Kaiken voi tehdä niin monella tavalla, myös astianpesukoneentäytön.
Kaiken voi tehdä niin monella tavalla, myös astianpesukoneentäytön.

Joskus menee hermot. Mutta onneksi pikkuasioiden ei tarvitse antaa pilata parisuhdetta.

Hauskanpidon unohtaminen, syyttely, liika menneiden muistelu, eron mahdollisuudella uhkailu ja erokortin käyttäminen riitatilanteessa. Nämä ovat parisuhdevalmentaja Kira Asatryan mielestä viisi varminta tapaa pilata parisuhde. Ja sitten on tietysti jatkuva valittaminen toisen ärsyttävimmästä tavoista. Sekin voi olla uhka parisuhteelle – kuka nimittäin jaksaa jatkuvasti kuunnella nipottamista siitä, jos tekee kaiken väärin?

Kysyimme 15:ltä naiselta, mitkä heidän kumppaniensa tavat ärsyttävät, mutta eivät silti tuhoa parisuhdetta. Yhtä ärsyttää se, että kumppani ei poista tomaatinkantoja. Toista taas se, että puoliso imeskelee huulipartaansa. 

Ärsyttävistä puolista huolimatta yhtä lukuun ottamatta kaikki vastanneet ovat vielä suhteessa.

1. Pyykkien jättäminen myttyyn

”Toinen pesee ja kuivaa pyykkiä kuin pieni eläin, mutta ei koskaan oio kuivausrummusta tulleita pyykkejä vaan rompsauttaa ne yhteen kasaan odottamaan viikkausta. Sitä runttukasaahan ei silennä enää mikään. Mutta ei suhde siihen kaadu. Itsehän pesen pyykkiä paljon harvemmin.”

2. Kuorsaus

”Mies nukahtaa kymmenessä sekunnissa ja alkaa kuorsata.”

Ratkaisu: korvatulpat

3. Kaupassa käynti ilman suunnitelmallisuutta

”Kumppanini käy kaupassa joka kerta ajatellen vain just tasan sitä seuraavaa ateriaa. Ei esimerkiksi iltapalaa, aamupalaa tai edes päivän toista ateriaa. Johtaa aina väistämättä uuteen kauppareissuun.”

Ratkaisuehdotus: Tyytymätön osapuoli voi lähettää kauppalapun tekstarilla. Kännykään saa myös ShopShop-nimisen sovelluksen, jossa molemmat pääsevät muokkaamaan yhteistä ostoslistaa.

4. Taskuparkkeeraus

”Puolisoni on aivan sairaan huono taskuunparkkeeraamaan. Mutta koska hän ajaa useimmiten, olen tyytynyt rooliini. Nousen aina tyynesti autosta ulos viittelöimään ja opastamaan.”

Ratkaisuehdotus: Jos puoliso on halukas kehittämään taitojaan, Youtubesta löytyy yksinkertaisia opetusvideoita, kuten tämä.

5. Avainten ja kaikkien muiden pikkutavaroiden jättäminen eteisessä minne sattuu

”Niitä on kiva etsiä kiireessä kengistä, naulakosta, takin taskuista ja eteisen laatikostosta, jossa on kymmenen laatikkoa.”

Ratkaisuehdotus: avainhylly

6. Ylisiisteys

”Erityisesti se, että jääkaappimagneetteihin ei saa kiinnittää mitään, kun ne ovat ulkonäön perusteella valittuja. Minkä helvetin takia on jääkaappimagneetteja, jos niistä ei ole mitään hyötyä?”

7. Valojen jättäminen päälle

”Esimerkiksi silloin, kun lähtee käymään kaupassa.”

8. Tiskiharjan jättäminen altaaseen

”Ei ole kiva, että se jää sinne altaan pohjalle märkänä muhimaan ja keräämään bakteereja. Siinä on koukkukin ripustamista varten! Toisaalta en itse kuulemma tyhjennä tiskikonetta tarpeeksi nopeasti, että sinne saisi taas uutta kamaa. Tykkään avata kannen ja odottaa, että astiat olisivat ihan kuivia ennen kaappiin siirtämistä.”

9. Tyhjien vessapaperihylsyjen jättäminen vessaan

”Jos olen poissa kotoa, vessapaperinpidikkeessä on tyhjä pahvi ja kaikilla muilla vessan tasoilla avattuja rullia.”

10. Vessapaperirullan asettaminen väärin päin

”Sekin on paha, jos ei laita uutta vessapaperirullaa paikalleen, kun on käyttänyt edellisen loppuun.”

Lue myös: Edestä vai takaa? Tämän vessapaperirullan asento kertoo sinusta

11. Kykenemättömyys käydä suihkussa ilman että koko kylppärin lattia kastuu 

”Miten se on edes mahdollista?”

12. Dödön/partaveden/kosteusvoiteen säilytys omituisissa paikoissa

”Usein ne löytyvät kirjahyllystä.”

”Meillä tv-taso on suosittu paikka dödölle.”

13. Torkuttaminen

”Joskus olisi kiva itse jatkaa nukkumista, jos ei ole pakko herätä.”

14. Kaikkien mahdollisten tavaroiden jättäminen minne sattuu

”Jos tekee uunissa ruokaa, uunipelti on hellan päällä ikuisesti. Pyykkejä ei tarvitse viikata vaan ne voivat olla pyykkitelineessä seuraavaan käyttöön asti. Vaatteet jätetään juuri siihen kohtaan, missä ne on riisuttu.”

15. Huuliparran imeskely

”Todella ärsyttävää. Mieheni näyttää ihan vanhalta ukolta tai isältään, kun hän imeskelee leuka pitkällä huulipartaansa.”

16. Ei pyyhi koiran tassuja

”Ei edes rapakelillä, vaan antaa koiran juoksennella kodissani, jossa on vain valkoisia tekstiilejä. Mutta silti on ihanaa, että ylipäätänsä vie koiran ulos. On muuten jännä, että tämä asia – eikä mikään muukaan – ärsytä minua silloin, kun olemme kumppanini kotona.”

17. Pleikkarin käynnistymispiippaus

”Se saa minut hetkellisesti silmittömän raivon valtaan.”

18. Tyhjien sampoopullojen jättäminen lojumaan

”Löydän kätköjä aina vähän väliä. Olen löytänyt keittiön vetolaatikosta myös pullonkorkkeja, vaikka roskis on siinä 50 sentin päässä.”

19. Tv:n jättäminen päälle koko yöksi

”Tätä tapahtuu onneksi vain silloin, jos toinen nukahtaa sohvalle. Sänkyyn kömpiessään hän ei jotenkaan muista/viitsi sammuttaa tv:tä.”

20. Kantojen jättäminen tomaattiin

”Ne kuuluu leikata pois – ainakin jos tomaatit syö raakoina.”

21. Laskujen ja muun postin jättäminen viikkokausiksi ajelehtimaan tasoille

22. Leivänmurut pöydällä

23. Avonaiset kaapinovet

24. Parran ajaminen niin, että koko kylppäri on karvoissa

25. Suihkussa kuppaaminen kiireaamuna

 

Mikä puolisosi tapa ärsyttää sinua, muttei kuitenkaan kaada parisuhdetta – vaan pikemminkin kertoo omasta turhamaisuudestasi? Kerro kommenteissa!

On trendikästä hankkiutua eroon energiasyöpöistä ihmisistä – mutta keitä ne sellaiset oikein ovat?

Näin vuoden alussa sitä on liikkeellä: energiasyöpöistä ihmisistä eroon hankkiutumista. Heitä luvataan karistaa uudenvuodenlupauksissa, heitä kehotetaan välttelemään oman hyvinvoinnin nimissä – mutta tärkeä kysymys odottaa vastaustaan. Mikä hitsin energiasyöppö? Joku henkilö, joka uuvuttaa, selvästikin. Mistä tiedän, olenko se minä?

Psykologi Taru Helenius toteaa, että kyseessä olisi melkein gallupin paikka: eri ihmisten mielestä eri tyypit ovat kuluttavia.

