Mikä omassa siipassa on niin kauhean noloa? Naiset kertovat.

Kuvitus Ulla Bergström

"Mieheni on todella rajoittunut ruuan suhteen. Hän on allerginen muutamalle ruokalajille, mutta useimpien ruoka-aineiden ja ruokalajien kanssa kyse on puhtaasta ennakkoluulosta. Kylässä hän kiirehtii aina ensimmäisenä kysymään, 'mitä tohon pataan on muuten laitettu' ja 'onko tossa muuten valkosipulia'. Jättäisi vaivihkaa ottamatta! Mikään, mitä hän ylipäänsä syö, ei ole koskaan riittävän hyvää. Sairaan noloa! Olen huomannut, että meitä kutsutaan yhä harvemmin ystävien luo syömään." Anna

"Joskus hävettää, kun vietämme kaveriporukalla iltaa ja avomieheni selittää kaiken juurta jaksain. Jos hän kertoo mehukasta tarinaa, hän aloittaa sen jo muinaiset roomalaiset -hengessä eikä tajua, että kuulijat alkavat vilkuilla seinille, kun hän jumittaa stoorin merkityksettömissä yksityiskohdissa. Tai sitten hän selittää jotain kalastusjuttuja ihmisille, joita ei kalastus voisi vähempää kiinnostaa. Jotain draaman tajua pitäisi olla! Näissä tilanteissa käyttäydyn itsekin hieman nololla tavalla: täydennän mieheni lauseita ja hoputan häntä kertomaan juttua nopeammin, tai sitten kärsivällisyyteni pettää ja kerron tarinan itse tiivistetysti loppuun.” Eveliina

"Rakastuin yliopisto-opintoja aloitellessani pikkukaupungista kotoisin olevaan asentajaan. Mies oli äärimmäisen mukava ja fiksu, ja meillä oli älyttömän hauskaa yhdessä. Intohimoisesta meiningistä huolimatta joku hiersi. Olin itse innoissani yliopistoon pääsystä ja uusista jännittävistä akateemisista piireistä, enkä kyennyt pääsemään yli siitä, että mies oli amiksen käynyt ei-ylioppilas, joka osasi englantia vain auttavasti eikä ollut kiinnostunut maailmanpolitiikasta.

Kun tajusin, että tunne oli häpeää, häpesin silmät päästäni – itseäni. Se tuntui kipeältä: miten saatoin hävetä oman poikaystäväni taustaa! Olinhan itse joka välissä suuna päänä toitottamassa ihmisten välistä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta riippumatta koulutuksesta, taustasta tai sukupuolesta.

Mies oli vaihtamassa asentajanhommia muusikonuraan. Uusille opiskelukavereille esittelin miehen aina muusikkona, vaikka hän oli sillä uralla vasta alussa. Ongelma kasvoi kissankokoiseksi aina, kun kavereiden juhlissa alettiin puhua opiskeluista tai kun seurassa oli joku ulkomaalainen. Toivoin, ettei kukaan alkaisi kysellä hänen taustastaan eikä ainakaan aloittaisi keskustelua englanniksi! Yritin myös usuttaa häntä kiinnostumaan jatko-opinnoista. Lopulta erosimme parin vuoden seurustelun jälkeen." Marjaana

"Miesystäväni on reserviupseeri ja suunnattoman ylpeä sotilasarvostaan. Itse olen pasifisti enkä syty univormuista. Moni miespuolisista kavereistani on suorittanut siviilipalveluksen. On äärimmäisen noloa, kun poikaystäväni alkaa toisinaan selostaa heille armeijakokemuksiaan. Humalassa hän saattaa myös alkaa kerrata sotilasvalan yksityiskohtia. Aargh!" Reeta

"Avioeron jälkeen tapasin itseäni huomattavasti nuoremman, lapsettoman miehen. Hänellä oli selvästi paineita iästään ja elämäntilanteestaan. Kun meillä oli kaveriporukan yhteisiä illanviettoja, joihin kaikki ottivat lapsensa mukaan, mies oli huomiotaherättävän yli-innokas leikkimään lasten kanssa. Ja ennen kaikkea komentamaan muiden lapsia! Hän myös jakeli lastenhoito- ja kasvatusvinkkejä ikään kuin olisi ollut vanha tekijä.

