Elämänkumppanin löytyminenkään ei aina takaa sitä, että tulisi äidiksi. Kuva: Shutterstock
Elämänkumppanin löytyminenkään ei aina takaa sitä, että tulisi äidiksi. Kuva: Shutterstock

Kuinka paljon on vielä aikaa? Sitä tulee mietittyä etenkin, jos on lasten saamisen kannalta väärässä suhteessa tai elämäntilanteessa.

Sopivan kumppanin puute. Se oli yleisin syy lapsettomuuteen, kun kysyimme Me Naisten lukijoilta aiheesta. Kyselyn perusteella lasten hankkimista lykätään siksi, ettei elämäntilanne tunnu sopivalta tai ei ole varmuutta siitä, haluaako oikeasti lapsia. Esteenä on usein epävarmuus niin omasta kuin koko maailmankin tulevaisuudesta.

Naisille muistutellaan parhaasta lisääntymisiästä jatkuvasti. Aina lapsia ei kuitenkaan saa, vaikka biologinen kello tikittäisi kiihkeästi.

Pitkässä suhteessa eteen saattaa tulla myös se tilanne, ettei kumppani haluakaan lapsia. Hän on saattanut muuttaa mieltään tai mielipide on tullut ilmi vasta kun lasten hankkiminen on tullut puheeksi. Monella voi olla myös korkea kynnys ottaa asiaa puheeksi, sillä mitä käy suhteelle, jos parisuhteen osapuolet ovatkin eri mieltä?

Kokosimme kuusi lukijoiden tarinaa lapsettomuudesta.

1. ”Elin käsityksessä, että mies haluaisi lapsen”

”Olen seurustellut nykyisen avomieheni kanssa seitsemän vuotta. Aluksi puhuimme lapsista ja naimisiinmenosta yleisellä tasolla ja elin jotenkin käsityksessä, että vaikka mies ei olekaan erityisen lapsirakas, haluaisi hän silti kanssani ainakin yhden oman lapsen. Ajan myötä olemme parina kasvaneet voimakkaasti yhteen ja koen hänet itselleni rakkaimmaksi ja tärkeimmäksi ihmiseksi maailmassa. Meillä on ihana koti ja rakas koira sekä hyvä suhde.

Samanaikaisesti on kuitenkin myös selvinnyt pitkien keskustelujen, itkun ja riitojenkin myötä, että mies ei halua lapsia eikä ehkä edes avioitua. Molemmat asiat ovat minulle tärkeitä, olleet aina. Ne ovat asiat, jotka mieluisan työn lisäksi haluan elämässä saavuttaa.

Tilanne on tuskastuttava ja sydäntäsärkevä. Mies haluaa olla kanssani ja minä rakastan miestäni, enkä voisi nyt kuvitella elämää kenenkään toisen kanssa. Mutta samanaikaisesti biologinen kelloni tikittää voimallisemmin kuin koskaan ja oman lapsen kaipuu on valtava. Ystävät ympärillä saavat lapsia, ja minun on vaikea jopa vierailla heidän luonaan, koska äiti vauvansa kanssa on näky joka saa minut jopa itkun partaalle. 

”Äiti vauvansa kanssa on näky joka saa minut jopa itkun partaalle.”

Päätöksenteon paine on hirmuinen ajan kuluessa yhä nopeammin. Kohta olen jo 35 ja sitten 40, ja pian voi olla jo myöhäistä. Mitä ikinä päätänkään, joudun luopumaan niin paljosta, että se tuntuu liian epäreilulta. Joko luovun haaveesta saada oma lapsi tai sitten luovun miehestäni, jota rakastan – unelman takia joka sekään ei välttämättä koskaan toteudu. Mitä ikinä päätänkään, voin katua sitä myöhemmin tai katkeroitua. Olen täysin umpikujassa ja toivoin vain, että mies vielä muuttaisi mielensä.” Nainen, 34


2. ”En ole löytänyt kumppania, vaikka olen etsinyt”

”En ole missään vaiheessa lykännyt lasten saamista. En ole saanut lasta, vaikka olen sitä koko ikäni halunnut ja viimeiset vuodet tosissaan yrittänyt.

