Kodin Kuvalehti
”Äiti saattaa puuttua lapsensa asioihin liikaa, nähdä hänet omien silmälasiensa kautta. Monesti juuri se aiheuttaa riitoja”, sanoo psykoterapeutti Titta Sopanen. Kuva: Shutterstock
”Äiti saattaa puuttua lapsensa asioihin liikaa, nähdä hänet omien silmälasiensa kautta. Monesti juuri se aiheuttaa riitoja”, sanoo psykoterapeutti Titta Sopanen. Kuva: Shutterstock

Nelikymppinen nainen huomasi kummallisen ilmiön: kaikkien muiden seurassa hän käyttäytyy ystävällisesti, mutta äidin kanssa syntyy aina huutoa ja riitoja.

Koska nainen tunsi itsensä aivan aikuiseksi, hän ei olisi halunnut enää riidellä äidin kanssa kuin murrosikäinen. Silti jokin äidissä aina ärsytti – tai sitten äiti puolestaan hermostui tyttäreen.

Ilmiö on yleinen juuri äitien ja tyttärien suhteessa, kertoo psykoterapeutti Titta Sopanen. Hänellä on sille selityskin. Äiti ja tytär samastuvat monesti toisiinsa. Siksi heidän suhteeseensa kertyy helposti sellaisia jännitteitä ja painolasteja, joita äidin ja pojan suhteeseen ei synny.

– Äiti voi odottaa tyttäreltä asioita, joita olisi odottanut itseltään. Pojasta äidin on helpompi tajuta, että hän on oma ihmisensä, eikä hänestä koskaan tule samanlaista kuin itse on. Eihän kukaan järkevästi niin edes ajattelisi, mutta silti tyttären kohdalla voi olla vaikeampi hyväksyä, että hän tekee omat ratkaisunsa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Oletko irtautunut äidistäsi? Onko äitisi irtautunut sinusta?

Titta Sopasen mielestä on ymmärrettävää, että äiti ei osaa päästää kunnolla irti lapsestaan. Jotta ihmissuhteesta tulisi terve ja tasapuolinen, molempien pitäisi silti voida tuntea irtautuneensa erillisiksi ihmisiksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Äiti on se ihminen, joka on meitä yleensä hoitanut. Siitä seuraa suuri psykologinen dilemma: miten meistä tulee hänestä irtautuessamme sekä erillisiä että silti tarvitsevia?

Sopasen mukaan tätä pulmaa voi joutua ratkomaan läpi elämän, vaikka ei edes huomaisi ratkovansa.

Kaikkein ilkein kaikkein rakkaimmalle

Terapeuttina työskentelevä Sopanen tapaavansa työssään ihmisiä, joita vanhemmat eivät ole hyväksyneet tai joille on kertynyt monenlaista katkeruutta. Äitisuhteesta on voinut tulla vihan ja pettymysten leimaama. Joskus voi siksi olla hyvä pitää etäisyyttä, jotta pystyy säilyttämään suhteen olemassa.

Paljon on kirjoitettu virtahevoista olohuoneessa ja siitä, kuinka suurta hallaa tunteiden tukahduttaminen aiheuttaa. Voisivatko riidat siis kertoa myös jotain hyvää suhteesta? Sopanen nyökkää: ilman muuta siinä on hyvääkin, että suhteessa voi myös suuttua.

– Läheisessä suhteessa meistä näyttäytyy myös kaikki vähemmän mukava. Läheisyys antaa tilaa myös tunteille ja niiden ilmaisemiselle. Äitisi voi olla rakkain ihmisesi, ja silti voit olla hänelle kaikkein ilkein.

”Äiti soittaa joka päivä, vaikka olen 45-vuotias.”

Jos suhde on kuitenkin erityisen läheinen, se voi olla myös erityisen altis ristiriidoille.

– Joskus ollaan liiankin symbioottisessa suhteessa. Joku voi sanoa, että äiti on tosi ihana, mutta en kyllä jaksaisi, kun se soittaa vieläkin joka päivä, vaikka mä oon jo 45. Tulee sellainen olo, että eikö äiti luota, että osaan hoitaa asiani.

Ylihuolehtimisellekin Sopanen näkee selityksen. Äidillä on ollut perinteisesti ensisijainen kasvatusvastuu. Koska hän on huolehtinut lapsesta, suhde ei ole alkuaan kahden tasaveroisen aikuisen suhde vaan myös historiansa tuote. 

– Äidin olisi hyvä uskoa, että kyllä tytär osaa tehdä elämänsä ratkaisut niin kuin parhaaksi katsoo, vaikka kuinka tekisi mieli neuvoa. Ja kyllä tytär osaa hoitaa omat lapsensa. Pitää vain luottaa siihen.


Ihan kuin äitini

Omalta vanhemmalta tulee myös perittyä ominaisuuksia ja opittua tapoja. Myöhemmin itsessä ärsyttävät usein juuri ne piirteet, jotka raivostuttavat myös omissa vanhemmissa.

Titta Sopanen kuulee terapiassa asiakkailtaan usein saman lauseen.

– Ihmiset tajuavat olevansa ihan kuin äitinsä. On ihan luonnollinen asia, että sinulla on äitisi piirteitä, myös niitä ärsyttäviä.

Kun itseään oppii katsomaan ulkopuolelta, samanlaisuudesta voi joskus jopa huvittua.

– Jos äiti on jatkuvasti kysellyt, onko sinulla varmasti tarpeeksi päällä, saatat myöhemmin kuulla kysyväsi itse, onko aikuinen lapsesi muistanut laittaa tarpeeksi päälle. Haluaisit olla rento, mutta huomaatkin samaa kontrollifriikin vikaa itsessä.

Jos suhteesta alkaa tulla tasaveroisempi, ärtyminenkin vähenee.

Siihenkään ei tarvitse jäädä jumiin, Titta Sopanen muistuttaa – aina on mahdollista muuttua. Jos leimahtelu tai puhetapa harmittaa, voi tietoisesti yrittää pyrkiä aikuisempaan suhteeseen.

– Monihan taantuu teiniksi aina kotiin palatessaan, heittäytyy sohvalle ja antaa passauttaa itseään. Se on inhimillistä ja tavallaan herttaista. Mutta voihan aikuisena yrittää teini-iästä päästä jo eroonkin. Jos äiti lähestyy yhdeksääkymppiä, ehkä voisi jo vuorostaan mennä laittamaan sitä ruokaa ja lopettaa pikkuasioista huomauttelun.

Sopanen uskoo, että jos suhteesta alkaa tulla tasaveroisempi, ärtyminenkin vähenee.

– Suhteeseen voi tulla ilmaa, eikä tarvitse niin välittää, vaikka toinen ärsyttäisi. Voi säilyttää lämmön, mutta silti toimia niin kuin itse haluaa. Itselleen ja äidilleenkin kannattaa antaa armoa.

Tämä on Kodin Kuvalehden artikkeli, joka on julkaistu menaiset.fissä. Lisää Kodin Kuvalehden juttuja löydät osoitteesta menaiset.fi/kodinkuvalehti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla