Ahdistuuko lapseton kakkajutuista? Entä suostuuko äiti bilettämään? Äiti ja lapseton kommentoivat.

Kuvitus Ulla Bergström

Kun kahdesta naisesta toinen pullahtaa äidiksi, syntyy vauvan lisäksi myös ystävyyssuhteeseen luuloja ja uskomuksia puolin ja toisin. Lapseton 35-vuotias ja kahden lapsen 36-vuotias äiti kertovat, onko väitteissä perää.

1. Perheelliset eivät halua valvoa ja juhlia myöhään. Heitä on ihan turha kutsua iltakylään.

Äiti: "Pötyä! Mitä stressaavampi elämäntilanteeni on ollut, sitä enemmän olen kaivannut aivojen tuulettamista kahleista vapaan kaverin kanssa. Vauva-aikojen pahimpia valvomiskausia lukuunottamatta vuorokausirytmini on pysynyt perheellisenäkin ennallaan. Valvon siis yhä myöhään ja tykkään nukkua pitkään.

Spontaaneja bileiltoja on ehkä nykyään vaikeampi pitää, mutta sellaisen onnistuessa fiilis on aina ihan mahtava. Yleensä järjestämme miehen kanssa vuorotellen toisillemme vapaailtoja."

2. Ei lapsetonta viitsi pyytää lapsenvahdiksi ja tuskin häntä
kiinnostavat kaksivuotissynttärit.

Lapseton: "Miksei viitsi? Olen vauvojen kanssa täysi tumpelo enkä anna lasten voittaa lautapelissä, mutta voin auttaa kaveria satunnaisen lapsenhoitokeikan verran.

Kaksivuotissynttärit ovat kyllä ehkä tylsimpiä bileitä, joita maa päällään kantaa – siis sellaiset, joissa on kymmenen 1–3-vuotiasta sekä liuta äitejä ja isiä juoksemassa niiden perässä. Yhtään järjellistä lausetta ei ehdi vaihtaa aikuisten kesken, kun Kalervolla onkin yhtäkkiä kakat housussa ja kaikki aivotoiminta lamaantuu. Oiii! Tuliko kakka! Mutta eihän juhlissa tarvitse olla kauan. Arvostan kutsua, tulen paikalle ja tuon lapselle lahjan."

3. Tyttökaverien seura kiinnostaa perheellistä naista huomattavasti vähemmän kuin ennen.

Äiti: "Tämä on puhtaasti ajankäytöllinen väärinkäsitys. Työn ja lasten yhdistäminen on ruuhkavuosina niin haastavaa, etten ehdi nähdä hirveän usein ketään kavereita. En siis niitä perheellisiäkään! Se ei silti tarkoita, etteikö ystävien elämä kiinnostaisi. Olen luonteeltani pohjattoman utelias ja seuraan kaveripiirini jokaista käännettä Facebookin kautta. Perheettömien kanssa jutellessa on aina hauska muistella, minkälaista oma elämä oli ilman lapsia."

4. Lapsettomat ahdistuvat kakkajutuista ja tarha vai perhe-
päivähoito -keskusteluista.

Lapseton: "No joo, vauva-arki on epäkiinnostavaa. Ei se silti kakkajuttujen syytä ole, että hengailen enemmän muiden lapsettomien kanssa. Tunnen oloni vähän ulkopuoliseksi mammojen seurassa. Arvelen, että heillä on hauskempaa keskenään ja että he pitävät minua säälittävänä ihmistorsona, joka ei ymmärrä oikeasta elämästä mitään. Lapsettoman seurassa ei tarvitse miettiä, mitä ehkä menettää."

5. Lapsen saanut kuvittelee olevansa kypsempi, kun hän on kokenut itse syntymän ihmeen.

Äiti: "En voi sietää elvistelijöitä, joiden mielestä lapset tekevät ihmisestä kaikkien alojen asiantuntijan. Tunnistan itsessäni päivittäin samaa naiiviutta ja hölmöyttä, jota minussa oli ennen lapsiakin. Olen epäkypsänä äitinä tehnyt myös järkyttäviä virheitä ja mokaillut. Minusta on ollut tavallaan lohdullistakin huomata, että jokainen ihminen on kuitenkin pohjimmiltaan itsekäs. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että tekisin mitä vain lasteni vuoksi."

6. Lapsettomien arki-illat ovat jännittäviä ja vauhdikkaita. He tietävät makeimmat paikat kaupungilla.

Lapseton: "On kyllä ihanaa, että voi iltaisin tehdä asioita spontaanisti ja on omien aikataulujensa herra. Vauhdikkuudesta ja jännittävyydestä en tiedä, mutta kivaa se on."

7. Perheellinen pitää lapsetonta ihmistä itsekkäänä, jos tämä pyytää tapaamista ilman lasta.

Äiti: "No en todellakaan pidä! Jättämällä lapsen kotiin isän kanssa tiedän, ettei minun tarvitse pelätä hysteerisesti perheettömän valkoisen kangassohvan tai arvovaasin tuhoutumista. En joudu myöskään kuuntelemaan alituista 'äiti, milloin lähdetään kotiin' -jankutusta, vaan saan nauttia yhdessäolosta kaverini kanssa. Olen viime aikoina alkanut ymmärtää erityisen hyvin pariskuntia, jotka haluavat viettää lapsettomat häät tai matkustaa naperottomaan hotelliin."

8. Lapsihaaveista ei saa kysyä, sillä se on liian henkilökohtaista.

Lapseton: "Kysymys leijuu joka tapauksessa ilmassa aina, kun lapseton on lapsellisten seurassa. Asiaa voi kysyä ihan ääneenkin, niin se tulee selväksi: eikö onnistu vai etkö halua? Eivätkös ystävät ole juuri niitä, joiden kanssa puhutaan henkilökohtaisista asioista?"

Oliko tavoitteissasi kivuliaaseen eroon kiinnijääminen? Tästä muistilistasta on hyvä lähteä liikkeelle.

1. Pidä yhteyttä.

Lähde liikkeelle vaivaannuttavan tiiviistä yhteydenpidosta. Käytä kaikkia mahdollisia viestimiä rajoittamatta kommunikointia pelkkiin pitkiin puheluihin. Myös hänen työsähköpostinsa ja Instgraminsa ovat kelpo osoitteita muistutuksille olemassaolostasi.

2. Kiellä kaikki.

Sulkeudu täysin ja anna negatiivisten tunteidesi patoutua. Purkautumisvaiheesta tulee paljon jännempää.

3. Ehdota yhteenpalaamista…

…joka toinen päivä. Muuta mieltäsi niin usein kuin mahdollista ja jätä viimeisistä käänteistä hänen vastaajaansa vuoroin syyllistäviä, vuoroin rakastavia ääniviestejä.

4. Puhu ex-kumppanistasi pahaa.

Kerro vahvasti väritetty ja eksääsi demonisoiva versio tapahtumista kaikille, jotka suostuvat kuuntelemaan. Sujauta joukkoon henkilökohtaisia salaisuuksia, joita olette jakaneen keskenänne onnellisina aikoina.

5. Avaudu hänen lähipiirilleen.

Hänen kavereihinsa törmätessäsi anna palaa. Onhan heidän hyvä tietää näkökulmasi asiaan.

6. Vakoile.

Tarkista päivittäin hänen kuulumisensa somesta. Pidä samalla silmällä hänen perheensä, futiskavereidensa ja lukioaikaisen ihastuksen puuhia.

7. Sulje ystäväsi ulos elämästäsi.

Pysyttele kaukana ymmärtäväisistä kuuntelijoista. Heillä on tapana nopeuttaa erosta selviämistä huolestuttavan paljon.

8. Tee itsellesi soittolista yhteisistä biiseistänne.

Kuuntele sitä aina hereillä ollessasi.

9. Lukittaudu kotiisi.

Älä lähde ulos. Ihmisten tapaaminen saattaa viedä ajatuksesi pois olennaisesta ja pahimmillaan piristää.

10. Laiminlyö itseäsi.

Jätä syöminen ja nukkuminen vähemmälle. Kärsiminen asiaan.

 

Hiljennä valittaja, aivojesi tähden!

Valittaminen on tärkeä osa ihmisyyttä.

”Mieli on mestari luomaan toiveita, standardeja ja olettamuksia kaikesta siitä, mitä emme voi hallita”, kertoo psykologi Shawn T. Smith Psychology Today -lehdessä.

Se, etteivät toiveet toteudu, saa meidät kitisemään, olivat odotukset realistisia tai eivät.

Mutta tiesitkö, että märinän kuunteleminen ei ainoastaan raasta hermojasi, vaan on myös haitaksi aivoillesi?

Purnaus stressaa aivoja

Ongelma piilee mäkätyksen luomassa stressireaktiossa, kertoo Psychology Spot.

B-rapun naapurin moikkaamattomuudesta vaahtoava anoppisi saa aivoissasi aikaan hälytystilan, kun hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaiskuori-akseli (tuttavallisemmin HPA-akseli) aktivoituu uhalta suojautuakseen. HPA-akseli vapauttaa herätessään stressihormoni kortisolia. Sen tarkoitus on suojella.

Ikävä kyllä stressitilanteen jatkuessa pitkään (eli jos anoppi jatkaa ja jatkaa valitusta) kortisolin määrä nousee turhan korkeaksi. Reaktio taas tappaa hermosolujasi.

Tee palvelus aivoillesi. Hiljennä inisijä ihmisystävällisemmäksi.

Usein voivottelijan kanssa keskustellessa joutuu huomaamaan, että optimistiset vinkit tyrmätään ilman harkintaa. Valittaja ei halua apua. Hän tarvitsee lähelleen korvaparin, johon kipata viimeisimmät synkistelyn aiheet.

Aivot eivät kuormituksesta pidä. Ne hämmentyvät entisestään, kun hyökkäys ei ota laantuakseen.

Siksi kannattaa tehdä palvelus aivoilleen ja hiljentää inisijä ihmisystävällisemmäksi. Se onnistuu esimerkiksi näin:

Ehdota valittajalle kisaa siitä, kumpi pystyy listaamaan nopeammin sata asiaa, josta on kiitollinen tällä viikolla. Valittajan vaihtoehdot rajoittuvat haasteen hyväksymiseen tai totaaliseen jäätymiseen. Sinä ja aivokemiasi selviätte joka tapauksessa voittajina.