Kuvat Shutterstock
Kuvat Shutterstock

Koti kuuluu naiselle, ajattelee moni nykyajan pirttihirmu ja uupuu työtaakkansa sekä nalkutuksensa alle.

Taas on kotiin tullessa valaistus ihan väärin!

Mies on sytyttänyt ainoastaan kattovalon, vaikka asia on puhuttu moneen kertaan: lattia- ja pöytälamput luovat kotiin lämmintä tunnelma­valoa, kattolamppua käytetään vain poikkeustapauksissa.

Pielessä on moni muukin asia. Miehen ja lasten vaatteet on ripustettu nauloihin, vaikka ne pysyisivät paremmin ryhdissä, jos ne asetettaisiin henkareille. Keittiössä ei taaskaan ole muistettu pyyhkiä aamupalan murusia vaan on menty päivälliselle likaiseen pöytään. Olohuoneen sohvatyynyt on Pikku Kakkosen aikana heitelty pitkin lattioita, vaikka niillä on tarkat paikkansa: kaksi tyynyä sohvan oikeassa, kaksi vasemmassa nurkassa.

Miksei mies IKINÄ opi?

Yksinvaltiaana on kivaa

Meillä naisilla on niin vaikeaa, kun joudumme elämään ja asumaan miesten kanssa. Miehethän eivät osaa oma-aloitteisesti tehdä kotitöitä tai edes viedä roskapussia ulos. On kauhean rasittavaa, kun pitää koko ajan neuvoa toista aikuista ihmistä!

Tällaisista ajatuksista sitä yllättää itsensä aika ajoin.

Jollain sanattomalla sopimuksella koti on korvamerkitty naisen valtakunnaksi, jossa nykyajan Niskavuoren naiset huseeraavat niin, että miehelle jää tilaa tuskin hengittää.

Ehkä onkin niin, että vaikka nainen valittaa tiskaamattomista astioista ja uupuu työtaakkansa alle, pirttihirmu hänen sisällään ei oikeasti halua luopua valta-asemastaan kotona. Yksinvaltiaana on oikeastaan aika kivaa: saa ostaa omaa makua miellyttävät tapetit ja kultaisia koristetyynyjä, joihin mies ei kyllä kauhean hyvin sovi, mutta mitä siitä.

Lastenhoidostakin nainen kuvittelee vastaavansa yksin. Kyllähän mies aikoinaan jakoi siemenensä, jotta nainen sai synnyttää maailmaan kovasti toivomansa jälkeläiset, mutta ilman naisen yksityiskohtaisia ohjeita mies ei pystyisi pitämään omia lapsiaan hengissä vuorokauttakaan. Jos nainen ei aina iltaisin valitsisi lapsilleen vaatteita valmiiksi, mies pukisi näille päälle jotain järkyttävän huonosti yhteensopivaa.

Valta periytyy

Kodin päätäntävalta on periytynyt naiselle vähän samaan tapaan kuin kruunu kuninkaallisissa suvuissa. Jos lapsuudenkodissa äiti hössötti mies­väelle ruoan valmiiksi pöytään ennen kuin nämä ehtivät riisua saappaitaan, soppakauha siirtyy naissukupolvelta seuraavalle automaattisesti. Ja vaikka nainen tajuaa roolijaon vanhanaikaisuuden, omassa päässä pieni kimeä ääni muistuttaa, että 'hyvä äiti ja vaimo
pitää kodin siistinä ja lieden lämpöisenä'.

Vaikka miehet nykyään osallistuvat kotitöihin huomattavasti enemmän kuin isänsä aikoinaan, tutkimusten mukaan naiset käyttävät edelleen kotitöihin melkein kaksi kertaa saman ajan kuin mies.

Raatamisestaan nainen voi siis syyttää osittain itseään. Ja ehkä vähän äitiään ja anoppiaan.

Usein nainen alistamalla alistaa itseään uskomalla, että hänen kannattaa siivota koko asunto yksin, koska hän osaa sen niin paljon paremmin kuin kukaan muu perheenjäsen.

"Lähetän aina koko perheen ulos, että saan siivota rauhassa. Oikeastaan tykkään siitä", 36-vuotias naimissa oleva kahden lapsen äiti sanoo.

Ja jos on lusikalla annettu, on vaikea kauhalla vaatia. Jos miehen ei ole lapsuudenkodissaan tarvinnut panna tikkua ristiin, on hänet luultavasti vaikea saada innostumaan siivouksesta aikuisenakaan. Ja tässä kohtaa kodinhengetärten kannattaa olla tarkkoina: älä tee samaa virhettä kuin anoppisi! Lopeta omien lastesi paapominen ajoissa, jottei sama roolijako periydy enää seuraaville sukupolville.

Sekavat roolit

Ennen kaikki oli tavallaan helpompaa. Miehen tehtävä oli elättää perhe ja naisen tehtävä huolehtia kodista. Eihän kukaan tosissaan haluaisi palata noihin aikoihin, mutta välillä huomaa miettivänsä kateellisena, että silloin jokainen ainakin tiesi hommansa eikä sotkeutunut toisen tontille.

Kun mies ja nainen käyvät molemmat yhtä paljon töissä kodin ulkopuolella, pitäisi kodinkin olla yhteistä ja neutraalia aluetta. Välillä siellä vain tuntuu olevan aika ahdasta, kun kahden aikuisen ihmisen mieltymykset ja maut törmäävät. Tai jos rehellisiä ollaan, miehen toiveille ei jää paljoakaan tilaa, sillä naisen käsitystä kodista, kotona olemisesta ja kodikkuudesta pidetään usein automaattisesti ainoana oikeana.

Ei ihme, että asunnon ilma on välillä sakeanaan väärin ymmärrettyjä viestejä, epäselviä signaaleja ja ääneen lausumattomia odotuksia.

Moni mies tuntee, ettei hänellä ole kotona paikkaa ja haaveilee mistä tahansa kopperosta, jossa saisi olla rauhassa.

– Olen kuin joku varaäiti, joka avustaa vaimoa hänen käskyjensä mukaan lasten- ja kodinhoidossa. Kaiken pitää mennä naisen suunnitelmien mukaan, muuten kaikki on pielessä, 43-vuotias korkeasti koulutettu mies sanoo.

National Examiner -lehdessä julkaistun selvityksen mukaan naiset käyttävät keskimäärin kolme tuntia viikossa korjailemalla kotitöitä, jotka miehet ovat tehneet huonosti.

Brittiläinen supermarketketju Sainsbury’s haastatteli asiakkaitaan ja listasi kotityöt, joissa mies naisen mukaan todennäköisimmin mokaa. Kolmen kärki kuuluu: 1) Miehet eivät pyyhi keittiön työtasoja 2) Miehet eivät laita paikoilleen sohvan tai sängyn koristetyynyjä ja 3) Miehet eivät suorista lakanaa, kun he petaavat sängyn.

Mitä sitten? tekisi mieli kysyä. Pysähtyykö maailma, jos lakana on rypyssä? Miksi naiset tuhlaavat aikaansa miestensä kyttäämiseen ja tekevät näiden perässä kotityöt uudelleen?

Relaa, nainen!

Pirttihirmuuteen kannattaa alistua vain, jos haluaa käyttää loppuelämänsä konttailemalla pitkin lattioita parittomia sukkia, leluja ja sanomalehtiä nostamassa.

Jotta illan muutamat vapaat hetket eivät kuluisi tasaisen nalkutuksen rytmissä, naisen kannattaisi katsoa peiliin. Onko tosiaan elintärkeää, että sohvatyynyt ovat aina samassa järjestyksessä sohvalla? Tai vahingoittuuko lapsi, jos hänellä on joskus puistovaatteet päällä kyläiltäessä?

Jos miehen kanssa asuminen tuntuu liian vaikealta, voi tietenkin aina erota. Mutta jos omanarvontunto on perustunut mäkätyksen määrään, sinkkukodissa saattaa tulla aika yksinäistä. Eikä omien sotkujen siivoaminen lopulta ole yhtään sen hauskempaa kuin muidenkaan.

Ehkä kaikkien kannalta paras ratkaisu olisi, että pirttihirmu himmentäisi kodin valaistusta vielä vähän niin, etteivät omat ja asuinkumppaneiden sotkut osu silmään. Sen jälkeen hän voisi tehdä itselleen drinkin ja chillata.

Siivota ehtii lauantainakin. Tai sitä seuraavana.

Lisää aiheesta: Oletko pirttihirmu? Tee testi!

Psykoterapeutti Heli Vaaranen kertoo, että myös mustasukkaisuuden tunteita kannattaa kuunnella.

Parisuhde ei koskaan ala ns. puhtaalta pöydältä, sillä sen osapuolilla on aina aiempia kokemuksia ihmissuhteista.

Aiemmat ikävät kokemukset voivat tuntua painolastilta, joka estää heittäytymästä uuteen suhteeseen täysillä tai herättää mustasukkaisuuden tunteet.

Miten uuteen kumppaniin oikein voisi oppia luottamaan, jos on aiemmin tullut petetyksi, jätetyksi tai hylätyksi? 

Väestöliiton parisuhdetiimin esimies, psykoterapeutti ja parisuhdetutkija Heli Vaaranen sanoo, ettei eksän tekoja saa kaataa nykyisen kumppanin niskaan.  

