Löytyykö sinun lähipiiristäsi amor tai voisitko itse ryhtyä sellaiseksi? Kuva: Shutterstock
Löytyykö sinun lähipiiristäsi amor tai voisitko itse ryhtyä sellaiseksi? Kuva: Shutterstock

Vanhat kunnon sokkotreffit ovat mainio vaihtoehto, jos Tinderin ulkonäkökeskeisyys kyllästyttää.

Eikös sokkotreffit ole jo vähän unohdettu idea, kysyy kaverini, joka on aktiivinen deittailija. Ei ainakaan pitäisi olla!

Näin pinnalliseksikin syytettynä Tinder-aikana sokkotreffit tuntuvat romanttisella tavalla vanhanaikaisilta. Ei sovelluksia tai nettisaitteja ja vähemmän ulkonäkökeskeisyyttä.

Kuten ihmissuhteissa aina, sokkotreffeissä on kuitenkin riskinsä, sekä järjestäjälle että deittailijoille. Keräsimme naisten kokemuksia niin katastrofaalisista kuin onnistuneistakin sokkotreffeistä.

Kun ei ole mitään yhteistä

Surkeiden treffien ainekset ovat käsissä, kun järjestäjä ei tunne deittailijoita tarpeeksi hyvin.

”Joku työ- tai opiskelukaveri ehdotti yli kymmenen vuotta sitten, että menisin sokkotreffeille hänen miehensä kaverin kanssa. Mies oli kuulemma komea ja kiva, ja olisimme tosi hyvä pari. En nähnyt hänen kuvaansa etukäteen enkä tainnut tietää juuri muutakaan.

”Opin, ettei kukaan muu voi tietää, kuka on tyyppiäni.”

Tapasimme kahvilassa, ja tiesin heti ensi näkemällä, että ei tule mitään. Mies oli kyllä kiva, mutta olimme eri planeetoilta. Hän oli sellainen kauppakorkeatyyppi kauluspaidassa. En innostunut sen tyyppisistä miehistä, eikä hänen ulkonäkönsä miellyttänyt muutenkaan.

Tämän jälkeen en ole mennyt sokkotreffeille, koska opin, ettei kukaan muu voi tietää, kuka on tyyppiäni ja kuka ei.” Nainen, 34

”Osallistuin aikoinaan Nyt-liitteen suureen sokkotreffitempaukseen, jossa hakijat kertoivat itsestään vastaamalla kysymyksiin. Toimituksessa meitä paritettiin. No, naisia oli tosi paljon enemmän kuin miehiä, eli sain olla onnellinen, kun edes pääsin treffeille.

”Miehen housut olivat revenneet matkalla Lahdesta Helsinkiin.”

Miehen housut olivat revenneet matkalla Lahdesta Helsinkiin. Meillä ei ollut mitään yhteistä. Aina kun toinen aloitti jostain aiheesta, että hei tykkään toiminta- ja autoleffoista, toinen kertoi inhoavansa niitä. Se oli maailman vaivaannuttavinta, ja yritin juoda olueni mahdollisimman nopeasti. Mies vaikutti pettyneeltä, kun ilmoitin lähteväni. Se oli outoa, kun ei keskustelusta vain tullut mitään. Luulen, että jos järjestäjä tuntee kummatkin oikeasti, mahdollisuudet ovat paljon paremmat.” Nainen, 30

Myös järjestäjä voi katua hommaan ryhtymistä.

”Jälkipeliä oli pidempään kuin kukaan olisi jaksanut.”

”Järjestin kerran ystävälleni treffit kaverin poikaystävän kaverin kanssa. Lopputulos oli katastrofi. Kummatkin pitivät aluksi toisistaan, mutta olivat varsin impulsiivista sorttia ja saivat suhteensa sekaisin parissa viikossa. Jälkipeliä oli pidempään kuin kukaan olisi jaksanut. Sittemmin en ole treffejä järkkäillyt.” Nainen, 39

Tuloksena pitkä suhde

Mutta sitten on niitä tapauksia, joista seuraa ihana rakkaustarina.

”Täysin sokkotreffit eivät olleet kyseessä, vaikka ne esiteltiin minulle sellaisina. Olimme tavanneet miehen kanssa jo aiemmin sattumalta, koska meillä oli yhteisiä tuttuja. Hän näki vaivaa ja sai yhteisen tuttavani ehdottamaan minulle sokkotreffejä. Aavistelin kyllä jo, kuka koko homman takana oli, ja totuus paljastui, kun tapasimme. Lopputulos oli hyvä, ja yhdessä ollaan oltu siitä lähtien, nyt kaksi ja puoli vuotta.” Nainen, 39

”Pääsin kaasoksi ja kummiksi.”

