Kun Merja Lietulla, 50, todettiin rintasyöpä, hänen tyttärensä Janika Rättö, 23, ryhtyi tukihenkilöksi.

”Äitini Merjan hiukset lähtivät toistamiseen kesän alussa. Se oli minulle kova pala: konkreettinen muistutus siitä, ettei hoidoissa ollut vieläkään päästy voiton puolelle. Äidille oli ehtinyt kasvaa lyhyet hiukset, ja ne pukivat häntä mielestäni todella hyvin. Hän itse väittää, ettei niin piittaa.

Olemme aina olleet äitini kanssa läheisiä, ja hänen sairautensa on vielä lähentänyt meitä.

Tieto ei lisää tuskaa

Kaikkein rankinta oli alussa, kun piti odottaa viikko paksuneulanäytteen tuloksia. Pelkäsin tietysti pahinta: ettei äidillä olisikaan enää aikaa. Kun äiti soitti diagnoosista, hän tsemppasi meitä molempia. Puhelun jälkeen minua alkoi itkettää ja laitoin lähimmille ystävilleni viestiä. Tulosten saaminen oli helpotus, vaikka rintasyöpä osoittautui pahalaatuiseksi.

Olen ihminen, jonka tuskaa tieto ei lisää. Kun äidin sairaus todettiin, opiskelin sairaanhoitajaksi ihan sairaalan vieressä, ja pääsin mukaan lääkärikäynneille kesken koulupäivänkin. Se, että kuulin omin korvin, missä mennään, auttoi. Jokaisen lääkärikäynnin jälkeen oloni on ollut huojentunut – silloinkin, kun uutiset ovat olleet huonoja.

Niitä huonoja uutisia on tullut paljon. Hoitoja on jouduttu muuttamaan moneen kertaan. Etäpesäkkeet ovat levinneet ihoon, keuhkoihin, toiseen rintaan, kainaloon ja aivoihin. Äiti on myös saanut varmaan kaikki harvinaisimmatkin lääkereaktiot.

Olen todella ylpeä siitä, miten äiti pitää kiinni myönteisestä asenteestaan. Hän on ollut aina luonteeltaan reipas ja pärjääväinen, mutta ihmettelen, miten hän jaksaa niin hienosti. Toki on ollut hetkiä, kun esimerkiksi jokin meno on pitänyt peruuttaa väsymyksen takia. Äidin huonot päivät tuntuvat minustakin pahalta.

Iloinen veronmaksaja

Meillä on äitini kanssa tapana laskea kaikesta leikkiä, kuolemastakin. Minun ei tee pahaa puhua jostain tulevasta asiasta ja lisätä, että ’mikäli äiti on silloin vielä hengissä’.

Näen päivittäisessä työssäni paljon huonommassa kunnossa olevia potilaita, joten en kavahda äidin sairautta. Asuin jo poissa kotoa, kun syöpä todettiin – se on auttanut siihen, ettei minun ole tarvinnut ottaa etäisyyttä ja miettiä, jaksanko.

Äiti on saanut todella hyvää hoitoa. Alkuun olin äidin mukana, pidin seuraa ja kudoin. Äiti suorastaan viihtyy poliklinikalla, koska tunnelma on leppoisa ja henkilökunta mukavaa. On helppo luottaa äitiä hoitaviin ihmisiin. Tosin haluan yhä kuulla pienimmätkin yksityiskohdat hänen hoidoistaan. Veroja maksan mielelläni, kun tiedän äidin saavan tarvittaessa lääkettä, joka maksaa 1000 euroa annokselta.

Jos läheinen sairastuu vakavasti, ei kannata huolestua liikaa. Rintasyöpä ei ole kuolemantuomio. Tärkeintä on, ettei jää sellainen olo, että jotain jää tekemättä tai sanomatta. Nyt, kun äiti voi hyvin, unohdan välillä, miten vakavasta asiasta on kyse. Mutta koskaan ei tiedä, milloin tilanne huononee. Pieni pelko on läsnä, mutten anna sille valtaa. Minulle on luontaista keskittyä hyviin asioihin. Ei kukaan halua menettää äitiään nuorena – onneksi olen kuitenkin jo aikuinen ja pärjään.

Pelkoja on hyvä purkaa ulkopuoliselle. Olen kiitollinen ystäviltäni saamastani tuesta. Tuntuu hyvältä, kun joku kysyy, mitä äidille kuuluu; että minusta ja perheestäni välitetään. Yhden ystäväni äiti sairastui rintasyöpään, ja hänen kanssaan olen jakanut paljon asioita. Epätietoisuus ja takapakit tuntuvat välillä todella rankoilta.