– On tärkeää käsittää, ettei pettäjän sukupuolelle voi antaa elinkautista tuomiota. Täytyy antaa uusi mahdollisuus.

Aiempien suhteiden tapahtumista kannattaa silti keskustella uuden kumppanin kanssa. Myös siitä kannattaa puhua, mitä luottamus ja uskollisuus kellekin merkitsevät.

Erityistason seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen on neuvonut Me Naisten jutussa, että luottamusta voi rakentaa tarkastelemalla parisuhdesopimusta.

– Epäluottamus on sitä, että tuntuu, ettei toinen pidä yhteistä sopimusta. Silloin täytyy puhua siitä, mikä se sopimus on ja tarvitseeko sitä päivittää tai tarkentaa, Tanskanen on sanonut.

Itsehoitoa mustasukkaisuuteen

Mustasukkaisuuden ja hylätyksi tulemisen tunteet kumpuavat usein heikosta itsetunnosta. Heli Vaaranen muistuttaa, että itsetuntoa ei pidä rakentaa kenenkään toisen varaan. 

– Yleensä syvälle epävarmuuden tunteelle on jokin syy, ja sitä tulee tarkastella. Asiaa ei kannata hävetä tai lakaista maton alle, vaan sitä tulee tutkia. 

Ensi vuonna mustasukkaisuuteen voi saada apua myös netistä. Väestöliitto julkaisee ensi vuoden puolella verkossa mustasukkaisuuden omahoito-ohjelman, joka sisältää mustasukkaisuuden syiden pohtimista ja erilaisia harjoituksia. 

– Ensimmäinen askel parempaan itsetuntoon on se, että tuntee itsensä, Vaaranen sanoo.

Tunteet kuulolla

Joskus voi olla vaikea erottaa, onko mustasukkaisuudessa kyse omista petetyksi tulemisen kokemuksista vai siitä, että kumppanilla ei oikeasti ole vain puhtaita jauhoja pussissaan. 

”Ihmissuhteet ovat tunnesuhteita, ei niitä voi järjellä ratkaista.”

Vaaranen neuvoo kuuntelemaan omia tunteita ja antamaan niille painoarvoa.

– Jos on ahdistunut olo, kaikki ei ole kunnossa, Vaaranen sanoo.

– Pariterapiassa huomaa, että ihmiset yrittävät järjellä ratkaista ihmissuhdepulmia. Ihmissuhteet ovat tunnesuhteita, ei niitä voi järjellä ratkaista.

Ahdistuksen tunteet eivät tietenkään ole suora merkki puolison uskottomuudesta, mutta ne kertovat siitä, että ainakin luottamuksen kanssa on ongelmia.

Toistatko kaavaa?

Jotkut meistä hakeutuvat Heli Vaarasen mukaan toistuvasti suhteisiin, joissa on draamaa ja vaaran tuntua. Jos on lähtenyt alun perinkin epäluotettavan oloisen kumppanin matkaan, uusien luottamuskuprujen ei pitäisi tulla yllätyksenä.

– Myös ihmissuhteissa saa sitä, mitä tilaa, Vaaranen toteaa. 

Toistuviin luottamusongelmiin voi johtaa muukin kaava kuin se, jossa haetaan suhteisiin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Jotkut löytävät itsensä uudelleen ja uudelleen parisuhteista, joissa asioista keskusteleminen on vaikeaa.

– Jos itse välttelee vaikeita asioita, saattaa vaistomaisesti valita kumppaneita, jotka eivät myöskään jaa asioita.

Luottamuspulassa voi siis olla kyse kumppanin valinnasta. Vaaranen toteaa, että virheet kuuluvat elämään, mutta niistä on tarkoitus oppia. 

– Ihmisen pitäisi aina tarkkailla, että mikä on se kaava, jota toistan. Kun sen huomaa, antaa itselleen mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä. 

Vali, vali. Ja vielä kerran vali.

Aina on joku huonosti! Jokainen tuntee – tai tietää – ihmisen, jolla on tapana valittaa lähes aina. Elämäntapavalittajat on ihan oma lajinsa, mutta on niitä muunkinlaisia valittajia. Psychology Todayn mukaan mukaan valittajat voidaan jakaa kolmeen eri tyyppiin. Tunnistatko itsesi tai jonkun läheisesi?

