Kodin Kuvalehti
Perinteiset sururituaalit, kuten haudoilla käynti juhlapyhinä, ovat suomalaisille yhä tärkeitä.
Perinteiset sururituaalit, kuten haudoilla käynti juhlapyhinä, ovat suomalaisille yhä tärkeitä.

Suremisen tavat uudistuvat ja haudalla voi vaikkapa juoda kahvit tai kohottaa pyhäinpäivän kunniaksi maljan.

– Kuolema on yhä tabu eikä siitä ole tapana puhua. Puhumattomuus tekee kuitenkin suremisesta kivuliaampaa ja vaikeampaa, käytännöllisen teologian professori Auli Vähäkangas Helsingin yliopistosta sanoo.

Vähäkangas tekee surututkimusta, jossa korostetaan sitä, ettei suru ole vain kipeyttä ja kyyneliä, vaan siihen liittyy myös hyviä tunteita. Suru voi antaa jopa voimaa. Surevan oikeus on kuulla, että on myös normaalia olla vihainen tai helpottunut kuolemasta.

Suomalaisten sureminen onkin Vähäkankaan mukaan muuttumassa. Tunteiden osoittaminen on aiempaa hyväksyttävämpää ja ymmärrämme, ettei ole oikeaa tai väärää tapaa surra.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ihmiset surevat eri tavoin, mutta yksi asia on kaikille yhteinen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kenenkään ei pitäisi yrittää surra yksin. Surua helpottaa, kun on yhteisö joka tukee, oli se sitten perhe tai ystävät, Vähäkangas sanoo.

Tärkeät läsnäolon kokemukset

Rakkaan muistaminen on tärkeä tapa surra.

– Tutkimuksessa tätä kutsutaan jatkuvaksi tunnesiteeksi ja se näkyy muiden muassa kokemuksena rakkaan läsnäolosta, Vähäkangas sanoo.

Yhteyttä koetaan unissa, valokuvia katsomalla tai jutustelemalla edesmenneelle mökkirannassa, luonnossa tai kotona.

– Läsnäolon kokemukset auttavat surevaa. Ne pitävät yllä ihmissuhdetta, mutta tarjoavat myös mahdollisuuden miettiä tulevaa: millä tavalla elää uutta elämää, jossa tärkeät yhteiset hetket ovat vielä jäljellä.

Näkemys elämän jatkuvuudesta on Vähäkankaan mukaan vahva sekä uskonnollisille että uskonnottomille.

– Ajatus siitä, ettei yhteinen aika tähän loppunut, on sureville tärkeää. Se tuo toivon ja ilon urun keskelle. Uudelleen tapaamista odotetaan.

Rituaalit auttavat työstämään surun tunteita

Haluamme pitää kiinni myös perinteisistä suremisrituaaleista. Yksi merkittävimmistä on haudoilla käynti erityisesti juhlapyhinä.

Kynttilänviennin rinnalle on kuitenkin tullut uusia tapoja muistaa vainajaa.

– Eräs rouva menee kerran viikossa juomaan kahvit puolisonsa haudalle. Hetki on hänelle tärkeä ja lohduttava, Vähäkangas kertoo.

Kuolleelle lapselle saatetaan tuoda haudalle nalle. Kotona verkkareissa viihtynyt puoliso taas puetaan arkkuun mieliasussaan. Tuhkat halutaan yhä useammin ripotella vainajalle rakkaaseen paikkaan, jonne voidaan kokoontua vuosipäivinä muistelemaan.

– Yhdessä perheessä isoisän tuhkat ripoteltiin mereen, jotta ulkomailla asuvat tuntisivat edesmenneeseen yhteyttä. Vuosi kuoleman jälkeen leski, lapset ja lapsenlapset kävivät rannalla yhdessä retkellä, Vähäkangas kertoo.

Hautajaistahto helpottaa rakkaiden taakkaa

Entä mitä kuoleva voi tehdä auttaakseen tänne jääviä surussa?

Yksi tapa on kertoa rakkaille hautajaistoiveista. Tieto lohduttaa surussa ja helpottaa omaisten taakkaa kuoleman jälkeen, kun ei tarvitse miettiä, mitä vainaja halusi.

– Ajattelen, että hautajaistahto on meille mahdollisuus, ei pakko, Vähäkangas sanoo.

Vähäkangas törmäsi hautajaistahtoon, kun hänen isänsä oli kuusikymppisenä kuolemassa syöpään.

– Sairastuminen tuli äidille sokkina eikä hän halunnut puhua hautajaisista. Kun kävin isän luona pari päivää ennen kuolemaa, kysyin haluaisiko hän puhua hautajaisista. Isä nyökkäsi tyytyväisenä ja pyysi, että kirjoitan toiveet ylös. Lopuksi hän sanoi, että kiva, kun kysyit, Vähäkangas kertoo.

Tämä on Kodin Kuvalehden artikkeli, joka on julkaistu menaiset.fissä. Lisää Kodin Kuvalehden juttuja löydät osoitteesta menaiset.fi/kodinkuvalehti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla