Hellyyttä ei ole ollut vuosiin. Kumppani ei puhu. Auttaisiko pariterapia? Ja mitä siellä tapahtuu?

Kuvitus Päivi Arenius

1. Milloin kannattaa hakeutua pariterapiaan?

Kun kodin ilmapiiri on viilentynyt tai ero on jo mainittu. Aina ei tarvitse olla kyse varsinaisesta parisuhdeongelmasta: taustalla voi olla vaikkapa työväsymystä, joka heijastuu suhteeseen. Pieneenkin ongelmaan kannattaa reagoida, ennen kuin kriisi iskee.

Parit tulevat terapiaan yleensä kommunikaatio- ja seksuaaliongelmien, eron, uskottomuuden ja väkivallan takia. Apua haetaan myös, kun elämä muuttuu: jää työttömäksi tai eläkkeelle tai lapsi muuttaa kotoa. Toisen lapsen saaminen on yksi yleisimmistä syistä nuoren parin eroon.

Maksullisessa pariterapiassa voi opiskella myös yhdessä elämisen taitoja. Pitkän sinkkuvaiheen jälkeen toisen kanssa asuminen ei välttämättä ole aivan simppeliä.

2. Mitä terapiassa tehdään?

Ensimmäiseksi terapeutti haastattelee parin. Puolisot miettivät, mitä he terapialta haluavat: vaikkapa oppia puhumaan toisilleen tai välttämään riitoja. Jotkut eivät aseta tavoitetta lainkaan. Silloin selvitetään, miksi parisuhteessa tuntuu pahalta.

Terapiassa puhutaan suhteen vaikeuksista yleisesti tai vain yhdestä ongelmasta, kuten läheisyyden puutteesta. Terapeutti voi antaa apua myös eropohdintaan. Jotkut kaipaavat tukea eron hoitamiseen niin, etteivät lapset kärsi.

3. Yksin vai yhdessä?

Jos kumppani ei halua pariterapiaan, apua voi hakea yksinkin. Kirkon neuvonnan kävijöistä 40 prosenttia tulee ilman puolisoa. Yhdessä asioiden käsitteleminen on toki tehokkainta.

4. Riittääkö yksi kerta?

Minimi on 2–3 kertaa. Lyhyessäkin terapiassa voi oppia uudella tavalla kohtelemaan ja ottamaan huomioon kumppaniaan. Toinen voi hoksata käyttävänsä vaikkapa lapsuuden perheestä tuttua riitelyn mallia, joka ei sovi nykyiseen suhteeseen.

5. Kauanko on hyvä käydä?

Tavallisesti käyntikertoja on 3–8. Jotkut käyvät pidempään, mutta pari vuotta on maksimi. Yksi kerta kestää puolitoista tuntia, yksilökäynti kolme varttia. Tapaamisia on yleensä joka toinen tai kolmas viikko. Jos parisuhteen kriisi uhkaa mielenterveyttä tai työkykyä, aikoja saa joka viikolle.

6. Onko siitä hyötyä?

Tutkimusten mukaan yli 80 prosenttia hyötyy pariterapiasta. Onnistumisia on monenlaisia: Parisuhde opitaan asettamaan elämän ykkösasiaksi tai jos pari päätyy terapiassa eroon, myös taisteleminen loppuu. Terapia on onnistunut, kun apua hakeva pääsee puhumaan tunteistaan, tarpeistaan ja toiveistaan ja keksii sitten itse, miten haluaa jatkossa toimia.

7. Pääsevätkö kaikki halukkaat terapiaan?

Maksuttomaan pariterapiaan on jonoa. Helsingin seudulla kirkon perheneuvontaan pääsee joka viides, muualla maassa joka kolmas. Ensisijalla ovat väkivallasta kärsivät sekä lapsiperheet, joissa pohditaan eroa.

Väestöliiton maksulliseen pariterapiaan otetaan soittojärjestyksessä. Jonotusaika vaihtelee viikoittain, nyt jonoa on jonkin verran.

8. Onko miehiä vaikea saada terapiaan?

Miehet suhtautuivat terapiaan nihkeästi vielä 90-luvulla ja pitivät kiinni huonostakin suhteesta. Nykyisin he hoitavat aktiivisesti parisuhdetta ja hakeutuvat yksinkin terapiaan.

9. Onko lasten hyvä tulla mukaan?

Jotkut terapeutit haluavat nähdä, miten pari käyttäytyy lastensa kanssa. Jos vanhemmat ovat päättäneet erota, terapiassa voidaan selittää lapsille, mitä ero tarkoittaa.

10. Mihin haetaan herkimmin apua?

Seksuaaliongelmiin. Ihminen turhautuu nopeasti, jos ei saa lämpöä, hellyyttä tai seksiä.

