Vaikka et vaikealla hetkellä tietäisi mitä sanoa, älä ainakaan katoa toisen elämästä. Kuva: Shutterstock
Vaikka et vaikealla hetkellä tietäisi mitä sanoa, älä ainakaan katoa toisen elämästä. Kuva: Shutterstock

Syövän selättäneen graafikon empatiakortit vinkkaavat, mitä sanoa silloin, kun tuntuu, ettei sanoja ole.

Kun joku sairastuu vakavasti, menettää läheisensä tai kohtaa jonkin muun suuren kriisin, on lohdutuksen sanoja joskus löytää. ”Otan osaa” on vaaraton ja neutraali myötätunnon ilmaisu, mutta kieltämättä vähän laimea.

Toisaalta ”tiedän miltä sinusta tuntuu”, ”vaikeuksien kautta voittoon” tai ”sateen jälkeen paistaa aina aurinko” -tyyppiset hyvää tarkoittavat sanat tai neuvot voivat kuulostaa kriisin keskellä elävän korvissa laimeilta latteuksilta tai suorastaan raivostuttavalta ymmärtämättömyydeltä.

Ei siis ole ihme, että moni vaikenee vaikean tilanteen edessä. Mitä kuuluu sanoa, jos haluaa tukea ja tsempata? Ja mitä ei ainakaan kannata töräyttää?

Hyviä vinkkejä tarjoavat nuoruudessaan syövän selättäneen graafikon Emily McDowellin, 38, suunnittelemat empatiakortit, joiden viesteissä on sekä lämpöä että huumoria.

Kuten tässä: ”Olen pahoillani, että olet kipeä. Tahdon vain sanoa, etten tule koskaan tyrkyttämään sinulle jotain satunnaista hoitomuotoa, josta luin netissä.”

Tai tässä: ”Anna minun tirvaista seuraavaa henkilöä, joka tulee sanomaan sinulle, että kaikki asiat tapahtuvat syystä. Olen pahoillani, että joudut käymään tämän läpi.”

Tai: ”Tiedoksesi, olen valmis kuskaamaan sinua hoitoihin, siivoamaan kämppäsi ja auttamaan imartelevimman peruukin valinnassa. Ja jos pakotat, voin jopa makoilla sohvalla ja katsella kanssasi roskasarjoja telkkarista. Tiedän. Se on uhraus, mutta olen valmis siihen. Rakastan sinua.”

Ihastusta herättäneet empatiakortit syntyivät, kun Emily mietti, millaisia viestejä hän olisi halunnut lukea kipeänä ollessaan.

– Toivon, että nämä kortit saavat vastaanottajansa tuntemaan, että he tulevat kuulluiksi ja ymmärretyiksi, hän sanoo Women’s Healthin haastattelussa.

Emilyllä on vinkki myös siihen, mitä sanoa, jos ei osaa sanoa mitään.

– Silloin on viisainta vain sanoa: ”Olen pahoillani, en tiedä, mitä sanoa. Rakastan sinua.” Se on parempi vaihtoehto kuin yrittää väkisin keksiä jotain piristävää.

Lue myös:

Kun tyttärestä tuli sairastuneen äitinsä tukihenkilö: ”Laskemme leikkiä kuolemasta”

”Haiset kuin skunkki!” 8 tosiystävän tunnusmerkkiä

Koskettava päiväkirja: Minun vuoteni rintasyöpäpotilaana

Kertoisitko rakkaimmillesi sairastuneesi syöpään? Joka neljäs pitäisi omana tietonaan

Joskus pariterapian paras anti on se, että tajuaa erota.

Pariterapiaa tarjotaan nykyään ratkaisuksi moniin parisuhdeongelmiin. Tyypillisesti terapiaan hakeudutaan elämän suurissa muutoskohdissa, kuten eläkkeelle jäädessä tai perhettä perustettaessa.

Myös seksi- ja kommunikaatioongelmat, väkivalta ja eron miettiminen ovat tavallisia syitä lähteä terapeutin pakeille. Joskus terapiaan vievät erilaiset arvot tai käsitykset siitä, millainen parisuhteen pitäisi olla.

