”Menen nyt tänne. Älkää häiritkö.” Kuva: Shutterstock
”Menen nyt tänne. Älkää häiritkö.” Kuva: Shutterstock

Moni muukin kuin introvertti uupuu sosiaalisissa tilanteissa. Seitsemän naista kertoo, millaiset ihmiset ja tilanteet ovat pahimpia.

Huh! Ihanaa olla vihdoin yksin!

Tältä monesta introvertista tuntuu sen jälkeen, kun he ovat olleet ihmisten ilmoilla.

New York Magazinen jutussa puhutaan myös sosiaalisten tilanteiden aiheuttamasta krapulasta. Ja ei, krapula ei välttämättä ole pelkästään henkistä, vaan jotkut voivat saada myös fyysisiä oireita. Korvissa soi, silmissä sumenee, kämmenet hikoavat. Pahimmillaan voi tuntua myös siltä, että alkaisi hyperventiloida. 

– Jos buukkaan kalenteri täyteen, saan ”krapulan”. Minun täytyy jättää aikaa itselleni, jotta saan akkuni ladattua, Shawna Counter kirjoittaa blogissaan.

Ekstroverttien voi olla vaikea käsittää, mikä sosiaalisissa tilanteissa on niin kuluttavaa. Siksi kysyimme asiaa – ja pikainen gallup osoittaa, ettei tarvitse olla edes introvertti, että uupuu muiden ihmisten seurassa.

Tällainen käyttäytyminen uuvuttaa

”Uuvun höpötttäjien seurassa. Sellaisten, jotka heittävät jotain juttua taukoamatta. Ihan kuin ei pystyisi olemaan ikinä hiljaa, vaan tekstiä on tultava solkenaan ja se on nyhjättävä vaikka tyhjästä. Höpöttäjiä varmaan taas ärsyttävät me hiljaiset hiirulaiset siinä ympärillä.

Rasitun myös ihmisistä, jotka kertovat koko ajan vain itsestään ja omista upeista kokemuksistaan. Heitä ei tasan tarkkaan kiinnosta kenenkään muun tylsemmät ja hitaammat jutut. Sinne väliin on myös vaikea hiljaisemman ja ujomman heittää yhtään mitään. Siksi olen yleensä vain hiljaa ja jätttäydyn takaa-alalle. Myös keskeyttäjät raivostuttavat.” Intovertti rouva 47

”Parasta palautumista on rikkaruohojen kitkeminen.”

”Erityisen rankkaa on kauhistelijoiden seurassa. Tämä ihmistyyppi jaksaa kauhistella itsestäänselvyyksiä tai muiden ihmisten omasta elämäntavasta poikkeavaa elämää. Parasta palautumista on ruuanlaitto ja tai rikkaruohojen kitkeminen palstalla.” Aune 39

”Inhoan yli kaiken kokkareita, joissa en tunne ketään, tai tunnen jonkun ihmisen, jonka seuraan en kuitenkaan voi liimautua koko illaksi. Uuvun myös sellaisten ihmisten seurassa, jotka puhuvat tauotta, koska eivät kestä hiljaisuutta. Ja heitä on paljon! Usein nämä ihmiset puhuvat itsestään loputtomiin. Aiheuttavat sen, etten enää sano itse mitään. Jos suinkin mahdollista, lähden tällaisista tilanteista pois. Jos en voi paeta, nollaan pääni myöhemmin ja lähden metsään kävelemään tai makaan yksin hiljaa saunan lauteilla. Joskus soitan siskolleni, jolle avaudun tapahtuneesta.” Krista 39

”Liian hitaasti puhuvat jaarittelijat ärsyttävät. Asiat sanotaan reippaasti!” 

”Uudet ihmiset väsyttävät. Varsinkin, jos heitä on paljon ja täytyy yrittää jutella niitä näitä, eikä voi vain möläytellä mitä huvittaa. Uuvun myös esittäjistä ja sellaisista, jotka ovat koko ajan äänessä sanomatta silti mitään fiksua, hauskaa tai kiinnostavaa. Lisäksi ärsyttävät liian hitaasti puhuvat ja juttujaan kertovat ihmiset, jaarittelijat. Asiat sanotaan reippaasti! Ja kiitos, myös kiinnostavasti.

