Me Naisten lukijat kertoivat, miksi he ovat jääneet toimimattomiin parisuhteisiin. Osa on pitkän harkinnan jälkeen eronnut, osan suhde jatkuu yhä.

Päihde- ja mielenterveysongelmia, riitelyä ja valheita. Puhumattomuutta ja rakkauden sammumista.

Kun pyysimme Me Naisten lukijoita kertomaan, miksi he ovat jääneet toimimattomana pitämäänsä parisuhteeseen, yleisimmin elämää varjostivat edellä mainitut asiat. Osa vastaajista oli lopulta eronnut, kun taas toiset kertoivat sinnittelevänsä yhä.

Ei ole erityisen harvinaista, että onnettomassa parisuhteessa pysytään, vaikka lähdön aika olisi koittanut jo ajat sitten. Psykologi arvioi, että yleisimpiä syitä jäämiseen ovat erilaiset pelot, muut suhteeseen liittyvät ihmiset ja syyllisyyden tunne.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Eivätkä arviot näyttäisi olleen pelkkää hakuammuntaa: kyseiset teemat toistuvat yksi toisensa jälkeen myös lukijoidemme jakamissa tarinoissa.

Jälkikasvu yhdistää huonoakin liittoa

Usein sitkein liima, joka pitää kiinni huonossa parisuhteessa, liittyy tavalla tai toisella lapsiin ja perhe-elämään.

Useimmissa vastauksissa korostuu se, ettei liitosta uskalleta lähteä vielä, kun lapset ovat alaikäisiä. Sitkeästi elävä ihanne eheästä perhe-elämästä ja lasten hyvinvoinnin suojelemisesta asetetaan usein etusijalle. Moni on huomannut kuitenkin jälkikäteen, ettei kyseinen ajatusmalli kannattanut, sillä suhteessa väkisin pysyminen vain horjuttaa lasten hyvinvointia ja käsitystä terveestä parisuhteesta.

”Kuvittelin, että lapsille on parempi elää ehjässä perheessä. Vähänpä tiesin! Narsistisesti toimiva isä aiheutti muun perheen mielenterveyden tuhoutumisen. Nyt yritämme korjailla jälkiä terapialla. En suosittele todellakaan suhteeseen jäämistä lasten vuoksi. Itse yritin kestää siihen asti, että nuorin lapsista olisi ollut täysi-ikäinen”, 30 vuoden mittaisen parisuhteen päättänyt nainen kertoo.

”Tyhmä olen kun katselen, mutta kun saisi lapset isoksi, niin sitten ei tarvitsisi jaksaa enää tätä suhdetta”, kirjoittaa puolestaan 45-vuotias nainen, joka on elänyt yli 20 vuotta onnettomassa suhteessa ja kertoo joutuvansa huolehtimaan yhteisestä kodista ja laskuista käytännössä yksin.

”Liittomme loppupuolella rupesin kuitenkin miettimään, että tämä ei ole sellainen kuva avioliitosta tai naisen asemasta, minkä haluan lapsilleni antaa”, kertoo alistavasta suhteesta eronnut 54-vuotias nainen.

”Miten itsekästä olisikaan enää toivoa mitään itselleni.”

Monissa vastauksissa korostuu myös se, että rakkaus oli vain laantunut vuosien saatossa. Kaikki hellyys, huomiointi ja yhteinen aika oli tiessään, jolloin ainoaksi yhdistäväksi tekijäksi jäi enää jälkikasvu.

Rakkaus omiin lapsiin saattaa herättää myöskin tunteen kiitollisuudenvelasta omaa kumppania kohtaan. Sitä pohtii eräs 45-vuotias nainen, joka elää lapsensa vuoksi yhä toverillisessa suhteessa, vaikka siitä puuttuukin molemminpuolinen rakkauden osoittaminen ja intohimo:

”Haaveilen omasta onnestani, mutta en rakkaimpieni kustannuksella. Hän on antanut minulle hartaimman toiveeni: ihmeellisen, upean, hämmentävän viisaan lapsen. Miten itsekästä olisikaan enää toivoa mitään itselleni.”

Eräs lukija myös pelkää, että eron myötä hän käytännössä menettäisi lapsensa.

”Pelkään, että lapset määrätään äidille, jota tosiasiassa ei kiinnosta lasten hoito ollenkaan. – – Todennäköisesti vaihtaisin paikkakuntaa, joten lapsia ei näkisi kovin usein. Odotan ja toivon parempia aikoja, vaikka niitä tuskin on tulossa”, kertoo 37-vuotias mies, jolla on takanaan yli vuosikymmenen jatkunut onneton suhde.

”Asuntolaina liitti meidät yhteen”

Monilla vastaajista raha on myös syy suhteessa roikkumiseen. Eron jälkeen osa pelkää jäävänsä tyhjän päälle, sillä tulotasot ovat puolison kanssa erilaiset tai työttömäksi jääminen painaa. Tällöin oman elämän rakentaminen ei olisi taloudellisen tilateen vuoksi mahdollista.

