Paniikkikosinta, pitkät hiukset, pettämisen anteeksiantaminen... Kaikkea sitä onkin valmis tekemään parisuhteensa eteen!

"Kaukosuhde oli ollut retuperällä jo hetkisen aikaa. Päätin lähteä ajamaan kultsin luo 400 kilometrin matkan, vaikka kello oli viisi aamuyöllä, takana oli pitkä työpäivä ja valvottu yö. Halusin vakuuttaa puolisoni siitä, että tekisin kaikkeni suhteemme eteen. Ei riittänyt, vaan juttu päättyi jo parin päivän päästä." Tiina, 22

"Teeskentelin pitkään olevani kiinnostunut tenniksestä. Poikaystävä oli innoissaan, kun kyselin kaikenlaista tenniksen säännöistä ja pisteenlaskusta. Oikeasti vihasin sitä, että palloilua piti katsoa televisiosta päivät pitkät." Sari, 28

"Yritin pelastaa suhteeni antamalla avomiehelleni miljoonia ”viimeisiä mahdollisuuksia”. Kunnes annoin taas yhden, jonka ehtona oli: ei yli vuorokauden mittaisia katoamistemppuja eikä sovituista kellonajoista luistelua. Tärkein ja samalla vaativin pyyntöni oli, että aikuinen mies oppisi käyttämään puhelinta ja vastaamaan siihen edes kerran vuorokaudessa. Sitten miekkonen katosi kahdeksi päiväksi ja vastasi puhelimeen vasta parinkymmenen yrityksen jälkeen 500 kilometrin päästä yhteisestä kodistamme. Sen jälkeen heivasin hänet pihalle." Liina, 29

"Pelastin suhteeni pettämällä puolisoani. Suhteemme oli ajautunut umpikujaan: rakastin miestäni, mutta seksielämämme oli kuollut. Miestä ei seksi kiinnostanut, mutta minä kaipasin kunnon toimintaa. Olin jatkuvasti ärtynyt ja liitto ajautui kuilun partaalle. Yhden illan jutulla sain ajatukset pois seksistä ja pystyin keskittymään oikean suhteeni korjaamiseen. Olemme yhä yhdessä, mutta mieheni ei edelleenkään tiedä syrjähypystäni." Pirjo, 40

"Olin ollut pitkään vannoutunut ateisti, kunnes rakastuin mieheen, jolle uskonto, Jumala ja kirkko olivat kaikki kaikessa. Lopulta mies kosi, mutta yhdessäolon ehtona olivat kirkkohäät. Niinpä kävin rippikoulun, liityin kirkkoon ja vannoin rakkauttani alttarilla ”Jumalan kasvojen edessä”, vaikka vähän hassulta se tuntui." Elena, 32

"Seurustelin pari vuotta sitten miehen kanssa, joka oli kasvissyöjä. Jostain syystä hänelle ei sopinut, että yhteisinä ruokailuhetkinä hän olisi syönyt kasvisruokaa ja minä olisin syönyt omia liharuokiani. Lounailla tuli aina kamala tappelu siitä, onko eläimen lihan syöminen murha vai ei. Lopulta aloin muka-kasvissyöjäksi: söin aina miehen nähden kasviksia, ja iltaisin hiippailin ”lenkille” eli kunnon kerrospurilaiselle lähigrillille. Suhde päättyi pian. Jälkeenpäin olen miettinyt, että mitäs jos minä olisin vaatinut miestä syömään lihaa? Tuskin olisi suostunut!" Satu, 34

"Suhteemme oli ollut pitkään huonolla tolalla ja me molemmat tiedostimme sen. Yhteistä aikaa oli vähän, halusimme tehdä erilaisia asioita ja yhdessä ollessamme vain tiuskimme toisillemme. Ajauduimme eron partaalle, kunnes mies ehdotti naimisiinmenoa. Siinä vaiheessa se tuntui hyvältä idealta. Häiden suunnittelu sai ajatukset pois ikävistä asioista ja koko suhde alkoi tuntua jotenkin paremmalta. Nyt jälkeenpäin ajateltuna olin hyvin naiivi. Miten yksi hääjuhla olisi voinut pelastaa koko suhteen? Jätimme avioeropaperit alle vuoden kuluttua. Häät olivat kyllä hienot." Meeri, 30