11. Mihin ei hoksata pyytää neuvoja?

Puhumattomuuteen. Puolisot odottavat usein toisen ymmärtävän sanattomia viestejä. Hiljaisuus herättää epäluuloa ja väärinkäsityksiä. Jos on tottunut puhumattomuuteen, voi olla vaikea olla avoimen ihmisen kanssa.

Usein myös suhde entiseen puolisoon on hankala. Eronneet voivat harjoitella terapiassa sopuisuutta ja, jos heillä on lapsia, asiallista vanhemmuutta.

12. Ehdottaako terapeutti joskus eroa?

Terapeutti ei anna suoria neuvoja eikä tee eropäätöstä parin puolesta. Hän kannustaa miettimään uudelleen asioita, jotka tekevät hallaa parisuhteelle. Niitä voivat olla esimerkiksi fyysinen tai henkinen väkivalta, vähättely, halveksunta ja alistaminen.

13. Jos terapeutin kanssa ei synkkaa, saako hänet vaihtaa?

Saa. Terapeutin kanssa voi tehdä kolmen kerran sopimuksen, jonka aikana pari päättää, haluaako jatkaa.

14. Saako terapiasta kotitehtäviä?

Voi saadakin. Esimerkiksi jos pari kärsii puhumattomuudesta, he voivat harjoitella hyvinkin simppeleitä juttuja: he kertovat toiselle, mihin kulloinkin ovat menossa, ja aloittavat puhumisen toivottamalla "hyvää huomenta". Läheisyyden puutteesta kärsivien täytyy viettää aikaa yhdessä harrastuksissa kodin ulkopuolella. Eroa pohtiva pari taas listaa eron ja yhdessä pysymisen plussat ja miinukset.

15. Puhutaanko kirkon terapiassa Jumalasta?

Terapeutti ei tuo uskontoa esiin. Aiheesta keskustellaan, jos pari niin haluaa.

16. Miten raskasta pariterapia on?

Se on sekä vaikeaa että helpottavaa. Terapia auttaa ymmärtämään omaa itseä ja toista. Vaikeita hetkiä ovat ne, kun tunteista ja vaietuistakin asioista puhutaan avoimesti, ja kun itseä arvioidaan kriittisesti.

Mistä sitä saa?

Maksuttomia:

  • Lain mukaan kuntien on järjestettävä pariterapiaa joko kasvatus- ja perheneuvonnan yhteydessä tai ostopalveluna. Laajuudesta päättää kunta, ja joissakin kunnissa apua tarjotaan vain lapsiperheille.
  • Kirkon perheasiain neuvottelukeskus tarjoaa terapiaa kirkkoon kuuluville ja kuulumattomille.

Maksullisia:

  • Valkonauhaliitto Helsingissä.
  • Väestöliitto Helsingissä 1,5 h/125 euroa.
  • Yksityiset terapeutit 1,5 h/75–120 euroa.
  • Kela korvaa pariterapiakäyntejä vain, jos ongelmat uhkaavat työkykyä.

Kysymyksiin vastasivat Heli Vaaranen, erityistason psykoterapeutti ja perhetoimintojen johtaja Helsingin Väestöliitosta sekä Martti Esko, vaativan erityistason pari- ja perheterapeutti, kirkon perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja.

Välillä on ihan okei keskittyä myös niihin sinkkuelämän hyviin puoliin.

Jostain syystä vallalla on käsitys siitä, että näin loppuvuonna kaikki haluavat olla mieluummin parisuhteessa kuin sinkkuja. Yhdysvalloissa puhutaan jopa cuffing seasonista eli sesongista, jona kaikkein vannoutuneinkin sinkku alkaa pohtia, että parisuhde saattaisi sittenkin olla kiva juttu.

Mutta ovatko talven kylmyys ja juhlapyhien vietto jonkun kainalossa riittävän hyviä syitä pariutua? Sosiaalisessa mediassa muistutellaan parhaillaan sinkkuuden hyvistä puolista, kenties vastaliikkeenä kuluvan vuodenajan parisuhdekeskeisyydelle.

Sinkkuuden iloja on jaettu kasapäin Twitterissä tunnisteella #WhenImNotDating. Sekä parisuhteessa että sinkkuudessa on tietenkin sekä hyvät että huonot puolensa, mutta nämä päivitykset saavat sinkkuuden kuulostamaan aika hiton upealta.

Poimimme twiiteistä parhaat syyt pysyä sinkkuna.

1. Voi tehdä ihan mitä haluaa

No ihan kuin parisuhteessa ei muka voisi toteuttaa itseään, mutta sinkkuna asioista ei tarvitse neuvotella sitäkään vähää. Ei kompromisseja!

2. Kaikki on omaa

Koko pitsa/karkkipussi/kirsikkatomaattirasia vain itselle, aah.

3. Voi olla juuri niin karvainen tai karvaton kuin haluaa

Kyllä, joskus karvoja tulee ajeltua myös miellyttämisen vuoksi, vaikkei sinänsä olisi mikään pakko.