Yleensä työpäivän jälkeen täytyy saada olla hetki itsekseen. Usein menee vessaan istumaan ja räplään kännykkää. Vessassa saan olla rauhassa jopa perheenjäseniltäni. Toisin kuin erityisherkkä Anne Kukkohovi, en kuitenkaan istu pytyllä housut jalassa, vaan usein yhdistän vessatoimet tähän palautumishetkeeni.

”Anoppini luona otan omaa aikaa vetäytymällä 'päiväunille'. Oikeasti luen kirjaa ja syön sipsejä.”

Pystyn itse olemaan sosiaalinen, jos on tarvis, mutta sen päälle tarvitsen omaa aikaa. Anoppini uuvuttaa minut jaarittelullaan usein. Hänen luona otan omaa aikaa vetäytymällä 'päiväunille'. Oikeasti luen kirjaa ja syön sipsejä. Tutussa porukassa olen usein suuna päänä, mutta vieraammassa mieluummin tarkkailija. Olenko sitten intro- vai ekstrovertti, ehkä vaan ihan normaali. Mutta en mitenkään rakasta uusiin ihmisiin tutustumista – paitsi ehkä kännissä.” Jonna, 38

”En pidä itseäni introverttina, mutta väsyn tiettyjen ihmisten seurassa helposti. Erityisen uuvuttavia ovat tyypit, jotka vääntävät jokaisesta keskustelusta väittelyn: 'Mutta toisaalta, eihän sitä tiedä, voi hyvin olla, ehkä kuitenkin…' Jos kerron esimerkiksi, miten omat vanhempieni persoonallisuudet eroavat toisistaan, on raskasta kuunnella lätinöitä siitä, miten on mahdollista että kokemukseni ovat vain yhteiskunnan sukupuolinormien tuotosta tai jotain muuta kakkaa. On typerää ryhtyä kyseenalaistamaan kerrottua, jos ei itse tiedä asiasta yhtään mitään. Tällaisissa tilanteissa tekee vain mieli olla hiljaa.” Vilma, 23

”Valittajan marmatusta koitan kuunnella yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos -tyylillä.”

”Väsyn valittajiin! Uuvun heidän seurassaan, vaikka muuten jaksan useimmiten rupatella vaikka kuinka kauan. Pahinta on silloin, jos joutuu olla jonkun valittajan kanssa pitkän aikaa kaksin. Toinen tyyppi, johon väsyn, on papupata, joka jauhaa koko ajan ihan turhista asioista. Papupata ei ole kuitenkaan niin paha kuin valittaja. Pelkistä omista asioista jauhajat myös ärsyttävät. Valittajan marmatusta ja papupadan papatusta koitan kuunnella yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos -tyylillä. Jos paikalla on muita ihmisiä, hakeudun heidän seuraansa.” Jubailija, 21

”Jos ihminen rakastaa puhua vain itsestään ja omista asioistaan, on se tökeröä ja epäkohteliasta. Yritän usein olla toki mukana jutuissa, mutta kyllähän se jossain vaiheessa alkaa tympiä – siksi näitä ihmisiä alkaa myös vältellä. Olen enemmän ekstro- kuin introvertti, mutta en silti mikään supersosiaalinen.” Liisa, 41

Millaisissa tilanteissa tai ihmisten seurassa sinä uuvut? Kerro kommenteissa!

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

 

Ingressiin korjattu 23.8. klo 11.10, että juttuun on haastateltu seitsemää, ei kahdeksaa naista.

tanssityttö-80

Korvissa soi, silmissä sumenee – aiheuttavatko sosiaaliset tilanteet sinullekin krapulan?

Viimeaikoina olen alkanut uupua siihen, että kokoajan joku kaipaa huomiotani, ja jatkuvasti pitäisi reagoida johonkin. En ole aiemmin huomannut tarvitsevani pahemmin omaa tilaa. Nyt (kun elämäni on pitkään ollut aika hektistä ja jatkuvaa seurassa oloa) huomaan, että se voisi tehdä hyvää. Ei vaan ole pahemmin mahdollisuuksia siihen.
Lue kommentti

On trendikästä hankkiutua eroon energiasyöpöistä ihmisistä – mutta keitä ne sellaiset oikein ovat?