– Mikä kellekin sopii! Minä saatan kokea kovin puheliaat ihmiset energiasyöppöinä, sinusta he ovat virkistäviä. Äänekkäät, huomiohakuiset ihmiset ovat monien mielestä kuluttavia. Samoin sellaiset, jotka valittavat paljon omista ongelmistaan kuuntelematta toista. Entäs arvaamattomasti käyttäytyvät tyypit – välillä ystävälliset, välillä piittaamattomat? Hekin voivat imeä energiaa.

”Mikä kellekin sopii!”

Energiasyöppö ei siis ole aivan pomminvarma diagnoosi. Joskus kysymys voi olla persoonallisuushäiriöstä tai poikkeuksellisen pahasta itsekeskeisyydestä, mutta ei aina. Saatan hyvinkin olla jonkun ihmisen uudenvuodenlupauslistalla kohdassa ”hankkiudu eroon”, vaikka olen mielestäni erittäin hyvä tyyppi enkä tietääkseni edes narsisti. On ilmeisesti vain tarkkailtava, vastataanko viesteihini enää.

Saako heitä karistaa elämästään?

On myös niin, että vaikea elämäntilanne saattaa tehdä kenestä tahansa tarvitsevan energiasyöpön, ainakin väliaikaisesti. Sellaista energiasyöppöparkaa ei ole reilua hylätä antamatta ensin palautetta. Yllättävän moni pystyy muuttamaan käytöstään.

Taru Heleniuksen mielestä voisi silti olla ihan fiksukin idea tehdä välillä inventaariota omasta elinpiiristään: siinä olisi hyvä olla mahdollisimman hapekkaita ja tasapainoisia ihmissuhteita.

–  Radikaaleja välirikkoja en kannata, mutta pehmeitä pesäeroja kyllä! Ystävyydessä on kyse saamisesta ja antamisesta. Aikaa on muutenkin niin vähän, että turhaa sitä on tuhlata ihmisiin, joiden seurasta jää paha mieli. 
 

Vierailija

Energiasyöppö on parjattu ihmistyyppi – mistä tietää, onko itsekin sellainen?

Erkki kirjoitti: Perinteisesti karistetaan seurasta köyhtyneet, sairastuneet ja menetyksiä kokeneet. He kun eivät jaksa kauheasti iloita ja haluaisivat vielä puhuakin asioistaan. Eivätkä ole hapekkaita ja tasapainoisia. Jokainen ihminen on joskus energiasyöppö. Kannattaisi karsia ne pinnalliset hörhöt, jotka punnitsevat vain omaa etuaan ja jaksamistaan. Media-alalla on energiasyöppöjä vaikka kuinka paljon. Välttäkää näiden seuraa niin paljon kuin mahdollista.Siellä on paljon mielisairaita,...
Lue kommentti
Erkki

Energiasyöppö on parjattu ihmistyyppi – mistä tietää, onko itsekin sellainen?

Perinteisesti karistetaan seurasta köyhtyneet, sairastuneet ja menetyksiä kokeneet. He kun eivät jaksa kauheasti iloita ja haluaisivat vielä puhuakin asioistaan. Eivätkä ole hapekkaita ja tasapainoisia. Jokainen ihminen on joskus energiasyöppö. Kannattaisi karsia ne pinnalliset hörhöt, jotka punnitsevat vain omaa etuaan ja jaksamistaan.
Lue kommentti

Yksi sai tietää puolison pettämisestä, toinen löysi itselleen uuden rakkaan. Naiset kertovat, mistä saivat voimaa erota huonosta suhteesta.

Vaikka tietäisi, että parisuhde on tuhoon tuomittu, ei eroaminen ole välttämättä helppoa. Huonoissa, jopa väkivaltaisissa, suhteissa pysytellään muun muassa pelon, taloudellisen epävarmuuden ja lasten takia – ja siksikin, että toivotaan tilanteen vielä kääntyvän hyväksi.