”Onnistumisprosenttini sokkotreffien järjestämisessä on 100. Kymmenisen vuotta sitten järjestin hetken mielijohteesta tapaamisen ystävälleni ja työkaverilleni. Ystäväni oli juuri valitellut yksinäisyyttään, ja uusi – siis koko lailla tuntematon – työkaverini käveli käytävällä vastaan. Kysyin, lähtisikö tämä treffeille ihanan naisen kanssa, ja hämmästyksestä toivuttuaan mies vastasi kyllä. Mikä tuuri hakuammunnalla! Kaikki oli selvää ensitapaamisesta lähtien. Pääsin kaasoksi ja kummiksi.” Nainen, 39

Suostuttelu kannatti

Ovatko suomalaiset erityisen kainoja sokkotreffailijoita?

”Täällä Suomessa tuntuu, että sokkotreffit ovat jotenkin häveliäs tapahtuma. Tai niitä ei vain kehdata järjestää, eikä mennä sellaisille, jos tilaisuus olisi. Pohjois-Amerikassa, jossa olen ollut vaihdossa ja töissä, niitä harrastetaan enemmän, ainakin kaveripiirissäni.

Ystäväni puhui monta kuukautta kaveristaan, jonka kanssa hän halusi minun menevän treffeille. Kun työsuhteeni viimeiset kuukaudet koittivat, suostuin vihdoin menemään tuntemattoman miehen kanssa illalliselle.

Kiltti, puhelias ja herttainen nuori mies oli varannut pöydän miellyttävästä fine dining -ravintolasta. Pöydässämme oli kynttilä, ja taustalla soivat Celine Dionin hempeät laulut.

”Lämpimänä kesäyönä katsoimme verannalla tähtitaivasta ja revontulia.”

Neljän tunnin ruokailu meni hujauksessa, ja jatkoimme vielä drinkeille baariin. Juttua riitti, ja olin erittäin kiinnostunut muun muassa miehen eksoottisesta taustasta.

Kun baari sulkeutui, hän ehdotti kotiinsa menemistä. Olin epäileväinen nuori nainen, mutta lupasin tulla hänen terassilleen. Lämpimänä kesäyönä katsoimme verannalla tähtitaivasta ja revontulia. 

Ehdimme käydä vielä pari kertaa ulkona ja tapaamassa miehen perhettä, joka eli vaatimattomaan Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen tapaan hökkelikylässä. Elämää suurempaa juttua tästä ei tullut, mutta ensimmäiset treffit jäivät mieleeni.” Nainen, 38

Järjestäjä intoilee ja hätäilee

Sokkotreffien järjestäminenkään ei ole ihan yksinkertaista. Aina ystävät eivät suostu ja jos suostuvat, seuraa hermoilua. Entä jos niillä ei synkkaa? Entä jos toinen tyrii kaiken?

”Järjestin sokkotreffit kahdelle kaverilleni, jotka eivät tienneet toisistaan mitään ennakkoon. Treffit olivat (kuulemma) tosi kivat ja johtivat uuteen tapaamiseen. Jutusta ei lopulta tullut mitään, mutta molemmat pitivät kokemusta positiivisena.

Järkkääminen oli kutkuttavan hauskaa, mutta myös todella piinaavaa. Ajattelin, että on minun vastuullani, onko heillä hauskaa. En myöskään kuullut jälkikäteen kaikkia mehukkaita yksityiskohtia tapaamisista, vaikka olisin tietenkin halunnut.” Nainen, 28

”Täytyy ilmeisesti alkaa parittaa ihmisiä useamminkin!”

”Pidin pitkään sokkotreffien jotenkin teennäisinä. Kun tutustuin treeneissä todella mukavaan ja komeaan mieheen ja kuulin, että hän on sinkku, tulin toisiin ajatuksiin. Mieleeni tuli heti ystäväni, jolla on monia samoja kiinnostuksen kohteita, kuten ulkoilu, reissaaminen ja liikunta. Melkein nauratti, kuinka samanlaisia heidän Instagram-profiilinsa olivat.

Esittelin asian ensin miehelle, koska halusin varmistaa, että hän on sinkku. Olin ihan hermona, ihan kuin olisin itse ollut pyytämässä häntä treffeille! Molemmat olivat suopeita ajatukselle, joten seuraavaksi aloin hermoilla, mitä tästä seuraa.