Omat lapsenikin katsoivat miestä ihan hölmistyneinä, että mitä tuo tuossa nyt riehuu, kun ei se normaalistikaan ole tuollainen. Kerran minulla tuli mitta täyteen, kun hän retuutti kaverin kaksivuotiasta ympäri kämppää eikä lopettanut vaikka lapsi jo väänsi itkua. Kun lopetin suhteen, ystäväni sanoivat, että luojan kiitos pääsit siitä teeskentelijästä." Sari

"Minua hävettää ihan sikana, kun mieheni yrittää uudessa ja puolituntemattomassa seurassa tehdä vaikutusta namedroppailulla. Aina tulee näyttelijän, kirjailijan tai jonkun viiden pennin intellektuellin nimi sopivaan väliin, ja on pakko mainita, kenen kanssa on tullut juteltua baarissa ja kenen kanssa meilailtua mistäkin asiasta. Välillä huomaa, että jotkut alkavat vaivaantuneina katsella seinille.” Mia

Lue myös:
Miten eroon häpeästä? Asiantuntija neuvoo.



Välillä on ihan okei keskittyä myös niihin sinkkuelämän hyviin puoliin.

Jostain syystä vallalla on käsitys siitä, että näin loppuvuonna kaikki haluavat olla mieluummin parisuhteessa kuin sinkkuja. Yhdysvalloissa puhutaan jopa cuffing seasonista eli sesongista, jona kaikkein vannoutuneinkin sinkku alkaa pohtia, että parisuhde saattaisi sittenkin olla kiva juttu.

Mutta ovatko talven kylmyys ja juhlapyhien vietto jonkun kainalossa riittävän hyviä syitä pariutua? Sosiaalisessa mediassa muistutellaan parhaillaan sinkkuuden hyvistä puolista, kenties vastaliikkeenä kuluvan vuodenajan parisuhdekeskeisyydelle.

Sinkkuuden iloja on jaettu kasapäin Twitterissä tunnisteella #WhenImNotDating. Sekä parisuhteessa että sinkkuudessa on tietenkin sekä hyvät että huonot puolensa, mutta nämä päivitykset saavat sinkkuuden kuulostamaan aika hiton upealta.

Poimimme twiiteistä parhaat syyt pysyä sinkkuna.

1. Voi tehdä ihan mitä haluaa

No ihan kuin parisuhteessa ei muka voisi toteuttaa itseään, mutta sinkkuna asioista ei tarvitse neuvotella sitäkään vähää. Ei kompromisseja!

2. Kaikki on omaa

Koko pitsa/karkkipussi/kirsikkatomaattirasia vain itselle, aah.

3. Voi olla juuri niin karvainen tai karvaton kuin haluaa

Kyllä, joskus karvoja tulee ajeltua myös miellyttämisen vuoksi, vaikkei sinänsä olisi mikään pakko.

4. Säästyy rahaa

Deiteillä käyminen saattaa tulla hitsin kalliiksi.

5. Itsetunto ei romahtele

Ei toiveita, ei pettymyksiä.

6. Jää enemmän aikaa hemmottelulle

Deiteillä ravaaminen vie rahan lisäksi aikaa. Joskus on ihanaa olla koko ilta yksin omassa rauhassa ja ihan vain hemmotella itseään.

7. Deittailemattomuus on hauskaa

Ei hauskanpidon tarvitse olla aina muista ihmisistä kiinni.

8. Epämiellyttävät kohtaamiset jäävät väliin

Voit tapailla vain lempi-ihmisiäsi!

9. Harrastuksiin voi todella paneutua

Koko kämppä kasveille? Sinkkuna siitäkään ei tarvitse neuvotella.