Eronneet ovat kertoneet Me Naisissa suhteen päättyneen johonkin yksittäiseen viimeiseen niittiin, kuten salatupakoimisen paljastumiseen, yhtäkkiseen reissuilmoitukseen – tai kuraisiin saappaisiin

Aina eron taustalla ei ole mitään yksittäistä hetkeä, joka olisi johtanut välittömään lähtöön. Osa eronneista on kertonut sinnitelleensä pitkään tuhoon tuomitussa suhteessa odottaessaan esimerkiksi tarvittavien rahavarastojen karttumista, asunnon löytymistä tai lasten kasvua. 

Kun kysyimme, mistä eronneet ovat saaneet voimaa lähteä vahingollisesta suhteesta, saimme hyvin vaihtelevia vastauksia. Muutama toistuva teema kuitenkin on: monelle eropäätökseen herättävä hetki on jokin puolison väkivallanteko, mutta eron lopullinen toteuttaminen on vaatinut ystävien tai muiden läheisten apua. 

”Viimeisellä pahoinpitelykerralla ymmärsin, että tulen lopulta pääsemään hengestäni, mikäli suhteeseen vielä jään. Tällä kertaa mies myös potki koiraani, ja se vain oli liikaa”, nelikymppinen nainen kirjoittaa kyselyvastauksessaan.

Hän kertoo saaneensa voimaa erota työtoveriltaan, jolle lopulta uskoutui.

Moni muukin vastaaja korostaa vastauksissaan, että läheisiltä ja jopa kaukaisemmiltakin tuttavilta on mahdollista saada apua lähtemiseen ja eron jälkeisen elämän aloittamiseen, jos vain uskaltaa kertoa tilanteestaan. 

Tällaisista asioista Me Naisten kyselyyn vastanneet suomalaisnaiset saivat voimaa lähteä huonosta suhteesta:

Halusin paremman elämän 

”Olen alkoholistin lapsi ja ajattelin, että koko elämäni ei voi mennä alkoholistin kanssa. Ensin isä, sitten puoliso.”

”Viimeinen lyönti oli lopullinen niitti. Ymmmärsin ettei hän pysty muuttumaan. Tärkeimpänä syynä silloiseen päätökseen pidän kuitenkin sitä, että ansaitsen parempaa. Parempi olla yksin. Onneksi löysin lopulta ihanan aviomiehen.”

”Olin jo pitkään tajunnut, ettei suhde ole terve eikä tule toimimaan, koska mies ei koskaan nähnyt itsessään mitään vikaa. Kysyin itseltäni, pystynkö olemaan loppuelämäni tai viiden vuoden päästä vielä hänen kanssaan ja haluanko tällaisen elämän, jossa minulla ei mitään arvoa. Vastaus oli aina ei. Tiesin, että eron jälkeen oloni ei voisi olla ainakaan huonompi. Päivääkään en ole katunut.”


Terapia herätti

”Kävin itse terapiassa. Siellä jossain vaiheessa ymmärsin, ettei rakastamaansa ihmistä saa kohdella noin ja että vuosien työ itseni kanssa oli romahtamassa nopeasti hänen kohtelunsa takia. Tapahtui myös väkivaltatapaus, jossa tajusin, että haluan elää ja olla olemassa. Suhde jatkui vielä sen jälkeen, mutta se herätti jotain minussa.”

”Sain uuden rakkauden myötä rohkeuden tehdä päätöksen.”

”Terapeuttini avulla ymmärsin, kuinka olen toiminut koko aikuisikäni puolisoani palvellen ja kadottaen itseni kokonaan. Terapeutin kysymys: ”Mikä tekee sinut onnelliseksi?” ja se, etten osannut vastata siihen, oli niin silmiä avaava, että eroprosessi lähti käyntiin.”

Puoliso jäi kiinni

”Vuosien jahkaaminen sai viimeisen niitin, kun ystäväni parikymppinen tytär ilmoitti minulle, että hän joutui hätistelemään miestäni kimpustaan työmatkani aikana. Tyttö näytti myös mieheni hänelle lähettämät rasvaiset tekstiviestit. Olen ikuisesti kiitollinen tytölle siitä, että hän kertoi asiasta minulle, jotta sain vihdoin voimaa erota.”