Annoin ystävälleni miehen yhteystiedot, ja alle kaksi päivää myöhemmin he olivat jo treffeillä, jotka menivät ilmeisen hyvin. Täytyy ilmeisesti alkaa parittaa ihmisiä useamminkin!” Nainen, 28

Olisiko aika kypsä sokkotreffien uudelle tulemiselle? Syteen tai saveen!

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Kysely

Oletko ollut sokkotreffeillä?

En.
En.
68.9%
Kyllä.
Kyllä.
31.0%
Ääniä yhteensä: 87
Milsa

Muistatko sokkotreffit? Naiset jakavat ihanat ja kamalat kokemuksensa

Olen käynyt monilla sokkotreffeillä, kun kaverit ovat katsoneet tuntevansa juuuuri minulle sopivan kivan pojan. Ilmeisesti minun ja kavereideni "kiva" on aika erilainen käsite, sillä olen päätyt treffeille ties miten huonosti käyttäytyvien luolamiesten kanssa. Kokemukset olisivat muuten voineet olla jos eivät nyt suorastaan kivoja, niin ainakin kohtuullisia, sillä ainahan se on ilo tavata uusi ihminen... mutta niitä ovat aina sävyttäneet pojille syötetyt yltiömääräiset lupaukset selkäni takan...
Lue kommentti

Teininä moni asia on vähän vaikeaa – ja varsinkin noloa!

Ei ole helppoa olla teini-ikäinen. Juuri tuossa iässä kulmat kurtistuvat ja silmät muljahtelevat keskimääräistä herkemmin. Ja hyvin usein näiden eleiden kohteina ovat omat vanhemmat, joita hävetään.

Silmien pyörittely omille vanhemmille ei ole kuitenkaan merkki epäkypsyydestä. Psykologi Lisa Damour on kertonut The New York Timesissa, että kyseessä on normaali kehitysvaihe, jolla pyritään ilmaisemaan itsenäisyyttä. Myös psykologi Heli Heiskanen on todennut Ylellä saman.

– Teinin on tarkoituskin itsenäistyä ja erottautua vanhemmista, ja se korostaa vanhempien kritisointia. Kun halutaan olla kavereiden silmissä mahdollisimman cooleja ja hyväksyttyjä, niin kaikki poikkeava on hävettävää, Heiskanen on kertonut sivustolle.

”Supernoloa, kun äitini kyseli kaverini kuullen, ovatko minulta tamponit loppu.”

Pyysimme kaksi-, kolme- ja nelikymppisiä muistelemaan, mikä heitä hävetti teini-ikäisinä. Näin he kertoivat:

1. Nolot jutut

”Äidilläni on mutkaton asenne erilaisiin ruumiintoimintoihin. Teininä oli supernoloa, kun hän kyseli iloisesti kaverini kuullen, ovatko minulta tamponit loppu. Hän oli juuri lähdössä kauppaan ja teki ostoslistaa.” Suski, 36

”Kaikkein nolointa oli, kun olimme koko perhe ensimmäistä kertaa Lontoossa lomalla. Olin itse tuolloin 13-vuotias. Kiersimme kaupunkia turistibussilla. Piccadilly Circuksen kohdalla isä kysyi oppaalta isoon ääneen, miten tuonne sirkukseen voi ostaa lippuja.” Jonna, 41

”Isä pärähti aina paikalle kertomaan todella luokattomia – ja pahimmillaan pikkutuhmia vitsejään.”

”Kokoonnuimme teineinä tyttöporukalla usein meille kotiin, minun huoneeseeni, Manhattan-sipsikulhon ympärille. Aina jossain kohtaa isäni pärähti huoneeseen kutsumatta ja alkoi kertoa luokattomia – ja pahimmillaan pikkutuhmia – vitsejään. Ystävieni mielestä isä juttuineen oli tosi hauska. Itse muistan ajatelleeni, miten hullu ja nolo hän on. Muistelemme tyttöjen kanssa näitä kertoja edelleen. Isäni kertoo yhä vitsejään. Nykyään joku jutuista saattaa jopa naurattaa.” Reetta, 37

2. Halaaminen

”Isäni halusi aina halata joka aamu koulun pihalla. Ja siis vielä lukioiässä. Oli jotenkin kauhean noloa teinin mielestä. Nyt jälkikäteen se on aika suloista.” Johanna, 42

”Isä halusi tehdä poikakavereille selväksi, miten hänen tyttäriään kohdellaan.”

