtin euron kahvi maksetaan erikseen...

Uhriutumista kotitöistä, kisaa ja kiistaa vapaa-ajan käytöstä... Kilpailuasetelma muodostuu parisuhteeseen helposti. 

Huomasiko hän, että raadoin jälleen keittiössä? Kuka saikaan viime viikolla vaihtaa kotityöt kavereiden kanssa rillutteluun? Menevätkö nallekarkit tasan? 

Parisuhteeeseen syntyy helposti kilpailuasetelma. Tietoista tai tiedostamatonta kisaa käydään vapaa-ajasta, kotitöistä, rahasta ja siitä, kuka on oikeassa milloin mistäkin pikkuasiasta lähteneessä väittelyssä.

Väestöliiton parisuhdetutkija ja psykoterapeutti Heli Vaaranen arvioi, että kilpailuasetelma johtuu usein arvostuksen puutteesta parisuhteessa.

– Olemme Suomessa huonoja jakamaan arvostusta omalle puolisolle. Ihmettelen aina, että keneltä se olisi pois.

”Mieheni ajattelee, että voittaja on se, jolla on isompi palkka, eli hän.”

Kehun, kiitoksen ja arvostuksen puute nousi esiin myös Me Naisten kysyessä naisilta siitä, millaiset asiat ja teot loukkaavat parisuhteessa eniten. Näin kolmekymppiset naiset kuvailivat Me Naisten jutussa arvostuksen puutetta:

”Minua loukkaa, kun puolisoni ei arvosta tekemisiäni. Hän ei kehu minua koskaan eikä ymmärrä vitsailujani.” 

”Eniten satuttaa kumppanin tapa antaa ymmärtää, että minun työni tai harrastukseni ovat aina toisella sijalla. Ensimmäisenä tulevat hän ja hänen uransa.”

Kumpikin voi huonosti

Parisuhteessa kisaaminen voi myös olla riitelemisen synonyymi. Kilpailua tulee samoista aiheista kuin riitaa, eli rahasta, kotitöistä ja vapaa-ajasta. Esimerkiksi tällaisista aiheista suomalaisnaiset kertovat ottavansa matsia parisuhteissa:

”Meillä on klassinen kilpailuasetelma uhriutumisesta, aiheena mikäpä muukaan kuin kotityöt. Kumman marttyyrinviitta heilahtaa uljaimmin?”

”Mieheni ajattelee, että voittaja on se, jolla on isompi palkka, eli hän. Sen mukaan päätetään, missä asutaan ja miten koko elämä menee. En ole tähän suostunut, ja niinpä asumme eri maissa.”

”Ajankäytöstä on tullut riitaa sen jälkeen, kun suhteeseen tuli lapsia.”

”Kilpailemme siitä, kumpi on käyttänyt enemmän aikaa elämästään lasten hoitamiseen. Tai vaippojen vaihtamiseen.”

”Kun ostin sijoitusasunnon, mieheni halusi ostaa oman.”

”Aina Trivial Pursuitia pelatessa alamme kilvoitella kohti voittoa: kumpi tässä onkaan fiksumpi? Tyhmää, tiedän!”

”Ajankäytöstä on tullut riitaa sen jälkeen, kun suhteeseen tuli lapsia. Lasketaan niitä iltoja, joita toinen saa olla ulkona, kun toinen jumittaa kotona lasten kanssa.”

Eroon kisaamisesta

Lautapeliä pelatessa tai lenkkipolulla huhkiessa heräävä kilpailuvietti ei yleensä aiheuta mökötystä kummempaa parisuhdekriisiä. Jatkuva ja joka asiaan ulottuva kisaaminen sen sijaan tekee elämästä vaikeaa. 

– Silloin kumpikaan ei voi hyvin, ei edes se, joka siellä tunkiolla kukkoilee, Heli Vaaranen sanoo. 

Ensimmäinen askel kilpailuasetelman keskeyttämisessä on ongelman huomaaminen. 

– Toinen askel on juttelu kumppanin kanssa ja sen ymmärtäminen, että kilpaileminen ei voi jatkua loputtomasti, Vaaranen toteaa.

Peliä ei ole menetetty, vaikka kumppani ei heti muuttaisi käytöstään vähemmän kilpahenkiseen suuntaan. Yksipuolinenkin päätös siitä, ettei enää ryhdy kilpailemaan oman rakkaan kanssa, voi Vaarasen mukaan auttaa.