Näin vuoden alussa sitä on liikkeellä: energiasyöpöistä ihmisistä eroon hankkiutumista. Heitä luvataan karistaa uudenvuodenlupauksissa, heitä kehotetaan välttelemään oman hyvinvoinnin nimissä – mutta tärkeä kysymys odottaa vastaustaan. Mikä hitsin energiasyöppö? Joku henkilö, joka uuvuttaa, selvästikin. Mistä tiedän, olenko se minä?

Psykologi Taru Helenius toteaa, että kyseessä olisi melkein gallupin paikka: eri ihmisten mielestä eri tyypit ovat kuluttavia.

– Mikä kellekin sopii! Minä saatan kokea kovin puheliaat ihmiset energiasyöppöinä, sinusta he ovat virkistäviä. Äänekkäät, huomiohakuiset ihmiset ovat monien mielestä kuluttavia. Samoin sellaiset, jotka valittavat paljon omista ongelmistaan kuuntelematta toista. Entäs arvaamattomasti käyttäytyvät tyypit – välillä ystävälliset, välillä piittaamattomat? Hekin voivat imeä energiaa.

”Mikä kellekin sopii!”

Energiasyöppö ei siis ole aivan pomminvarma diagnoosi. Joskus kysymys voi olla persoonallisuushäiriöstä tai poikkeuksellisen pahasta itsekeskeisyydestä, mutta ei aina. Saatan hyvinkin olla jonkun ihmisen uudenvuodenlupauslistalla kohdassa ”hankkiudu eroon”, vaikka olen mielestäni erittäin hyvä tyyppi enkä tietääkseni edes narsisti. On ilmeisesti vain tarkkailtava, vastataanko viesteihini enää.

Saako heitä karistaa elämästään?

On myös niin, että vaikea elämäntilanne saattaa tehdä kenestä tahansa tarvitsevan energiasyöpön, ainakin väliaikaisesti. Sellaista energiasyöppöparkaa ei ole reilua hylätä antamatta ensin palautetta. Yllättävän moni pystyy muuttamaan käytöstään.

Taru Heleniuksen mielestä voisi silti olla ihan fiksukin idea tehdä välillä inventaariota omasta elinpiiristään: siinä olisi hyvä olla mahdollisimman hapekkaita ja tasapainoisia ihmissuhteita.

–  Radikaaleja välirikkoja en kannata, mutta pehmeitä pesäeroja kyllä! Ystävyydessä on kyse saamisesta ja antamisesta. Aikaa on muutenkin niin vähän, että turhaa sitä on tuhlata ihmisiin, joiden seurasta jää paha mieli. 
 

Vierailija

Energiasyöppö on parjattu ihmistyyppi – mistä tietää, onko itsekin sellainen?

Erkki kirjoitti: Perinteisesti karistetaan seurasta köyhtyneet, sairastuneet ja menetyksiä kokeneet. He kun eivät jaksa kauheasti iloita ja haluaisivat vielä puhuakin asioistaan. Eivätkä ole hapekkaita ja tasapainoisia. Jokainen ihminen on joskus energiasyöppö. Kannattaisi karsia ne pinnalliset hörhöt, jotka punnitsevat vain omaa etuaan ja jaksamistaan. Media-alalla on energiasyöppöjä vaikka kuinka paljon. Välttäkää näiden seuraa niin paljon kuin mahdollista.Siellä on paljon mielisairaita,...
Lue kommentti
Erkki

Energiasyöppö on parjattu ihmistyyppi – mistä tietää, onko itsekin sellainen?

Perinteisesti karistetaan seurasta köyhtyneet, sairastuneet ja menetyksiä kokeneet. He kun eivät jaksa kauheasti iloita ja haluaisivat vielä puhuakin asioistaan. Eivätkä ole hapekkaita ja tasapainoisia. Jokainen ihminen on joskus energiasyöppö. Kannattaisi karsia ne pinnalliset hörhöt, jotka punnitsevat vain omaa etuaan ja jaksamistaan.
Lue kommentti

Yksi sai tietää puolison pettämisestä, toinen löysi itselleen uuden rakkaan. Naiset kertovat, mistä saivat voimaa erota huonosta suhteesta.

Vaikka tietäisi, että parisuhde on tuhoon tuomittu, ei eroaminen ole välttämättä helppoa. Huonoissa, jopa väkivaltaisissa, suhteissa pysytellään muun muassa pelon, taloudellisen epävarmuuden ja lasten takia – ja siksikin, että toivotaan tilanteen vielä kääntyvän hyväksi.

