Uutisia! Sinkkuus ei ole asia, josta on pakko päästä eroon. Se on elämänmuoto siinä missä perheellisyyskin.

– Olen nykyään ihan erakko. Minua uuvuttaa ajatus seurustelusta, sanoi näyttelijä-kirjailija Antti Holma Me Naisten haastattelussa syksyllä.

Antti asuu yksin, hänellä ei ole parisuhdetta, eikä hän ole aikeissa hankkia sellaista. Hänellä ei ole mitään romansseja vastaan, mutta seurustelu, se ei nappaa.

– Olen antanut itselleni luvan elää yksin. Se voi olla myös oma valinta, hän jatkaa.

Noh noh, Antti! Sinkkuudenhan pitäisi olla väliaikainen elämänvaihe. Oikeasti ihmisen kuuluu haluta parisuhdetta, deittailla, pettyä välillä, pariutua, jos vain mitenkään onnistuu... vai onko pakko?

Vapaa mutta perusteluvelvollinen

Antti saattaa elää yksin, mutta elämäntapansa puolesta hän kuuluu isoon ryhmään: Suomessa on miljoona yhden hengen taloutta. Seassa on paljon ihmisiä, joille yksineläminen on nopea vaihe. Mutta paljon on niitäkin, jotka elävät suurimman osan elämästään yksin.

Kun ihminen elää yksin, hän on monessa mielessä vapaa. Yksin elävä

– sisustaa kotinsa niin kuin haluaa.

– voi lähteä töiden jälkeen mihin vain, ei tarvitse ilmoittaa kellekään.

– tietää, mitä jääkaapissa on ja osaa ostaa sinne lisää herkkuja.

– tuntee oman persoonansa. Ei vahingossa hengaile jonkun kyljessä ja elä jonkun toisen elämää.

Toisaalta, kun on sinkku, saa joka käänteessä huomata, että parisuhde on edelleen normi. Miljoona yksinelävää vuonna 2015 ei vielä riitä: elämänmuotoa joutuu edelleen perustelemaan. ”Milloinkas ajattelit miehen hommata?” saattaa kajahtaa missä tahansa perhejuhlissa.

Parisuhteessa eläviltä harvoin kysytään, miksi tuon näköinen ihminen on mennyt naimisiin. Tai miltä kuulostaisi ”Milloinkas olet ajatellut erota?”

Kaikki maksaa enemmän

Yksinelävissä on monenlaisia ihmisiä: osa elää sinkkuna hetken, osa pysyvästi. On iäkkäitä ja nuoria yksineläjiä, tavallisia keskituloisia, varakkaita, syrjäytyneitä. Mutta on heillä yhdistäviäkin tekijöitä.

– Korkeat elinkustannukset, kallis asuminen. Laaja-alainen huomiotta jättäminen politiikassa ja palveluissa. Sitten ovat asiat, joita kaikki yksin elävät kohtaavat arjessa – kuten se, että suuretkin päätökset joutuu tekemään yksin. Tai se, että on oltava aktiivinen saadakseen ihmiskontakteja, luettelee diakoni Raija Eeva, joka on tehnyt sosiaalityön gradun yksineläjistä.

Eeva huomasi opinnoissaan, että yksinelävät ikään kuin puuttuivat opinto-ohjelmasta. Perheitä sen sijaan käsiteltiin paljon: opintopisteitä oli tarjolla muun muassa perheet ja yhteiskunta-, perheen vaiheet- ja perhe kriisissä -kursseilta.

Diakoniatyössä Eeva oli nähnyt, että avun tarvitsijat olivat usein yksineläjiä. Kuntien palvelut vain on suunnattu perheille.

– Olemme tottuneet katsomaan kaikkea perheoletuksen läpi. Yksineläminen on perheen puutetta, se nähdään pelkkänä ihmissuhdekysymyksenä. Myös yksineläjät ajattelevat niin, vaikka oikeasti kyseessä on yhteiskunnallinen asia.

Miljoona yksineläjää on väestöryhmä, joka jää herkästi syrjään poliittisissa päätöksissä. Tästä on tuoreita esimerkkejä.

– Asumistuki on haluttu nyt linjata perheitä suosivaksi, vaikka 60 prosenttia sen saajista on yksin eläviä. Uusi, vuoden alusta voimaan astunut laki vie taas vähän pois yksin asuvien tuesta.

Tiesittekö, että perintöveroa joutuu maksamaan enemmän, jos perinnönjättäjä on lapseton? Tai että kotitalousvähennystä saa vähemmän, jos asuu yksin?

Eeva on ollut mukana perustamassa Suomen yksineläjät ry:tä, joka tekee edunvalvontaa. Välillä onnistutaan: esimerkiksi tv-lupa muutettiin kotitalouskohtaisesta maksusta Yle-veroksi. Vero on nyt tasapuolinen yksin eläville ja parisuhteellisille.

Sinkku vai yksineläjä?

Yksinelävä, yksineläjä, sinkku. Kielitoimisto suosittelee yksinelävä-nimitystä, koska sinkku-sanalla on bilettävä ja väliaikainen kaiku. Sinkkutapahtumat tähtäävät aina rakkauden löytymiseen. Harva tosielämän seitsemänkymppinen, vakiintunut yksineläjä haluaa sanoa itseään sinkuksi – se kuulostaa liikaa siltä, että nyt on haku päällä.

39-vuotias Virpi käyttää itsestään sanaa sinkku, vaikka onkin ajatellut elää itsekseen ehkä loppuelämänsä.

– Kun ei halua lapsia, on ihan hyvä yksin. Minulla on hyviä ystäviä, joiden kanssa jaan asioita ja joilta voin pyytää apua. Ei sellaiseen tarvita parisuhdetta.

Virpin mielestä parisuhde laiskistuttaa. Hänkin on ennen seurustellut ja huomannut käpertyneensä kotiin. Kun asuu yksin, ihmissuhteista jaksaa pitää huolta ja ystävien merkitys säilyy kirkkaana mielessä.

Virpikin on törmännyt siihen, ettei yksin eläminen ole vakavasti otettava elämäntapa. Aika usein tulee vastaan ihminen, joka lohduttaa, että ”kyllä sinä vielä löydät jonkun!”. Sellaista lohdutusta hän ei ole vailla. Sinkkujen puolta pitävää politiikkaa hän kyllä kaipaisi.

– Talousasiat huolestuttavat. Kaikki on kallista, yksin asuminen hullun kallista, eikä ole puolisoa, johon voisi tukeutua, jos jotain yllättävää käy. Pelottaa, että edessä on köyhä vanhuus.

Eläminen yksin on köyhyysriski. Leipäjonojen asiakkaista suurin osa on yksin asuvia, samoin muiden sosiaalipalvelujen käyttäjistä. Köyhyysrajan alapuolella elää kolmasosa yksineläjistä.

Raija Eeva on huomannut, että yksinelävien köyhyydestä käytetään adjektiivia ”yleinen”.

– Tilastoissa lapsiperheiden köyhyyslukemia kuvaillaan sanalla ”korkea”, lapsiperheissä köyhyys ei ole ”yleistä”. Olen tulkinnut niin, että ”yleinen” kuulostaa hyväksytyltä asiaintilalta. ”Korkea” taas kuulostaa siltä, että asialle on kiireesti tehtävä jotain.

Eevan mielestä tätä asennetta näkyy kaikkialla: perheiden ongelmat koetaan yhteiskunnallisiksi ongelmiksi, yksinelävien ongelmat johtuvat henkilökohtaisista valinnoista. Oletetaan, että niiden kanssa pärjätään ihan itse.

Nyt voimaannutaan

Yksinelävä joustaa kesälomissa, yksinelävä maksaa ruuasta enemmän, yksiöiden hinnat ovat suhteessa paljon kalliimmat... mutta nykyään kaupoissa on sentään pieniä perunalastupusseja! Toki niissä on laskettu kilohintaan sinkkulisä.

Mutta jos Suomessa on miljoona yksinelävää, ovatko asenteet pian muuttumassa? Toistaiseksi niistä miljoonasta ei ole paljonkaan tietoa, koska heitä ei ole juuri tutkittu.

Briteissä on huomattu, että yksineläjät ovat anteliaampia, huolehtivampia ja parempia yhteydenpitäjiä kuin perheelliset. He hoitavat sukulaisuussuhteita. Lisäksi yksineläjät pitävät kaupungit elävinä: he tapaavat ystäviään baareissa ja kahviloissa, koska heillä on siihen aikaa. Jos heillä on rahaa, he käyttävät sitä palveluihin. Vapaaehtoistyöntekijöistä useimmat ovat yksineläjiä.

Jenkeissä on sinkuille oma merkkipäivä. Ehkä täälläkin tarvittaisiin huomiointia ja täysivaltaisuutta. Jos jonain kauniina huhtikuun sunnuntaina yksin matkustava saisi halvemman bussilipun, yksin ruokaileva saisi alennusta, leffaan pääsisi yksin ilmaiseksi... ja sitten saisi elää ihan ilman perusteluja elämäänsä sillä tavalla kuin elää. Perheelliset kaverit muistaisivat pienellä lahjalla.

Kukaan ei saisi kysyä, että ”oletko kranttu, kun ei kukaan ole kelvannut”.

Lue lisää:

Sinkun kiitollisuuslista: 20 asiaa, joista parisuhteessa elävät ovat minulle kateellisia

Hyvä parisuhde vai yhtä hyvä sinkkuelämä?

Älä sano tätä sinkulle

Välillä on ihan okei keskittyä myös niihin sinkkuelämän hyviin puoliin.

Jostain syystä vallalla on käsitys siitä, että näin loppuvuonna kaikki haluavat olla mieluummin parisuhteessa kuin sinkkuja. Yhdysvalloissa puhutaan jopa cuffing seasonista eli sesongista, jona kaikkein vannoutuneinkin sinkku alkaa pohtia, että parisuhde saattaisi sittenkin olla kiva juttu.

Mutta ovatko talven kylmyys ja juhlapyhien vietto jonkun kainalossa riittävän hyviä syitä pariutua? Sosiaalisessa mediassa muistutellaan parhaillaan sinkkuuden hyvistä puolista, kenties vastaliikkeenä kuluvan vuodenajan parisuhdekeskeisyydelle.

Sinkkuuden iloja on jaettu kasapäin Twitterissä tunnisteella #WhenImNotDating. Sekä parisuhteessa että sinkkuudessa on tietenkin sekä hyvät että huonot puolensa, mutta nämä päivitykset saavat sinkkuuden kuulostamaan aika hiton upealta.

Poimimme twiiteistä parhaat syyt pysyä sinkkuna.

1. Voi tehdä ihan mitä haluaa

No ihan kuin parisuhteessa ei muka voisi toteuttaa itseään, mutta sinkkuna asioista ei tarvitse neuvotella sitäkään vähää. Ei kompromisseja!

2. Kaikki on omaa

Koko pitsa/karkkipussi/kirsikkatomaattirasia vain itselle, aah.

3. Voi olla juuri niin karvainen tai karvaton kuin haluaa

Kyllä, joskus karvoja tulee ajeltua myös miellyttämisen vuoksi, vaikkei sinänsä olisi mikään pakko.

4. Säästyy rahaa

Deiteillä käyminen saattaa tulla hitsin kalliiksi.

5. Itsetunto ei romahtele

Ei toiveita, ei pettymyksiä.

6. Jää enemmän aikaa hemmottelulle

Deiteillä ravaaminen vie rahan lisäksi aikaa. Joskus on ihanaa olla koko ilta yksin omassa rauhassa ja ihan vain hemmotella itseään.

7. Deittailemattomuus on hauskaa

Ei hauskanpidon tarvitse olla aina muista ihmisistä kiinni.

8. Epämiellyttävät kohtaamiset jäävät väliin

Voit tapailla vain lempi-ihmisiäsi!

9. Harrastuksiin voi todella paneutua

Koko kämppä kasveille? Sinkkuna siitäkään ei tarvitse neuvotella.