Toivon, että saisin lapsia, kun äiti on vielä elossa, ja että meillä olisi mahdollisimman pitkään aikaa yhdessä. Olen kliseisesti oppinut arvostamaan pieniä asioita. Viimeksi soitin ja kysyin neuvoja makkarakastikkeen tekoon. Siitä tuli oikein hyvää.”

Äiti kertoo: Pahinta tämä on läheisille

”Tyttäreni Janika oli ensimmäisten joukossa, joille kerroin, kun minulla alettiin epäillä rintasyöpää heinäkuussa 2012. Hän on ammatiltaan sairaanhoitaja, ja meillä on ollut aina hyvät välit.

Olin bikinejä pukiessani huomannut toisessa rinnassani ison laattamaisen kyhmyn, ja se osoittautui aggressiiviseksi ja nopeasti leviäväksi rintasyöväksi. Minun on hyvin helppo puhua Janikalle, joten oli luontevaa, että hänestä tuli myös tukihenkilöni. Kaikkein vaikeinta oli kertoa tilanteesta pojalleni Matiakselle, joka oli tuolloin 17-vuotias ja asui vielä kotona. Myös mieheni Jukka otti sairastumiseni raskaasti.

Pahinta on ollut se, millaista tämä on ollut läheisilleni. Olen tehnyt sen valinnan, etten panttaa tietoa. On sairastuneita, jotka peittelevät tilannettaan jopa lähimmiltä ihmisiltään. Se on väärin heitä kohtaan ja kamalaa sairastuneelle, joka jää yksin totuuden kanssa.

Sairastamista koko rahalla

Janika kävi pitkään kanssani lääkärikäynneillä. Olen voinut verrattain hyvin, ja nykyään olen jo sinut sairauteni kanssa. Vaikka vastoinkäymisiä on tullut paljon, luotan lääkäriini Minna Tanneriin, jolla on joka kerta ehdottaa jotain uutta. Minua kiinnostaa, mitä kehossani tapahtuu, ja hankin mielelläni lisätietoa. Janikan kanssa on antoisaa keskustella senkin takia, että hän ymmärtää rintasyöpähoitojen lääketieteellistä puolta. Heitämme paljon hurttia huumoria. Ulkopuolinen voi ihmetellä, kun naureskelemme minun sairastavan oikein koko rahalla: syöpä kun on levinnyt ja hoitoja jouduttu vaihtamaan.

Tyttäreni ei ole kertaakaan kertonut minulle pelkäävänsä puolestani tai itkenyt edessäni. Hän jaksaa tsempata. Minun pitää muistuttaa itseäni, että hän on ennen kaikkea tyttäreni enkä saa kuormittaa häntä liikaa. On sitä parempi, mitä enemmän on ihmisiä, joille puhua. Minulla on mieheni ja lasteni lisäksi sisko, vanhempani, lähisuku, ystävät, hoitohenkilökunta sekä rintasyöpään sairastuneita kohtalosiskoja, joilta saan vertaistukea.

Janika muutti vuoden alussa toiselle paikkakunnalle, ja pidämme tiiviisti yhteyttä puhelimitse ja Facebookissa. Janika on se, jolle tekstasin bussista, kun olin ensimmäistä kertaa peruukki päässä eikä kukaan tuijottanutkaan, vaikka pelkäsin. Hänelle lähetin kuvia Hannibal Lecter -mallisesta maskista, joka käytetään pään sädehoidossa. Viime viikolla hän postitti minulle ihanat itse kudotut lapaset, suklaata ja Muumi-kortin, jossa luki: ’Tuntuisivatko hyvät päivät niin hienoilta, ellei olisi huonoja päiviä välissä?’.

Olen asiakaspalvelutehtävissä vakuutusalalla, ja vielä on auki, koska voin palata töihin. Vaikka mieli tekisi, uuvun yhä helposti. Nesteet eivät kierrä toisessa kädessäni, joten en voi esimerkiksi haravoida. Saunominen on kielletty ihollani olevan syövän takia. Toisaalta, olen Janikan innostamana alkanut kutomaan ensimmäistä kertaa sitten kouluvuosien. Nyt minulla on työn alla helppo villapaita.

Syövästä on tullut tavallinen osa elämää, eikä sitä tule enää koko aikaa ajatelleeksi. Janika ja Matias antoivat minulle joululahjaksi lahjakortin kasvo- ja jalkahoitoon. Kauneushoitolassa kysyttiin, onko perussairauksia. Vastasin, että ei, kunnes muistin, että ai niin, onhan tämä syöpä. Toisaalta, kun makaan sairaalassa kovassa kuumeessa, tajuan, että tilanne voi pahentua minä hetkenä hyvänsä.