Myös yhteinen omaisuus, kuten muun muassa omistusasunto, yhdessä ostettu sukutila, lemmikit tai yhteinen yritys ovat pidelleet lukijoidemme hauraita liittoja kasassa.

”Meidät liitti toisiimme Osuuspankki, asuntolainan muodossa. Rakennutimme unelmaomakotitalon merinäkymällä. Kun suhde lähti syöksykierteeseen, laitoimme kodin myyntiin. Asunto oli vuosia myynnissä, ja me kumpikin kipuilimme saman asunnon vankeina monta vuotta, vaikka suhde oli jo kylmennyt ja tuntui lähinnä taakalta. Asuntovankeus yhdistettynä muihin ongelmiin aiheutti riitoja välillemme, jotka lopulta menivät jo niin pitkälle, että väliin tarvittiin poliisi. Kun asunto saatiin myytyä, jätimme erohakemuksen”, kertoo viisikymppinen mies, jonka suhde kesti kaikkiaan 15 vuotta.

”Meillä on yhteinen yritys. Omat palkkatyöt loppuivat yllättäen, jolloin päätin tulla osaksi yritystä. Vuosien saatossa suhde on muuttunut työkaveruudeksi. Kulissit ovat ulospäin kunnossa. Kumpikin tarvitsee toista työn merkeissä, joten ero tuntuu mahdottomalta”, perustelee puolestaan 30-vuotias nainen.

Taustalla ongelmavyyhti

”Onnettomaan ja ennen kaikkea kuluttavaan parisuhteeseen sai jäämään pelko ja huoli kumppanin henkisestä hyvinvoinnista ja tunne siitä, että minun on hänet korjattava. Kumppanini oli kärsinyt vuosia masennuksesta, ja parisuhteessa elin ja hengitin vain häntä varten.”

”En uskaltanut puhua, en halunut loukata toista. En uskaltanut kertoa, mitä oikeasti suhteelta, perhe elämältä ja häneltä toivon.”

”Roikuin suhteessa velvollisuudentunnosta (inhotti ajatuskin erota taas uudelleen). Toisaalta heittäydyin myös marttyyriksi ajatellen, että ehkä tämä on sitä, mitä ansaitsen, että en ansaitse parempaa ja muilla on varmasti vielä huonompi parisuhde.”

Useat vastaukset osoittavat, että eroamattomuuden syy ei ole usein vain konkreettisissa asioissa, kuten lapsissa tai asuntolainassa. Moni kokee, että ero olisi henkisesti liian raskas prosessi. 

Taustalla piilevätkin usein puhumattomuus, omat tai kumppanin mielenterveysongelmat, yksinäisyyden pelko sekä heikko itsetunto.

”Eroajatuksesta on jo kuusi vuotta ja meillä menee hyvin.”

Osa vastaajista myös kokee huonostakin parisuhteestaan tietynlaista ylpeyttä, eikä ole siksi halunnut ujuttautua kasvavien erotilastojen lukuihin. Pelko muiden ihmisten reaktioista ja ystäväpiirin menettämisestä painavat myöskin liikaa monien vaakakupissa.

Eroamattomuuteen on usein enemmän syitä kuin yksi. Usein kyseessä on monisyinen vyyhti, jossa esteet ovat sekä henkisiä että konkreettisiä.

Onnellinen loppu on kuitenkin mahdollinen. Kaikista ongelmistakin huolimatta parisuhteen kurssin voi saada vielä muuttumaan, mistä pari lukijamme vastausta näyttävät esimerkkiä. Suhde voi saada positiivisen käänteen esimerkiksi terapian voimalla, jos yhteistä tahtoa tilanteen korjaamiseen vain löytyy.

Näin kävi eräälle 40-vuotiaalle naiselle, joka pyörsi eroaikeensa yli kaksi vuosikymmentä jatkuneesta, viilentyneestä liitostaan.

”Puolisollani kuten minullakin oli onneksi sinnikkyyttä lähteä selvittämään tätä kanssani. Nyt tästä eronajatuksesta on jo kuusi vuotta ja meillä, meidän perheellä ja parisuhteella menee hyvin. Arvostamme, kuuntelemme ja huomioimme toisiamme enemmän kuin aiemmin. Onneksi en lähtenyt.”

Vierailija

Asuntomarkkinoiden jäykkyys siis pahentaa ongelmia. Miksi suomalaisen pitää suorittaa maaorjuudeksi muuttuvaa omistusasumista?

Vierailija

Olen jo vuosia ollut sitä mieltä, että olisin päässyt vähemmällä, jos äitini olisi jättänyt isäni jo 10 vuotta aikaisemmin kuin mitä lopulta jätti.
Aikuisiällä olen kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksesta, jotka onneksi on saatu terapialla parannettua. Lasten takia ei kannata sinnitellä, siinä kärsivät ihan kaikki.

Sisältö jatkuu mainoksen alla