”Mies jäi kiinni pettämisestä, kun toinen tai oikeastaan kolmas nainen lähetti minulle viestin. Jotenkin tajusin, etten vain voi elää niin. Pettäminen, ja tapa jolla se tehtiin, oli myös niin iso loukkaus, että ymmärsin, että miehellä on isoja ongelmia ehkä myös itsensä kanssa. Muutama ystäväni tuki minua prosessissa tosi paljon.”

Rakastuin toiseen

”Olin jo vuosia haaveillut erosta, mutta päätöksen tein, kun tapasin uuden miehen. Uusi rakkaus tuli yllättäen ja kolahti kovaa, en ollut tiennyt, millaista rakkaus kahden ihmisen välillä voi olla. En elänyt päivääkään missään salasuhteessa, vaan ilmoitin heti silloiselle miehelleni, että tämä oli nyt tässä. Sain uuden rakkauden myötä rohkeuden tehdä päätöksen. Uusi rakkaus on nyt kestänyt melkein 10 vuotta, ja päivääkään en ole katunut.”

”Asioista ei voinut keskustella, ja viimeinen niitti oli käsiksi käyminen, jota en anna ikinä anteeksi. Tein eroa mielessäni useamman vuoden ja tapasin ihmisen, jonka kanssa pystyin keskustelemaan kaikesta. Tämä ihminen on tällä hetkellä elämäni sielunkumppani.”

”Ilman tätä ihanaa työkaveriani olisin tässä suhteessa varmaan edelleenkin, jos edes olisin hengissä.”

”Sain voimaa kolmannesta osapuolesta sekä ajatuksesta, että minä ja poikani olemme ansainneet onnellisen elämän ja että karmea suhde on lapseni lapsuutta. Uusi ihastus auttoi. Minulla ei olisi ikinä ollut voimaa lähteä suhteesta ilman, että sain toisesta voimaa  ja jotenkin myös itsekunnioitukseni takaisin.”

Sain ulkopuolisen näkökulman

”Salasin pitkään kaikilta sen, mitä neljän seinän sisällä tapahtuu. Jossain kohtaa aloin puhua asioista työkaverilleni, joka auttoi minua ymmärtämään, että kaikki vika ei ollut minussa ja etten ollutkaan niin paska, että minua oli vain pakko aina hakata. Ilman tätä ihanaa työkaveriani olisin tässä suhteessa varmaan edelleenkin, jos edes olisin hengissä. Kiitos hänelle siitä.”

”Pidin yhden kerran pääni ja lähdin siskojeni ja äitini avustamana siskoni tupareihin kotipaikkakunnalle. Sinä iltana tajusin, miten paha minun oli olla siinä suhteessa, ja miten suhde oli tuhonnut oman persoonani ja luonteeni. Vielä yksi keskustelu miehen exän kanssa, ja seuraavana päivänä pakkasin kamani ja muutin pois.”

”Eräs ilta miespuolisen ystävän seurassa antoi minulle voiman, jota tarvitsin. Sitä iltaa ennen suhde oli oikeastaan jo kuollut, mutta kulissia pidettiin yllä. Kun ymmärrys siitä iski tajuntaan, että en ollut vuoteen nauranut niin vapautuneesti ja tuntenut oloani niin rennoksi, sain vihdoin voimaa sanoa viimeisen kerran, että tämä oli tässä.”

Terveyteni petti

”Terveyteni oli jo kuukausia ollut todella huono. Ruoka ei pysynyt sisällä eikä lopulta edes maistunut. Laihduin yli kymmenen kiloa kuukaudessa. Tultuani sairaalasta kotiin makasin sohvalla huilaamassa, kun mies tuli sisälle ja sanoi jotain todella ikävää. Se oli se viimeinen niitti, silloin päätin tämän avioliiton olevan nyt tässä. Ja se päätös oli aivan kristallinkirkas.”

”Olin lopulta niin loppu henkisesti, että seuraava askel olisi ollut oma totaalinen romahdukseni. Vain itse tiedän, kuinka viimeisillä voimillani päätin pelastaa itseni ja lapseni.”

”Olin vain henkisesti niin loppu, että fyysinen terveyskin alkoi reistailla. Tuli muun muassa rytmihäiriöitä, joille ei löytynyt syytä.”