Olen ollut yli 10 vuotta sinkkuna. Parikymppisenä minulla oli muutama lyhyt suhde. Pisin suhde kesti noin puoli vuotta. Emme asuneet yhdessä eikä lasten hankkiminen ehtinyt tulla puheeksi. Suhteet päättyivät yleensä niin, että minut jätettiin. Sen jälkeen en ole löytänyt kumppania, vaikka olen etsinyt, eikä rima varmasti ole liian korkealla.

”Rima ei varmasti ole liian korkealla.”

Luulen, että minulla on ollut huonoa onnea: en löytänyt kumppania silloin 30 ikävuoden molemmin puolin, kun pysyvät parisuhteet muodostuvat, siis ne, joissa perustetaan perhe. Nyt kaikki tapaamani mukavat miehet ovat naimisissa ja heillä on jo lapsia. Eronneista miehistäkin moni ilmoittaa, että lapset on tehty.” Nainen, 39


3. ”Lapsen saantia ei voi lykätä loputtomiin”

”En ole saanut kumppaniltani selkeää toivetta tai päätöstä, vaikka lapsista olemme kyllä puhuneet.

Olen käyttänyt e-pillereitä pitkään, eikä vahinkolapsia ole tullut. Nyt neljänkympin ylittäneenä jätin pillerit veritulppien pelossa pois. Lapsia saisi nyt tulla. Ikä vain on tullut rajoitteeksi. Lisäksi minulla on todettu monirakkulatauti sekä kilpirauhasen vajaatoiminta.

Julkisuudessa pitäisi puhua enemmän siitä, että lapsen saantia ei voi lykätä loputtomiin. Nykyaikana pillereiden käyttö tekee ehkäisyn helpoksi, mutta hedelmällisyys ei ole muuttunut mihinkään.

”Kun vihdoin päätetään tehdä se lapsi, elimistö on vanhentunut.”

Luulen, että näin tapahtuu monella muullakin kuin minulla. Lykätään lapsen saantia. Ja sitten kun vihdoin päätetään tehdä se lapsi, elimistö on vanhentunut ja lapsettomuustutkimuksissa huomataan sairauksia, joita ei välttämättä voi parantaa. Lapsettomuus jää pysyväksi.” Nainen, 42


4. ”Masentuneena en olisi voinut ottaa vastuuta vauvasta”

”Sairastuin kolmisen vuotta sitten vaikeaan masennukseen. Oli kova kolaus ymmärtää, etten voi hankkia lapsia ennen kuin mielenterveys on taas kunnossa. Tiesin, etta se kestäisi ainakin pari vuotta.

Masennuslääkkeiden takia en olisi edes saanut olla raskaana ja koska en pystynyt kunnolla huolehtimaan itsestäni, en olisi voinut ottaa vastuuta pienestä vauvasta. Oli todella vaikeaa olla iloinen kavereiden ja sukulaisten vauva-uutisista, kun tiesin, ettemme voi hankkia lapsia mieheni kanssa ennen kuin olen täysin terve.

Vauvakuume ja syyllisyys masennuksesta tuntuivat vain hidastavan paranemista. Nyt lääkitys on vihdoin purettu ja paasemme yrittamaan esikoista tänä syksynä. Nyt vain toivon, etta yritys onnistuisi, eikä lisää takapakkeja tulisi.” Nainen, 29

”Oli kova kolaus ymmärtää, etten voi hankkia lapsia ennen kuin mielenterveys on taas kunnossa.”

5. ”Valitsin kumppanini liian hätäisin ja pinnallisin perustein”

”Olen kohta 30-vuotias korkeakoulutettu nainen, koulutustani vastaavassa työssä. Olen jo kahdesti ollut pidemmässä parisuhteessa, jossa haaveiltiin perheestä ja ostettiin ne omakotalotkin. Jokin vain ei tuntunut oikealta ja lähdin molemmista suhteista. Yksin ollessani jouduin todellakin kelailemaan, mikä suhteissani meni pieleen. Tulin siihen tulokseen, että valitsin kumppanini liian hätäisin ja pinnallisin perustein.