Eronneet ovat kertoneet Me Naisissa suhteen päättyneen johonkin yksittäiseen viimeiseen niittiin, kuten salatupakoimisen paljastumiseen, yhtäkkiseen reissuilmoitukseen – tai kuraisiin saappaisiin

Aina eron taustalla ei ole mitään yksittäistä hetkeä, joka olisi johtanut välittömään lähtöön. Osa eronneista on kertonut sinnitelleensä pitkään tuhoon tuomitussa suhteessa odottaessaan esimerkiksi tarvittavien rahavarastojen karttumista, asunnon löytymistä tai lasten kasvua. 

Kun kysyimme, mistä eronneet ovat saaneet voimaa lähteä vahingollisesta suhteesta, saimme hyvin vaihtelevia vastauksia. Muutama toistuva teema kuitenkin on: monelle eropäätökseen herättävä hetki on jokin puolison väkivallanteko, mutta eron lopullinen toteuttaminen on vaatinut ystävien tai muiden läheisten apua. 

”Viimeisellä pahoinpitelykerralla ymmärsin, että tulen lopulta pääsemään hengestäni, mikäli suhteeseen vielä jään. Tällä kertaa mies myös potki koiraani, ja se vain oli liikaa”, nelikymppinen nainen kirjoittaa kyselyvastauksessaan.

Hän kertoo saaneensa voimaa erota työtoveriltaan, jolle lopulta uskoutui.

Moni muukin vastaaja korostaa vastauksissaan, että läheisiltä ja jopa kaukaisemmiltakin tuttavilta on mahdollista saada apua lähtemiseen ja eron jälkeisen elämän aloittamiseen, jos vain uskaltaa kertoa tilanteestaan. 

Tällaisista asioista Me Naisten kyselyyn vastanneet suomalaisnaiset saivat voimaa lähteä huonosta suhteesta:

Halusin paremman elämän 

”Olen alkoholistin lapsi ja ajattelin, että koko elämäni ei voi mennä alkoholistin kanssa. Ensin isä, sitten puoliso.”

”Viimeinen lyönti oli lopullinen niitti. Ymmmärsin ettei hän pysty muuttumaan. Tärkeimpänä syynä silloiseen päätökseen pidän kuitenkin sitä, että ansaitsen parempaa. Parempi olla yksin. Onneksi löysin lopulta ihanan aviomiehen.”

”Olin jo pitkään tajunnut, ettei suhde ole terve eikä tule toimimaan, koska mies ei koskaan nähnyt itsessään mitään vikaa. Kysyin itseltäni, pystynkö olemaan loppuelämäni tai viiden vuoden päästä vielä hänen kanssaan ja haluanko tällaisen elämän, jossa minulla ei mitään arvoa. Vastaus oli aina ei. Tiesin, että eron jälkeen oloni ei voisi olla ainakaan huonompi. Päivääkään en ole katunut.”


Terapia herätti

”Kävin itse terapiassa. Siellä jossain vaiheessa ymmärsin, ettei rakastamaansa ihmistä saa kohdella noin ja että vuosien työ itseni kanssa oli romahtamassa nopeasti hänen kohtelunsa takia. Tapahtui myös väkivaltatapaus, jossa tajusin, että haluan elää ja olla olemassa. Suhde jatkui vielä sen jälkeen, mutta se herätti jotain minussa.”

”Sain uuden rakkauden myötä rohkeuden tehdä päätöksen.”

”Terapeuttini avulla ymmärsin, kuinka olen toiminut koko aikuisikäni puolisoani palvellen ja kadottaen itseni kokonaan. Terapeutin kysymys: ”Mikä tekee sinut onnelliseksi?” ja se, etten osannut vastata siihen, oli niin silmiä avaava, että eroprosessi lähti käyntiin.”

Puoliso jäi kiinni

”Vuosien jahkaaminen sai viimeisen niitin, kun ystäväni parikymppinen tytär ilmoitti minulle, että hän joutui hätistelemään miestäni kimpustaan työmatkani aikana. Tyttö näytti myös mieheni hänelle lähettämät rasvaiset tekstiviestit. Olen ikuisesti kiitollinen tytölle siitä, että hän kertoi asiasta minulle, jotta sain vihdoin voimaa erota.”