Ei saa syyllistyä

En enää pelkää kuolemaa. Parin vuoden aikana on ehtinyt pohtia niin paljon kaikkea. Pääasia on, ettei jää sanomatta asioita rakkaimmille ihmisille. Olen onnekas, kun lapseni ovat jo aikuisia ja päässeet elämässään hyvään alkuun. Toivon, että he osaisivat nauttia elämästä ja hoitaa raha-asiansa hyvin. Janikan tulevaisuudensuunnitelmista tekisi mieli kysellä enemmän, mutten viitsi udella.

Ennen en tiennytkään, kuinka montaa erilaista rintasyöpää on. Minun rintasyöpätyyppini ei pitäisi periytyä Janikalle. Lääkärini totesi sen saamisen olleen vain huonoa tuuria. Sairastuneen ei pitäisi syyllistyä, sillä on paljon sellaisia, jotka ovat eläneet mallikkaasti ja saavat silti rintasyövän. Sanotaan, että syöpä jalostaa, mutta sitä se ei ole tehnyt minulle. Tosin en halua tuhlata aikaani turhiin riitoihin.

Toivoa on aina. Sairastuttuani asetin itselleni etappeja, joihin saakka toivoin selviäväni. Ensimmäinen oli, että haluan nähdä poikani täyttävän 18 vuotta. Seuraava tavoite onkin pidemmällä: haluaisin pitää sylissäni Janikan vauvaa.

Sillä, että täytin juuri tasavuosia, ei ole isoa merkitystä minulle. Sitä kyllä arvostan, että olen taas saanut elää vuoden.” 

Lue lisää:

Koskettava päiväkirja: Minun vuoteni rintasyöpäpotilaana

Aamulypsyn Anni Hautalalta löytyi rintasyövälle altistava geenivirhe: Harkitsen rintojen leikkausta

Rintasyöpään sairastuneen puoliso Mikko: Olemme alusta asti pystyneet nauramaan syövälle

Psykoterapeutti Heli Vaaranen kertoo, että myös mustasukkaisuuden tunteita kannattaa kuunnella.

Parisuhde ei koskaan ala ns. puhtaalta pöydältä, sillä sen osapuolilla on aina aiempia kokemuksia ihmissuhteista.

Aiemmat ikävät kokemukset voivat tuntua painolastilta, joka estää heittäytymästä uuteen suhteeseen täysillä tai herättää mustasukkaisuuden tunteet.

Miten uuteen kumppaniin oikein voisi oppia luottamaan, jos on aiemmin tullut petetyksi, jätetyksi tai hylätyksi? 

Väestöliiton parisuhdetiimin esimies, psykoterapeutti ja parisuhdetutkija Heli Vaaranen sanoo, ettei eksän tekoja saa kaataa nykyisen kumppanin niskaan.  

– On tärkeää käsittää, ettei pettäjän sukupuolelle voi antaa elinkautista tuomiota. Täytyy antaa uusi mahdollisuus.

Aiempien suhteiden tapahtumista kannattaa silti keskustella uuden kumppanin kanssa. Myös siitä kannattaa puhua, mitä luottamus ja uskollisuus kellekin merkitsevät.

Erityistason seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen on neuvonut Me Naisten jutussa, että luottamusta voi rakentaa tarkastelemalla parisuhdesopimusta.

– Epäluottamus on sitä, että tuntuu, ettei toinen pidä yhteistä sopimusta. Silloin täytyy puhua siitä, mikä se sopimus on ja tarvitseeko sitä päivittää tai tarkentaa, Tanskanen on sanonut.

Itsehoitoa mustasukkaisuuteen

Mustasukkaisuuden ja hylätyksi tulemisen tunteet kumpuavat usein heikosta itsetunnosta. Heli Vaaranen muistuttaa, että itsetuntoa ei pidä rakentaa kenenkään toisen varaan. 

– Yleensä syvälle epävarmuuden tunteelle on jokin syy, ja sitä tulee tarkastella. Asiaa ei kannata hävetä tai lakaista maton alle, vaan sitä tulee tutkia. 

Ensi vuonna mustasukkaisuuteen voi saada apua myös netistä. Väestöliitto julkaisee ensi vuoden puolella verkossa mustasukkaisuuden omahoito-ohjelman, joka sisältää mustasukkaisuuden syiden pohtimista ja erilaisia harjoituksia. 

