Kuvitus: Essi Haapanen
Kuvitus: Essi Haapanen

Jonnaa ahdistaa oman tilan puute. Kolme eri alan ihmistä ehdottavat ongelmaan ratkaisua.

"Rakastuin Panussa siihen, että hän ottaa muut ihmiset huomioon. Hän on älykäs, ja meillä on paljon ­puhuttavaa. Olemme seurustelleet viisi vuotta ja asuneet yhdessä kolme. Viimeksi kuluneen parin vuoden ajan minua on kuitenkin ahdistanut Panun tarve ripustautua ­minuun. Joskus tuntuu, että happi loppuu.

Panu haluaa tehdä lähes kaiken yhdessä. Kun käyn kerran kahdessa kuukaudessa ulkona lapsuuden­ystävieni kanssa, Panu lyöttäytyy usein seuraamme. Jos haluan katsoa makuuhuoneessa Iholla-sarjaa, Panu anelee olohuoneesta, että tulisin katsomaan hänen kanssaan Kymmenen uutisia. Lisäksi ­Panu veisi minut minut mielellään joka päivä töihin ja hakisi minut kotiin, sillä hänellä on joustavat työajat. Useimmiten kieltäydyn. Työmatkat ovat harvoja hetkiä, jolloin saan olla itsekseni.

Rakastan Panua, mutta pelkään, että ripustautuminen koituu suhteemme kohtaloksi. En kestä symbioosia, ja olen kyllästynyt taistelemaan oman persoonani säilyttämiseksi.

Panulle on vain ”me”

Joskus tuntuu, että Panu on kuin kettingillä nilkkaani sidottu tiiliskivi. Futistreenejä lukuun ottamatta hän ei käy kavereidensa kanssa juuri missään. Jos Panulla on parin päivän työmatka, hypin riemusta. Panu taas valittelee jo yhden erikseen nukutun yön jälkeen, miten paljon ikävöi kotiin.

Panulle on vain me. Minusta taas parisuhteessa pitää meidän lisäksi olla myös kaksi erillistä ihmistä. Symbioosi ei ole mielestäni tervettä, mutta Panulle se tuntuu olevan normaalia. Hän ei viihdy yksin.

Ymmärrän, että olemme erilaisia, mutta toivoisin, että Panu ­antaisi minulle nykyistä enemmän omaa tilaa. Minusta yksinolo on mukavaa. Silloin saan aikaa omille ajatuksilleni ja tunteilleni ja voin tehdä kaiken juuri niin kuin itse haluan.

Minusta meillä on jo riittävästi yhteisiä asioita. Harrastamme yhdessä sukeltamista ja laskettelua. Lisäksi meillä on yhteinen koti ja koira. Joskus olen miettinyt, olenko minä tässä se outo tapaus. Moni olisi varmasti todella onnellinen, jos ­hänellä olisi sellainen puoliso kuin Panu.

Erilaiset mallit lapsuudesta

Olemme puhuneet tilanteesta ­Panun kanssa. Hän tietää, että kaipaan omaa tilaa, muttei ymmärrä sitä. Ehkä se johtuu erilaisista lapsuudenkodeistamme.

Panulla on kolme sisarusta ja iso suku. Hänen lapsuuden­kodissaan ovet olivat aina auki, ja sukulaiset ramppasivat ilmoittamatta kahville. Hän myös jakoi huoneensa siskonsa kanssa. Kaikki oli aina yhteistä. Minulla taas oli oma huone, joka oli vain ja ainoastaan omaa reviiriäni. Sinne ei kenel­läkään ­ollut asiaa koputtamatta.

Opin jo lapsena, että yksityisyyttäni kunnioitetaan. Panun tavaroita sen sijaan oli aina penkomassa joko hänen ­äitinsä tai vähintään joku sisaruksista."

Raati ehdottaa:

Neuvotelkaa ajankäytöstä

Riku Korhonen, kirjailija

"Itsenäisyys ei ole sen parempi luonteenpiirre kuin läheisyyden kaipuukaan. Kumpikaan ei tee väärin.

Kun nuorena kaipasin parisuhteessa enemmän yksinäisyyttä kuin tyttöystäväni, ajattelin aggressiivisesti, että tuon toisen pitää päästä eroon sairaalloisesta riippuvuudestaan. En pystynyt ajattelemaan asiaa hänen kannaltaan. Tuli ero, joka satutti molempia. Vasta sen jälkeen ymmärsin, kuinka paljon olin tarvinnut tyttöystävääni. Jonna vaikuttaa paljon kypsemmältä kuin minä aikoinani. Hän ymmärtää Panun ­taustan vaikutuksen.

Jonnan ja Panun kannattaisi sopia ajankäytön säännöistä, vaikka se tuntuisi mekaaniselta. Esimerkiksi yksi vapaailta viikossa Jonnalle, ja Panu pysyköön poissa tyttöjen illoista. Sellainen ei ole liikaa vaadittu.