Me Naiset kertoi hiljattain 36-vuotiaan Jennin tarinan. Jenni oli harkinnut eroa pitkään, mutta lähti miehensä kanssa parisuhdeterapiaan viimeisenä yrityksenään pitää perhe koossa. Ainakin haastatteluhetkellä Jenni kuitenkin koki, ettei terapiasta ollut suhdetta pelastamaan.

Toisenlaisiakin tarinoita on. Esimerkiksi kolmekymppinen Jasmin kertoi Me Naisissa terapian auttaneen häntä ja miestä jatkamaan yhdessä.

Jasminin mies oli halunnut avioeron uuden ihastuksen takia, mutta kuukausia kestäneen terapian aikana miehen tunteet Jasminia kohtaan heräsivät uudelleen. Jasmin kertoi olevansa varma, ettei kriisistä olisi selvitty ilman terapeutin apua. 

Kysyimme pariterapiaa kokeilleilta lukijoilta, oliko siitä heille hyötyä. 

Ensiapua pahimman yli

”Päädyimme terapiaan kriisin pakottamina. Perheasian neuvottelukeskuksesta saimme akuutissa vaiheessa hyvän ensiavun emmekä tehneet hätiköityjä ratkaisuja. Lopullinen apu pitkällä tähtäimellä on tullut avioliittoleireiltä.”

”Kolmannella yhteistapaamisella terapeutti sanoi, ettei tästä ole kenellekään mitään hyötyä.”

Näin kertoo 57-vuotias nainen. Kuten hänen kokemuksestaan käy ilmi, pitkään hautuneiden parisuhdepulmien tai äkillisen kriisin selvittäminen ei käy terapiassakaan pikaisesti. 

Ero tuli kuitenkin

Usein terapiaan hakeutuminen on jomman kumman osapuolen idea, eikä toinen välttämättä pidä terapeuttia hyvänä ajatuksena ensinkään. 64-vuotias nainen kertoo, että terapiasta ei ollut apua suhteen pelastamiseen – mutta jälkikäteen ajateltuna oli hyväkin, että suhde päättyi:

”Parisuhteemme oli näennäisesti kunnossa: ei alkoholi-, raha- tai väkivaltaongelmia. Vuosien kuluessa viimein huomasin eläväni miehen elämää. Kaikki päätökset ja suunnitelmat tehtiin hänen työnsä ehdoilla. Minä olin yksin suhteessamme. 

Menimme parisuhdeterapeutille, ja kolmannella yhteistapaamisella terapeutti sanoi, ettei tästä ole kenellekään mitään hyötyä. Hän suositteli miehelleni menoa yksinään terapeutille. Syy: mieheni ei yksinkertaisesti pystynyt ymmärtämään, mikä on pielessä.

Minä lopetin suhteen. Mies ei mennyt suositeltuun yksilöterapiaan. Vasta vuosien jälkeen tajusin, kuinka tasapainoton suhteemme oli, alusta pitäen.”

Terapia avasi silmät erolle

43-vuotias mies kertoo, että terapia oli hyödyksi, koska se vahvisti jo tehtyä eropäätöstä. Mies kirjoittaa puhuneensa terapiaistunnoissa rehellisesti ja saaneensa niiden jälkeen aina viharyöpyn puolisoltaan. 

”Koen jääneeni perheeni jätelavaksi, jolle kukin heittää roskat katsomatta, onko astia jo täynnä.”

Eroprosessin nopeutumista kiittelee myös 49-vuotias nainen, jonka kotona kiukkuinen mies muuttui terapeutin silmien alla miellyttäväksi ja välittäväksi. 

”Terapia oli silmiä avaavaa. Ihmettelen, miksi mieheni valehteli terapeutille ummet lammet silmieni edessä. Kuunnellessani hänen tarinoitaan terapeutin vieressä ja katsellessani hänen esitystään ymmärsin, ettei avioliitostamme tulisi ikinä mitään.