”Mies jäi kiinni pettämisestä, kun toinen tai oikeastaan kolmas nainen lähetti minulle viestin. Jotenkin tajusin, etten vain voi elää niin. Pettäminen, ja tapa jolla se tehtiin, oli myös niin iso loukkaus, että ymmärsin, että miehellä on isoja ongelmia ehkä myös itsensä kanssa. Muutama ystäväni tuki minua prosessissa tosi paljon.”

Rakastuin toiseen

”Olin jo vuosia haaveillut erosta, mutta päätöksen tein, kun tapasin uuden miehen. Uusi rakkaus tuli yllättäen ja kolahti kovaa, en ollut tiennyt, millaista rakkaus kahden ihmisen välillä voi olla. En elänyt päivääkään missään salasuhteessa, vaan ilmoitin heti silloiselle miehelleni, että tämä oli nyt tässä. Sain uuden rakkauden myötä rohkeuden tehdä päätöksen. Uusi rakkaus on nyt kestänyt melkein 10 vuotta, ja päivääkään en ole katunut.”

”Asioista ei voinut keskustella, ja viimeinen niitti oli käsiksi käyminen, jota en anna ikinä anteeksi. Tein eroa mielessäni useamman vuoden ja tapasin ihmisen, jonka kanssa pystyin keskustelemaan kaikesta. Tämä ihminen on tällä hetkellä elämäni sielunkumppani.”

”Ilman tätä ihanaa työkaveriani olisin tässä suhteessa varmaan edelleenkin, jos edes olisin hengissä.”

”Sain voimaa kolmannesta osapuolesta sekä ajatuksesta, että minä ja poikani olemme ansainneet onnellisen elämän ja että karmea suhde on lapseni lapsuutta. Uusi ihastus auttoi. Minulla ei olisi ikinä ollut voimaa lähteä suhteesta ilman, että sain toisesta voimaa  ja jotenkin myös itsekunnioitukseni takaisin.”

Sain ulkopuolisen näkökulman

”Salasin pitkään kaikilta sen, mitä neljän seinän sisällä tapahtuu. Jossain kohtaa aloin puhua asioista työkaverilleni, joka auttoi minua ymmärtämään, että kaikki vika ei ollut minussa ja etten ollutkaan niin paska, että minua oli vain pakko aina hakata. Ilman tätä ihanaa työkaveriani olisin tässä suhteessa varmaan edelleenkin, jos edes olisin hengissä. Kiitos hänelle siitä.”

”Pidin yhden kerran pääni ja lähdin siskojeni ja äitini avustamana siskoni tupareihin kotipaikkakunnalle. Sinä iltana tajusin, miten paha minun oli olla siinä suhteessa, ja miten suhde oli tuhonnut oman persoonani ja luonteeni. Vielä yksi keskustelu miehen exän kanssa, ja seuraavana päivänä pakkasin kamani ja muutin pois.”

”Eräs ilta miespuolisen ystävän seurassa antoi minulle voiman, jota tarvitsin. Sitä iltaa ennen suhde oli oikeastaan jo kuollut, mutta kulissia pidettiin yllä. Kun ymmärrys siitä iski tajuntaan, että en ollut vuoteen nauranut niin vapautuneesti ja tuntenut oloani niin rennoksi, sain vihdoin voimaa sanoa viimeisen kerran, että tämä oli tässä.”

Terveyteni petti

”Terveyteni oli jo kuukausia ollut todella huono. Ruoka ei pysynyt sisällä eikä lopulta edes maistunut. Laihduin yli kymmenen kiloa kuukaudessa. Tultuani sairaalasta kotiin makasin sohvalla huilaamassa, kun mies tuli sisälle ja sanoi jotain todella ikävää. Se oli se viimeinen niitti, silloin päätin tämän avioliiton olevan nyt tässä. Ja se päätös oli aivan kristallinkirkas.”

”Olin lopulta niin loppu henkisesti, että seuraava askel olisi ollut oma totaalinen romahdukseni. Vain itse tiedän, kuinka viimeisillä voimillani päätin pelastaa itseni ja lapseni.”

”Olin vain henkisesti niin loppu, että fyysinen terveyskin alkoi reistailla. Tuli muun muassa rytmihäiriöitä, joille ei löytynyt syytä.”