"Olin aika uudessa suhteessa, ja tyttöystäväni valitti koko ajan, etten ole romanttinen. Eräänä viikonloppuna parin kaljan jälkeen sain idean: päätin lähettää naiselleni sata tekstiviestiä, joissa tunnustaisin eri tavoilla rakkauttani. Kuvittelin, että hän jossain vaiheessa katsoisi puhelintaan ja siinä lukisi ”100 tekstiviestiä vastaanotettu”. Puhelin oli kuitenkin ollut hänellä kädessä, kun aloitin viestirumbani. Naisparka siis joutui kuuntelemaan koko illan piippausta ja lukemaan ”tykkään sinusta” -tekstareita. Tietysti hän piti minua riippuvaisena sekopäänä. Minustakaan idea ei enää aamulla tuntunut yhtä hyvältä kuin illalla." Tomi, 28

"Olin aina vannonut ja miehellenikin toitottanut, että pettämistä en missään tilanteessa antaisi anteeksi. Kunnes koitti päivä, jolloin mies tunnusti sortuneensa lyhyeen suhteeseen työkaverinsa kanssa. Meillä oli omakotitalo, kolme lasta ja pitkä menneisyys. Tilanteesta lähteminen ei ollutkaan helppoa ja annoin miehelleni anteeksi. Minkään asian takia en ennen sitä enkä sen jälkeen ole tehnyt niin suurta uhrausta."
Marita, 49

"Olin seurustellut pari vuotta, kunnes avovaimoni alkoi puhua lasten hankkimisesta. Mielestäni meillä ei ollut mikään kiire: olimme vasta kolmikymppisiä, asuimme kerrostalossa ydinkeskustassa ja rakastimme matkustamista ja bilettämistä. En ollut ajatellut haluavani vauvaa vielä moneen vuoteen. Kuukausien kuluessa asiasta näytti kuitenkin tulevan suhteemme kynnyskysymys.

Nainen papatti biologisesta kellosta ja siitä, että kaikilla kavereillakin on jo lapsia. Kaiken painostuksen musertamana taivuin lopulta. Epäilen, että suhteemme olisi päättynyt muuten. Nyt kolmevuotias poikamme on tietysti minulle hyvin rakas. Olisin kuitenkin helposti voinut odottaa vielä muutaman vuoden, kunnes olisin ollut itsekin sataprosenttisesti asian takana." Timo, 34

"Seurustelin kerran miehen kanssa, jolle ”yhteinen aika” oli pakkomielle. Ihan jokainen asia piti tehdä yhdessä. Lomat piti viettää miehen kanssa mökillä keskellä metsää, tyttöjen illat eivät olleet enää tyttöjen iltoja, kun mieheni oli mukana, ja varsinkaan baariin en saanut mennä ilman siippaani. Kestin tätä pari vuotta, mikä sekin oli ihan liikaa." Henna, 27

"Olen monta vuotta halunnut leikata pitkät hiukseni lyhyiksi, mutta mieheni ei anna. Tietysti on vähän tyhmää taipua toisen mielipiteen takia. Olen kuitenkin ajatellut, että jos näin pieni asia pitää mieheni tyytyväisenä, niin pääsen aika helpolla." Piia, 23

Välillä on ihan okei keskittyä myös niihin sinkkuelämän hyviin puoliin.

Jostain syystä vallalla on käsitys siitä, että näin loppuvuonna kaikki haluavat olla mieluummin parisuhteessa kuin sinkkuja. Yhdysvalloissa puhutaan jopa cuffing seasonista eli sesongista, jona kaikkein vannoutuneinkin sinkku alkaa pohtia, että parisuhde saattaisi sittenkin olla kiva juttu.

Mutta ovatko talven kylmyys ja juhlapyhien vietto jonkun kainalossa riittävän hyviä syitä pariutua? Sosiaalisessa mediassa muistutellaan parhaillaan sinkkuuden hyvistä puolista, kenties vastaliikkeenä kuluvan vuodenajan parisuhdekeskeisyydelle.

Sinkkuuden iloja on jaettu kasapäin Twitterissä tunnisteella #WhenImNotDating. Sekä parisuhteessa että sinkkuudessa on tietenkin sekä hyvät että huonot puolensa, mutta nämä päivitykset saavat sinkkuuden kuulostamaan aika hiton upealta.

Poimimme twiiteistä parhaat syyt pysyä sinkkuna.

1. Voi tehdä ihan mitä haluaa

No ihan kuin parisuhteessa ei muka voisi toteuttaa itseään, mutta sinkkuna asioista ei tarvitse neuvotella sitäkään vähää. Ei kompromisseja!

2. Kaikki on omaa

Koko pitsa/karkkipussi/kirsikkatomaattirasia vain itselle, aah.

3. Voi olla juuri niin karvainen tai karvaton kuin haluaa

Kyllä, joskus karvoja tulee ajeltua myös miellyttämisen vuoksi, vaikkei sinänsä olisi mikään pakko.

4. Säästyy rahaa

Deiteillä käyminen saattaa tulla hitsin kalliiksi.