 

1. Krooninen valittaja

Krooninen valittaja on sama kuin elämäntapavalittaja. Hän näkee asioissa ensisijaisesti aina jotain kielteistä – jotain mistä valittaa. Krooninen valittaja ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi sitä, että ajatukset muokkaavat aivoja niin, että mitä enemmän jotakin asiaa pohtii, sen vahvemmaksi kyseiseen asiaan liittyvät sidokset aivoissa muodostuvat. Niinpä valittaminen muokkaa aivoja siihen suuntaan, että kielteisiä ajatuksia syntyy entistä helpommin. Mutta tämähän pätee myös toisin päin. Mitä enemmän ruokkii aivojaan myönteisillä asioilla, sitä enemmän syntyy hyviä ja kivoja ajatuksia.

2. Puhisija

Turhautuminen, viha, pettymys ja niin edelleen. Puhisija valittaa päästämällä tunteensa ulos. Se tekee ihmiselle toki jossakin määrin hyvää, mutta puhisijan ongalmana on se, että hän keskittyy liikaa vain omiin tunteisiinsa – ja nimenomaan niihin kielteisiin tunteisiin. Raskasta puhisijan käyttäymisessä on se, että hän tarvitsee aina jonkun kuuntelijan, uskotun, jonka päälle vyöryttää tunneryöpyt. Puhisija janoaa yleensä huomiota ja sympatiaa, mutta ratkaisut eivät häntä yleensä kiinnosta. Hän vain velloo tunnemylläköissään.

3. Intrumentaalinen valittaja

Oletko valittanut siitä, miten kumppanisi luottokorttilasku on taas liian suuri? Jos kyllä, tämä on esimerkki intrumentaalisesta valittamisesta. Siinä valittamiseen on yleensä jokin hyvin konkreettinen syy. Mutta aikaisemmista valittajatyyppeistä se eroaa niin, että tarkoitus on ratkaista ongelma.

Miten sitten päästä valittajasta mahdollisimman nopeasti eroon, jos tilanteeseen joutuu yllättäen? Kerroimme jo aikaisemmin keinoista, joita voi yrittää. Tässä ne tulevat kertauksena:

1. KUUNTELE, NYÖKKÄILE, MYÖTÄILE

Vain tukemalla hänen tuntemuksiaan hiljennät valittajan. Näin se valitettavasti menee. Hyviä apukommentteja: niinpä, todellakin, kamalaa, just niin. Valitus kestää enintään minuutteja. Ehkä viisi. Tai kymmenen. Pure hammasta ja kestä! Valittajat haluavat tulla kuulluiksi. Anna heille se ilo.

2. SYMPPAA

Unohdetaan kuule kaikki sarkasmi, silmien pyörittely ja tuskastunut huokailu. Anna valittajalle aitoa sympatiaa.

3. HARHAUTA

Vaihda keskustelun aihetta, mutta viekkaasti. Käytä harhautuksen syöttinä jotain mehukasta. Mikä hänen lempielokuvansa olikaan? Oliko hänen suosikkiyhtyeensä tulossa Suomeen? Entäs pikkujoulut – eikö niistä löytyisi jotain kevyttä ja kivaa puitavaa? Kauhean vaikeaa, mutta kokeilemisen arvoista.

4. MUISTA: ÄLÄ KEKSI RATKAISUJA

Teet virheen, jos rupeat tarjoamaan valittajalle sellaisia. Valituksesta ja ratkaisuista syntyy vain loputon kierre. Miksi juuri sinun ratkaisusi ei kelpaa? No kuules! Koska... ja koska... ja koska...

Jos satut olemaan itse valittaja ja luit jutun, muista tämä:

– Vaikka stressi tarttuu, se ei tarkoita, että pitää jäädä olosuhteiden uhriksi. Stressi on tunnetila, valittaminen sen sijaan toimintaa. Toisin sanoen voit itse päättää, että lopetat valittamisen, työelämän tutkija Anu Järvensivu kannustaa aikaisemmin Me Naisille antamassaan haastattelussa

Ja jos nyt pikkasen nipisti sydämestä, ei ihme. Valittaminen nimittäin ihan oikeasti pilaa elämän – sekä oman että muiden. Lue lisää:

Lähteenä myös: Lifehacker

Vierailija

Tunnistatko itsesi? Valittajia on kolmea eri tyyppiä

Tunteeko Inka Simola moniakin ihmisiä, jotka ovat pelkkiä valittajia? Olen kuullut ihmisten valittavan ja purkavan tuntojaan ynnä muuta, mutta heidän leimaamisensa ainoastaan valittajiksi ei olisi pelkästään epäoikeudenmukaista ja virheellistä, vaan myös väärin. Ihmisten näkeminen puhtaasti "valittajina" kertoo aika paljon enemmän näkijästä itsestään - kyseessä on todennäköisesti itsekeskeinen ja välinpitämätön yksilö, joka kuvittelee varmaan olevansa jotenkin muita parempi. Mikä onnistuu...
Lue kommentti