Kuuntelijan käsikirja -kirjan kirjoittanut Raili Gothóni kertoo, miten jokainen voi oppia paremmaksi kuuntelijaksi – oli lähtötaso mikä tahansa.

1. Ole kiinnostunut

Kaikki eivät ole luontaisesti hyviä kuuntelijoita, mutta jokainen voi opetella kuuntelemaan.

Näin sanoo teologian tohtori ja dosentti Raili Gothóni, joka on kirjoittanut Kuuntelijan käsikirjan. Gothónin mukaan täytyy haluta kuunnella, jotta voi kuulla.

Kun on kiinnostunut jostakin asiasta tai ihmisestä, korvat herkistyvät automaattisesti. Ja kappas, kuuntelu sujuu kuin itsestään!

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

– Kun on kiinnostunut ihmisestä, haluaa kuulla, mitä tämä ajattelee ja tuntee. Hyvä kuuntelija on läsnä, kyselee ja tarkentaa, Gothóni sanoo.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuunteleminen edellyttää empatiaa.

– On hirvittävän tärkeää, että pystyy asettumaan toisen saappaisiin. Jos joku ajattelee, että minun ei tarvitse kuunnella ketään, hän huomaa jossain vaiheessa jäävänsä hyvin yksin.

2. Tunnista esteet

Jos haluaa oppia kuuntelemaan paremmin, on hyvä tiedostaa omat esteensä: miksi ei joko halua kuunnella tai pysty kuuntelemaan.

– Pahimpia esteitä kuuntelemiselle ovat ennakkokäsitykset sekä mielessä pyörivät huolet ja ajatukset.

– Kuunteleminen estyy myös, jos kuvittelee itse tietävänsä kaiken. Luulee tietävänsä toisen puolesta ennen kuin on kuunnellut tätä. Jos jättää kuuntelematta erilaisia näkemyksiä ja mielipiteitä, voi itseltä jäädä paljon uutta oppimatta, Gothóni sanoo.

Kolmas este on se, että omat voimat ovat loppu.

– Rättiväsyneenä ei ole energiaa kuunnella.

3. Jokainen tarvitsee kuuntelijan

Hyvä kuuntelija on todennäköisesti tullut elämänsä aikana kuulluksi, mutta huono kuuntelija kenties ei.

– Jos sinua ei ole ikinä kuunneltu, olisi tärkeää löytää edes yksi ihminen, joka kuuntelee, Gothóni sanoo.

Huono kuuntelija uuvuttaa muut ja karkottaa näin ihmiset ympäriltään. Hyvän kuuntelijan ongelmaksi saattaa koitua puolestaan se, että tämä ajautuu liiankin usein kuuntelijan rooliin ja haalii ”avautujia” ympärilleen. Epätasa-arvoiset ihmissuhteet uuvuttavat lopulta.

– Hyvä kuuntelija uupuu, jos kommunikointi on yksipuolista eikä hyvä kuuntelija itse tule ikinä kuulluksi. Siksi omat rajat täytyy opetella tunnistamaan ja vetämään. Ei pidä ryhtyä kenenkään sylkykupiksi. Itseäänkin voi opetella kuuntelemaan paremmin.

Raili Gothóni: Kuuntelijan käsikirja (PS-kustanus) ilmestyy 12.3.

Sisältö jatkuu mainoksen alla