Luottamus putosi nollaan ja ajatus erosta kirkastui vailla epäilyksen häivää. Pakkasin tavarani ja häivyin lasten kanssa. Ilman terapiaa olisin uskonut paljon kauemmin, että mieheni ei jotenkin ymmärrä asioita kannaltani.”

Kumppani esitti uhria

34-vuotiaalla naisella on karu kokemus parisuhdeterapiasta:

”Minä halusin terapiaan, koska en jaksanut mieheni henkistä välivaltaa enää. Mieheni valehteli terapiassa ja esitti uhria, jolloin minun päälleni lankesi hirveän vaimon leima. Terapiasta ei ollut apua.”

Nelikymppinen nainen kuvailee toista tilannetta, jossa terapia ei hyödyttänyt:

”Päädyimme seurakunnan parisuhdeneuvojalle, koska elämä oli ajautunut itsetäänselvyyteen. Minä naisena, äitinä, ja vaimona koen jääneeni perheeni jätelavaksi, jolle kukin heittää roskat katsomatta, onko astia jo täynnä. Mieheni on antanut tämän mallin poikalapsillemme, jotka nyt toteuttavat ihan samaa kaavaa.

Mieheni ei kokenut naispuolista neuvojaa omakseen, ja neuvoja osui muutaman kerran arkaan kohtaan, kuten itsensä kriittiseen analysointiin. Inhoan myös itse tälläisessä tilanteessa neuvoja, että katsokaa toisianne silmiin ja halatkaa, kun tilanne on erittäin tulehtunut ja vaivautunut!

Terapiasta ei ollut mitään apua! Miten voi auttaa parisuhdetta, jossa toinen tuntee olevansa se, jolla ei ole mitään ongelmaa?”

Useampi vastaaja kertoo, ettei terapiasta ollut hyötyä. Joskus syy voi olla se, että terapiaan hakeudutaan usein hyvin myöhäisessä vaiheessa. Ennakkoluulot, raha ja pelot saavat välttämään terapeutille tuloa. 

– Tilanne voi olla niin riitautunut, että ei uskalleta ehdottaa terapiaa tai kumppani vastustaa. Pelätään, että terapeutti asettuu yläpuolelle – mitä hän ei siis tee, psykoterapeutti Teea Hurmavaara on kertonut.

Terapia opetti arvostusta ja ymmärrystä

Parikymppinen nainen kertoo, että hän ja kumppaninsa ottivat muutaman kerran pariterapiaa naisen oman terapiaprosessin rinnalla, vaikka mitään varsinaista kriisiä ei ollut.

”Keskustelimme yhdessä asioista liittyen itseemme ja parisuhteeseemme. Toisella kerralla käytimme voimavarakortteja työmuotona. Saimme ammattilaiselta tukea suhteemme kestävyyteen ja lisää työkaluja toisen ymmärtämiseen. Melkein voisin suositella kaikille pareille käydä kerran tai kaksi, vaikka ei olisikaan suurempia ongelmia.”

”Sain rohkeuden lähteä mustasukkaisesta, alistavasta, alentavasta ja hyväksikäyttävästä liitosta!”

Toinen alle 30-vuotias nainen kirjoittaa lähteneensä puolisonsa kanssa terapiaan, koska hän ja puoliso eivät useamman vuoden suhteessa olleetkaan tutustuneet toisiinsa kunnolla.

”Terapiassa saimme avattua toisillemme heikkoja ja kipeitä asioita. Puhuttua ensimmäistä kertaa oikeasti asioista ilman riitelyä ja toisen syyllistämistä. Opin tuntemaan puolisoani paljon paremmin ja ymmärtämään käyttäytymisemme juurisyitä.

Terapia sai kasvamaan meidät jokaisen kerran jälkeen enemmän yhteen. Toista oppi arvostamaan ja näkemään erilaisessa valossa kun ennen.

Nykyisin osaamme lukea ja aistia toisesta asiat ilman riitelyä. Asioista puhutaan heti, eikä niitä enää lakaista maton alle.”

Terapeuttikin kehotti lähtemään

Monelle vastaajalle pariterapia on antanut varmuuden siitä, että ero on paras ratkaisu. 

”Päädyimme neuvolan ohjeistuksella, kun puin neuvolassa huonoa oloani. Terapiassa teimme ”kotiläksyjä” aina seuraavaa käyntiä varten. Piti miettiä, mikä toisessa ärsyttää ja ilahduttaa. Niitä piti välttää tai korostaa.

Mieheni ei ollut valmis täysillä yrittämään, ja terapeutti sen myös huomasi. Lopulta huomasin mieheni kavaltavan rahaa jatkuvasti minulta, ja sitä puitiin pitkään istunnoilla.

Lopulta terapeuttikin sanoi minulle, että lähde ennen kuin olet taloudellisessakin ahdoingossa.”

Näin kertoo 34-vuotias nainen. 

Myös 80-vuotias nainen kertoo saaneensa terapiasta sysäyksen eroon. Hän meni miehensä kanssa terapiaan lähinnä miehen sivusuhteiden vuoksi.

”Sain rohkeuden lähteä mustasukkaisesta, alistavasta, alentavasta ja hyväksikäyttävästä liitosta!

Eron jälkeen, parikymmentä vuotta, olen saanut elää omana vapaana itsenäni. Olen saanut takaisin itse(tunto)ni, ystäväni ja taloudellisen vakauden sekä voinut luoda uraani uudelleen – kunnes päätin jäädä eläkkeelle. Uusia miessuhteita en ole solminut.”

Jokaisella on oikeus valita ihan itse tyypit, joita seuraa tai ei seuraa somessa. Mutta siitä huolimatta: onhan se kiva tietää, jos joku päättää sulkea kokonaan kanavistaan.

Moni meistä on haalinut vuosien varrella Facebookissa kavereikseen jos jonkinmoista porukkaa. On läheisiä ystäviä, joiden kuulumiset kiinnostavat aina. On satunnaisia tuttavia, joiden päivitykset kiinnostavat ihan uteliaisuutta.

Ja sitten on niitä, joiden jutut eivät kiinnosta pätkääkään. Pahimmillaan nämä tyypit käyttäytyvät somessa jopa häiritsevästi.

Silloin on pakko ottaa kovat keinot käyttöön. Tyyppi täytyy estää.

Estetty Facebook-käyttäjä ei näe estäjän päivityksiä tai profiilia, ei pysty kommentoimaan tai tägäämään estäjää eikä voi kutsua estäjää ryhmiin tai tapahtumiin. Estetty ei myöskään voi aloittaa keskustelua estäjän kanssa. Estetty ei saa ilmoitusta siitä, että hänet on suljettu ulos estäjän kanavista.

Mistä voi siis tietää, jos joku on estänyt sinut Facebookissa? Indy100-sivustolla neuvotaan kaksi tapaa, joiden avulla totuus selviää:

  1. Mene Facebookin ylälaidasta löytyvään hakukenttään. Nakuta kenttään epäillyn estäjän nimi. Jos et löydä käyttäjää hakukentän kautta, tuttusi on joko estänyt sinut tai poistanut profiilinsa kokonaan.
  2. Oletko joskus keskustellut epäillyn estäjän kanssa Facebookin Messengerissä? Klikkaa vanha keskustelunne auki. Jos käyttäjän nimi näkyy mustalla ja lihavoituna etkä voi klikata sitä, tyyppi on todennäköisesti estänyt sinut.

Mitä sen jälkeen pitäisi tehdä, kun estäjä on paljastunut?

No, tilanteessa ei oikeastaan auta muu kuin tyytyä kohtaloonsa. Jokaisella on oikeus valita ihmiset, joita seuraa somessa. Kannattaa myös muistaa, että moni estää Facebook-käyttäjän vasta silloin, kun tämän somekäytös oikeasti häiritsee.