5. Itsetunto ei romahtele

Ei toiveita, ei pettymyksiä.

6. Jää enemmän aikaa hemmottelulle

Deiteillä ravaaminen vie rahan lisäksi aikaa. Joskus on ihanaa olla koko ilta yksin omassa rauhassa ja ihan vain hemmotella itseään.

7. Deittailemattomuus on hauskaa

Ei hauskanpidon tarvitse olla aina muista ihmisistä kiinni.

8. Epämiellyttävät kohtaamiset jäävät väliin

Voit tapailla vain lempi-ihmisiäsi!

9. Harrastuksiin voi todella paneutua

Koko kämppä kasveille? Sinkkuna siitäkään ei tarvitse neuvotella.

Mikä sinkkuudessa on mielestäsi parasta? Keskustele kommenteissa!

Empatiakirjailija Sami Kedon mukaan myötätunto toisia kohtaan on myös asennekysymys.

Mikä tekee meistä empaattisia?

Maailma on täynnä tarinoita ihmisistä, joilla ei ole mitään – mutta jotka ovat aina valmiita antamaan sitä vähästäänkin muille. Tarinan toisella laidalla ovat rikkaat ja etuoikeutetut. Heillä olisi, millä auttaa, mutta myötätunto puuttuu.

Ihan niin yksinkertainen maailma ei ole, mutta empatiasta tietokirjan kirjoittanut Sami Keto kertoo, että kyky empatiaan tosiaan saattaa heiketä, kun ihminen rikastuu tai nousee yhteiskunnan hierarkiassa korkeammalle. 

– Tämä on havaittu todella monessa yhteydessä, Keto sanoo.

Yksi syy rikkauden ja empatian käänteiseen riippuvuuteen on se, että reiluus on Kedon mukaan useimmille ihmisille hyvin tärkeää. Jos siis ihminen on epäreilun korkeassa asemassa, hänen täytyy jotenkin pystyä perustelemaan ja oikeuttamaan eriarvoinen asema itselleen. 

– Jotta pystytään tasaamaan tilanne, alempana olevien arvoa pitää vähän laskea ja ajatella, että minä ansaitsen etuoikeuteni ja muut tekevät jotakin väärin.

Eriarvoisuus vaikuttaa empatiaan

Empatian määrä liittyy myös yhteenkuuluvuuden ja keskinäisriippuvuuden kokemuksiin. Ne, joilla on paljon rahallista tai sosiaalista pääomaa, ovat vähemmän riippuvaisia toisistaan ja samastuvat toisiin vähemmän, mikä selittää heikompaa empatiakykyä. 

– Eliitti kokee yhteenkuuluvuutta omassa piirissään, vähävaraiset laajemmin, Keto tiivistää. 

Hän kertoo, että yhteiskunnan eriarvoistumisen on kuitenkin havaittu johtavan siihen, että myös hierarkiassa alimpina olevat kokevat entistä vähemmän yhteenkuuluvuutta ylempänä olevia kohtaan. Eriarvoisuus siis heikentää ihmisten empatiakykyä ylipäätään.


Empatiaa voi suunnata

Sami Kedon mukaan empatia on oleellinen osa ihmisyyttä, ja olemme kaikki enemmän tai vähemmän empaattisia. Se kuitenkin vaihtelee, mihin suuntaamme empatiamme. Empatian kokemista ohjaavat yhteiskunnan rakenteet ja kulttuuriset kertomukset.   

Osa meistä kokee myötätuntoa kedon kukkasiakin kohtaan, osa suhtautuu empaattisesti ainoastaan omaan lähipiiriinsä. 

”Usein empatia on tilannekohtaista.”

Esimerkiksi rasistisessa mellakassa vihaa huutava ihminen voi olla hyvinkin empaattinen, tosin suppeaa piiriä kohtaan. Myös voimakkaat negatiiviset tunteet nimittäin tarttuvat empaattiseen ihmiseen ja voivat viedä mukanaan.

– Usein empatia on tilannekohtaista. Totumme toimimaan toisissa tilanteissa empaattisesti ja toisissa epäempaattisesti. Se on myös asennekysymys; päättääkö, että tämä on sellainen tilanne, jossa ollaan empaattisia, Keto kertoo.

Piiri, jota kohtaan ihminen tuntee empatiaa, voi Kedon mukaan kutistua esimerkiksi tilanteessa, jossa ihmisen asema yhteisössä on epävarma tai jossa ihmisryhmien välillä on kilpailuasetelma.

Huomattavia empatiapuutteita on Kedon mukaan yleensä vain narsisteilla ja psykopaateilla. He pystyvät lukemaan kanssaihmisiään, mutta eivät jakamaan heidän tunteitaan – myötätunto puuttuu.