– Ensimmäinen askel parempaan itsetuntoon on se, että tuntee itsensä, Vaaranen sanoo.

Tunteet kuulolla

Joskus voi olla vaikea erottaa, onko mustasukkaisuudessa kyse omista petetyksi tulemisen kokemuksista vai siitä, että kumppanilla ei oikeasti ole vain puhtaita jauhoja pussissaan. 

”Ihmissuhteet ovat tunnesuhteita, ei niitä voi järjellä ratkaista.”

Vaaranen neuvoo kuuntelemaan omia tunteita ja antamaan niille painoarvoa.

– Jos on ahdistunut olo, kaikki ei ole kunnossa, Vaaranen sanoo.

– Pariterapiassa huomaa, että ihmiset yrittävät järjellä ratkaista ihmissuhdepulmia. Ihmissuhteet ovat tunnesuhteita, ei niitä voi järjellä ratkaista.

Ahdistuksen tunteet eivät tietenkään ole suora merkki puolison uskottomuudesta, mutta ne kertovat siitä, että ainakin luottamuksen kanssa on ongelmia.

Toistatko kaavaa?

Jotkut meistä hakeutuvat Heli Vaarasen mukaan toistuvasti suhteisiin, joissa on draamaa ja vaaran tuntua. Jos on lähtenyt alun perinkin epäluotettavan oloisen kumppanin matkaan, uusien luottamuskuprujen ei pitäisi tulla yllätyksenä.

– Myös ihmissuhteissa saa sitä, mitä tilaa, Vaaranen toteaa. 

Toistuviin luottamusongelmiin voi johtaa muukin kaava kuin se, jossa haetaan suhteisiin vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Jotkut löytävät itsensä uudelleen ja uudelleen parisuhteista, joissa asioista keskusteleminen on vaikeaa.

– Jos itse välttelee vaikeita asioita, saattaa vaistomaisesti valita kumppaneita, jotka eivät myöskään jaa asioita.

Luottamuspulassa voi siis olla kyse kumppanin valinnasta. Vaaranen toteaa, että virheet kuuluvat elämään, mutta niistä on tarkoitus oppia. 

– Ihmisen pitäisi aina tarkkailla, että mikä on se kaava, jota toistan. Kun sen huomaa, antaa itselleen mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä. 

vähättelyä

Miten oppia luottamaan, jos on aiemmissa suhteissa tullut petetyksi? Asiantuntija vastaa

Vaaranen on niin kaukana todellisuudesta, ettei sen juttuja jaksa edes lukea. Miksi aina puhutaan pettämisestä tai jättämisestä, miten selvitä väkivaltaisen suhteen jälkeen? Ja Vaarasen "sitä saa mitä tilaa", on todella pas**a. Psykoterapeutiina luulisi tietävän ettei väkivalta näy aina päällepäin tai suhteiden alussa.
Lue kommentti

Vali, vali. Ja vielä kerran vali.

Aina on joku huonosti! Jokainen tuntee – tai tietää – ihmisen, jolla on tapana valittaa lähes aina. Elämäntapavalittajat on ihan oma lajinsa, mutta on niitä muunkinlaisia valittajia. Psychology Todayn mukaan mukaan valittajat voidaan jakaa kolmeen eri tyyppiin. Tunnistatko itsesi tai jonkun läheisesi?

 

1. Krooninen valittaja

Krooninen valittaja on sama kuin elämäntapavalittaja. Hän näkee asioissa ensisijaisesti aina jotain kielteistä – jotain mistä valittaa. Krooninen valittaja ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi sitä, että ajatukset muokkaavat aivoja niin, että mitä enemmän jotakin asiaa pohtii, sen vahvemmaksi kyseiseen asiaan liittyvät sidokset aivoissa muodostuvat. Niinpä valittaminen muokkaa aivoja siihen suuntaan, että kielteisiä ajatuksia syntyy entistä helpommin. Mutta tämähän pätee myös toisin päin. Mitä enemmän ruokkii aivojaan myönteisillä asioilla, sitä enemmän syntyy hyviä ja kivoja ajatuksia.

2. Puhisija

Turhautuminen, viha, pettymys ja niin edelleen. Puhisija valittaa päästämällä tunteensa ulos. Se tekee ihmiselle toki jossakin määrin hyvää, mutta puhisijan ongalmana on se, että hän keskittyy liikaa vain omiin tunteisiinsa – ja nimenomaan niihin kielteisiin tunteisiin. Raskasta puhisijan käyttäymisessä on se, että hän tarvitsee aina jonkun kuuntelijan, uskotun, jonka päälle vyöryttää tunneryöpyt. Puhisija janoaa yleensä huomiota ja sympatiaa, mutta ratkaisut eivät häntä yleensä kiinnosta. Hän vain velloo tunnemylläköissään.