4. Säästyy rahaa

Deiteillä käyminen saattaa tulla hitsin kalliiksi.

5. Itsetunto ei romahtele

Ei toiveita, ei pettymyksiä.

6. Jää enemmän aikaa hemmottelulle

Deiteillä ravaaminen vie rahan lisäksi aikaa. Joskus on ihanaa olla koko ilta yksin omassa rauhassa ja ihan vain hemmotella itseään.

7. Deittailemattomuus on hauskaa

Ei hauskanpidon tarvitse olla aina muista ihmisistä kiinni.

8. Epämiellyttävät kohtaamiset jäävät väliin

Voit tapailla vain lempi-ihmisiäsi!

9. Harrastuksiin voi todella paneutua

Koko kämppä kasveille? Sinkkuna siitäkään ei tarvitse neuvotella.

Mikä sinkkuudessa on mielestäsi parasta? Keskustele kommenteissa!

Empatiakirjailija Sami Kedon mukaan myötätunto toisia kohtaan on myös asennekysymys.

Mikä tekee meistä empaattisia?

Maailma on täynnä tarinoita ihmisistä, joilla ei ole mitään – mutta jotka ovat aina valmiita antamaan sitä vähästäänkin muille. Tarinan toisella laidalla ovat rikkaat ja etuoikeutetut. Heillä olisi, millä auttaa, mutta myötätunto puuttuu.

Ihan niin yksinkertainen maailma ei ole, mutta empatiasta tietokirjan kirjoittanut Sami Keto kertoo, että kyky empatiaan tosiaan saattaa heiketä, kun ihminen rikastuu tai nousee yhteiskunnan hierarkiassa korkeammalle. 

– Tämä on havaittu todella monessa yhteydessä, Keto sanoo.

Yksi syy rikkauden ja empatian käänteiseen riippuvuuteen on se, että reiluus on Kedon mukaan useimmille ihmisille hyvin tärkeää. Jos siis ihminen on epäreilun korkeassa asemassa, hänen täytyy jotenkin pystyä perustelemaan ja oikeuttamaan eriarvoinen asema itselleen. 

– Jotta pystytään tasaamaan tilanne, alempana olevien arvoa pitää vähän laskea ja ajatella, että minä ansaitsen etuoikeuteni ja muut tekevät jotakin väärin.

Eriarvoisuus vaikuttaa empatiaan

Empatian määrä liittyy myös yhteenkuuluvuuden ja keskinäisriippuvuuden kokemuksiin. Ne, joilla on paljon rahallista tai sosiaalista pääomaa, ovat vähemmän riippuvaisia toisistaan ja samastuvat toisiin vähemmän, mikä selittää heikompaa empatiakykyä. 

– Eliitti kokee yhteenkuuluvuutta omassa piirissään, vähävaraiset laajemmin, Keto tiivistää. 

Hän kertoo, että yhteiskunnan eriarvoistumisen on kuitenkin havaittu johtavan siihen, että myös hierarkiassa alimpina olevat kokevat entistä vähemmän yhteenkuuluvuutta ylempänä olevia kohtaan. Eriarvoisuus siis heikentää ihmisten empatiakykyä ylipäätään.


Empatiaa voi suunnata

Sami Kedon mukaan empatia on oleellinen osa ihmisyyttä, ja olemme kaikki enemmän tai vähemmän empaattisia. Se kuitenkin vaihtelee, mihin suuntaamme empatiamme. Empatian kokemista ohjaavat yhteiskunnan rakenteet ja kulttuuriset kertomukset.   

Osa meistä kokee myötätuntoa kedon kukkasiakin kohtaan, osa suhtautuu empaattisesti ainoastaan omaan lähipiiriinsä. 

”Usein empatia on tilannekohtaista.”

Esimerkiksi rasistisessa mellakassa vihaa huutava ihminen voi olla hyvinkin empaattinen, tosin suppeaa piiriä kohtaan. Myös voimakkaat negatiiviset tunteet nimittäin tarttuvat empaattiseen ihmiseen ja voivat viedä mukanaan.

– Usein empatia on tilannekohtaista. Totumme toimimaan toisissa tilanteissa empaattisesti ja toisissa epäempaattisesti. Se on myös asennekysymys; päättääkö, että tämä on sellainen tilanne, jossa ollaan empaattisia, Keto kertoo.

Piiri, jota kohtaan ihminen tuntee empatiaa, voi Kedon mukaan kutistua esimerkiksi tilanteessa, jossa ihmisen asema yhteisössä on epävarma tai jossa ihmisryhmien välillä on kilpailuasetelma.

Huomattavia empatiapuutteita on Kedon mukaan yleensä vain narsisteilla ja psykopaateilla. He pystyvät lukemaan kanssaihmisiään, mutta eivät jakamaan heidän tunteitaan – myötätunto puuttuu.