Tällä hetkellä asun yksin, mutta minulla on suhde samalla alalla työskentelevän miehen kanssa. Ymmärrys välillämme on loistava ja suhde perustuu ystävyyteen, vaikka romanttinen onkin. Se on siis sopiva sekoitus tunnetta ja järkeä.

Ura on meille molemmille tärkeä. Mies ehti olla sinkkuna viisi vuotta, kunnes sattumalta tapasimme työmatkalla. Hän on alusta asti sanonut, ettei tahdo perhettä tai edes parisuhdetta.

”Kuinka paljon aikaa on?”

Nyt kuitenkin puolen vuoden tapailun jälkeen hän tahtoo aloittaa seurustelusuhteen kanssani, mutta on edelleen vahvasti sitä mieltä, ettei koskaan tahdo perustaa perhettä. Itseäni tämä kalvaa, koska vaikka en juuri nyt tahdo lasta, niin ehkä joskus tahdon. Eikä hedelmällisiä vuosia ole loputtomiin.

Tilanne herättää paljon kysymyksiä: pitäisikö unohtaa sopivan tuntuinen mies ja alkaa metsästää lapselle isäehdokasta? Lapselle, jota en aivan välttämättä edes tule hankkimaan. Vai pitäisikö hyväksyä loppuelämä lapsettomana miehen toveiden mukaan, vaikka takuita suhteen onnistumisesta ei tietenkään ole? Järkevintä olisi antaa asialle nyt aikaa, mutta kuinka paljon aikaa on?” Nainen, 29


6. ”Traumaattisten kokemusten jälkeen on vaikea löytää luottamusta”

”Olimme jo saamassa kihlattuni kanssa lapsen, kun kumppanini sairastui mielenterveysongelmiin. Lapsen saaminen siihen tilanteeseen ei ollut ideaalitilanne.

Raskauden keskeytyksen sekä kariutuneen parisuhteen jälkeen ajatus lasten hankkimisesta ei ole tuntunut samalta kuin aikaisemmin. Sopivan uuden kumppanin sekä luottamuksen löytäminen tuottavat haasteita traumaattisten kokemusten jälkeen.

”Toisinaan haaveilen lasten tekemisestä yksin.”

Toisinaan haaveilen lasten tekemisestä yksin, sillä kaikilla muilla osa-alueilla elämässäni koen olevani menestynyt ja sopiva äidiksi. Sopivan isäkandidaatin löytäminen vain tuottaa hankaluuksia.” Nainen, 27

Vierailija

”Luulin, että mieskin haluaa perheen” – 6 naista kertoo, miksi eivät ole saaneet lapsia

Aika peruskauraa. Meillä minä miehenä en halua lapsia, mieluummin eroan kuin jatkan sukua. Nainen on vailla lasta, koska biologinen kello ym bs. Sanoin että ole hyvä ja etsi joku muu maksaja tälle kellollesi. Minä nautin omasta elämästäni lapsettomana harrastaen juuri sitä mitä haluan. Rakastan kyllä naistani, mutta en halua omaa elämääni lapsien takia pilata.
Lue kommentti
Vierailija

”Luulin, että mieskin haluaa perheen” – 6 naista kertoo, miksi eivät ole saaneet lapsia

Vierailija kirjoitti: Tavallisenamiehenä on liki mahdoton löytää naista. En ole asiaa koskaan varsinaisesti miettinyt, mutta jotenkin 'aina' oletin perheen kuuluvan tulevaisuuteeni. Ensi vuonna täytän 30 eikä naista olekaan ilmaantunut, joten heikolta näyttää. Olen tuota kolmeakymppiä pitänyt takarajana tässä asiassa. Pöh! Itse tulin isäksi ollessani jo 51-vuotias. Enkä kadu. Vaikken voi tietää, tuntuu jopa siltä, että osaan nyt nauttia vanhemmuudesta eri tavalla kuin olisin nuorena osannut...
Lue kommentti

Nykyteknologian ansiosta yhteydenpito kaukana asuvan rakkaan kanssa on helppoa. Aina se ei ole hyvä asia. 

Olen ollut etäsuhteessa kerrallaan vain alle vuoden, enkä enempää olisi jaksanutkaan. Ikävä raastoi, mutta ehkä vielä enemmän raastoivat puhelinsoitot. Luuriin tarttuessani toivoin suhdetta vahvistavaa lepertelyä ja henkevää keskustelua, mutta aika usein sain parin sanan vastauksia, molemminpuolista turhautumista ja lopulta riidan. 

Ystäväni elää pitkässä suhteessa, johon on aikojen saatossa mahtunut monta monituista etäpätkää. Nykyinen etäelo jatkuu todennäköisesti useita vuosia, mutta kumpikaan suhteen osapuoli ei vaikuta turhautuneelta tilanteeseen. Niinpä kysyin hiljattain, mikä toimivan etäsuhteen salaisuus oikein on. 

– Me ei oikeastaan soitella, ystävä sanoi. 

Pariskunta pitää silti usein yhteyttä viestein ja tapaa, kun se on mahdollista. Soitot vain ovat karsiutuneet vuosien varrella pois pahaa mieltä aiheuttavina. 

Keskittymiskyky ei riitä

Whatsapp-viestien luulisi välittävän sanatonta viestintää vielä huonommin kuin puhelujen, mutta jostakin syystä juuri puhelut näyttävät nostavan turhautumislukemat helpoiten taivaisiin.

Ehkä syy on katteettomissa odotuksissa, joita itsekin vaalin etäsuhdeaikanani. Henkevä puhelinkeskustelu tekee tutkitusti etäsuhteessa elävistä läheisempiä kuin arkensa jakavista, mutta toisaalta kunnollinen juttelu vaatii keskittymistä, joka on älypuhelinaikana vähissä – erityisesti, jos takana on pitkä työpäivä tai puhelu sattuu tilanteeseen, jossa olisi muutakin tekemistä. 

”Puhelu tulee usein huonolla hetkellä.”

Vastarakastunut ehkä antautuu mielellään tuntien puheluihin päivittäin muista kiireistään välittämättä, mutta vuosikymmenen yhteiselon jälkeen viestit tuntuvat helpommalta ja huomaavaisemmalta kommunikaatiovälineeltä. Varsinkin, jos rakastavaiset asuvat eri aikavyöhykkeillä tai tekevät eri tavalla rytmitettyä työpäivää, puhelu tulee usein huonolla hetkellä.

Skypeä vai nykyajan kirjeitä?

Osa etäsuhteessa elävistä pareista on ratkaissut keskeyttämis- ja keskittymisongelmat puhumalla puhelunsa Skypessä niin, että yhteys on auki mutta mitään erityistä ei välttämättä tehdä tai sanota. Näin voidaan simuloida yhdessä asumista, johon kuuluu samassa tilassa oleskelu ilman kummempaa yhteistä tekemistä.

Osa taas keskittyy viestittelyyn. Kuten rakkauskirjeen ennen vanhaan, myös viestin voi kirjoittaa silloin, kun sattuu olemaan puuhaan sopivassa mielentilassa. Kirjeisiin verrattuna viesteissä on se hyvä – tai no, tilanteesta riippuen myös huono – puoli, että ne saapuvat perille välittömästi. Jotta viestittely säilyy mukavana yhteydenpidon muotona, täytyy parin löytää yhteinen linja siihen, kuinka nopeasti ja millä tavoin viesteihin reagoidaan. 

Vuosia etäsuhteessa ollut yhdysvaltalainen psykologi Roni Beth Tower kehottaa etäsuhteessa olevia sopimaan säännöistä, mutta myös välttämään puheluihin ja viesteihin perustuvaa sekoilua. Vaikka yhteisiä vuosia olisi takana paljonkin, muuhun kuin kasvokkaiseen viestintään liittyy iso väärinymmärrysten riski. 

On trendikästä hankkiutua eroon energiasyöpöistä ihmisistä – mutta keitä ne sellaiset oikein ovat?