Jonna sanoo rakastavansa Panua. Siinä tilanteessa ihmisillä on oikeus ja velvollisuus sanoa ääneen, mitä he toisiltaan tarvitsevat. Ei ole kylmyyden merkki kaivata omaa rauhaa tai tehdä sopimuksia, jotta molemmat voivat mahdollisimman hyvin. Ajankäyttösäännöt saattavat tehdä Panunkin olosta turvallisemman, sillä hänen ei tarvitse niin usein vaistota, että nyt Jonna haluaisi olla yksin."

Puhukaa lisää

Annie Heino, Läheisriippuvaiset ry:n puheenjohtaja, vertaistukiryhmien vetäjä

"Suhteessa on tärkeää, että kummallakin on omaa tilaa yhteisessä ­kodissa ja hengähdysaikaa kuten omat harrastukset tai työmatka. Jos kaikki tehdään aina me-hengessä, en usko liiton kestävän, vaan ahdistus kasvaa vuosi vuodelta.

Suhteessakin olemme aina erillisiä ­ihmisiä. Mielestäni Jonnan ja hänen avomiehensä kannattaisi puhua asiasta lisää. Näin ei jää epäselväksi, että oman tilan puute ahdistaa yhä Jonnaa.

Jonnan mies voisi miettiä, miten hän kokee yksin olemisen. Voisiko takertuminen johtua vaikkapa pienen pelokkaan lapsen kokemuksista ja opitusta mallista? Lapsuuden käyttäytymismalleista voi päästä eroon, kun niille löytyy selitys. Epäterve kiinnittyminen omaan vanhempaan tai kumppaniin ei kanna aikuisiässä.

Panu voisi myös vähän kerrallaan harjoitella yksin olemista. Tärkeintä kuitenkin olisi, että Jonna ja Panu miettisivät omaa käyttäytymistään ja sitä, miten he voisivat tulla toisiaan vastaan. Puhumalla asioista avoimesti ja kuuntelemalla toista on mahdollista löytää uusia näkökulmia. Jokainen voi muuttaa omaa käytöstään pikkuhiljaa, jos vain ­itse tahtoo."

Kunnioittakaa rajoja

Wilma Schlizewski, ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti, tatuoija

"Kuulostaa siltä, että Jonnalle on kehittymässä melkoinen pala kurkkuun. Siksi on hienoa, että Jonna ja hänen avomiehensä ovat keskustelleet ongelmistaan. Panu saattaa kuitenkin tulkita Jonnan ahdistuksen niin, että tämä haluaa jättää hänet ulkopuoliseksi.

Jonnassa ei ole mitään vikaa tai omituista, kun hän haluaa välillä olla itsekseen. Panussakaan ei ole mitään vikaa, vaikka hän käyttäytyy eri tavoin kuin Jonna. Ehkä Panu on saanut käyttäy­tymiselleen mallin lapsuudenkodistaan. Hän on saattanut oppia, että hänen täytyy olla tietynlainen saadakseen hyväksyntää ja huomiota. Se, että äiti penkoi Panun tavaroita ei ole paras mahdollinen lähtökohta omien, terveiden rajojen kehitykselle murrosiässä.

Uskon, että Jonnan puolisoa auttaisi  muutama visiitti terapeutin luona. Siellä hän saisi muutettua vanhoja pelkojaan ja uskomuksiaan. Hänen oman kehityksensä kannalta olisi myös tärkeää luoda itselle selvät rajat. Rajojen sisällä hän voisi tuntea, että ansaitsee hyväksyntää ja rakkautta omana itsenään.

Jonna selvästi rakastaa miestään, ei hän muuten olisi huolissaan. Sanoisin hänelle: Auta puolisoasi rakastamaan itseään. Loppu sujuukin ihan itsestään!"

Mitkä neuvot nappasivat, Jonna?

"Olen yllättänyt, että kaikki kolme uskovat siihen, että voimme selvittää ongelmamme puhumalla. Saan siitä toivoa, joka on todella ollut loppumassa. Rikun kokemukset erostaan saivat minut miettimään, arvostanko Panua riittävästi.

Olen spontaani ihminen, joten ehdotukset ajankäytön säännöistä ja yksinoloharjoituksista tuntuvat vähän erikoisilta. Mutta ehkä voisin silti ehdottaa näitä Panulle. Voisin varmasti myös olla vielä suorempi. Jos kerron viettäväni tyttöjen ­iltaa, oletan, että Panu ymmärtää sen tosiaan olevan tyttöjen ilta. Hän ei kuitenkaan osaa lukea rivien välistä, eikä minun pitäisi sellaista olettaa.

Epäilen, että Panu ei suostuisi menemään terapeutille. Jos hän kuitenkin puhuisi tunteistaan vaikka kavereilleen, siitä ei ainakaan olisi haittaa."