3. Intrumentaalinen valittaja

Oletko valittanut siitä, miten kumppanisi luottokorttilasku on taas liian suuri? Jos kyllä, tämä on esimerkki intrumentaalisesta valittamisesta. Siinä valittamiseen on yleensä jokin hyvin konkreettinen syy. Mutta aikaisemmista valittajatyyppeistä se eroaa niin, että tarkoitus on ratkaista ongelma.

Miten sitten päästä valittajasta mahdollisimman nopeasti eroon, jos tilanteeseen joutuu yllättäen? Kerroimme jo aikaisemmin keinoista, joita voi yrittää. Tässä ne tulevat kertauksena:

1. KUUNTELE, NYÖKKÄILE, MYÖTÄILE

Vain tukemalla hänen tuntemuksiaan hiljennät valittajan. Näin se valitettavasti menee. Hyviä apukommentteja: niinpä, todellakin, kamalaa, just niin. Valitus kestää enintään minuutteja. Ehkä viisi. Tai kymmenen. Pure hammasta ja kestä! Valittajat haluavat tulla kuulluiksi. Anna heille se ilo.

2. SYMPPAA

Unohdetaan kuule kaikki sarkasmi, silmien pyörittely ja tuskastunut huokailu. Anna valittajalle aitoa sympatiaa.

3. HARHAUTA

Vaihda keskustelun aihetta, mutta viekkaasti. Käytä harhautuksen syöttinä jotain mehukasta. Mikä hänen lempielokuvansa olikaan? Oliko hänen suosikkiyhtyeensä tulossa Suomeen? Entäs pikkujoulut – eikö niistä löytyisi jotain kevyttä ja kivaa puitavaa? Kauhean vaikeaa, mutta kokeilemisen arvoista.

4. MUISTA: ÄLÄ KEKSI RATKAISUJA

Teet virheen, jos rupeat tarjoamaan valittajalle sellaisia. Valituksesta ja ratkaisuista syntyy vain loputon kierre. Miksi juuri sinun ratkaisusi ei kelpaa? No kuules! Koska... ja koska... ja koska...

Jos satut olemaan itse valittaja ja luit jutun, muista tämä:

– Vaikka stressi tarttuu, se ei tarkoita, että pitää jäädä olosuhteiden uhriksi. Stressi on tunnetila, valittaminen sen sijaan toimintaa. Toisin sanoen voit itse päättää, että lopetat valittamisen, työelämän tutkija Anu Järvensivu kannustaa aikaisemmin Me Naisille antamassaan haastattelussa

Ja jos nyt pikkasen nipisti sydämestä, ei ihme. Valittaminen nimittäin ihan oikeasti pilaa elämän – sekä oman että muiden. Lue lisää:

Lähteenä myös: Lifehacker

Vierailija

Tunnistatko itsesi? Valittajia on kolmea eri tyyppiä

Tunteeko Inka Simola moniakin ihmisiä, jotka ovat pelkkiä valittajia? Olen kuullut ihmisten valittavan ja purkavan tuntojaan ynnä muuta, mutta heidän leimaamisensa ainoastaan valittajiksi ei olisi pelkästään epäoikeudenmukaista ja virheellistä, vaan myös väärin. Ihmisten näkeminen puhtaasti "valittajina" kertoo aika paljon enemmän näkijästä itsestään - kyseessä on todennäköisesti itsekeskeinen ja välinpitämätön yksilö, joka kuvittelee varmaan olevansa jotenkin muita parempi. Mikä onnistuu...
Lue kommentti
Vierailija

Tunnistatko itsesi? Valittajia on kolmea eri tyyppiä

Vierailija kirjoitti: Tunteeko Inka Simola moniakin ihmisiä, jotka ovat pelkkiä valittajia? Olen kuullut ihmisten valittavan ja purkavan tuntojaan ynnä muuta, mutta heidän leimaamisensa ainoastaan valittajiksi ei olisi pelkästään epäoikeudenmukaista ja virheellistä, vaan myös väärin. Ihmisten näkeminen puhtaasti "valittajina" kertoo aika paljon enemmän näkijästä itsestään - kyseessä on todennäköisesti itsekeskeinen ja välinpitämätön yksilö, joka kuvittelee varmaan olevansa jotenkin muita...
Lue kommentti