Mikä sinkkuudessa on mielestäsi parasta? Keskustele kommenteissa!

Empatiakirjailija Sami Kedon mukaan myötätunto toisia kohtaan on myös asennekysymys.

Mikä tekee meistä empaattisia?

Maailma on täynnä tarinoita ihmisistä, joilla ei ole mitään – mutta jotka ovat aina valmiita antamaan sitä vähästäänkin muille. Tarinan toisella laidalla ovat rikkaat ja etuoikeutetut. Heillä olisi, millä auttaa, mutta myötätunto puuttuu.

Ihan niin yksinkertainen maailma ei ole, mutta empatiasta tietokirjan kirjoittanut Sami Keto kertoo, että kyky empatiaan tosiaan saattaa heiketä, kun ihminen rikastuu tai nousee yhteiskunnan hierarkiassa korkeammalle. 

– Tämä on havaittu todella monessa yhteydessä, Keto sanoo.

Yksi syy rikkauden ja empatian käänteiseen riippuvuuteen on se, että reiluus on Kedon mukaan useimmille ihmisille hyvin tärkeää. Jos siis ihminen on epäreilun korkeassa asemassa, hänen täytyy jotenkin pystyä perustelemaan ja oikeuttamaan eriarvoinen asema itselleen. 

– Jotta pystytään tasaamaan tilanne, alempana olevien arvoa pitää vähän laskea ja ajatella, että minä ansaitsen etuoikeuteni ja muut tekevät jotakin väärin.

Eriarvoisuus vaikuttaa empatiaan

Empatian määrä liittyy myös yhteenkuuluvuuden ja keskinäisriippuvuuden kokemuksiin. Ne, joilla on paljon rahallista tai sosiaalista pääomaa, ovat vähemmän riippuvaisia toisistaan ja samastuvat toisiin vähemmän, mikä selittää heikompaa empatiakykyä. 

– Eliitti kokee yhteenkuuluvuutta omassa piirissään, vähävaraiset laajemmin, Keto tiivistää. 

Hän kertoo, että yhteiskunnan eriarvoistumisen on kuitenkin havaittu johtavan siihen, että myös hierarkiassa alimpina olevat kokevat entistä vähemmän yhteenkuuluvuutta ylempänä olevia kohtaan. Eriarvoisuus siis heikentää ihmisten empatiakykyä ylipäätään.


Empatiaa voi suunnata

Sami Kedon mukaan empatia on oleellinen osa ihmisyyttä, ja olemme kaikki enemmän tai vähemmän empaattisia. Se kuitenkin vaihtelee, mihin suuntaamme empatiamme. Empatian kokemista ohjaavat yhteiskunnan rakenteet ja kulttuuriset kertomukset.   

Osa meistä kokee myötätuntoa kedon kukkasiakin kohtaan, osa suhtautuu empaattisesti ainoastaan omaan lähipiiriinsä. 

”Usein empatia on tilannekohtaista.”

Esimerkiksi rasistisessa mellakassa vihaa huutava ihminen voi olla hyvinkin empaattinen, tosin suppeaa piiriä kohtaan. Myös voimakkaat negatiiviset tunteet nimittäin tarttuvat empaattiseen ihmiseen ja voivat viedä mukanaan.

– Usein empatia on tilannekohtaista. Totumme toimimaan toisissa tilanteissa empaattisesti ja toisissa epäempaattisesti. Se on myös asennekysymys; päättääkö, että tämä on sellainen tilanne, jossa ollaan empaattisia, Keto kertoo.

Piiri, jota kohtaan ihminen tuntee empatiaa, voi Kedon mukaan kutistua esimerkiksi tilanteessa, jossa ihmisen asema yhteisössä on epävarma tai jossa ihmisryhmien välillä on kilpailuasetelma.

Huomattavia empatiapuutteita on Kedon mukaan yleensä vain narsisteilla ja psykopaateilla. He pystyvät lukemaan kanssaihmisiään, mutta eivät jakamaan heidän tunteitaan – myötätunto puuttuu.