3. Puhuttelut

”Isäni piti puhutteluja poikakavereille keittiön pöydän ääressä. Halusi tehdä selväksi, miten hänen tyttäriään kohdellaan. Itse istuin omassa huoneessa korvat punaisina ja halusin kadota maan päältä.” Jaana, 42

4. Samassa paikassa näyttäytyminen

”Jossain vaiheessa teini-ikää häpesin erityisesti mutsia niin paljon, etten voinut mennä hänen kanssaan samaa matkaa bussilla kaupungille, jos joku tuttu olisi vaikka nähnyt. Vanhempien läsnäolo erinäisissä tilanteissa sai aina pelkäämään, että nyt ne kaikki uudet tuttavuudet tajuaa, että olen ihan lapsi ja kiusallinen tyyppi. Jotain huijarisyndroomaan liittyvää siinä todennäköisesti oli.” Emilia, 25

”Tuli olo, että olen kuin joku lemmikki, jota esitellään.”

”Vaikka vanhemmissani ei aina ollut mitään sinänsä noloa, heidän kanssaan näyttäytyminen esimerkiksi kaupassa tai ravintolassa nolotti. Nolous siis ikään kuin aktivoitui ja muuttui tarttuvaksi julkisilla paikoilla. Minulla on nuoret vanhemmat, jotka yleensä osasivat käyttäytyä. Isovanhemmilla, jotka hekin tosin ovat suhteellisen nuoret, sen sijaan oli välillä vaikeuksia. Pahinta oli, kun menimme ekaa kertaa isovanhempien kanssa Mäkkäriin ja he vaativat henkilökunnalta aterimia. Koulun coolit tyypit olivat tietysti paikalla. mikä oli aivan hirveää. Viivi, 26

”Äidilläni oli tapana jäädä suustaan kiinni kaupungilla joka toisen vastaantulijan kanssa. Eniten niissä tilanteissa hävetti se, että äiti aina esitteli minut kaikille tuttavuuksilleen 'meidän nuorimmaisena'. Tuli sellainen olo, että olen joku lemmikki, jota esitellään ihmisille, ja he sitten katsovat siinä, että miten olen kasvanut ja miten söpö olen. Niin noloa! Nykyään on maailman ihaninta, kun äiti esittelee minua tutuilleen – ymmärrän, että hän on minusta kertoessaan yleensä ennen kaikkea kauhean ylpeä.” Helmi, 25

”Joskus opettaisäni nukahti koetta valvoessaan.”

5. Ikä

”Hävetti, kun vanhempani olivat niin vanhoja, luokkakaverin mummo oli nuorempi kuin äitini. Lisäksi hävetti, kun isäni ei jättänyt minua autolla säällisen välimatkan päähän, vaan kurvasi koulun pihaan. Toki minulla oli erityisen paljon hävettävää siksi, koska vanhempani kyläkoulun opettajina kaikkine omituisuuksineen olivat päivästä toiseen kavereiden tarkkailtavina. Joskus isä nukahti koetta valvoessaan.” Ärrä, 41

”Kaikista nolointa oli, kun isä hankki nahkarotsin.”

6. Olemus / vaatteet ja alastomuus

”Minua hävetti se, että vanhempani eivät olleet yhtään ”cooleja”. He ovat ihan sellaisia tavallisia tyyppejä, työssäkäyviä ihmisiä, joiden juuret ovat maaseudulla. Tykkäävät hiihtää, käydä mökillä ja katsoa lauantai-iltana telkkaria. Itse olisin halunnut olla tietenkin äärimmäisen cool kaupunkilainen. Olisin halunnut matkustella, mutta me menimme aina mökille. Kerran kävimme Kanarialla – sekin tuntui nololta ja kliseiseltä, vaikka matka olikin ihan todella hauska.” Linda, 24

”Isäni patsasteli kotona alasti suihkun jälkeen, vaikka olisi ollut kavereita.”

”Isäni patsasteli kotona alasti suihkun jälkeen, vaikka olisi ollut kavereita kylässä. Kyllä hävetti.” Ärrä, 41

”Vanhempani pukeutuivat nolosti. Olisin kovasti halunnut, että he olisivat tyylikkäitä ja trendikkäitä, mutta sellaisia tavallisia pulliaisia he vain aina olivat. Kaikista nolointa oli, kun isä hankki nahkarotsin. Se oli meganolo.” Elina, 25

7. Oudot tavat

”Isäni on fanaattinen penkkiurheilija, jolle mieluisia lajeja ovat erityisesti hiihto ja mäkihyppy. Teininä en voinut kutsua kavereita kylään olympialaisten tai muiden urheilukisojen aikaan, koska isä kannusti suomalaisia niin kovaan ääneen, että talo tärisi. Supernoloa. Vieläkin välttelen vanhempieni kotia suurten urheilujuhlien aikaan.” Mari, 40

”Mielestäni oli noloa, että junalla työmatkaa tekevä äitini käveli töistä lähtiessään aseman laiturilla mahdollisimman pitkälle, jotta pystyi hyppäämään junan ekaan vaunuun välttääkseen siten kävelyä määränpäässä. Nykyään teen itse samoin.” Viivi, 26

 

Kysely

Häpesitkö sinä vanhempiasi teininä?