Näin vuoden alussa sitä on liikkeellä: energiasyöpöistä ihmisistä eroon hankkiutumista. Heitä luvataan karistaa uudenvuodenlupauksissa, heitä kehotetaan välttelemään oman hyvinvoinnin nimissä – mutta tärkeä kysymys odottaa vastaustaan. Mikä hitsin energiasyöppö? Joku henkilö, joka uuvuttaa, selvästikin. Mistä tiedän, olenko se minä?

Psykologi Taru Helenius toteaa, että kyseessä olisi melkein gallupin paikka: eri ihmisten mielestä eri tyypit ovat kuluttavia.

– Mikä kellekin sopii! Minä saatan kokea kovin puheliaat ihmiset energiasyöppöinä, sinusta he ovat virkistäviä. Äänekkäät, huomiohakuiset ihmiset ovat monien mielestä kuluttavia. Samoin sellaiset, jotka valittavat paljon omista ongelmistaan kuuntelematta toista. Entäs arvaamattomasti käyttäytyvät tyypit – välillä ystävälliset, välillä piittaamattomat? Hekin voivat imeä energiaa.

”Mikä kellekin sopii!”

Energiasyöppö ei siis ole aivan pomminvarma diagnoosi. Joskus kysymys voi olla persoonallisuushäiriöstä tai poikkeuksellisen pahasta itsekeskeisyydestä, mutta ei aina. Saatan hyvinkin olla jonkun ihmisen uudenvuodenlupauslistalla kohdassa ”hankkiudu eroon”, vaikka olen mielestäni erittäin hyvä tyyppi enkä tietääkseni edes narsisti. On ilmeisesti vain tarkkailtava, vastataanko viesteihini enää.

Saako heitä karistaa elämästään?

On myös niin, että vaikea elämäntilanne saattaa tehdä kenestä tahansa tarvitsevan energiasyöpön, ainakin väliaikaisesti. Sellaista energiasyöppöparkaa ei ole reilua hylätä antamatta ensin palautetta. Yllättävän moni pystyy muuttamaan käytöstään.

Taru Heleniuksen mielestä voisi silti olla ihan fiksukin idea tehdä välillä inventaariota omasta elinpiiristään: siinä olisi hyvä olla mahdollisimman hapekkaita ja tasapainoisia ihmissuhteita.

–  Radikaaleja välirikkoja en kannata, mutta pehmeitä pesäeroja kyllä! Ystävyydessä on kyse saamisesta ja antamisesta. Aikaa on muutenkin niin vähän, että turhaa sitä on tuhlata ihmisiin, joiden seurasta jää paha mieli. 
 

Vierailija

Energiasyöppö on parjattu ihmistyyppi – mistä tietää, onko itsekin sellainen?

Erkki kirjoitti: Perinteisesti karistetaan seurasta köyhtyneet, sairastuneet ja menetyksiä kokeneet. He kun eivät jaksa kauheasti iloita ja haluaisivat vielä puhuakin asioistaan. Eivätkä ole hapekkaita ja tasapainoisia. Jokainen ihminen on joskus energiasyöppö. Kannattaisi karsia ne pinnalliset hörhöt, jotka punnitsevat vain omaa etuaan ja jaksamistaan. Media-alalla on energiasyöppöjä vaikka kuinka paljon. Välttäkää näiden seuraa niin paljon kuin mahdollista.Siellä on paljon mielisairaita,...
Lue kommentti
Erkki

Energiasyöppö on parjattu ihmistyyppi – mistä tietää, onko itsekin sellainen?

Perinteisesti karistetaan seurasta köyhtyneet, sairastuneet ja menetyksiä kokeneet. He kun eivät jaksa kauheasti iloita ja haluaisivat vielä puhuakin asioistaan. Eivätkä ole hapekkaita ja tasapainoisia. Jokainen ihminen on joskus energiasyöppö. Kannattaisi karsia ne pinnalliset hörhöt, jotka punnitsevat vain omaa etuaan ja jaksamistaan.
Lue kommentti