Mikä sinkkuudessa on mielestäsi parasta? Keskustele kommenteissa!

Empatiakirjailija Sami Kedon mukaan myötätunto toisia kohtaan on myös asennekysymys.

Mikä tekee meistä empaattisia?

Maailma on täynnä tarinoita ihmisistä, joilla ei ole mitään – mutta jotka ovat aina valmiita antamaan sitä vähästäänkin muille. Tarinan toisella laidalla ovat rikkaat ja etuoikeutetut. Heillä olisi, millä auttaa, mutta myötätunto puuttuu.

Ihan niin yksinkertainen maailma ei ole, mutta empatiasta tietokirjan kirjoittanut Sami Keto kertoo, että kyky empatiaan tosiaan saattaa heiketä, kun ihminen rikastuu tai nousee yhteiskunnan hierarkiassa korkeammalle. 

– Tämä on havaittu todella monessa yhteydessä, Keto sanoo.

Yksi syy rikkauden ja empatian käänteiseen riippuvuuteen on se, että reiluus on Kedon mukaan useimmille ihmisille hyvin tärkeää. Jos siis ihminen on epäreilun korkeassa asemassa, hänen täytyy jotenkin pystyä perustelemaan ja oikeuttamaan eriarvoinen asema itselleen. 

– Jotta pystytään tasaamaan tilanne, alempana olevien arvoa pitää vähän laskea ja ajatella, että minä ansaitsen etuoikeuteni ja muut tekevät jotakin väärin.

Eriarvoisuus vaikuttaa empatiaan

Empatian määrä liittyy myös yhteenkuuluvuuden ja keskinäisriippuvuuden kokemuksiin. Ne, joilla on paljon rahallista tai sosiaalista pääomaa, ovat vähemmän riippuvaisia toisistaan ja samastuvat toisiin vähemmän, mikä selittää heikompaa empatiakykyä. 

– Eliitti kokee yhteenkuuluvuutta omassa piirissään, vähävaraiset laajemmin, Keto tiivistää. 

Hän kertoo, että yhteiskunnan eriarvoistumisen on kuitenkin havaittu johtavan siihen, että myös hierarkiassa alimpina olevat kokevat entistä vähemmän yhteenkuuluvuutta ylempänä olevia kohtaan. Eriarvoisuus siis heikentää ihmisten empatiakykyä ylipäätään.


Empatiaa voi suunnata

Sami Kedon mukaan empatia on oleellinen osa ihmisyyttä, ja olemme kaikki enemmän tai vähemmän empaattisia. Se kuitenkin vaihtelee, mihin suuntaamme empatiamme. Empatian kokemista ohjaavat yhteiskunnan rakenteet ja kulttuuriset kertomukset.   

Osa meistä kokee myötätuntoa kedon kukkasiakin kohtaan, osa suhtautuu empaattisesti ainoastaan omaan lähipiiriinsä. 

”Usein empatia on tilannekohtaista.”

Esimerkiksi rasistisessa mellakassa vihaa huutava ihminen voi olla hyvinkin empaattinen, tosin suppeaa piiriä kohtaan. Myös voimakkaat negatiiviset tunteet nimittäin tarttuvat empaattiseen ihmiseen ja voivat viedä mukanaan.

– Usein empatia on tilannekohtaista. Totumme toimimaan toisissa tilanteissa empaattisesti ja toisissa epäempaattisesti. Se on myös asennekysymys; päättääkö, että tämä on sellainen tilanne, jossa ollaan empaattisia, Keto kertoo.

Piiri, jota kohtaan ihminen tuntee empatiaa, voi Kedon mukaan kutistua esimerkiksi tilanteessa, jossa ihmisen asema yhteisössä on epävarma tai jossa ihmisryhmien välillä on kilpailuasetelma.

Huomattavia empatiapuutteita on Kedon mukaan yleensä vain narsisteilla ja psykopaateilla. He pystyvät lukemaan kanssaihmisiään, mutta eivät jakamaan heidän tunteitaan – myötätunto puuttuu.