Paniikkikosinta, pitkät hiukset, pettämisen anteeksiantaminen... Kaikkea sitä onkin valmis tekemään parisuhteensa eteen!

"Kaukosuhde oli ollut retuperällä jo hetkisen aikaa. Päätin lähteä ajamaan kultsin luo 400 kilometrin matkan, vaikka kello oli viisi aamuyöllä, takana oli pitkä työpäivä ja valvottu yö. Halusin vakuuttaa puolisoni siitä, että tekisin kaikkeni suhteemme eteen. Ei riittänyt, vaan juttu päättyi jo parin päivän päästä." Tiina, 22

"Teeskentelin pitkään olevani kiinnostunut tenniksestä. Poikaystävä oli innoissaan, kun kyselin kaikenlaista tenniksen säännöistä ja pisteenlaskusta. Oikeasti vihasin sitä, että palloilua piti katsoa televisiosta päivät pitkät." Sari, 28

"Yritin pelastaa suhteeni antamalla avomiehelleni miljoonia ”viimeisiä mahdollisuuksia”. Kunnes annoin taas yhden, jonka ehtona oli: ei yli vuorokauden mittaisia katoamistemppuja eikä sovituista kellonajoista luistelua. Tärkein ja samalla vaativin pyyntöni oli, että aikuinen mies oppisi käyttämään puhelinta ja vastaamaan siihen edes kerran vuorokaudessa. Sitten miekkonen katosi kahdeksi päiväksi ja vastasi puhelimeen vasta parinkymmenen yrityksen jälkeen 500 kilometrin päästä yhteisestä kodistamme. Sen jälkeen heivasin hänet pihalle." Liina, 29

"Pelastin suhteeni pettämällä puolisoani. Suhteemme oli ajautunut umpikujaan: rakastin miestäni, mutta seksielämämme oli kuollut. Miestä ei seksi kiinnostanut, mutta minä kaipasin kunnon toimintaa. Olin jatkuvasti ärtynyt ja liitto ajautui kuilun partaalle. Yhden illan jutulla sain ajatukset pois seksistä ja pystyin keskittymään oikean suhteeni korjaamiseen. Olemme yhä yhdessä, mutta mieheni ei edelleenkään tiedä syrjähypystäni." Pirjo, 40

"Olin ollut pitkään vannoutunut ateisti, kunnes rakastuin mieheen, jolle uskonto, Jumala ja kirkko olivat kaikki kaikessa. Lopulta mies kosi, mutta yhdessäolon ehtona olivat kirkkohäät. Niinpä kävin rippikoulun, liityin kirkkoon ja vannoin rakkauttani alttarilla ”Jumalan kasvojen edessä”, vaikka vähän hassulta se tuntui." Elena, 32

"Seurustelin pari vuotta sitten miehen kanssa, joka oli kasvissyöjä. Jostain syystä hänelle ei sopinut, että yhteisinä ruokailuhetkinä hän olisi syönyt kasvisruokaa ja minä olisin syönyt omia liharuokiani. Lounailla tuli aina kamala tappelu siitä, onko eläimen lihan syöminen murha vai ei. Lopulta aloin muka-kasvissyöjäksi: söin aina miehen nähden kasviksia, ja iltaisin hiippailin ”lenkille” eli kunnon kerrospurilaiselle lähigrillille. Suhde päättyi pian. Jälkeenpäin olen miettinyt, että mitäs jos minä olisin vaatinut miestä syömään lihaa? Tuskin olisi suostunut!" Satu, 34

"Suhteemme oli ollut pitkään huonolla tolalla ja me molemmat tiedostimme sen. Yhteistä aikaa oli vähän, halusimme tehdä erilaisia asioita ja yhdessä ollessamme vain tiuskimme toisillemme. Ajauduimme eron partaalle, kunnes mies ehdotti naimisiinmenoa. Siinä vaiheessa se tuntui hyvältä idealta. Häiden suunnittelu sai ajatukset pois ikävistä asioista ja koko suhde alkoi tuntua jotenkin paremmalta. Nyt jälkeenpäin ajateltuna olin hyvin naiivi. Miten yksi hääjuhla olisi voinut pelastaa koko suhteen? Jätimme avioeropaperit alle vuoden kuluttua. Häät olivat kyllä hienot." Meeri, 30

"Olin aika uudessa suhteessa, ja tyttöystäväni valitti koko ajan, etten ole romanttinen. Eräänä viikonloppuna parin kaljan jälkeen sain idean: päätin lähettää naiselleni sata tekstiviestiä, joissa tunnustaisin eri tavoilla rakkauttani. Kuvittelin, että hän jossain vaiheessa katsoisi puhelintaan ja siinä lukisi ”100 tekstiviestiä vastaanotettu”. Puhelin oli kuitenkin ollut hänellä kädessä, kun aloitin viestirumbani. Naisparka siis joutui kuuntelemaan koko illan piippausta ja lukemaan ”tykkään sinusta” -tekstareita. Tietysti hän piti minua riippuvaisena sekopäänä. Minustakaan idea ei enää aamulla tuntunut yhtä hyvältä kuin illalla." Tomi, 28

"Olin aina vannonut ja miehellenikin toitottanut, että pettämistä en missään tilanteessa antaisi anteeksi. Kunnes koitti päivä, jolloin mies tunnusti sortuneensa lyhyeen suhteeseen työkaverinsa kanssa. Meillä oli omakotitalo, kolme lasta ja pitkä menneisyys. Tilanteesta lähteminen ei ollutkaan helppoa ja annoin miehelleni anteeksi. Minkään asian takia en ennen sitä enkä sen jälkeen ole tehnyt niin suurta uhrausta."
Marita, 49

"Olin seurustellut pari vuotta, kunnes avovaimoni alkoi puhua lasten hankkimisesta. Mielestäni meillä ei ollut mikään kiire: olimme vasta kolmikymppisiä, asuimme kerrostalossa ydinkeskustassa ja rakastimme matkustamista ja bilettämistä. En ollut ajatellut haluavani vauvaa vielä moneen vuoteen. Kuukausien kuluessa asiasta näytti kuitenkin tulevan suhteemme kynnyskysymys.

Nainen papatti biologisesta kellosta ja siitä, että kaikilla kavereillakin on jo lapsia. Kaiken painostuksen musertamana taivuin lopulta. Epäilen, että suhteemme olisi päättynyt muuten. Nyt kolmevuotias poikamme on tietysti minulle hyvin rakas. Olisin kuitenkin helposti voinut odottaa vielä muutaman vuoden, kunnes olisin ollut itsekin sataprosenttisesti asian takana." Timo, 34

"Seurustelin kerran miehen kanssa, jolle ”yhteinen aika” oli pakkomielle. Ihan jokainen asia piti tehdä yhdessä. Lomat piti viettää miehen kanssa mökillä keskellä metsää, tyttöjen illat eivät olleet enää tyttöjen iltoja, kun mieheni oli mukana, ja varsinkaan baariin en saanut mennä ilman siippaani. Kestin tätä pari vuotta, mikä sekin oli ihan liikaa." Henna, 27

"Olen monta vuotta halunnut leikata pitkät hiukseni lyhyiksi, mutta mieheni ei anna. Tietysti on vähän tyhmää taipua toisen mielipiteen takia. Olen kuitenkin ajatellut, että jos näin pieni asia pitää mieheni tyytyväisenä, niin pääsen aika helpolla." Piia, 23