Nykyteknologian ansiosta yhteydenpito kaukana asuvan rakkaan kanssa on helppoa. Aina se ei ole hyvä asia. 

Olen ollut etäsuhteessa kerrallaan vain alle vuoden, enkä enempää olisi jaksanutkaan. Ikävä raastoi, mutta ehkä vielä enemmän raastoivat puhelinsoitot. Luuriin tarttuessani toivoin suhdetta vahvistavaa lepertelyä ja henkevää keskustelua, mutta aika usein sain parin sanan vastauksia, molemminpuolista turhautumista ja lopulta riidan. 

Ystäväni elää pitkässä suhteessa, johon on aikojen saatossa mahtunut monta monituista etäpätkää. Nykyinen etäelo jatkuu todennäköisesti useita vuosia, mutta kumpikaan suhteen osapuoli ei vaikuta turhautuneelta tilanteeseen. Niinpä kysyin hiljattain, mikä toimivan etäsuhteen salaisuus oikein on. 

– Me ei oikeastaan soitella, ystävä sanoi. 

Pariskunta pitää silti usein yhteyttä viestein ja tapaa, kun se on mahdollista. Soitot vain ovat karsiutuneet vuosien varrella pois pahaa mieltä aiheuttavina. 

Keskittymiskyky ei riitä

Whatsapp-viestien luulisi välittävän sanatonta viestintää vielä huonommin kuin puhelujen, mutta jostakin syystä juuri puhelut näyttävät nostavan turhautumislukemat helpoiten taivaisiin.

Ehkä syy on katteettomissa odotuksissa, joita itsekin vaalin etäsuhdeaikanani. Henkevä puhelinkeskustelu tekee tutkitusti etäsuhteessa elävistä läheisempiä kuin arkensa jakavista, mutta toisaalta kunnollinen juttelu vaatii keskittymistä, joka on älypuhelinaikana vähissä – erityisesti, jos takana on pitkä työpäivä tai puhelu sattuu tilanteeseen, jossa olisi muutakin tekemistä. 

”Puhelu tulee usein huonolla hetkellä.”

Vastarakastunut ehkä antautuu mielellään tuntien puheluihin päivittäin muista kiireistään välittämättä, mutta vuosikymmenen yhteiselon jälkeen viestit tuntuvat helpommalta ja huomaavaisemmalta kommunikaatiovälineeltä. Varsinkin, jos rakastavaiset asuvat eri aikavyöhykkeillä tai tekevät eri tavalla rytmitettyä työpäivää, puhelu tulee usein huonolla hetkellä.

Skypeä vai nykyajan kirjeitä?

Osa etäsuhteessa elävistä pareista on ratkaissut keskeyttämis- ja keskittymisongelmat puhumalla puhelunsa Skypessä niin, että yhteys on auki mutta mitään erityistä ei välttämättä tehdä tai sanota. Näin voidaan simuloida yhdessä asumista, johon kuuluu samassa tilassa oleskelu ilman kummempaa yhteistä tekemistä.

Osa taas keskittyy viestittelyyn. Kuten rakkauskirjeen ennen vanhaan, myös viestin voi kirjoittaa silloin, kun sattuu olemaan puuhaan sopivassa mielentilassa. Kirjeisiin verrattuna viesteissä on se hyvä – tai no, tilanteesta riippuen myös huono – puoli, että ne saapuvat perille välittömästi. Jotta viestittely säilyy mukavana yhteydenpidon muotona, täytyy parin löytää yhteinen linja siihen, kuinka nopeasti ja millä tavoin viesteihin reagoidaan. 

Vuosia etäsuhteessa ollut yhdysvaltalainen psykologi Roni Beth Tower kehottaa etäsuhteessa olevia sopimaan säännöistä, mutta myös välttämään puheluihin ja viesteihin perustuvaa sekoilua. Vaikka yhteisiä vuosia olisi takana paljonkin, muuhun kuin kasvokkaiseen viestintään liittyy iso väärinymmärrysten riski.